comments 2

Joulu Oaxacassa







Tuntuu, että pystyn vihdoin palaamaan näppäimistöni avulla Meksikoon. Eihän siihen mennyt kuin vuosi, sulatteluun.

Sille, joka vastikään on seuraamme liittynyt: vietimme viime vuodenvaihteen Meksikossa, yhteensä kolme viikkoa. Matkan varsinainen syy oli Parkkosen valokuvanäyttely pääkaupungissa Mexico Cityssä, sen jälkeen matkasimme Oaxacaan jouluksi  ja pieneen San Agustin Etlan kylään uudeksi vuodeksi. Matkakertomuksen edelliset osat löydät kootusti täältä. Silmäilin itsekin jutut uudestaan läpi ja sain taas kiinni siitä hämmennyksestä ja jonkunlaisesta alakulosta, jonka matka minussa aiheutti. Siksiköhän matkapäiväkirjan loppuunsaattaminenkin on kestänyt? Olkoot, nyt tunnen tarvetta pistää reissun pakettiin, muistoksi itselleni, ja jälkeläisille, ellei muuta.

Huomaan, että on enää vaikeaa muista asioiden järjestystä, nimiä ja osoitteita, teknisiä yksityiskohtia. Mutta tunnelmia muistan, tuokiokuvia sieltä täältä. Kuten ajomatkan vuorten yli Oaxacan osavaltion pääkaupunkiin Oaxaca de Juareziin. Olimme valvoneet koko edellisen yön huonovointisten tyttärien kanssa ja minä olin kurkkukivussa. Olimme aika hiljaista porukkaa, sympaattinen kuskimme Leo ei saanut meistä juttu- eikä lounasseuraa kuuden tunnin ajomatkalle. (Olimme vuokranneet auton ja kuskin siirtymiseen, sillä meille oli toitotettu, että itsekseen ei maantielle kannata lähteä. Pysäyttipä auton maantierosvo tai poliisi, huonosti kävisi.)

Vuorten ylitys oli kaunista katseltavaa. Nojasin otsaa ikkunalasiin ja ihmettelin kuunpintaa muistuttavaa maisemaa, jota pilkuttivat sadat erilaiset kaktukset. Korppikotkat kaartelivat pilvien välistä. Harvakseltaan ajeltiin jonkin kylän tai kaupungin ohi tai pysähdyttiin huoltoasemalle. Huoltoaseman tiskien vitriineissä ei ollut oikein mitään ostettavaa, ehkä jokunen ikuisesti säilyvä muffinssintapainen. Toilettien vieressä päivysti pikkuinen ukko, joka myi vessapaperia.

Olimme miettineet toki myös rantalomakohteita loman jatkoksi, niistähän Meksikokin paremmin matkailupiireissä tunnetaan. Ajattelimme kuitenkin, että joulunaikaan kuuluisat paratiisirannat ovat matkailijoiden kansoittamia ja kalleimmillaan, joten miten me siellä tavoittaisimme häivähdystäkään “aidosta” Meksikosta?
Mutta sitä me emme tulleet ajatelleeksi, että jos Meksikossa poikkeat turistireiteiltä, olet keskellä ei mitään. Ei ole olemassa mitään pittoreskejä löytämättömiä paikkoja täynnänsä palveluita. On vain suuria, moderneja kaupunkeja, turismista eläviä ja sen ehdoilla rakennettuja seutuja ja niiden ulkopuolella ankaran  köyhyyden värittämä arki. No historiaa toki, vuortenkin välissä, niin että hirvittää.

Oaxaca de Juarez oli joka tapauksessa hyvä valinta Mexico Cityn jälkeen, se kun on kaupunkina ihan erilainen. Kaikissa sateenkaaren väreissä loistavat, matalat rakennukset reunustivat mukulakivikatuja ja aukioita, tunnelma oli kylämäinen. Oaxacaa pidetään Meksikon kulttuurin ja kulinarismin keskuksena, ja siellä onkin kuulemma lähes sata erilaisia keittiöitä, kuten myös kymmenittäin puhuttuja kieliä ja sadoittain murteita. Oaxaca tunnetaan kahvista, kaakaosta ja agave-viina mezcalista. Oaxacan osavaltio ulottuu meren rannalle saakka, mutta parin sadan kilometrin matka kestää kokonaisen päivän vuorijonojen mutkittelevien teiden tähden.

