Valitse sivu
TILANNE ENNEN SIIVOUSTA

Sermin takana häämöttää kylpyhuone

Te ette voi uskoa kuinka kyllästynyt olen vinkumaan Herra Kameralta kuvia…
Jossain hänen kameransa ja tietokoneensa ja minun Dropboxini välissä jumittaa ruokajuttuja, teatterijuttuja, kotijuttuja, retkijuttuja, ravintolajuttuja…
Ei, en minä kehtaa häntä syyttää, kiireistä miestä, syytän itseäni. Miksen vain tartu kameraan? Opettele?
Kynnys on suuri, kun toinen on niin taitava jo valmiiksi…

Tänään huvittelin Instagramissa väläyttämällä kaoottista kuvaa yläkerrasta, joka on unohtunut kesämoodiin vielä lokakuussakin. Kesällä yläkerrassa ei juuri oleilla, kun elämä on ulkona. Ylhäällä käydään vain nukkumassa. Ja maalaamassa. Maalausurakan (kiihdyn edelleen kun ajattelen sitä) jäljiltä tavaroita oli vieläkin pahvilaatikoissa ja vaatteita siellä, missä piti olla kirjoja, koska siellä, missä piti olla kirjoja, olikin rantapyyhkeitä.

Yläkertamme jaksaa huvittaa ihmisiä. Emmekö kaipaa seiniä? Päätimme muuttaessamme (kohta kymmenen vuotta sitten!), että kattellaan. Katselemme edelleen. Minkä nukkumiselta kerkiämme.

Aamulla valo oli kaunis, kuparinen. En jaksanut oikoa lakanoita, enkä ryhtyä leikkimään mitään sisustajaa, taulutkin ovat pariisilaisakrobaattia lukuunottamatta vielä lattialla kaapin takana kun kukaan ei naulaa niitä seinään. Siivosin ihan vähän ja otin pari kuvaa. Kännykällä. Koska muuten tämä blogi ehkä kuolee pystyyn.