comments 2

Kulinaarisia (ja ei niin kulinaarisia) elämyksiä

Parastahan kaikessa reissaamisessa, myös lyhytlomissa lähelle, on syöminen.
Torstaina, kun olimme hoitaneet reippaasti muutamia asioita, palkitsimme ahkerat itsemme istumalla Maxillin terassille latkimaan lounaaksi samppanjaa. Se se vasta on kohtaamispaikka, poskisuudelmat vain viuhuivat vasemmalle ja oikealle kun tuttuja käveli ohi, istui viereen tai liittyi seuraan! Löysimme pian itsemme jatkoilta P:n uudesta kodista, jossa meillä oli ihana pieni ystävällinen hetki makoisan kattauksen äärellä. Kuinka hyvältä voikaan maistua juureen leivottu, rapeakuorinen leipä, kastettuna hyvään oliiviöljyyn, ja sen kanssa lohkare parmesania!

Myöhäisten päiväunien jälkeen lähdimme toiveikkaina illalliselle. Olisin niin kiihkeästi halunnut rakastua Muruun, ja ihastusta olikin jo ilmassa pelkän ajatuksen perusteella. Ehkä siksi pudotus oli kova… Herra Kamera oli kuitenkin säkenöivää seuraa, joten meillä oli joka tapauksessa hauskaa, ja kuljimme toisiimme kietoutuneina nakkikioskin kautta kotiin, eli hotellille.

Perjantai valkeni aurinkoisena, popsimme kaukaa viisaasti raikkaan hedelmä-marja-jogurtti-aamiaisen ja painelimme baanalle jo ennen kymmentä. Edellisillan pettymyksen paikkaajaksi meillä oli suuria lounassuunnitelmia.

Kosmos, oi Kosmos. Jo se sisääntulo, miljöö tietysti, eleettömät tarjoilijaherrat, nuokkuvat palmut, rehvakkaat lounaalle unohtuneet seurueet… Värisimme kiihtymyksestä ja onnesta, nauroimme ilman syytä, ja söimme kolmen ruokalajin menun asiaankuuluvine ruokajuomineen. Herra Kameran Vorschmackin seuraksi tarjoilija suositteli “Kosken Jormaa”, ja jälkiruokajuuston viikunat oli marinoitu Jaloviinassa. I rest my case.

Kellistyimme vatsojemme viereen taas siestalle, sillä illalla olisi koko retken varsinainen tarkoitus, Selah Suen keikka Huvilateltassa. Rankat ovat turistin työt.

Ravintola Oloon olen ollut pitkään menossa, mutten vielä perille päässyt. Kokemuksia?

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.