Valitse sivu
Kunnes koittaa marraskuu

Kunnes koittaa marraskuu

Jotenkin marraskuusta on tässä vuosien varrella tullut yksi lempikuukausistani. Sen jälkeen kun aloin avautua jouluangstistani, olemme yhdessä keksineet keinoja sen selättämiseksi. Tänä vuonna matkustamme koko perhe Ranskaan, ei tiedättekö angstista tietoakaan!

Jouluangstin helpottaessa marraskuukaan ei tunnu enää vain mustalta käytävältä kohti joulua, vaan näyttäytyy mahtavana kuukautena, joka on hyhmäisyydestään huolimatta yllättäen täynnä lempiasioitani. Kuten nyt vaikka elokuvia, viiniä ja pizzaa.

Seuraakin kutsu: järjestän torstaina 21.11.2019  jo viidennen kerran Beaujolais Nouveau -illan hankolaisessa Ravintola Makasiinissa. Olen ihan onnessani! Marraskuu, torstai, Hanko – sano mikä muka voisi olla kiehtovampaa! No ehkä lempipäiväni tiistai, mutta kun uuden sadon viiniä juhlitaan riehakkaasti ympäri maailmaa AINA marraskuun kolmantena torstaina noin kymmenen miljoonan pullon voimin, luulen, etten saa Ranskan valtiota vaihtamaan päivää.

Luvassa on rentoa yhdessäoloa vanhassa makasiinimiljöössä mustana vellovan meren saartamana. Kaikki hienostelu ja ryppyotsaisuus on riisuttu pois, jäljelle jää vain ilo uudesta viinisadosta, hyvää ruokaa ja kivoja kohtaamisia. Beaujolais’n alueella kypsyvistä gamay-rypäleistä valmistettu kevyt ja notkea vin de primeur nautitaan kolmen ruokalajin bistromenun kyytipoikana pitkissä pöydissä, niin että yksin osallistuvankin on helppoa solahtaa joukkoon. Kauempaa tulevia suosittelen jäämään viikonlopuksi, marrasmyrskyt ovat komeaa katsottavaa täällä niemennokassa.

Yleensä olemme aloittaneet illan ranskalaisella elokuvalla, mutta tänä vuonna elokuva jää pois elokuvateatterin ollessa suljettuna. Sen sijaan me avaamme ovemme, tarjoamme alkumaljat ja esittelemme ranskalaista sarjakuvaa kotonamme. Poikkea siis meillä kello 18 maissa, josta jatkamme matkaa Makasiiniin klo 18:45.

Tai tule suoraan Ravintola Makasiiniin klo 19.

Kaikki varaukset (ja pöytävaraus on pakollinen!) suoraan Ravintola Makasiiniin puhelimitse:
019 248 4060
040 505 2720

Beaujolais Nouveau-ilta 21.11.2019 klo 19, Ravintola Makasiini, Hanko.
Kolmen ruokalajin ja puolikkaan viinipullon paketti maksaa 50 euroa/ henkilö.

Vain noin 50 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan.

EDIT 8.11.2019
Huomio! Tilaisuus on loppuunmyyty, mutta jonoon voi ilmoittautua peruutusten varalta. Kaikki tiedustelut ja varaukset suoraan Ravintola Makasiiniin.

Oletko löytänyt uusimmat vieraskirjoitukseni Notes on a Life -blogista?

Your Local Pizza
Tammisaaren kujilta saa Suomen parasta pizzaa.

Viimeisimmät, taas
Vastasin kysymyshaasteeseen, vain huomatakseni, että olin vastannut siihen jo vuosi sitten.

Elokuvia ja syysmyrskyjä
Eli tervetuloa Hangon Elokuvajuhlille.

Kuvat ovat vanhemmasta blogijutusta, kuten leimoista näkyy. Älkää hämääntykö. 

La Poule au Pot

La Poule au Pot

Palasimme Pariisiin huhtikuun alussa. Jo marraskuisella visiitillämme oli selvää, että takaisin on päästävä ja pian. Ensinnäkin oli nähtävä hotellimme (kutsun sitä jo Pariisin-kodiksi) puutarha keväällä ja toisekseen… no, Pariisi on Pariisi. Ehtymätön inspiraation lähde kahdelle kauneuden etsijälle.

Saimme tälläkin kertaa ystäviä mukaan, mutta ensimmäisen ja viimeisen päivän vietimme kahdestaan kaupunkia koluten. Vaikka elämänkumppaneina olemmekin vielä välillä hyvinkin keskeneräisiä, niin matkakumppaneina olemme hioutuneet yhteen ilmiömäisesti. Tahtimme ja toiveemme ovat jotakuinkin samat, jaamme mieltymyksen päiväuniin ja mieluummin aikaisiin aamuihin kuin myöhäisiin iltoihin. Jaksamme loputtomasti museoita, jotka kuitenkin kierrämme rivakasti.

