All posts filed under: Ranska

Villa du Square, Paris 16

Marraskuu on marraskuu Pariisissakin. Sadepisarat purottelevat pienten lihakauppojen, juustokauppojen ja leipomoiden oviaukkojen päälle viritettyjen markiisien yli ja pomppivat alas pingottuneiden sateenvarjojen pinnalta. Jalkakäytäviä täplittävät kuolleet lehdet. Pariisin 16. kaupunginosa on kuin lapsuuteni Eira, tai Töölö. Tunnelma on rauhallisuudessaan kylämäinen. Näin sateella näillä kaduilla tuoksuu rahan lisäksi vain märältä villalta, kun varakas väki kiiruhtaa huolellisesti puettujen remmikenkä-lastensa kanssa ostoksille halliin tai välipalalle kahvilan terassin lämpölamppujen alle. Herkkukaupatkin ovat kuin taidenäyttelyitä; mansikat suloisissa vasuissa, ulos asti tulvivaa paahdettujen kastanjoiden tuoksua, sotilaallisissa riveissä parhaita viinietikoita. Bistrojen ikkunoissa on pitsiverhot. Hinnoissa on pieni Passy-lisä, nurisee Pigallella asuva ystävämme. Matkailijoita täällä ei juurikaan näy. Paitsi me, meidän majatalomme sijaitsee juuri täällä. Villa du Square on kivitalo hiljaisen Rue Raffetin varrella. Takapihalla on kaunis, nyt syksyn väreissä loistava yksityinen puutarha erilaisine istuinryhmineen ja vieressä Corbusierin piirtämä Maison La Roche. Isäntämme monsieur Gicqueau ja hänen kolme kaunista tytärtään pyörittävät vain viiden huoneen majoitusliikettään ja asuvat itse talossa myös. Näemme kerrosten välisestä ikkunasta heidän salonkiinsa, joka on täynnä taidetta, ja heidän keittiönsä (mahtava vihreä seinä!) on aamiaishuoneen yhteydessä. Joka aamu kymmenen minuuttia ennen …

Pyrähdys Hyèresiin

Haaveilimme koko kesän jostain reissusta, mutta mikään suunnitelma ei oikein natsannut. Niinpä pääsimme pakkaamaan laukut vasta aivan loppusuoralla, kun ystäviemme huvilasta, Villa Le Menestrelistä vapautui peruutuksen vuoksi yksi viikko elokuun lopussa. Kuin ihmeen kaupalla työtilanteet sallivat nopean irtioton, matkakassa oli säästynyt paniikkivalinnoilta ja mutsillekin sopi tulla vahtimaan jo kouluvuotensa aloittanutta nuorimmaista. Matka tuli niin, niin tarpeeseen. Loma loman jälkeen, kuten sitä kutsuin. Olimme aivan poikki. Hangon kesä oli pakahduttavan kuuma ja sietämättömän vilkas eikä vierastalon yläkerran remontin venyminen helpottanut tilannetta lainkaan. Oli jumalainen ajatus päästä matkaan kahdestaan, tuttuun paikkaan, vailla minkäänlaista pakollista ohjelmaa eikä ketään viihdytettävänä. Tai siis… kyllähän te minut tunnette. Vaikka aikaa peruutusviikon varaamisesta ja lentolippujen ostosta itse matkaan ei ollut paljoakaan, ehdin toki kriisiytyä. Vääntelin käsiäni ja vaikeroin takapihalla hikipäissäni: miten yhdistää KAIKEN näkemisen- ja kokemisentarve ja halu vain nukkua, nukkua, nukkua, ja olla, ja lukea? Parkkonen laski kesken olevan kirjan polvilleen ja nosti katseensa korituolista lukulasiensa yli ja lausui ilmoille kuolemattoman matkasuunnitelman, oikean matkasuunnitelmien matkasuunnitelman: Anna. Laahustetaan vaan hitaasti nautinnosta toiseen. Laahustetaan vaan hitaasti nautinnosta toiseen… Ja niin me teimme. Ihme …

