Valitse sivu

Olen ajatellut paljon viime aikoina kissoja ja Aino Suholaa.

Otetaan ensin kissat. Tutkimukseni kohteena on ollut australialainen katukissa, vastikään Hankoon muuttanut naispuolinen otus, joka on armollisesti antanut meidän hoitaa itseään muutaman kerran.
Tutkimustulos: Hän ei tee oikeastaan yhtään mitään, ja silti kaikki rakastavat häntä.

Hän se vain tuijottelee välinpitämättömästi ikkunasta ulos, käy välillä vessassa ja syö (ei ole kylläkään suostunut syömään isäntäväen tuomia kissanruokapurkkeja sen jälkeen kun olin tarjonnut hänelle ranskalaista kanapataa punaviinissä, pihviä tryffeliöljyllä ja yrttistä siikaa). Kun hän haluaa läheisyyttä, hän tulee syliin, riippumatta siitä oliko sylissä häntä ennen jotakin. Esimerkiksi töitä. Ei nimittäin ole kauaa.

Hän nukkuu paljon. Eteisen lattialämmitetyillä kivilaatoilla tassut sievästi ristissä leuan alla, nojatuolin mutkassa, sohvalla jalat sohvatyynyn alla, meidän jokaisen sängyssä vuoron perään, minun tyynylläni selällään, olohuoneen matolla filttikasassa, lämpimänä reisilläni, vatsallani tai jopa rintakehälläni kun virun sohvalla. (On muuten vaikeaa lukea, kun kissa istuu rintakehällä.) Tämä kaikki päivisin. Yöt hän viettää alakerrassa ja me muut yläkerrassa, enkä voi tietää kuinka villiä yöelämää hän viettää. Mutta ainakin hän nousee aina aivan unenpöpperössä venyttelemään kun kolistelemme aamuisin alas häntä liehittelemään. Hän näyttää siltä, että on nukkunut kuin tukki.

Hänellä on … hmm… melkoisen roikkuva maha ja runsas takapuoli, mutta kaikista hän on vain aivan järjettömän ihana juuri sellaisena kuin hän on, kuononpään pientä tummaa lanttia myöten.

Luulen, että hän on joskus vakaasti päättänyt ettei anna pirulle pikkusormeaan ja lähde mukaan mihinkään tottelevaisuushumpuukkiin tai muihin naminamitouhuihin. Kun annan hänelle herkkupalan ja heiluttelen kissanraksua sormieni välissä, nappaa hän päättäväisesti kynnellä kiinni sormestani ja vetää käteni alas kuin sanoakseen, että lopeta tuo tuollainen pelleily aikuinen ihminen.

Hänen periaatteenaan tuntuu olevan, ettei hän ei ole olemassa muita miellyttääkseen, vaikkakin hän saattaa kyllä heittäytyä välillä hellämieliseksi ja kiehnätä kintuissa. Mutta senkin hän tekee vain jos häntä sattuu semmoinen toimenpide huvittamaan.

Hän ei oikeastaan sitäpaitsi tuotakaan yhtään mitään. Ellei hyvää mieltä, mielihyvää, lasketa.

Aino Suhosta en itse asiassa tunne yhtä lausetta enempää, mutta Aino Suhola on minusta sanonut joskus jossain lehdessä hienosti:


“Enää en halua olla yhtään tarpeellinen. Haluan olla ihan turha, mutta rakas.”


Olen ajatellut paljon viime aikoina kissoja ja Aino Suholaa.