All posts filed under: Kulttuuri

Yksi tähti

Tämäpä ongelmallinen elokuva. Seuraava papatukseni sisältää juonipaljastuksia, joten älä lue eteenpäin, mikäli haluat nähdä elokuvan neitseellisessä tilassa. Neitseellinen tila voi tosin olla vaikea saavuttaa. Tarina menestyvästä artistista, joka syöksyy urallaan alamäkeen samalla kun uusi, raikas rakas nousee tähteyteen saa tässä jo neljännen elokuvaversionsa. Ja jos totta puhutaan, tämä tarina on kerrottu lukemattomia, lukemattomia kertoja, niin lukemattomia, etten jaksa enää ymmärtää miksi helvetissä taas. Elokuva ei kerro TIPPAAKAAN naisen kasvutarinaa vaikka niinkin väitetään. Oikeasti. A Star is Born on nimittäin jälleen kerran taas vain ja ainostaan äijämäinen tarina alkoholistimiehen äijämäisestä elämästä ja vähän kuolemastakin. On monimutkaista isäsuhdetta, on veljesriitaa, on sitten kuitenkin se hurjan iso sydän siellä karskin kuoren alla, tykkää koirista, pelmuaa lehtikasassa ja diipadaapa. Puhuuko Bradley Cooper aina noin, mölisemällä? Kaikki elokuvan miehet, paitsi tietysti homot ja drag queenit, puhuvat matalalta möristen kauheita kliseitä. Aivan järkyttävän ärsyttävää ja jotenkin tunkkaista ja vanhanaikaista. Pahin kiliseekimppu on Cooperin veljeä esittävä viiksivallu. Lady Gagalle taas ei ole annettu ainoitakaan järkeviä reploja, pelkkää täytemutinaa huohotettuna koko ajan puoliavoimina riippuvien (upeiden) huulien lomasta. (Yhtä asiaa mä myös ihmettelen. Miksi …

Lue, katso, kuuntele

Ihanaa kun on syksy. Olkoonkin, että syksy tuntuu tällä hetkellä ihan kesältä. Istuimme eilen illalla Hangon kaupungintalon pihalla katsomassa ulkoilmaelokuvaa Hangossa vaikuttavista taiteilijoista, ja vaikka elokuva alkoi kello 21, oli kuumaa ja kosteaa. Mulla oli VIUHKA! Tuota dokumenttielokuvaa ette pääse ihan hevillä näkemään, ellette sitten tule Hangon Elokuvajuhlille, jossa esitellään siitä kuulemma toinen versio. Hangon Elokuvajuhlille (tänä vuonna 1.-5.11.) kannattaa kyllä todellakin tulla, aivan lempitapahtumiani on se, tietty vähän kulloisenkin raadin elokuvavalinnoista riippuen. Mistä tulikin mieleeni, että järjestän yhdessä Ravintola Makasiinin kanssa jo kolmannen kerran Beaujolais Nouveau-kekkerit, marraskuun kolmantena torstaina tietysti. Merkitse siis kalenteriisi 15.11. ja varaudu hauskaan iltaan, joka alkaa jollakin ranskalaisella elokuvalla (jonka valitsen itsevaltaisesti!) ja jatkuu useamman ruokalajin illallisella, jonka yhteydessä noita nuoria viininpoikasia maistellaan asiaankuuluvalla hartaudella hilpeydellä. Melkoinen kulttuurimarraskuu siis luvassa! Lisää katsottavaa, kuunneltavaa, luettavaa syksyyn? Ylen ranskalaisten elokuvien juhlaviikot syys-lokakuussa. (Keksin itse tuon “juhlaviikot”. Mulle ne ovat juhlaviiikot!!) Sarjan aloittaa yli kolmentuntinen (!) dokumenttielokuva Matka ranskalaiseen elokuvaan, joka on juuri pamahtanut Areenaan, jonne tulevat katsottavaksi myös teemaviikkoihin valitut klassikkoelokuvat, kuten muuten myös viime vuoden Beaujolais Nouveau-elokuvavalintani, kunniaoscaroidun Agnes Vardan Kasvot, …