Lue, katso, kuuntele

Ihanaa kun on syksy. Olkoonkin, että syksy tuntuu tällä hetkellä ihan kesältä. Istuimme eilen illalla Hangon kaupungintalon pihalla katsomassa ulkoilmaelokuvaa Hangossa vaikuttavista taiteilijoista, ja vaikka elokuva alkoi kello 21, oli kuumaa ja kosteaa. Mulla oli VIUHKA! Tuota dokumenttielokuvaa ette pääse ihan hevillä näkemään, ellette sitten tule Hangon Elokuvajuhlille, jossa esitellään siitä kuulemma toinen versio. Hangon Elokuvajuhlille (tänä vuonna 1.-5.11.) kannattaa kyllä todellakin tulla, aivan lempitapahtumiani on se, tietty vähän kulloisenkin raadin elokuvavalinnoista riippuen. Mistä tulikin mieleeni, että järjestän yhdessä Ravintola Makasiinin kanssa jo kolmannen kerran Beaujolais Nouveau-kekkerit, marraskuun kolmantena torstaina tietysti. Merkitse siis kalenteriisi 15.11. ja varaudu hauskaan iltaan, joka alkaa jollakin ranskalaisella elokuvalla (jonka valitsen itsevaltaisesti!) ja jatkuu useamman ruokalajin illallisella, jonka yhteydessä noita nuoria viininpoikasia maistellaan asiaankuuluvalla hartaudella hilpeydellä. Melkoinen kulttuurimarraskuu siis luvassa! Lisää katsottavaa, kuunneltavaa, luettavaa syksyyn? Ylen ranskalaisten elokuvien juhlaviikot syys-lokakuussa. (Keksin itse tuon “juhlaviikot”. Mulle ne ovat juhlaviiikot!!) Sarjan aloittaa yli kolmentuntinen (!) dokumenttielokuva Matka ranskalaiseen elokuvaan, joka on juuri pamahtanut Areenaan, jonne tulevat katsottavaksi myös teemaviikkoihin valitut klassikkoelokuvat, kuten muuten myös viime vuoden Beaujolais Nouveau-elokuvavalintani, kunniaoscaroidun Agnes Vardan Kasvot, …

Jéröme & Jean Louis

Huhtikuun Ranskan matkan viimeisenä iltana jätimme lapset paistamaan pizzoja keskenään ja lähdimme illalliselle parinkymmenen kilometrin päähän Mouginsista, Tanneroniin. Siellä sijaitsee Villa Le Menestrelin puutarhurin ja hänen kokki-puolisonsa kaunis koti, Villa Florentine. Jérôme oli toki kertonut puutarhatöiden lomassa heidän talostaan ja kaikista remppahommista ja maisemointitöistä, joita he olivat tehneet en-käsitä-millä-ajalla, näiden muutamien vuosien aikana kun mekin olemme tunteneet.  En silti osannut kuvitellakaan mihin astuisimme, kun auto kaarsi porteista pihalle. Tanneron ei ihan hevillä ole tuttu nimi, pieni seutukunta kun kätkeytyy Esterelin vuorenrinteille, sivuun rannikon humusta, ja olla posottaa ihan omassa rauhassaan, vailla kummempia nähtävyyksiä väkeä vetämässä. Lähin isompi (ja nimekkäämpi) kaupunki taitaa olla Grasse. Oikeastaan ainoa asia, josta Tanneron on tuttu, on hämmästyttävän laajat mimosapuuesiintymät, jotka mimosankukka-aikaan (joulukuu-maaliskuu, keleistä vähän riipuuen) värjäävät koko maiseman käsittämättömän kullankeltaiseksi. Sitä ajellaan ihmettelemään kauempaakin. La Route de Mimosa kulkee kylän halki tietysti myös. Luonto, se on täällä se juttu. Luonto ja rauha. Vuorenrinteillä humisevat oliivipuut ja havupuut, aluetta halkoo kirkasvetinen joki ja uimaan voi pulahtaa myös Saint Cassienin järveen, jos ei jaksa ajella Välimerelle. Jossain on vesiputouskin! Me emme ehtineet …

Usvaa

Yhtenä päivänä me ajelimme henki kurkussa kapeaa ja kiemuraista tietä ylös Sainte-Agnèsiin, näköalojen tähden. Se päivä oli juuri suuren sumun päivä. Seisoimme näköalatasanteella emmekä nähneet mitään, ja sekin oli jo niin kaunista, että sydäntä puristi. En tiedä minkälainen tungos kylässä on sesonkiaikaan tai kauniilla keleillä, mutta nyt siellä ei ollut lisäksemme juuri ketään. Kylän asukkaita tietysti, ja valkoinen, kuuro kissa, joka oli astunut vihreään maalipurkkiin. Sen lisäksi, että se oli maalintahrima, se oli myös hyvin hellyydenkipeä. Kaksi hevosta, toinen kiiltävä ja komea ja toinen notkoselkäinen, hamusivat lempeästi hekotellen kukkia suuhunsa tien varressa. Ikivanhan kivikirkon kellot kolahtelivat tasatunnin merkiksi, juuri muuta ei kuulunut. Ostimme pienestä ravintolasta jäätelöä. Lounaslistalla olisi ollut kania ja villisikaa ja sivupöydällä oli pyöreissä piirakkavuoissa kirsikkapiirasta. Harmittaa vieläkin ettemme jääneet Le Saint Yvesiin. Söimme myöhemmin kelvottoman lounaan mentonilaisessa ravintolassa ja vannoimme palaavamme jonain päivänä tuohon satumaiseen vuoristokylään ajan kanssa. Siis mene Sainte-Agnèsiin, jos suinkin pääset ja varaa aikaa myös lounaalle. Jos olet kovakin kävelijä, voi vaeltaa koko matkan jalan, tai nousta kylään bussilla ja laskeutua sitten jalkaisin Mentoniin vilvoittelemaan varpaitasi Välimeressä.