(Tajusin juuri tässä yhtenä päivänä, että olen ollut jo suuremman osan elämästäni Parkkosen kanssa kuin ilman Parkkosta. Uskomatonta.)

Asiaan. Matkan viimeisen lounaan osuimme nauttimaan pieneen ravintolaan nimeltä La Poule au Pot. Tuo klassinen bistro oli päätynyt nuppineulaksi Pariisin karttoihini kun sen oli suosikikseen maininnut mm. jumalainen Caroline de Maigret. Jos se kelpaa Carolinelle, se kelpaa myös minulle. Mikäli olisin muistanut, että kyseessä oli tämän vuoden tammikuusta lähtien Michelin-tähtiravintola, en ehkä olisi vaivautunut syöksymään tukka sotkussa sisään ilman pöytävarausta: toiveikkaiden herkkusuiden jono on nimittäin näin jälkeenpäin ymmärrettynä yleenä parin kuukauden mittainen. Mutta niin vain me nojailimme ovelasti sinkkitiskiin ennen lounasserviisin alkua, rupattelimme mukavia hauskan henkilökunnan kanssa  ja lopulta ensimmäisen reaktion jälkeen (hyvin ranskalainen suun suipistus ja ponnekas pään ravistelu kieltävän vastauksen merkiksi) me ahtauduimme ikkunasyvennykseen pieneen, pyöreään pöytään. Paras pöytä minusta! Nautiskelu saattoi alkaa.

La Poule au Pot on vanha hallien alueen syöttölä, joka oli alkuaikoinaan – muistaakseni yli sata vuotta sitten (huomio, en siis ole elänyt sata vuotta sitten, vaikka välillä siltä tuntuukin, vaan näin muistan KUULLEENI)-  tunnettu kanapadastaan, mistä nimikin juontaa juurensa, sekä joustavista, aina aamuviiteen ulottuvista aukioloajoistaan. Joskus viisikymmentäluvulla ravintola sai kai nykyisen sisustuksensa ruusutapetteineen. Sen jälkeen se veti vuosikymmeniä puoleensa turvaruokaa kaipaavia pintaliitäjiä, jotka rakastivat Potin kodikasta tunnelmaa kaikenmaailman discoilun lomassa. Nykyisen suosion takana on huippukokki Jean-Francois Piège, joka onneksi on säilyttänyt vuosien saatossa hioutuneen melko pinkin miljöön ja ronskin ruoan ja valinnut taustamusiikiksi oman 70-luvun nuoruutensa ranskalaista poppia ja iskelmää.

(Olen aistivinani, että Pariisissa on edelleen tai taas vallalla erittäin lämmin suhtautuminen isoäitien tekemään ruokaan, tai sitten se vain on sellaisten meidän suosimien rupuisten bistrojen ja brasserioiden linja, nyt ja aina ja iänkaikkisesti. Pidän siitä joka tapauksessa kovasti.)

Emme antaneet illansuussa häämöttävän paluulennon häiritä, päätimme ottaa ilon irti onnenpotkustamme. Pitkän kaavan mukaan! Minä otin alkuun kauden salaatin, ja jos sallitte sanoa, salaatista ravintolan tason voi jo aika hyvin mitata. Mikä lajikkeiden yksinkertainen nerokkuus, mikä lehtien rapeus ja raikkaus, mikä etikan huumaava oikeasuhteisuus! Parkkonen valitsi listalta luuydintä. Sammakonreisiäkin olisi ollut. Täällä ei tähtipöly ainakaan tarkoita pieniä, hienostuneita annoksia. Päinvastoin. Molemmat alkuruoat jo itsessään olisivat riittäneet aterioiksi.

Onneksi me olemme vallan hyviä syömään! Ruoka oli taivaallisen hyvää, viini keinahteli lasissa täynnä lupauksia. Tarjoilu oli henkeäsalpaavan huomaavaista, silti rentoa ja ystävällistä. Nostitte katsettanne, madame, kysyi salia emännöivä ihana rouva ja sain sillä siunaamalla sekunnilla mitä sitten ikinä olinkaan pyytämässä. (Vettä, toivottavasti.) Jälkiruoka oli kuin olisi haukannut unelmaa, sitten kun ylipäätänsä raaski särkeä lumouksen jälkiruokahaarukallaan.