Tyttäret sairastivat pari ensimmäistä päivää, joten me tutustuimme hissukseen uusiin, rosoisiin kulmiin. Kaupunki on pienehkö ja osalle alueista kehotetaan olemaan menemättä, mutta me kyllä vähän menimme. Hotellilla oli uima-allas, mutta vaikka päivät olivat lämpöiseen päin kallellaan, saimme itsemme öisin niin kohmeeseen, että veteen ei tehnyt mieli. Aamukahvin (surkean sellaisen, aina americano, mikä olisi ollut cafe mexicano?) kuitenkin nautimme sisäpihan puutarhassa palmujen alla. Jouluaattona olimme kaikki vihdoin tolpillamme ja lähdimme villisti ja värikkäästi koristelluille pääkaduille ja aukioille kiertelemään, kuten kaikki muutkin. Kadut olivat mustanaan ihmisiä, paukkupommit sihisivät ja sinkoilivat jaloissa, huojuva kulkueellinen valtavia paperimassapäitä keinahteli torin ympäri torvisoittokunnan säestämänä.

Kadunvarsilla istuvat, kankaita ja käsitöitä myyvät intiaanit olivat lannistuneita, likaisia ja mykkiä ja me ostimme pala kurkussa lasten tekemiä piirustuksia arkki toisensa perään. Miten tätä voi olla huomaamatta tai tästä välittämättä? Kaiken hulinan ja väriloistonkin yli torin laidalta erottui korkean rakennuksen seinään viritetty valkoinen lakana, jossa oli vuonna 2010 täällä murhatun suomalaisen ihmisoikeusaktivistin Jyri Jaakkolan nimi ja kuva sekä teksti Me emme unohda.

Mutta oli myös iloa ja naurua: jakauduimme joukkueisiin ja ostimme torilta joululahjat toisillemme. Poika hankki kolikoillaan isälleen pilakuvan, istuskelimme muurilla taiteilijan kanssa hyvän tovin kun mallia ikuistettiin. Me muut saimme koruja ja ilmapalloja, saiko poikakin raketteja, en enää jaksa muistaa. Jouluateriamme oli taas maissilättyjä eri muodoissa, vihreällä ja ruskealla kastikkeella, yöllä poimimme vielä vaunuista voilla, juustolla ja chilijauheella siveltyjä maissintähkiä. Mezcal ja ylimaallinen meteli saivat pään pyörimään. Tuntui ihmeelliseltä, tuntui silloin ja tuntuu nyt, että me todella saimme hetken aikaa olla osa sitä kaikkea!

Parasta Oaxacassa oli kuitenkin kauppahallin tuoksuista raskas kuhina sekä yhden aamupäivän ruokakurssi, josta lisää seuraavaksi.

Lisää Meksikoa? Alfonso Cuaron palkittu ja kriitikoiden ylistämä meksikolaiselokuva Roma tulee Netflixiin 14.12. ja on sitä ennen viikon ajan nähtävissä myös joissakin suomalaisissa independent-elokuvateattereissa. Hesarin elokuva-arvioon tästä.

2 Comments

  1. Maaja says

    Voi jessus että olete rohkeita ! Luin tarinasi. Kivoja muistoja näin jälkeenpäin, ehdottomasti. Pitää kartalta oikein kattoo, missä tämä kaupunki on ja että siellä oli jopa hotellikin. En löytänyt kuvaa siitä JJ muistolakanasta.
    Terveisin Maaja
    PS Kuva linnuista (mitä lie olivatkaan) tiskillä mahat auki sai kyllä nauramaan.
    PPS Ranskan matkasta on jo yli puoli vuosi. Se onnistui hyvin, paitsi saimme nopeussakon ja kaikki teksti oli ranskaksi – eli summan vaan ymmärsimme. Kirje tuli to Finland mutta ymmärtääkö ne, että täällä ei ole kotimainen toinenkaan kieli ranska…

    • Anna says

      Oaxacasta löytyy hyvin hotelleja, eri tasoisia. Meidän oli aika vaatimaton. Muistolakanasta meillä ei taida olla kuvaa olemassa.
      Ranskalaisilla on sellainen hassu käsitys, että jokainen ihminen syntyy ranskankielisenä, että kyllä se kieli siellä jossain on, eivätkä he voi käsittää mikseivät ihmiset vain käytä sitä! Naurattaa aina yhtä paljon, mutta tämä on totta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.