Tästä innostuin tänään #3

Vierastalon yläkerran remontti edistyy. Ostettu: vanha pariisilainen bistropöytä. Puuttuu: seinät, katto ja lattia. Kuten meillä usein, asiat etenevät arvaamattomasti ja ulkopuolisten silmin varmasti myös hieman holtittomasti. Keskiviikkoaamuna kello 8 laitoin ystävälleni viestin, että olen allapäin, mikään ei onnistu ja aiomme luovuttaa tai vähintään lykätä. Kello kymmeneltä vintillä oli kolme miestä hommissa, pihaan ajettiin raakalautakuormaa ja meidän piti ilmoittaa sähkömiehelle lampunpaikat. Samaan aikaan osuu tietenkin omien töiden kevätsuma, meillä molemmilla. Yöunet jäävät muutamiin tunteihin, mutta innostus uudesta pitää ainakin vielä mielen virkeänä. Jos olisimme tienneet, että remontoimme nyt yläkertaa, emme ehkä olisi varanneet matkaa Ranskaan juuri tähän kohtaan. Näen itseni istumassa La Croisetten kuuluisilla sinisillä tuoleilla  huutelemassa luuriin mielikuvituksellisia ohjeita lattiamaalin värisävystä. No, se on vain maallista, sanoisi Katto-Kassinenkin, lempifilosofini. On taas viikkokatsauksen-joka-ei-ilmesty-viikottain aika. Isosta kuvasta kellotaulun mukaisesti oikealle. 1. Croisetten tuoleista tuli mieleen, että on olemassa – niiden sinisten metallilegendojen lisäksi- kuuluisasta rantabulevardista nimensä saanut metalli- ja rottinkirunkoinen Honoré Decon Croisette-tuoli, pulleilla samettityynyillä ja tosi herkullisissa väreissä. Oispa fyrkkaa. 2. Dokkari, jota en malta odottaa: That Summer esittelee jemmassa ollutta kuvamateriaalia kesältä 1972. Yksi kaikkien aikojen …

Väisänen + Ahmatova

Hilluin viime viikonlopun Turussa ystävieni kanssa, meillä oli siellä “hohtoryhmän kokous”. Aivan taivaallisen hauskaa oli meillä, mutta siitä lisää myöhemmin. Kävimme sunnuntaina ennen junani lähtöä WAMissa katsomassa Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan Neljä huonetta -näyttelyn. Näyttely oli komea ja aiheutti kylmiä väreitä reisiä myöten, mutta kaikista eniten jäi kutkuttamaan Hannu Väisäsen näyttelyvieraille – ja muillekin – kirjoittama kirje. Hyvä ystävä ja hyvä muistin ystävä! Teen näyttelyn yhteyteen eräänlaisen muistamisen ja muistin installaation. Ja tarvitsen apuasi sen toteuttamiseen. Jos haluat auttaa minua, toimi seuraavasti: Opettele joku teksti ulkoa. Teksti voi olla mikä tahansa; runo, resepti, värssy, sananlasku, loru. Saattaa olla että sinulla on valmiina muistissasi joku ulkoa oppimasi teksti.  Tekstin ei tarvitse olla pitkä. Tärkeintä on, että valitset tekstin itse. Kun olet varma että osaat tekstisi ulkoa, kirjoita tai printtaa se A4- kokoiselle arkille. Polta sitten arkki jossakin turvallisessa paikassa. Katso, että paperiarkki on kokonaan palanut ja tuhkaantunut. Kun tuhka on kylmennyt, hienonna tuhka mahdollisimman tasaiseksi. Kerää tuhka pieneen suljettavaan pussiin. Tuo tuhkapussi WAMiin, jossa museovalvojat siirtävät tuhkat vanhoihin ranskalaisiin säilytysastioihin. Muistomerkki-installaatiossa ei ole kyse kuolemasta tai …

Fridalla

I hope the end is joyful. And I hope never to return.  – Frida Myönnän, oli aika hengästyttävä juttu päästä käymään Frida Kahlon talossa, Casa Azulissa. Olen halunnut sinne niin kauan kuin muistan ja Frida Kahlo -kirjastoni on vaikuttava. Olimme ajatelleet jättää Casa Azulin matkan viimeisiin päiviin, koska yövyimme vielä ennen kotiin lähtöä Coyoacanin kaupunginosassa, jossa talokin sijaitsee. Mutta sitten ajattelin, että mitä jos jotain tapahtuu, enkä pääsekään taloon, eikö olisi järkevämpää mennä mahdollisimman pian kun on vielä terve/ elossa/ järjissään? (Koska kaikkihan on mahdollista.) Samankaltaisista syistä pakotin perheeni aikaistettuna vierailupäivänä museon kulmille paria tuntia ennen museon avautumista, vaikka meillä oli etukäteen ostetut liput. En halunnut riskeerata mitään. Istuimme siis kahvilassa ja odotimme odottamasta päästyämme. Olin jo etukäteen turhautunut ihmisistä. Ihmiset pilaavat aina kaiken, olisin halunnut olla Fridan kanssa kahden, tai vain perheeni kanssa. Mitä jos kaikki olisikin ihan latteaa, mitä jos mitään Fridan mutkikkaasta persoonallisuudesta ei olisi jäljellä? Suuttuisin henkeen ja vereen, jos hänet olisi enkelöity, tuo tequilassa kylpevä kurjuuden kuningatar… Ihmeellistä kyllä, talon taika ei kuitenkaan kärsinyt yhtään muista vierailijoista eikä aika ollut …

