Valitse sivu

Sanoinko jo, että elän toista murrosikää? Ei, ei tämä ehkä olekaan murrosikää, tämä on mitä luultavimmin uhmaikä. Kyseenalaistan yhtäkkiä kaiken.

Kehotin uuden vuoden koosteessani teitä (mutta ennen kaikkea itseäni) myös olemaan rimpuilematta. Silti jatkoin rimpuilemista ennen kuin muste oli ehtinyt kehotuksesta kuivua. Luulen, että uhmaiän lisäksi syynä rimpuiluun voisi yhtenä syynä olla se, että ensimmäinen lapseni, vasta kapaloista kuoriutunut, vaaleanpunainen, nukkapäinen vauva on parin viikon kuluttua aikuinen.

… ja jos hän on aikuinen, niin mikäs helvetti minä sitten olen?

Blogikin täyttää ihan kohta viisi vuotta. Blogillekin se on jo jonkunlainen etappi, täysi ikä. Me molemmat haemme nyt suuntaa, blogini ja minä. Kavahdamme seisovaa vettä, johon olemme unohtuneet seisomaan. On tullut tarve saavuttaa jotakin. Mutta epäilemme; emmekö osaa vai emmekö uskalla? Niin se usein on, tammikuussa, niukassa valossa. Ei siis heittäydytä liian dramaattisiksi, vaikka se luonteenomaista olisikin, meille molemmille, blogilleni ja minulle.

Siitä tyttösestä sen sijaan, melkein aikuisesta, on kasvanut silmieni alla ja silti kuin salaa (kuin simpukan kohinasta) valtavan viisas ja hyvä ihminen. Oikea helmi. Kun katselen häntä ja hänen yhtä lailla täyspäisiä sisaruksiaan ruokapöydän ympärillä, melkein unohdan rimpuilla. Niin lumoutunut omasta osuudestani heidän maailmaan saattamisesta olen!

Kyllä, paranevat vain, nämä seuraavat painokset.

Lue lisää: Ota ruorista kiinni Anna.