Jos siis olet vaeltamassa noin kahden kuukauden kuluttua Pariisin, valitse ihmeessä La Poule au Pot yhdeksi pyhiinvaelluskohteeksesi. Hinnat hiukan hirvittävät, myönnän, mutta elämys on sen väärti. Lähdet ravintolasta kuin lämpimästä sylistä, rasvaisia suupieliä nuoleskellen, ehkä haikeaa sävelmää kultasi korvaan hyräillen. Voi Pariisi!

Pöytä koreaksi

Pöytä koreaksi

Kuva ei ole hääppöinen, mutta ilta oli. Kokkasin pitkästä aikaa korealaista!

Rakastan kun pöytä on täynnä erilaista kippoa ja kuppia, ja aivan erityisesti rakastan jos suurin osa niistä on erilaisia vihanneksia. Kipot ja kupit on ihaninta jakaa vanhojen ystävien kanssa, pitkästä aikaa kohdatessa.

Minun vahvuuteni ovat vahvasti välimerellisessä keittiössä ja korealaisen ja muutenkin aasialaisen ruoan kanssa on vielä paljon opettelemista. Ei tule lonkalta, ei. Joudun seuraamaan silmä kovana reseptejä, yritän ymmärtää erilaisten mausteiden ja maustekastikkeiden eroja ja koitan pistellä vain ihan vähän omiani. Tuntuma tulee tekiessä, toisto tekee mestarin.

Ohjeet (joita siis MELKEIN noudatin) löysin kaupoissa jaettavasta Sempion reseptivihkosesta ja suurin osa maustekastikkeista ja – tahnoista oli juurikin Sempiota. Maahantuojan Finefoodsin sivuilta löytyy paljon lisää ruokaohjeita.

Korealaiset siivet ja majoneesidippi

Sekoita marinadi korealaisesta marinadikastikkeesta, Gochujang-chilitahnasta ja hunajasta (minulla oli inkiväärihunajaa). Sotke kanaset kauttaaltaan ja anna maustua ainakin pari tuntia.

Nosta siivet marinadeineen päivineen öljyttyyn uunivuokaan ja paista kypsiksi juuri ennen syömistä välillä käännellen, lopuksi nappaa vielä pintaan napakampaa väriä grillivastuksen alla. Ripottele päälle purjorenkaita ja tarjoa kuumina ja tahmeina.

Sekoita majoneesista, chilitahnasta ja hunajasta siiville dippikastike. Siivet TODELLAKIN saa syödä käsin!

Bulgogia saalaattikääreissä erilaisilla lisukkeilla

Bulgogi tarkoittaa kirjaimellisesti tulta ja lihaa, yleensä ohuina siivuina grillattua nautaa. Ostin muutaman sisäfileepihvin ja marinoida paukautin ne valmiissa Bulgogi-marinadikastikkeessa. (Marinadi ei olisi vaikea tehdä itse, mutta tällä kertaa näin.) Kun kaikki muu oli valmista, pöytä katettu ja vieraat alkumaljojen kahvoissa kiinni, pistin taitavimman lihankäsittelijän siivuttamaan pihvit ohuiksi ja paistoimme siivut sekunneissa kuumalla valurautapannulla suoraan tarjolle. Koristele vati seesaminsiemenillä, kevätsipulilla ja chilirinkuloilla.

Lisukkeeksi salaatinlehtiä (valitse sen kokoisia, että ne voi halutessaan täyttää bulgogilla ja tykötarpeilla sekä kääräistä rullalle), retiisiviipaleita, ituja, kevätsipulia, seesamiöljyssä taltutettuja valkosipulilastuja, paahdettuja seesaminsiemeniä, chilirinkuloita ja chilitahnaa. Minulla ei ollut kimchiä, mutta hapankaalia oli, se sai toimia stunttina. (Harmittaa, etten älynnyt sekoittaa gochujang-chilitahnaa valmiiseen hapankaaliin, lopputulos olisi saattanut olla hyvinkin autenttisen oloinen. Tai ainakin tarpeeksi autenttisen oloinen tullakseen nautituksi tavallisessa hankolaisessa keittiössä, tavallisena torstai-iltana!)

Riisiviinietikka-kurkut chilillä ja seesaminsiemenillä
Leikkaa kokonainen kurkku pitkittäin puoliksi ja kaavi pikkulusikalla siemenet pois. Leikkaa kurkku ohuiksi, kuunsirpin mallisiksi viipaleiksi ja nosta kulhoon. Roiski päälle riisiviinietikkaa, hiukan sokeria ja suolaa, ja mausta chiliviipaleilla. Anna tekeytyä tovi kylmässä ennen ruokailua. Koristele seesaminsiemenillä juuri ennen tarjoilua.

