Leave a comment

Kyllikin kyydissä

“Mä olen taas vähän lukenut Kyllikki Villaa…”

Näin aloitin sähköpostiviestini Hangon satamajohtaja Paavo Lyytikäiselle, jota olen ennenkin pommittanut rahtilaivakysymyksilläni, villapäissäni.

Olen lukenut vuosien saatossa kaikki Kyllikki Villan matkakirjat, moneen kertaan. Vanhan rouvan lokikirja, pieni ajatuskokoelma Merilapsuus, Pakomatkalla-Toinen lokikirja, postuumisti julkaistu Myrskyssä – Kolmas lokikirja… Nyt viimeisimpänä sitten Äidin lokikirja, Kyllikki Villan matkapäiväkirja matkakumppanin ja tyttären Saara Villan kommentein ja täydennyksin. On todellakin valitettavaa, että Kyllikki Villa on kuollut, eikä vähiten siksi, että hän ei voi enää tuottaa meille matkakertomuksia. Voisin lukea aikojeni loppuun hänen mielenliikkeistään merillä.

(Mulla on myös ollut tutkija Ritva Hapulin essee Matkalla kotona. Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista. Mutta se on varastettu, ja epäilen samaa, ilmeisen sivistynyttä roistoa, joka myös vei munakuppini…)

Mutta asiaan. Kärsivällisessä vastauksessaan Paavo Lyytikäinen valitettavasti kertoo, että Hangossa pysähtyvissä rahtialuksissa on vain tusinan verran matkustajapaikkoja, jotka on järjestään varattu laivoja käyttävien kuljetusliikkeiden rekkakuskeille.
Helsingistä, ja Naantalista (perhana), pääsisi Finnlinesin kyytiin, mutta se taas ei ole ihan sama asia. Niin että pysyn nyt ainakin hetkellisesti jalat maassa. Olen kyllä joskus esittänyt ajatuksen Hangossa, kaijassa, rahtilaivan kannella järjestettävästä Kyllikki Villa -kirjallisuustapahtumasta, jossa istuttaisiin villahuopiin kääriytyneinä, juotaisiin (terastettyä) teetä ja joku kiva lukisi Kyllikki Villan matkapäiväkirjoja ääneen… Pitääkin laittaa viestiä Paavo Lyytikäiselle!

Äidin lokikirjasta muuten opin, että Kyllikki Villa (yhdessä Kirsti Rannikon kanssa) on tosiaankin kääntänyt Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Ryhdyin lukemaan keittokirjaklassikkoa eilen illalla, ja luinkin sitä sitten pitkään, kuin romaania. “Keittiön työvälineet. Keittiömestarin pannussa (poêle) on loivasti viettävät reunat, ja sitä käytetään hienojakoisen ruuan, kuten simpukkain ja kananmaksojen ruskistamiseen ja käristämiseen; kun siinä on pitkä varsi, sitä on helppo ravistella, mikä on parempi kuin että ruokapaloja käännellään.” Ymmärättehän.

Mikä taas johti siihen, että tilasin vahingossa Julia Childin muistelmat My Life in Paris. (Ehkä mä lähdenkin Pariisiin, enkä rahtilaivalla … jonnekin?) Ja koska kaikki aina kiertyy jollain kummallisella tavalla yhteen, pudotin vielä Hanhensulan ravintolan aamulla kirjahyllystä varpailleni ja huomasin, että sielläkin on Kyllikki Villan artikkeli, Kyllikin korvasienet.

Miten mä nyt sitten taas selitän Book Clubilleni seuraavassa tapaamisessa syyskuussa, että en taaskaan ole lukenut vuorossa ollutta kirjaa (Amos Oz, Scenes from Village Life) vaan jälleen keittokirjoja…

Päivän linkki: Hangon satama eli Port of Hanko: “Water without ice, please.” 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.