Kylässä kesässä

Kävimme kyläilemässä kesässä, Ranskan Rivieralla. Ensimmäisenä iltana kun sukelsimme Cannesin sivukaduille sen ymmärsin; olin kaivannut lämpöä niin että luihin sattui. Tuntui ihanalta hiippailla pienillä kujilla hartiat rentoina, leuka pystyssä, takitta. Appelsiinipuut kukkivat ja tuoksuivat melkein julkeasti. Välillä ajattelen, että on jotenkin noloa sanoa rakastavansa Cannesia. Pitäisi rakastaa vain pieniä, karttaan merkitsemättä jätettyjä salaisia paikkoja. Joka kerta ajattelen, että ehkä se olikin vain roseeviini, lomatunnelma tai aurinko. Mutta ei, taas rakastin, myös niinä harmaina aamuina ennen kahdeksaa, kun istuimme torilla maitokahvin äärellä nakertamassa patonkia lasten nukkuessa vielä villalla. Kahvilan katoksen alta katselin toria reunustavia taloja ja niiden värikkäitä ikkunaluukkuja. Kuvittelin vinoja, epäkäytännöllisiä ja pieniä asuntoja, joita luukkujen taakse kätkeytyisi ja sydämeni läpätti. Näin itseni astumassa rappukäytävän ovesta ulos, kori käsivarrella, elämässä ilman paluulentoja. Kun saavuimme, auton lämpömittari tykitti muutaman päivän yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Etelä-Ranskassakin oli ollut viileä ja sateinen talvi, kertoivat, ja ensimmäisten kuumien päivien jälkeen tulee aina sankka sumu. Niin nytkin. Hellepäivien uima-allaselämän jälkeen retkeilimme taas kiihkeästi kun emme olleet sulaa. Musée Fernand Léger oli ihana. En taaskaan ehtinyt Mentonin kauppahalliin. Château de la …

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville

Voi mikä suloinen pieni ravintolaosoite mulla onkaan teille antaa! Cimiezin kaupunginosa Nizzassa on kiehtova kävelehtimiskohde, ei pelkästään museoidensa takia, josta syystä tänne ylös, kauas keskustasta, yleensä noustaan. Cimiezissä kun sijaitsevat sekä Musée Matisse että Muśee Chagall. Kuin myös fransiskaaniluostarin hautausmaa, Matissen viimeinen leposija sekä Rooman vallan aikaiset kaupunginrippeet. Cimiez on rauhallinen ja hienostunut. Osa 1800-luvun villoista on kuin pieniä palatseja, ruusuköynnöksiä ja hedelmäpuita pursuaviin puutarhoihin on kiva kurkistella koristeellisten rauta-aitojen raosta. Museomatkalaisen on vain vähän vaikea löytää ruokapaikkaa näiltä kulmilta, kunnes nyt sekin ongelma on ratkaistu! Ravintola Côté Sud on kätkössä pienellä sivukadulla, joka putoaa vähän pääväylältä. Eikä itse ravintolakaan ole koolla pilattu, viileänä huhtikuisena päivänä puutarhan terassikaan ei ole vielä avoinna. Onnistumme (ilman pöytävarausta, me olemme maailman surkeimpia pöytävarauksentekijöitä!) ahtautumaan tupatentäyden, puheensorinan sakeuttaman ravintolan ovensuun pyöreään pöytään. Sitten vain tilailemaan liitutaululta. Olemme nälkäisiä kuin sudet, unohdamme kaikki raportoimisvelvollisuudet ja keskitymme muun muassa valokuvaamisen sijaan vain syömiseen ja toisiimme. Alkuun artisokkasalaattia, pääruoaksi päivän pihvi, suklainen jälkiruoka puolitetaan. Kaikki, myös leipomukset, on paikan päällä tehtyä, tuoretta, maistuvaa, raaka-aineet sesongin mukaan. Viineistä suurin osa on luomua, luomumunia saa ostaa myös mukaan. Vasta lipoessamme …