Jälkiruoaksi meillä oli mangosorbettia ja aterialla tarjotuksi viiniksi valikoitui vanha kunnon Kungfu Girl.

Ruokakurssilla Meksikossa

Ruokakurssilla Meksikossa








Jatkamme vuodentakaisen Meksikon-matkan parissa.

Yksi matkan kohokohtia oli puolen päivän ruokakurssi, johon sisältyi ensin käynti kauppahallissa ja torilla kokkimme kanssa ja sen jälkeen kiihkeää ruoanlaittoa vastaostetuista, tuoreista raaka-aineista. Miten mainio tapa tutustua uuteen maahan, sen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin, suosittelen lämpimästi!

Olen jo unohtanut suurimman osan valtavasta määrästä ruokalajeja, jotka valmistimme, ja jotka nautimme oluen kera pitkän pöydän ääressä ulkona pihalla kurssin päätteeksi. Eniten teimme erilaisia salsoja ja kastikkeita, jotka erosivat toisistaan lähinnä käyttämämme chililajikkeen verran, ja sen mukaan lisättiinkö tehosekoittimeen yksi toukka savustettuna vai au naturel! Teimme myös ainakin kesäkurpitsankukka-tortilloja ja jälkiruoaksi suklaajäätelöä talon omasta suklaasta, joka oli pakattu niin kauniisiin kiekkoihin, että haalimme suklaata myös tuliaisiksi.

Opettajamme oli napakkaa sorttia, kurssilla ei rupateltu, kädet työnnettiin heti kyynärpäitä myöten raaka-aineisiin ja ryhdyttiin hommiin. Huomasin, että hän oli ensialkuun epäileväinen nähdessään nuorisolaumamme, mutta lopulta juuri he saivat armollisimman nyökkäyksen ja kauneimmat kehut erittäin vähäsanaiselta ja vaativalta chefiltä.

Minäkin olin ihan reipas, mutta myönnän välillä pysähtyneeni katsomaan kaunista keittiötä, upeita saviastiapinoja, seinillä riippuvia taideteoksia ja kokin hipihiljaista mutta supertehokasta henkilökuntaa, joka siivosi keittiötä, toimitti vadeittain esivalmisteltuja vihanneksia ryhmällemme ja taikoi esiin pitkiä haudutusaikoja vastaavia padallisia takahuoneesta niiden kippojen tilalle, jotka me olimme juuri uunikuntoon saattaneet. Minäkin haluan piikoja!

Tässä muutama resepti talvi-iltojen iloksenne, kaikki ovat kokkikoulu Casa Crespon toimittamia. Joitakin aineksia on vaikeaa ellei mahdotonta löytää meidän pohjoisilta ulottuvuuksiltamme, mutta luovi rauhassa, niin meksikolainenkin tekisi. Voit aina sanoa, että oma versiosi reseptistä on juuri se oikea ja alkuperäinen, satojen kansojen ja tuhansien heimojen maassa se on todennäköisesti aina jossain päin maata tottakin!

JK: Sain lukijalta huippu-uutisia! Helsingissä, osoitteessa Hämeentien 6 palvelee meksikolaisia herkkuja myyvä kauppa Dos Tecolotes, josta saa varmasti harvinaisempiakin mausteita ja raaka-aineita. Kiitos vinkistä Tuulevi!

Salsa paahdetuista tomaateista (ja pohja melkein kaikille salsoille)

Tomaatteja
Serrano-chiliä (tuoretta ja kuivattua, kokonaisena, tai muuta chililajiketta, tulisuusmieltymysten mukaan)
Valkosipulinkynsiä
Suolaa

Paahda tomaatit, kuorimattomat valkosipulinkynnet ja chili uunissa grillivastuksen alla pehmeiksi ja tummapintaisiksi. Kuori valkosipuli ja aja kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi.

Salsaan saa vaihtelua esimerkiksi lisäämällä siihen kuminansiemeniä, toukkia (yksikin toukka muuttaa makua melkoisesti, testattu on!), avokadonlehtiä, korianteria tai viinietikkaa. Eikä aineksia tarvitse aina paahtaa, silloin maku on napakampi.

