comments 9

Kiitos!

No jopas… ootte te kyllä… mä luulen, että mä en ansaitse teitä.

Arvatkaa, mikä minut tänään herätti? Lokkien nauru. Makuuhuoneen parvekkeen ovi oli unohtunut yöksi auki (kesä!), joten meren tuoksulla oli tilaa seilata sisään perässään kokonaisen lintukuoron riehakas aamuylistys tuulen selässä ratsastaen. Tuli ihan Saariston lapset-fiilis. Ja onhan Hanko lähes saari, kuten on ihminenkin, näin pitkälle olen päässyt valaistumiseni tiellä. Ei ole helppoa tämä valaistuminen, kun ei ole luontaisesti valaistunutta sorttia, vaan ennemminkin vähän pimeä.

Kommenttinne alkoivat eilen pimpahdella puhelimeeni heti Syy taukoon -postauksen julkaistuani, ja yritin tapaamisten ja muiden juoksujen lomassa kurkkia niistä sen minkä ehdin. Vasta illalla kotona sitten kunnolla luin, ja luin ja luin, uudestaan ja uudestaan. Ootte te kyllä… ihania.

(Ja Belgian Lempi on kahjo! Rakas, tarkkanäköinen kahjo.)

Jostain syystä minun on edelleen vaikea kirjoittaa, mutta ajattelin nyt  kuitenkin vain kirjoittaa. Edellinen postaus tulvahti näppäimistön kautta kuin tsunami, ja painoin julkaise-nappia ennen kuin kriittinen vänkääjä-minäni ehti väliin. Opettelua, opettelua. Laske irti, älä takerru täydellisyyden ideaan.

Olen ottanut ihan tosissani sen Totuus kutuviikonlopusta -parahdukseni. Sen, että miten elämä olisi täysillä elettävissä kuukauden jokaisena päivänä. Se on syössyt minut isommalle matkalle kuin ajattelinkaan. Sen sijaan, että hoitaisin ja hoidattaisin vain joitakin tiettyjä vaivoja (jotka kaikki muuten alkoivat ainakin mielikuvissani samana päivänä kun täytin 40 vuotta), olen huomannut, että koko kimppu, jota Kirjatoukaksikin kutsutaan, vaatii pientä ravistelua. Ja kuinka vaikeaa on melkein 20 vuoden palvelemisen jälkeen keskittyä itseensä, satsata itseensä. Jo se on iso askel.

Kirjoitan hoidoista ja tuloksista erikseen, mutta kerron tämän. Yhden mielikuvaharjoituksen aikana oivalsin jotain hassun pientä, hiukan huvittavaa, mutta hirveän tärkeää.

Kysymykseen OLENKO SITTEN AINA ONNELLINEN, vastaus on

“VÄLILLÄ”

Ja sen pitää riittää. Ja se on lohdullista, ja tarpeeksi! Tässäkään ei voi eikä kannata pyrkiä sataan prosenttiin hullunkiilto silmissä.

Jo joogatessa sen aikoinaan opin, mutta kalloon takomista se vaatii edelleen: 70 % on jo tosi hyvä. Tai kuten Belgian Lempi (hei nyt se Fan Club!) sanoo:

Miksi ponnistella, jos riman altakin mahtuu!

Mutta ei syytä huoleen siskot. Tulette kaikesta huolimatta saamaan säännölliset annokset kipuilua, kriiseilyä ja kiukuttelua. Mikäs pahan tappais, kuten mummoni usein sanoi, ei nyt Luojan kiitos sentään minusta, mutta muuten. En aio piinata teitä pelkillä hippitouhuillani, luvassa on mm. juttua siitä mitä aion syödä kun täytän 50 vuotta joskus vuosien kuluttua. Sillä se jos mikä on oikeasti tärkeää ja tähdellistä!!!

Vielä kerran kiitos kaikista ihanista, ihanista kommenteistanne. Olette tärkeitä.

Päivän kirja: Pentti Saarikoski – Suomentajan päiväkirjat (ties kuinka monetta kertaa).
Koska: “Pentti ei voi hyväksyä sitä, että elämä nyt on kerta kaikkiaan tylsää.” – Tuomas Anhava 


Kuva: Pinterest

9 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.