Air de Paris

“Kun asuu Pohjoisessa niin kuin minä, sitä haluaa joitakin kauniita asioita sydäntään ilahduttamaan.” Mikä saa nuoren miehen panttaamaan kultakellonsa taiteen tähden? Niin Leonard kuitenkin teki, perustaakseen 1900-luvun alkupuolella oman taidegallerian Helsinkiin ja tukeakseen nousevia, suomalaisia taiteilijoita niin siveltimin kuin savukkeinkin. Luonnontieteen opiskelut vaihtuivat taidehistoriaan, vanhat ystävät taiteilijapiireihin, elo Helsingissä matkoiksi Pariisiin ja muualle maailmaan. Tämä satunnainen ihmisen elämänpolku koituu meidän onneksemme nyt helmikuussa, kun HAMissa avautuu 23.2. näyttely Air de Paris. Leonard Bäcksbackan (1892-1963) ja hänen puolisonsa Katarinan Helsingin kaupungille lahjoittamasta lähes 450 teoksen kokoelmasta kuratoitu näyttely vie meidän viime vuosisadan ensi vuosikymmenille. Elettiin sodan jälkeistä aikaa, ja toisaalta aikaa ennen sotaa. Pariisissa viihtyvät taiteilijat, myös suomalaiset, olivat uutta pullollaan ja Leonard teki hyviä kauppoja. Kotimaahan lähti jälkipolvien ihasteltavaksi rahtilaatikoittain Leonardin valitsemaa ranskalaista taidetta ja hänen suomalaisten suosikkiensa töitä. Leonardin Konstsalogen – Taidesalonki on edelleen olemassa Helsingin Bulevardilla. Kuva: Adrien Holy, Ravintolassa, 1939, HAM Lähteet: Air de Paris, HAM Taidesalonki 100 vuotta, HAM Pariisista kotoisin oleva kuraattori Laura Gutman esittelee HAMin näyttelyn 24.2. klo 14. Olisipa hauskaa ehtiä paikalle!

Kevätretkelle Köpikseen?

Tekisi mieli matkustaa Kööpenhaminaan. Muutenkin, miksei, mutta varsinkin siksi, että jumalaisessa Louisianan taidemuseossa (lisätään listalle “Paikkoja, joihin haluan tulla haudatuksi”) on näytillä toukokuun loppuun saakka Picasson keramiikkaa. Louisiana viettää sitäpaitsi 60-vuotisjuhlavuottaan, syy sekin. Siihen nähden miten paljon Kööpenhaminasta pidän, on viime käynnistä kulunut jo yllättävän paljon aikaa. Vuonna 2012 en kärsinyt vielä kirjoituspaineista, vaan pistelin pokkana muutaman päivän reissusta 12-osaisen matkakertomuksen eetteriin, eikä käynyt edes pienessä mielessä kiinnostaako ketään. Kunhan kiinnosti itseäni. Oi niitä aikoja. Jos nyt menisin kevätretkelle Köpikseen, haluaisin kokea ainakin nämä: Hotel Skt. Annae on uudehko hotelli, vanhassa talossa, jonka yli 100-vuotiasta historiaa värittävät aikanaan topakan emännän alaisuudessa luvatta harjoitettu majoitustoiminta, salakuljettajavieraat ja muut roistot sekä sisäänkäynti vain tunnussanalla Neptune. Hotellin ravintolaa on kehuttu, ja hotellissa on kattobaari. Toisaalta olisi ihanaa leikkiä prinsessaa Hotel d’Angleterressa. Houkuttelevan Torvehallerne-ruokahallin lisäksi kaupungissa on nyt uusi, supertyylikäs Tivoli Food Hall, sinne suuntaisin lounaalle! Louisianan lisäksi vierailisin Karen Blixenin kotimuseossa, ja varaisin aikaa myös suuressa puutarhassa haahuiluun. (Ja jos taas eksyisinkin Kööpenhaminan sijaan Pariisiin, mitä en panisi pahakseni sitäkään, menisin tietysti Victor Hugo -museoon, jossa esillä on kevään ajan näyttely …

Gracielan elämää

Uusi taiteellisen palvontani kohde Graciela Iturbide on paitsi loistava valokuvaaja, myös kiinnostavan elämän elänyt nainen. Hänestä ilmestyy sarjakuvallinen elämäkerta nyt maaliskuussa, ja senhän me ostamme heti lennossa. “Photographic is a symbolic, poetic, and deeply personal graphic biography of this iconic photographer. Graciela’s journey will excite young readers and budding photographers who will be inspired by her resolve, talent, and curiosity.” Isabel Quintero, Zeke Peña: Photographic – The Life of Graciela Iturbide, The Getty Store. 