Mole Verde

2 kokonaista neilikkaa
Puoli teelusikallista kuminansiemeniä
1 jalapeno-chili
6 isoa tomatilloa (joita kutsutaan myös harhaanjohtavasti vihreäksi tomaateiksi, vaikka ne ei vät ole tomaatteja, sukulaisia kylläkin. Tomatillo on meksikolainen koisokasvi, jonka voi korvata hätätilassa tomaatilla ja vihreällä paprikalla, tosin silloin salsamme ei enää olekaan verde. Tomatilloja saattaa löytyä Suomesta tölkissä.)
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 oksaa timjamia
2 oksaa oreganoa tai meiramia
6 kupillista kanalientä
6 ruokalusikallista maissijauhoa (masa harinaa), hierottuna vesitilkan kanssa tahnaksi
1-2 punttia lehtipersiljaa
(Vaikeita löytää: tuoretta tai kuivattua epazote-yrttiä eli sitruunasavikkaa ja muutama hoja santan-lehti.)

Jauha morttelissa neilikka ja kumina hienoksi. Iske tehosekoittimeen chilit, tomatillot, sipuli, valkosipuli, timjami, meirami, juuri jauhetut mausteet sekä puoli kupillista kanalientä. Samalla kun tehosekoitin jauhaa aineksia samettisiksi, laita loput kanaliemestä kattilaan ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää kiehuvaan nesteeseen tehosekoittimen mössö ja keittele muutama minuutti. Lisää masa-jauhotahna voimakkaasti vispaten. Keittele kymmenisen minuuttia välilllä vispaten. Tee lopuksi vielä persiljasta (ja epazote-yrtistä ja hoja santa-lehdistä) vihreä tahna sopivaksi katsomallasi tavalla. Lisää tahna kastikkeeseen ja keitä kokoon.

Sopa de Frijoles eli mustapapukeitto

2 pientä rotanhäntää eli arbol-chiliä tai muuta vastaavaa
4 avokadonlehteä
2 kupillista mustia papuja (kypsiä eli esikeitettyjä)
5 kupillista vettä
Oliiviöljyä
1 pieni sipuli silputtuna
2 tortilla-lättyä leikattuna ohuiksi nauhoiksi
1 avokado
Kupillinen (kuuluisaa oaxacalaista) juustoa raastettuna
Suolaa

Paahda kuivalla pannulla chilejä ja avokadonlehtiä, varo käräyttämästä. Puolita chilit ja poista siemenet. Aja tehosekoittimessa chilit, avokadonlehdet, mustapavut ja pari kupillista vettä sileäksi.

Ruskista sipulisilppu syvällä paistinpannulla öljyssä. Lisää papuseos. Lisää 3 kupillista vettä, kiehauta ja mausta. Jatka keittelemistä vielä kannen alla vartin verran.

Paista tortillanauhat kullanruskeiksi, pannulla, grillillä tai uunissa. Leikkaa avokado kuutioiksi.

Tarjoile valmis keitto tortillanauhojen, avokadon ja juuston kera.

Ceviche

Vaaleaa kalaa leikattuna noin 1 cm kuutioiksi
2 kupillista limenmehua
2 kypsää tomaattia kuutioituna, ilman siemeniä
Puoli kupillista sipulisilppua
Tuoretta korianteria
Muutama pikkelöity jalopeno-chili rinkuloina
Vihreitä oliiveja, pieneksi leikattuna
Kapriksia, silputtuna
Kuivattua oreganoa
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
1 avokado, viipaloituna

Tee ensin kaikki esivalmistelut, eli silppua niin perhanasti. Laita kala suureen kulhoon, sekoita limenmehu mukaan ja anna happojen kypsentää kala (huoneenlämmössä, sanovat meksikolaiset).

Yhdistä toisessa kulhossa tomaatit, sipuli, korianteri, chilit, oliivit, kaprikset, suola, pippuri, oregano ja oliiviöljy. Lisää kala (voit huuhdella kalan tässä välissä, mutta en oikein käsitä miksi, limehän saa maistua cevichessä kunnolla) ja yhdistä kalanpalat tomaattisotkuun. Tarkista suola ja pippuri. Koristele avokadolla ja korianterilla, tarjoa suolakeksien kera.

Mixiotes eli kanaa tai lihaa paperinyytissä (jos sinulla ihmeen kaupalla on agavenlehtiä tai banaaninlehtiä, voit käyttää myös niitä paketoimiseen!)

10 guajillo-chiliä tai vastaavaa
1 tl oreganoa
Pari kokonaista neilikkaa
Maustepippuria
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 kupillinen vettä
6 kanankoipea (tai lammasta, tai muuta lihaa)
Suolaa
Avokadonlehtiä
Leivinpaperia (tai foliota)

Esikäsittele chilit eli puolita, poista siemenet ja liota kuumassa vedessä kymmenisen minuuttia. Nosta chilit kuivumaan, heitä vesi pois.

Taas tehosekoittimen kimppuun: viskaa sinne tällä kertaa chilit, oregano, neilikka, maustepippuri, valkosipuli, sipuli, suola ja kupillinen vettä. Näin syntyy kanan tai lihan marinadi.

