comments 11

Hauskat hautajaiset

Palasimme eilen hautajaisista Joensuusta. Voi Luoja meillä oli hauskaa!

Kappelissa ja muistotilaisuudessa pidettiin sentään vielä vakavaa naamaa, mutta illan edetessä meno riehaantui. Lopulta istuimme pitopaikan sivuhuoneessa valot sammutettuina, kynttilöiden valossa ja pöydän päässä oli juhlakalun kehystetty valokuva ja kuvan edessä piripintaan laskettu viskilasi.

Kaikki muistelivat vainajaa. Muisteloita oli 97 vuoden varrelta niin paljon, että kaikki puhuivat päällekkäin ja toistensa suuhun. Ajattelin, että olisipa kivaa elää sellainen elämä, että ihmisillä olisi hauskoja juttuja kerrottavana hautajaisissa. Lisäksi tuli ihan sellainen olo, että voin kunpa pääsisi mukaan uurnanlaskuun Nastolaan, sitä showta ei haluaisi jättää väliin!

Lähetimme nuorimmasta päästä porukkaa hotellille ja jatkoimme vielä Surakkaan. Viinipulloja kantoi pöytään mielettömän komea ranskalaismies, vaari ei olisi millään malttanut käydä nukkumaan ja lapsille vietiin yöpalaksi makkaraperunat torin grilliltä.

Vainaja itse oli suunnitellut juhlansa jo vuosia sitten. Tarjoilut olivat komeat. Kalapöytä alkuun, karjalanpiirakoita tietenkin, hirvenpaistia ja korvasienikastiketta pääruoaksi ja pähkinäkakkua ja mantelipikkuleipiä jälkeenpäin. Asianmukaisine ruokajuomineen. Arkunkin oli suunnitellut. Ei helvetissä mitään silkkiröyhelöitä (vainajan omat sanat), vaan käsittelemätön puuarkku, jossa kaikki oksanpaikat ja muut puunsyyt olivat näkyvillä. Metsänkävijä sai siellä makoilla männyn tuoksussa, vihreissä lempivaatteissaan, kalastajalakki päässä. Uskon, että hän oli todella tyytyväinen päiväänsä ja perikuntansa käytökseen.

Junamatka Hangosta Joensuuhun on muuten TOSI pitkä. Mutta vielä pidempi se olisi ollut ilman sukua kolmessa polvessa. Kohtasimme Helsingistä tulevat Pasilassa, jossa söimme eväät ja purimme pelikortit pakkauksesta ennen kuin juna ehti Tikkurilaan. Pyydän anteeksi kaikilta naapurivaunujen matkustajilta, meillä kaikilla on geeneissä jotenkin kamalan kantava ääni. Onneksi konduktööri ei ollut moksiskaan. Sama konduktööri osui junaan myös paluumatkalla, terveisiä Pirjolle! Matka Joensuusta Hankoon olikin sitten vielä menomatkaakin pidempi. Viivästyimme jonkun juoppolallin (ei sukua) takia jo 50 minuuttia lähdöstä, sitten tuli vaihdevika ja sitten jouduttiinkin odottamaan vapaata rataa. Suku pysyi kuitenkin koossa, testamentteja ei uudelleenkirjoitettu ja kaikki olivat illalla päätyneet omaan sänkyynsä. Fellini olisi ollut innoissaan tästä hautajaisseureesta, ja minustakin me olemme kieltämättä hyvin elokuvallista materiaalia.

Kuva: Niiskuneiti työmaan lauta-aidassa, Joensuu. Tekijä (minulle) tuntematon. 

11 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.