Diabolo grenadine

Ai niin, tämä mun pitikin vinkata! Meidän lasten (NUORTEN AIKUISTEN!) ehdoton lempijuoma Ranskanmaalla on Diabolo Grenadine eli sekoitus limonadia ja granaattiomenan siemenien makuista grenadiinisiirappia. Juoma tarjoillaan kauniisti osissa: korkean, pillillä ja/tai sekoitustikulla varustetun lasin pohjalla on mitallinen punaista, makeaa siirappia ja limonadipullo nostetaan rinnalle ja avataan vasta pöydässä. Jäät tuodaan usein omassa pienessä kipossa. Sitten vain sekoittamaan sopivassa suhteessa. Yksi tykkää makeasta ja sakeasta, toinen haluaa vain laimean vaaleanpunaista, sitruunaista juomaa. Ihan parasta on saada Diabolonsa legendaarisella Perrierin limonadilla, Pshittilla. Suomessa yli 100-vuotian Moninin Le Sirop de Monin-makusiirappeja löytää (silloin tällöin) Alkosta. Lue lisää: Yllätyshitti muutaman kesän takaa, limonadia purukumisiirapilla eli Diabolo Bubblegum!

Ranskan presidenttitaisto

Ranska valitsee tänään uuden presidentin. Koska me olimme vaalien ensimmäisen kierroksen aikaan sopivasti mestoilla, lähdimme vaalisunnuntaina tarkkailuretkelle. Kiertelimme rannikon pieniä kyliä, notkuimme äänestyspaikkojen lähistöllä, salakuuntelimme kahvilakeskusteluja. Lataus oli käsinkosketeltavaa. Niin vastenmielinen hahmo kuin Marine Le Pen onkin, ei entinen eliitikoulujen kasvatti ja pankkiiri Emmanuel Macron ole helppo valinta monelle ranskalaiselle hänkään. Jotkut tuttumme kiristelivät kuuluvasti hampaitaan kahden pääehdokkaan ratkettua. Hämmästyttävintä minusta oli se, että En Marche! -liikkeen perustaneen liberaalin Macronin reilut parikymmentä vuotta vanhempi puoliso koettiin ongelmalliseksi. Sumuisimpien salaliittoteorioiden mukaan Brigitte Trogneaux ohjailisi miestään ja olisi se todellinen vallankäyttäjä, mikäli Macronista tulee presidentti. Ensinnäkin, miksi ilmeisen vahva nainen olisi automaattisesti manipuloiva? Eikö viisas keskustelukumppani ole avioliitossa kuin avioliitossa vain hyväksi? Ja toiseksi, mistä lähtien ranskalaisia on piirun vertaa kiinnostanut poliitikkojensa suhdekuviot? Ei ainakaan silloin, kun ikäero on ollut toisin päin, rakastajattaria löytynyt liuta tai muuten vain siinnyt jotain epämääräistä suhinaa Élysée-palatsin liepeillä. Uskon joka tapauksessa, että tänään Ranska äänestää Front Nationalia vastaan. Ei äänestääkseen välttämättä niinkään Macronia, vaan ennemminkin ….tulevaisuudenuskoa. Jotain sellaisia kaikuja kuin vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Eikö ranska suju? Viimeisen suuren vaalidebatin viime keskiviikolta voi …

Laskeutunut

Olen laskeutunut. Ehkä. Kun lähdimme suoraan pääsiäisestä Ranskaan ja suoraan Ranskasta jouluun vappuun, on ollut itselläkin vaikeuksia pysyä omien kinttujensä perässä. Hopeapopot kyllä kiitävät minkä kerkeävät, mutta pää raahaa jäljessä. Minulla oli läppärikin mukana matkalla, mutta kuten huomaatte, yhtään en ehtinyt kirjoittaa. Vaikka olin kerrankin ajatellut olla kunnon bloggari! Minulla on ihanan paljon kuvia koneella pitkältä ajalta, ja niistä sikiäviä juttuja, mutta kun katson esimerkiksi pääsiäistunnelmia, tuntuu, että siitä kaikesta on ikuisuus. Mistä nappaan kiinni, mistä aloitan taas? Kevät on ollut aika kiireinen ja yhä kiireisemmäksi käy. Luulen, että vasta kun lentokone keinahteli lauantaina toukokuun kynnyksellä Helsingin kentälle sakeassa lumipyryssä ymmärsin, että nyt ne vauhtiviikot vasta alkavatkin. Seuraavaan matkaan on alle kuusi viikkoa. Mutta sitä ennen kaikenlaista kirjoittelua ja varsinkin Ranska-kuulumisia. Kiva olla taas täällä! Olkihattu: Gauhar Helsinki Hopeaballerinat: h&m