comments 4

Gone with the wind

Hei hei vuosi 2013, sinua ei tule ikävä.

Miten olitkin niin vaikea, tahmea, raskas. Vaikka muutama sekunti keskiyöllä ei kai järjellä ajateltuna voi elämää oikein voi muuttaa, tuntui silti kuin painava taakka olisi pudonnut harteilta, kun seisoimme juhlaporukalla Leijonarannassa rakettien alla, puristimme jääkylmiä kuohuviinilaseja lapasten välissä ja kuuntelimme Auld Lang Syneä puhelimestani. Vesitornin kellon viisarit tuuppivat minut vääjäämättömästi uuteen vuoteen, toisenlaiseen aikaan.

Olen alkanut viime aikoina hiukan kyseenalaistaa konseptia nimeltä juhliminen, omalta osaltani. Oli joulu tai juhannus, tai vaikkapa uuden vuoden aatto, niin huomaan seisovani keittiössä, toinen käsi astianpesukoneessa ja toinen kauhan varressa. Pitoemäntägeeni, sanoi yksi vieraista. (Ja toinen sanoi, että who needs a fireplace when you have friends, joka oli minusta loistavasti sanottu, siinä puretun takan paikalla.)

Tänä aamuna kävelin alakertaan perunalastujen ja kiiltävien suklaapapereiden yli ja ymmärsin. Minä lupaan, että vuonna 2014 juhlin paljon enemmän ravintoloissa ja kahviloissa, istun valmiisiin pöytiin ja kerään omani ympärilleni. Heitän henkisenkin essuni nurkkaan. Vaihdetaan: tiskirätti sulkakynään ja lennokkaisiin keskusteluihin.

Rakkaat lukijat, niin hassultakin kuin se kuulostaakin, niin Pinterestistä löysin totuuden: THE BEST IS YET TO COME! <3

4 Comments

  1. Toisaalta minä tykkään siitä pitoemäntägeenistä itsessäni. Mutta tykkään myös istua valmiiseen pöytään. Toivon siis sopivasti molempia ensi vuonna! Riemullista Uutta Vuotta!

    • Juu, se tasapaino, tässäkin. Iloista tätä vuotta Minen perheelle!

  2. Ihana ymmärrys <3. Mun pitoemäntägeenini on vuosien saatossa kuihtunut ihan olemattomaksi….yllätysvieraita en jaksa enää kestitä, ja ruokapöytäänkään en kelpuuta enää kuutta enempää. Joulukarkkien teko onkin sitten ihan eri asia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.