Pyörittele marinadi kanankoipiin ja anna maustua vähintään tunti.

Tee kuusi paperinyyttiä asettelemalla kuudelle leivinpaperiarkille koipi kullekin, lisää lusikallinen marinadia ja yksi avokadonlehti (voi korvata laakerinlehdellä) ja sido narulla nyytiksi. Kypsennä läpikotaisin joko uunissa tai vesihauteessa, vienee tunnin verran.

Tarjoile kuumien (kesäkuritsankukka)tortillojen kera.

Helado de Chocolate Oaxaqueno eli suklaajäätelöä oaxacalaisittain

2 tölkkiä maitotiivistettä
3 kupillista raastettua oaxacalaista suklaata, eri makuisilla saat vaihtelua, esim. appelsiinisuklaa on ihanaa!
Puolikas kupillinen kermaa
Vaniljaa
Aavistus chilijauhetta

Lämmittele kaikkia aineksia kattilassa kunnes suklaa on sulanut. Älä kiehuta kuitenkaan. Jäähdytä.

Kaada jäähtynyt seos kannelliseen muovirasiaan, sen verran suureen, että pääset sekoittamaan muutaman kerran  jäätelöä pakastamisen aikana. Pakasta ainakin 8 tuntia, välillä perinpohjaisesti sekoittaen sähkövatkaimella kuohkean lopputuloksen aikaansaamiseksi.

*****
Casa Crespo
Chef Oscar Carrizosa
Jacobo Dalevuelta 200 (melkein Reforman kulmassa ja lähellä Jardin Conzattia)
68000 Oaxaca

Lisää Meksikoa? Yle Areenassa nyt Rick Steinin ruokamatkat Meksikossa. Hauskaa, osassa 5 vieraillaan juurikin Oaxacassa ja BBC: sivuilta löydät jaksoon liittyvät reseptit!

À table!

À table!






















Ah Pariisi, ja Pariisin ravintolat! Kulinaristien tähdillä koristeluja kehtoja, jokaisen kuviteltavissa olevan maailmankolkan keittiöitä ja trendikkäitä, instagram-kelpoisia annoksia huikeissa miljöissä.

Niistä kaikista saatte lukea joistakin muista blogeista.

Me rakastumme ravintoloihin, joissa on klassinen ruokalista (mielellään liitutaululla), maistuvaa kotiruokaa, mehevä tunnelma ja paljon vanhoja ihmisiä asiakkaina.

Pariisissa voi myös syödä kammottavan huonosti, ellei heittäydy rohkeasti vaistojensa ja aistiensa varaan tai ryhdy juttusille paikallisten kanssa. Parhaat vinkit saat taksikuskeilta (onko joku menossa Versaillesiin, sinnekin löytyy nyt suositus!), museoiden henkilökunnalta, apteekkien tädeiltä, kaupan kassoilta. On vain reippaasti avattava suunsa ja kysyttävä.

Huomasin pariisilaisissa aivan mainion piirteen, jonka aion ottaa itsekin repertuaariini: aina kun kysyimme ravintola- tai baarisuosituksia, pariisilainen vastasi antamalla yhden nimen. Mitä itsevarmuutta! Kysyjä haltioituu. Sen sijaan, että vinkkaaja viittoilisi epämääräisesti jonnekin kauemmaksi ja mumisisi sieltä löytyvän ravintoloita moneen makuun, hän pudottelee suustaan yhden harkitun osoitteen kuin helmen. Ei arpomista, sen kuin vain poimii ja luottaa!

Kun saavuimme nyssyköinemme ensimmäisen kerran hotellille suoraan lentokentältä ja nälkäkuoleman partaalla, vastaanoton tyttö kuunteli hetken sähläämistämme ruokasuunnitelmien kanssa ja sanoi sitten napakasti: Te menette nyt Le Brandeviniin. Ja me menimme. Ja me rakastimme. Menimme sinne vielä toistekin ja veimme ystävämmekin, ja riehuimme siellä autuaina ruokalajien äärellä siihen malliin, että saimme lopuksi samppanjaa talon piikkiin.