Elokuvaa, valokuvaa ja hyvää ruokaa

Marraskuuta ei ehkä kukaan koskaan ole maininnut lempikuukaudekseen. Siksi tuo kuuparka tietysti vetoaa meikäläiseen, ja aionkin ottaa ilon irti pian koittavasta mustuudesta. Sitä paitsi voin hilpein mielin keskittyäkin marrasfanitukseen, kun jouluangstista ei ole tietoakaan. Mehän olemme silloin Meksikossa. Järjestin viime vuonna ravintola Makasiinin kanssa Beaujolais Nouveau -illan, ja teen sen taas. Ajatuskin viinin ja ruoan täplittämästä marraskuisesta torstaista on hykerryttävä. Viikonloput ovat pikkujouluaikaan kekkereidentäyteisiä ja helvetillisellä hauskanpidolla paineistettuja, mutta tavallisena torstaina sitä vasta voikin tapahtua ihan mitä vain. Beaujolais Nouveau -kemuilussa ei kannata fokusoida pelkkään viiniin ja pilata omaa tai muiden fiilistä sen ominaisuuksista marisemalla. Mehu mikä mehu! Marraskuu, torstai ja nimensä mukaisesti Beaujolais’n alueelta kotoisin oleva gamay-rypäleistä valmistettu kevyt Beaujolais Nouveau ovat juuri sopivan outoja seuralaisia löysätäkseen hiukan henkisiä nutturoitamme. Suhtaudu asiaan vaikka näin: Beaujolais Nouveau on pullollinen silkkaa iloa ja kiitollisuutta uudesta sadosta! Kippis ja kulaus! Marraskuun kolmas torstai on siis maailmanlaajuisesti viininrakastajan juhlapäivä. Ehkä vähän elämänrakastajankin. Sillä se ken joskus on hiipinyt Hangon Itäsatamassa marraskuisena iltana tietää, että jokainen mahdollisuus pieneen arjesta irrottavana hupailuun on toden totta hyödynnettävä. Kuten viimeksikin, aloitamme illan elokuvalla. …

Dokumenttielokuva Didionista

Hei mistä saan tietää näkyykö Netflixin lokakuun lopussa ensi-iltansa saava Joan Didion -dokumentti myös Suomessa? Kai se nyt näkyy? Miksei näkyisi? Kuolen nimittäin jos ei näy. Joan Didionin lukeminen ensi kertaa (löysin Didionin vasta myöhään, muutama vuosi sitten) oli kirjallinen jysäys. Miten ihanan pelkistettyä, älykästä ja kirkasta, ei mitään turhaa, ei mitään kliseistä, ei mielistelyn häivääkään. Pieni kyynisyyskin on minusta aina pelkkää plussaa. Siitä lähtien olen suositellut Didionia muillekin, vaikka olenkin jostain syystä rajoittanut Didionini tasan kahteen viimeisimpään, omaelämäkerralliseen esseeteokseen, joita lueskelen vuoron perään. Hullulla on halvat huvit. Tosin kirjoista Maagisen ajattelun aika ja Iltojen sinessä on huvi kaukana, ne ovat nimittäin molemmat haikeita surun kuvauksia. Viimeksi tyrkkäsin Didionia valkokuvaaja Krista Keltaselle, kun sekä hän että Jonna Kivilahti kuvausreissulla toisistaan tietämättä vierailun loppupuolella kysyivät, onko minulla suositella lukemista. Tuo kysymys on lempparini, menen innosta sekaisin kuin koiranpentu, kun saan esitellä kirjahyllyäni ihmisille. Samaan aikaan ahdistaa: kuinka koskaan voin suositella vain yhtä, kahta tai muutamaa? No, Jonna lähti yhden kirjan kanssa, Krista neljän. Toivon, että he pitävät valinnoistani. Takaisin dokumenttiin. Nyt lokakuussa Netflix julkaisee Didionin edesmenneen aviomiehen …