Valitse sivu

Pitkänäperjantaina asettuivat taloksi Kirjatoukan kuuluisat mutsi ja faija. Eteinen täyttyy kylmälaukuista, Punahilkan koreista, Stockan muovipusseista ja Lissabonin tuliaisista ja kaikkien nyssyköiden sisältö ryöpsähtää ympäri huushollia.

Kun nämä kaksi ovat tonteilla, se kyllä näkyy ja kuuluu. Ja sitten syödään. Tyypillinen vierailupäivä menee jotenkin näin.

Vaari herää aikaisin ja juo teetä. Hänellä on kuulemma ollut nälänhätä, koska leipää ei löydy mistään. Selviää, että leipä on yllättäen ollut leipäkorissa ruokakomerossa, mutta hän ei ole voinut mitenkään uskoa, että siellä voi piillä leipää, kun siinä oli popcornpussi edessä. Vaari on joutunut syömään kakkua aamupalaksi. Mummo heräilee vähän vaarin jälkeen ja menee ja sekoittaa meidän ohjelmoidun kahvikoneemme. Kahvikone on aivan tiltissä siinä vaiheessa kun me laskeudumme alakertaan. Siitä perkeleestä ei kuulemma saa mitään juotavaa kamaa ulos. Laskemme mummolle cappuccinon vastajauhetuista pavuista ja hän rauhoittuu. Vaihtelemme Hesarin osia, vaari lukee ääneen kaikki omasta mielestään kiinnostavat artikkelit, muut luovuttavat pikkuhiljaa.

Kun kaikki ovat syöneet, siivoamme keittiön ja putsaamme ja suljemme kahvikoneen. Vaari vie yhden lapsen voimisteluun ja kantaa telineitä. Takaisin tullessa vaari huomaa haluavansa kahvia ja leipää, koska on saanut vasta teetä ja kakkua. Aloitamme alusta. Kello tulee 11.

Onko kello jo todellakin 11? Mummo yrittää aloittaa kiireenvilkkaa lounasvalmistelut. Raahaamme vanhukset kävelylle, jotta saamme pyöräytettyä yhden astianpesukoneellisen ja jotta aamiainen laskeutuisi. Haluatko KUNNON kahvia, kysyy vaari mummolta kahvilan kohdalla.

Koska Hanko on Hanko, tapaamme kävelylenkillä sata tuttavaa ja pysähdymme juttelemaan joka toiseen kadunkulmaan. Mummo ei jaksa kuunnella horinoitamme, ja alkaa painia tyttärenpoikansa kanssa. Pian molemmat makaavat selällään asfaltilla. Minä sanon keskustelukumppanille, etten tunne näitä ihmisiä, jotka minua seuraavat. Mummo huutaa että katsokaa, ei osteoporoosia!

Menemme kotiin ja käymme lounaan kimppuun. Kevätkananpoikaparven roiskahteleva ruskistaminen suoritetaan ulkona grillissä. Sisällä lorotetaan portviiniä pataan ja vähän pieniin jalallisiin laseihinkin. Sitten napsitaan parsoista jalat, paiskataan munia kattilaan kiehumaan ja tehdään muita raivokkaita esivalmisteluita. Johan tässä olikin jo nälkä. Vaari lukee sananlaskuja kirjasta ja mummo nauraa niin että joutuu pyyhkimään ripsivärejä keittiöpyyhkeellä poskiltaan. Lapset ottavat mummon naurua videolle, kuulemma pahan päivän varalle. Vaari kertoo sananparsien lomassa myös omia maailmankatsomuksellisia näkemyksiään, joille Kirjatoukka ei naura, vaan puhisee. Mummo tekee veriappelsiineista kauniin salaatin, johon tulee granaattiomenansiemeniä. Ne koputellaan nerokkaasti puukapustalla irti, pesemme keittiötä varmaan vielä juhannuksenakin.

Pienten päiväunien (herranjumala olen aivan poikki!!), iltapäiväkahvien ja mummon setelienjakotuokion jälkeen alkaa valmistautuminen illalliskattaukseen. Kuunnellaan Kansanradiota, kinastellaan siitä kumpi on ärhäkämpi minä vai mutsi (mutsi), ihastellaan vaarin omasta nuoruuden kuvasta meille teettämää “taianomaista” valokuvamukia sekä soitetaan Kirjatoukan enolle ja kaikkien pitää huutaa kaiuttimeen hyvää pääsiäistä. Onnistumme myös saamaan aikaan pienen kireän tilanteen aiheesta suihkukaappi. Tärykalvot riekaleina ja vatsalaukut pinkeinä käymme pöytään.

Vanhempieni lopulta kotiuduttua saan mutsilta viestin: “Katson tässä elokuvaa Minun Afrikkani. Muutan lähiaikoina Afrikkaan mitä luultavimmin.” No hyvä että ehdittiin viettää pääsiäinen yhdessä.

Reseptejä luvassa.

Päivän kirja: Outi Lauhakangas, Parempi pyy – Sananparsiopas.