Le Brandevin on kuin ranskalaisesta elokuvasta, täydellinen bistromiljöö. Unelias sivukatu 16. kaupunginosassa imaisee sisuksiinsa kulmakunnan herrasväkeä. Vanhoja pariskuntia, rouvasseurueita, liikemiehiä, isoisän pojanpoikansa kanssa. Charles De Gaullen poika on käynyt täällä vuosikausia, vasta ihan viime aikoina lähestyvä satavuotispäivä on hidastanut tahtia. Henkilökunta on sympaattista ja osaavaa. Kaikkiko he ovat Normandiasta, nuo iloiset veikot? Ainakin ne, joiden kanssa juttelimme. He rakastavat työtään eivätkä epäile ilmoittaa meille mitä meidän tulisi syödä, ja mitä sen kanssa juoda. Olen pökertyä onnesta. Le Brandevin sijaitsee vain parin minuutin kävelymatkan päässä ihanasta hotellistamme Villa du Squaresta.

Edelleen 16. kaupunginosassa, vähän vilkkaammalla paikalla sijaitseva Le Bois on niin hauska sekin. Olemme juuri kahlanneet Fondation Louis Vuittonissa hengästyttävän Basquiatin näyttelyn ja nyt on NÄLKÄ. Aurinko paistaa, asetumme terassille, lämpölamput jatkavat kautta yleensä vuoden ympäri. Omistajarouva on mahtava pieni otus. Hän on ihan varma, että me olemme tavanneet aikaisemmin, jos ei tässä elämässä, niin sitten edellisessä. Hän nipistelee minua poskista valtavilla sormuksilla koristelluilla käsillään ja tunnemme suurta sielunsisaruutta. Hän on erinomaisen tyytyväinen seurueemme herkuttelukykyihin ja vannottaa meitä palaamaan vielä uudestaan. Tällä reissulla se ei enää onnistunut, seuraavalla varmasti. Le Bois on muuten  ihan lähellä Passyn kauppahallia, jossa voisi liu’uttaa alas parit osterit tai merisiilin mädit ennen lounasta!

Hotellimme isännän kantapaikka ja viimeinen illallispaikkamme sijaitsee sekin 16. kaupunginosassa, mutta kauempana, aivan Palais de Tokyon taidemuseon nurkilla. Seinen rannalla. Les Marches‘kin on taas oikein perinteinen bistrojen bistro. Vanhanaikainen, punaruutuisine pöytäliinoineen. Pöydät on sijoiteltu vieriviereen, ihastelemme naapuripöydän mummelin komeaa Baba au Rhum-leivonnaista, jota hän auliisti suositteleekin. Monet pariskunnat ja seurueet näyttävät siltä, että täällä on käyty montakymmentä vuotta, joka sunnuntai. Tilaamme läjäpäin alkuruokia ja kailotamme metelin yli. Ravintolaan on tullut myös suuri syntymäpäiväseurue ja meno on railakasta.

(Hauskaa, Palais de Tokyo on avoinna puolille öin, ehdin vielä illallisen jälkeen rynnätä museon kirjakauppaan hankkimaan itselleni mahtavat taiteilija-oraakkeli-kortit, joita en päivällä raaskinut ostaa. Niiden parissa vierähtää vielä hotellihuoneessa tovi jos toinenkin, kun olemme ennustavinamme tulevaa. Minua mm. Matisse valistaa näin: Unleash the beast within – Productivity, even in pajamas – Sketch boldly and paint with a big stick.)

Pettymyksiäkin matkalle mahtui:

Palais de Tokyo kahvilan anti oli surkeaa. Eihän tämä voi olla Ranskassa tottakaan, huokailemme ja pyörittelemme silmiämme vitriinin yksinäiselle perunasalaattikipolle ja amerikkalaisille suklaakekseille. Palais de Tokyossa on myös kaksi ravintolaa, Les Grands verres ja Monsieur Bleu, mutta ne olivat myöhäisiltapäivästä kiinni. Muista: Ranskassa noudatetaan edelleen, varsinkin perinteisissä paikossa, tiukasti lounas- ja illallisaikoja. Kello puoli kolmelta on turha mennä rukoilemaan lounasta, ja illallinenkin nautitaan ihmisten aikaan.

Aikeeni tulla ripotelluksi aikanaan kirjakauppa-viinibaari La Belle Hortensen lattialle koki kovan kolauksen. Paikka oli melkoisesti kulahtanut, kirjoja oli vain vähän ja nekin vanhoja ja räpelöityjä. Kaunis näyteikkuna oli tyhjä ja alakuloinen. Meillä oli siellä silti hauskaa, mutta uuden hautapaikan joudun joka tapauksessa etsimään, tuommoinen peli ei sentään vetele!
(Siitä ripottelemisestahan pojallani oli jo aikoinaan sanansa sanottavana.)

