comments 9

Erään viikonlopun anatomiaa

Aaaaa, te ootte mun hunajaaaaa! Niin kivoja kommentteja siihen mun pähkäily-postaukseeni parin päivän takaa. Kiitos.
Ensin mulle tuli ihan nolo olo, että manguinko mä tiedostamattani teidän huomiotanne, mutta sitten mä ajattelin, ailameriluotomaisesti, että inhimillistähän sekin vain olisi; on päiviä, ja on päiviä.

Aikani naristuani korkeammat voimat päättivät ilmeisesti näyttää että “katso nyt kivaa elämääsi, you senkin lucky b…imbo!” Sen verran nasta viikonloppu on nimittäin taas ollut. Kerronko? No kerronpas:

Perjantaina meillä oli pari extra-lasta helmoissa, joista isommat jätimme keskenään teinikuhisemaan kotiin ja nappasimme pienemmän parivaljakon mukaan Ravintola Origoon kynttiläillalliselle. Söimme mainiosti (minä söin ankanrintasalaatin, kukkoa ja risottoa sekä palan juustoa) ja huutelimme vieraisiin pöytiin. Samalla ulkona nousi tyhjästä, kasvoi ja kieppui järisyttävä lumimyrsky. Kotiin päästyämme nukahdimme sekalaisiin siskonpeteihin tuulen ulvoessa kaminassa huoneen nurkassa.

Lauantaina söimme rauhassa aamupalaa ja uimme viikon varrella kertyneissä lehtikasoissa ja olimme silti torilla ja täydessä tällingissä jo ennen kello kymmentä. Ostimme kuhaa ja perunoita. Näimme tutun, ja toisenkin, ja lapsonen sanoi, että meidän etenemistahtimme on juttuseuran takia vain muutamia askelia kerrallaan ennen seuraavaa kohtaamista. Pienen kaupungin iloja.
Jatkoimme torilta ruokakauppaan, ja matkalla moikkasimme Foto-puodin Arjaa ja Väiskiä. Ostin heiltä Durancen laventelintuoksuista yleispuhdistusainetta, jolla kuuraan keittiötä päivittäin, ja jotenkin siinä puuhassa on lohdullista olla edes hyväntuoksuiset aineet, muuten kun on vähän hohto kaukana.

Kävimme myös Ulla-Dressissä, farkkukaupassa, jossa hääräsi kaupantyttöjen keskellä iloinen omistaja Nixukin. Toden totta kävellä lonksuttelin lopulta uusissa, harmaissa Sorelleissa ulos. Tosi kiva fiilis kun ei tuullut enää kantapäihin, kuten kirppikseltä löytyneissä Ballyissa, joista oli vetoketjut jo vähän hilipatihippan.

Vielä keittiökauppaan, jossa ikkunalla köllötteli hieno, iso, punainen valualumiinipata. Siis ihan kuin valurautapata, mutta paljon kevyempi käsitellä. No se jäi vielä sinne, mutta ostin kasan värikkäitä kynttilöitä ja tee-sihvilän, ja ilmoitin perheelle suurieleisesti, että ryhdyn harrastamaan teetä. Mikä lie heitä sitten siinä naurattanut.

Kiikutimme kauppakamat kotiin ja jääkaappiin, ja rynnimme vielä ulos vähäksi aikaa, eli pienen viluisan lenkin kautta Villa Orrmaniin. Orrmannissa on saman katon alla käsityöläisten puoti, kahvila, antikvariaatti ja Ludden Ditt & Datt, joten siellä saa kulumaan puoli päivää ihan noin vain.

Minä, joka olin aamulla kertonut tyttärille, etten muista koska viimeksi oli ostanut itselleni jotain, olinkin oikein ostotuulella, joten laventelintuoksuinen pesuaine, talvikengät ja teesihvilä saivat seuraa vielä mustista villasukista. Niin makeet! Ajatelkapaa, MUSTAT villasukat, tyylikkyyden huipentuma. Ostin kahvilasta myös teetä, marokkolaista minttua, ja ai niin, kaupasta olin napannut mukaan Mate-hauduketta, eli aika professionaalilla tasolla tässä jo mennään. Näimme taas hauskoja ihmisiä ja nauroimme vedet silmissä.

No sitten kiireen vilkaa kotiin, nälkäisen lapsilauman ulvonnan kuuli jo korttelin toiselle laidalle. Simppeli ateria syntyi voissa paistetuista kuhafileistä, tilliperunoista ja piparjuurivoista.

Ruoan jälkeen ujuttauduimme Herra Kameran kanssa kapealle sohvalle kahdestaan, limittäin ja lomittain, tai oli siellä mukana kyllä taas melkoinen pino kirjoja, lehtiä ja teknologiaakin. Herra Kamera nukahti viihdykkeistä huolimatta saman tien, mikä ei liene kenellekään hänet tuntevalle yllätys.

Päivätorkkujen jälkeen reippaat ( = kaikki muut paitsi Kirjatoukka) lähtivät luistelemaan. Kirjatoukka jatkoi sohvaelämää tyytyväisenä. Löysin omasta kirjahyllystäni taas helmiä, kuten Juha Tantun Tyylimies -Pukeutumisen aakkosia. Ulkoilmaihmiset saivat kaakaota, kermavaahtoa ja munkit kotiuduttuaan.

Lauantai-ilta oli leppoisaakin leppoisampi, mutta pienen pettymyksenkin koimme. Meidän tulee ikävä Heikkis-Jamoa.

Tänään sunnuntaina olemme taas pitäneet tomerasti nälkäkuolemaa loitolla. Ensin loistokkaalla aamiaisella croissantteineen ja kananmunineen, ja sitten päiväkävelyn jälkeen kuunneltiin Sugarmania ja pilkottiin ihan älyttömästi, lopputuloksena täydellinen meksikolaishässäkkä. Joka maksoi kyllä yhden peukalonpään, mutta oli sen väärti. Mutta siitä lisää ensi kerralla!

Toim. huom. Olisi ehkä sittenkin suotavaa, että Kirjatoukka kirjoittaisi usein mutta vähän 🙂

9 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.