comments 12

Helsingin jouluvalot

Eräänä marraskuisena päivänä Herra Kamera päätti haaveksivasti hymyillen mutta painokkaasti, että hän haluaa tänä vuonna sellaisen vanhan kunnon kotijoulun. Kutsuttuaan liudan sukulaisiani tanssimaan kuusen ympärillä (voi kyllä, he todella tekevät sitä. He myös lähettelevät minulle ääniviestejä joululauluharjoituksistaan) hän lähti noin kuukaudeksi keikoilleen, kääntyen kotona välillä vain kuin varjo, lähinnä yön pimeinä tunteina.

Minulle jäi siinä tohinassa hiukan epäselväksi kuka sen vanhan kunnon kotijoulun rakentaa, ja aikani sitä hämärässä tupasessani ihmeteltyäni päätin lopulta lähteä pienten ankanpoikasteni kanssa pohtimaan asiaa jouluviikon aluksi Helsingin humuun. Ehkä parempi ettemme ole jaloissa pyörimässä kun kotona joulua tehdään. Yhtä hyvin voimme katsella kaikessa rauhassa Espan jouluvaloja.

Varasin siis taas hotellihuoneen. Aina silloin tällöin saa lukea ihmisistä, jotka jäävät asumaan hotelliin ikihyviksi; Oscar Wilde asui Pariisin Hotel d’Alsacessa, Coco Chanel ja Ernest Hemingway Ritzissä, Tennessee Williams New Yorkin Elyséessä ja niin edelleen, mutta myös ihan tavallisia tallaajia on päättänyt elää elämänsä resepsuunin lähettyvillä. Ymmärrän heitä hyvin.

Kahden päivän jouluvalomatkamme oli vaiherikas. En tiennytkään, että Stockalla on oma ensiapuhemmo. Nyt tiedän. Jos joku lukijoistamme näki meidät kiitämässä Aleksanterinkadulla verisinä, niin kyseessä oli vain tavallista railakkaampi nenäverenvuoto eikä mikään “kannattaisi totella äitiä ekalla sanomalla”, kuten lapset vitsailivat. Jo tätä ennen oli yksi lapsonen jäänyt matkasta pois flunssan takia, mutta saimme osaksi aikaa vahvistukseksemme mummon, joka on ihan samanpituinen ja välillä mieleltään yhtä murrosikäinen kuin oma kuusitoistavuotiaamme, joten eroa ei juuri huomannut, paitsi silloin kun hän tarjosi lounaan.

Jos maanantai menikin eräällä tamponi nenässä, niin Team Vanhojentanssimekko ei pienistä takaiskuista hätkähtänyt. Mekonetsintä vain viivästyi tovin, kun piti ostaa pojulle uudet housut ja uusi pusero (ne tosin oli jo alle tunti Helsinkiin laskeutumisemme jälkeen valeltu yltäpäältä hampurilaiskastikkeella, Friends & Brgrs, vahva suositus.) Takki sentään säästyi veritahroilta koska kiljuin koko episodin ajan “ei uudelle takille, ei uudelle takille”. Mutta siis jos olit todistamassa tapahtumaa niin TOTTAKAI poikani terveydentila oli takkiakin tärkeämpi, tai silleen.

Tanssiaispuku löytyi (se on ihana, IHANA!) ja illan pimetessä kiersimme keskustan tupatentäysiä kauppoja muutamien viimeisten joululahjojen toivossa. Lopulta haimme Hanko Sushista paperikassillisen syötävää ja pidimme sushibileet hotellihuoneessa, Financial Times-lehden toimittaessa piknik-huovan virkaa.

Lempipäiväni tiistai koitti valoisana, vaikka sitä vuoden pimeimmäksi päiväksi väitettiinkin. Kauniiseen smaragdinvihreään ja syvänvioletin väriseen aamiaissaliin raahauduttuamme muistin, miksi yleensä tilaan aamiaisen vuoteeseen: a) vaikka rakastan hotellielämää, nukuin harvoin vieraassa paikassa hyvin ja b) ei kannattaisi edes yrittää meikata ennen kahvia tai kahta. Terveisiä vain Millalle, jonka kanssa keskustelin silmät ristissä ja kananmuna kummassakin kädessä: en voi sille mitään, arvostan kovasti aamiaiskattauksia, joissa osataan keittää täydellinen neljän minuutin muna!

Olin omaan nerokkaaseen tapaani ajatellut, että jouluahdistuksesta ja jouluruuhkahiestä kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja varannut gynekologiajan samaan syssyyn. Kun on tarpeeksi graah, niin siinä menee parit juurihoito-tyyppiset velvollisuudetkin ikäänkuin samalla puhinalla. Kävimme myös pojan kanssa KAKSI kertaa parturissa, miten tämmöinen harakanpesä on saanut noin tarkan ihmisen aikaiseksi?? Näistä koettelemuksista ja aamun toisesta meikkausyrityksestä toivuttuani alkoikin tapahtua. Törmäsin ihan tosi moneen lukijaan, siis kuinka kummallista! Mitä ihmeen taikapölyä Akateemisen kulmille ja muualle keskustaan oli ripoteltu? Toisaalta en ihmettele ollenkaan, tiistait nyt vain ovat sellaisia epeleitä. Sitä sen sijaan ihmettelen, että miten ihmeessä te tunnistatte minut, aika harvoin kun kuitenkaan esiinnyn kuvissa täällä. (Tuossa ylläolevassa olen tietenkin Cannesissa viime jouluna.) Haluan tavatuille korostaa, että YLEENSÄ olen aivan hemmetin hyvännäköinen, semmoinen pitkä, hoikka ja valoa heijastava, etten sanoisi kuin muotilehdestä repäisty. Mutta samapa se. Ne halaukset, se lämpö, ah. Ihan kuin jotain enkeleitä olisi kohdannut. Olen vieläkin sisältä lämmin kuin villasukka.

Ja sitten vielä Puttesissa oli tiskin takana Anssi. Tiistait <3

Illalla kotona odotti joulukorttien seassa postilaatikossa kaksi kirjekuorta kahdelta eri lukijalta ja ovenkahvassa nippu marenginvärisiä tulppaaneja naapurilta ja hieno havukranssi ystävältä.

Tänään vielä vähän tarjouksien tekemistä, sähköposteja ja yksi puhelinpalaveri ja sitten: enää kahdeksan yötä uuden vuoden aattoon!!!

Päivän kirja: Shirley Neilsen Blum, Matisse, Chambre avec vue.

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.