Vastapäätä sijaitseva, Belle Hortensen kanssa samassa omistuksessa oleva Au Petit Fer à Cheval oli ilta-aikaan turisteista turvoksissa (sekös meitä pariisilaisia harmittaa!), vähän nuhjuinen ja ruoka yhdentekevää. Ei enää kalpeaa aavistustakaan siitä upeasta, hekumallisesta vuohenjuustosalaatista! Sielläkin tosin henkilökunta oli hauskaa ja taitavaa. Minun on vaikea uskoa sitkeässä istuvaa tarinaa tympeistä pariisilaisista, kun joka puolella kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä. Aion antaa Fer à Chevalille vielä mahdollisuuden, lounasaikaan, jo sen kauniin lattian tähden. Se kuuluu minun Pariisi-kokemuksiini erottamattomasti.

Taiteilijaravintoloista ehdin tällä matkalla korkata vain Le Selectin, ja sielläkin nautimme vain lasilliset, joten ei ravintola-arviota siltä osin.

Pariisin ravintolatarjonta on määrällisestikin tajunnanräjäyttävää, tietysti kun miljoonakaupungissa ollaan. Mm. näitä listoja selailin matkaa vielä suunniteltaessa:

Helena Petäistö, Pariisi, Versailles ja Giverny -kirja. (Helenaan voi aina luottaa.)

Mimi Thorisson, lista lempiravintoloista Condé Nastin sivuilla. (Mimi on jumalatar…)

Ann Street Studion Jamie Beckravintolasuosikkeja ja ystäviensä myös.  (Seuraatteko häntä jo instassa, huikea tyyppi ja ihanaa elämää Etelä-Ranskassa!)

Ja tähän postaukseen sopii (mahtuu!) vielä jälkkäriksi herkkukauppavinkki, tai oikeastaan kyseessä on herkkutavaratalo, kuten Mikko oikaisi. Näitä löytyy Pariisista kaksi: La Grande Épicerie, ah!

Kiitos niin hauskasta matkaseurasta ja loistavasta ruokahalusta rakkaat Stella ja Mikko!

Fenkoli-makkarapasta

Fenkoli-makkarapasta

Sää viilenee juhannusta kohden. On hamuiltava taas lämmintä ylle, ja vähän allekin. Villasukista sen tietää; niinä aamuina, kun harmaat ja mukaviksi kuluneet lurpakkeet on melkein vaistonvaraisesti pitkästä aikaa kaivettava jostain vaatepinojen uumenista, on jälleen tavallinen kesäkuu.

Lämpimän, aurinkoisen maanantaiaamun jälkeen laskeutui tihkuinen ilta. Sovimme, kuten usein sovimme, että jos Parkkonen käy kaupassa, niin minä kokkaan. Työnjako, joka miellyttää molempia. Koska jääkaapissa oli Havsgårdar-tilan Highland-makkaroita, päädyimme fenkoli-makkarapastaan. Insipiraation tähän pastaan olemme saaneet monta kertaa maistetusta Hangon Makaronitehtaan versiosta, joten kuvittelin arvaavani oikein ainakin osan aineksista.

Näin sen tein.

FENKOLI-MAKKARAPASTA 4:lle

Pilko pannulle yksi iso sipuli, 3-5 valkosipulinkynttä, yksi fenkoli ohuina lastuina ja sopivasti hyviä makkaroita. Paistele öljyssä kunnes makkarat ja sipulit saavat väriä. Mausta chilihiutaleilla ja fenkolinsiemenillä. Koska Highland-karjan liha ei ole kovin rasvaista, lisäsin myös nokareen voita muhevoittamaan makua.

Kumoa joukkoon kaksi tölkillistä tomaattimurskaa ja tilkka viiniä. Heitä kastikkeeseen pari laakerinlehteä ja anna pulputella. Maustele siinä samalla mieleiseksi, mustapippuria nyt ainakin, ja persiljaa.

Keitä pasta napakaksi, raasta parmesania isoksi keoksi ja kutsu perhe pöytään. Rinnalla maistuu yksinkertainen vihreä salaatti Dijon-kastikkeella. Tuntuu hyvältä että vähän tihuttaa, chili lämmittää suupielissä eikä ole mikään pakko lähteä metsästämään täydellistä auringonlaskua villasukanharmaaseen iltaan.

Suosittelen lämpimästi vierailua Havsgårdar-tilalla Hangossa. Tilamyynnin aukioloajat ja lihojen saatavuus kannattaa ennen käyntiä tarkistaa heidän fb-sivuiltaan. Highland-luomukarja hilluu ympäri vuodet vapaina ulkona Hangon ihanilla niityillä, ja sen maistaa. Pitkätukat tekevät myös tärkeää maisema-alueiden hoitotyötä mm. Täktomin merenlahdelmissa. Vähemmän lihaa, mutta parempaa, eikös vaan.