comments 8

Joe le Taxi

Nostalgiatrippiä luvassa. Vanessa Paradis ja biisi Joe le Taxi keikuttivat ainakin minun ystäväpiiriäni 80-luvun lopussa. Kun hitti julkaistiin keväällä 1987 olin vielä nipin napin neljäntoista, ihan niin kuin Vanessakin. Kömpelöllä musiikkivideolla tanssahteli paitsi ihan meidän ikäisemme, myös ihan meidän oloinen tyttö; porkkanafarkut (nyt niiden nimi on mom jeans), valtava persikanvärinen college-pusero käärityillä hihoilla ja ylös asti napitettu kauluspaita. Tukassa viehkeä heitto, ilmeessä pientä kyllästyneisyyttä. Sitä viileää rakoa hampaiden välissä vain oli vaikea matkia…

Joe le Taxi on nyt saatavilla 30-vuotisjuhlavinyylinä, ja tekisi painaa tilausnappulaa. Vanhojen aikojen (ja vaatteiden, ai että!) muistoksi.

Mitä minä en löydä, sitä sinä et tarvitse: keltaistakin keltaisempi Joe le Taxi t-paita.

Lue lisää: Stalkkasimme Vanessaa viime vuonna Cannesin elokuvajuhlilla. 

8 Comments

  1. Liivia says

    Voi sä olet niin nuori! Mun pikkusiskot fiilisteli tuona vuonna Le Taxia. Mulla itselläni oli tosi vankasti Lou Reed ja Sting, ja mähän olin lukiossa tuolloin, mutta Paradis (luultavasti pukeutumistyylinsä vuoksi) herätti mun kiinnostuksen, joka kesti useampiakin vuosia. Sittemmin kiinnostus on karissut, sen verran huonoja leffoja daami on tehnyt enkä mä siitä musiikistakaan…hammasrako tosin on kiva, ainakin nuorena:)

    • Anna says

      Haa, nuori ja nuori. Vanessa ei ole kyllä osunut parhaisiin leffoihin, eikä musiikkikaan ole muutamia poikkeuksia lukuuottamatta enää kauheasti kolahtanut, mutta Joe le Taxi on aina vaan hyvä ja Vane edelleen niin sietämättömän kaunis ja cool! Esim. tässä postauksessa mainitsemassani pöhkössä komediassa:
      https://www.annapalaaanna.fi/kaksi-kahjoa-paivaa-milloin-missakin/

  2. Nikadora says

    Uulalaa, Vanessa on kyllä ihmeellisen ihastuttava. Sensuelli.

    Näihin aikoihin mulla ei ollut koskaan persikkaa tai muitakaan pastellisia yllä
    ( eikä kivipestyä farkkua tai neonvärejä! Vastustus trendejä kohtaan.)
    Kyllä se mieltymys mustaan lähti viettämään jo yläasteella, ja sen jälkeen hyvin, hyvin vahvasti. Tiedättehän, Punk is not dead.
    Väriä olen tarkoituksella lisännyt aikuisiällä. Päättömiä kiemuraväripläjäyksiä ja muita.
    Janis Joplin-style olisi ehkä se haluttavin, mutta tällä pitäjällä saisin heti raitilla kylähullun leiman. PAKKO HILLITÄ.

    Nuorena sitä istui kampaajan tuolissa ja pyysi kahta eri väriä ja radikaalia leikkausta.
    Viereisiä polkkatukkansa tasoittajia sitä katsoi hyvinkin nyreästi.
    Oli niin ällöttävän tavallista ja hillittyä.

    Oon tullut täyteen ikään siis samana vuonna kuin tämä hitti, mutta kuuntelin rockimpaa jo silloin.
    Pidin kyllä tästä Vanessan kappaleesta, aina kun sen sattumalta radiosta kuulin, tai kuulen edelleen.
    Koska se on raikas, viaton nuoruustunnelmointi omalla viehkolla tavallaan…

  3. Nikadora says

    Nyt valehtelin. Muistinkin, että ehkä kasilla oli yksi vaaleanpunainen Seppälän collegepusero ja synttärilahjaksi silloin sain vaaleansinisen T-paidan simppelillä röyhelökauluksella.
    Apuva, ne samat rätit tulee taas!
    Ystävän kera huomattiin, että valtavirtaliike möi miltei identtisiä ruudullisia röyhelökauluspaitapuseroita, jotka ysillä tehtiin käsityötunnilla…
    Tästähän on nyt kohta 32 vuotta!

  4. Anna says

    Kyllä, ihan KAIKILLA oli joku pastelliväripusero, ja usein juuri Seppälän! Ja kyllä, mun toinen tyttäreni pukeutuu nyt aivan kuten me aikoinaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.