Valitse sivu
Vieraskirjoittajan vierasmaja

Vieraskirjoittajan vierasmaja

Joko olet löytänyt tiesi Stellan Notes on a life -blogiin ja vieraskirjoituksiini? Ajattelin tulla tällekin tontille huikkaamaan, että sieltä löytyy nyt mm. paljon toivottu vierastalomme yläkerran esittely ja pari muutakin juttua viikonlopun ratoksi:

12 vuotta blogihistoriaa 
(Postaus, jossa Stella esitteli uuden vieraskirjoittajan, eli MINUT!)

Täällä Anna Piiroinen, Hanko

Let’s get back to Hydra and be poor together
(Elokuva Marianne & Leonard: Words of Love osoittautui muuten kammottavan huonosti tehdyksi ja tunkkaiseksi, argh. Pitää varmaan vielä palata aiheeseen.)

Vierasmajan värit

Niin. Stellan blogiin kirjoittaminen on avannut hanat ihanasti. Vieraskirjoittajan ominaisuus vapautti minut yhdestä jostain syystä raskaalta tuntuvasta bloggaamisen osasta, eli kuvien ja tekstien asettelusta ja muusta teknisestä säätämisestä. Nyt saan vain kirjoittaa, Stella laittaa jutut kasaan ja painaa julkaisunappia. Siellä seisoo nyt juttuja jonoksi asti julkaistavaksi, joten pysykää silläkin kanavalla. Eikä tietenkään vain minun tähteni, vaan myös Stellan kirjoitusten. Luoja se nainen kirjoittaa koskettavasti!

Pieni pyyntö lopuksi: Notes on a life -kirjoitusten alussa on pikkuinen sydän-ikoni. Hipaiskaa sitä, jos kirjoitukseni yhtään miellyttävät. Tämä kaikki on edelleen hirveän jännittävää ja teidän kannustuksenne tuikitärkeää. Ne pienet sydämet ovat kuin majakan silmäniskuja kirjainten meressä seilaavalle. Kiitos.

Vierastalon kuvat ovat Glorian Kodin numerosta 8/2019 ja ne on ottanut Krista Keltanen. Artikkelin toimitti Jonna Kivilahti

Astu sisään

Astu sisään



















Pidempään seuranneet sen jo tietävätkin, meidän ja talomme kohtaamiseen liittyy ihmeellinen tarina.

Osuimme kerran vuosia, vuosia sitten Hankoon ja ajauduimme hiljaisessa elokuun yössä Bulevardin merenpuoleisen päädyn varrella sijaitsevalle sisäpihalle. Pysähdyimme kummallisen, melkein kolmionmallisen kivitalon eteen, joka hohti kulunutta valkoista valoa ja vaikutti kuin jostain muualta maailmasta paikalleen pudonneelta. Me olimme vannoutuneita helsinkiläisiä molemmat, eikä meillä ollut Hankoon mitään siteitä, mutta se oli kai kaari-ikkuna, tai pieni koristeellinen parveke, tai rauta-aitaan kietoutunut pajupuu, joka sai minut parahtamaan Parkkoselle:

Jos sä rakastat mua, sä ostat mulle tän talon!

No, mitään taloja ei siinä ruvettu iltasaduksi ostelemaan, eikä se olisi ollut myynnissäkään. Tarkistin sen myöhemmin. Mutta Hanko jäi sydämiimme, aloimme käydä usein, kurkistelimme taloakin vielä monta kertaa portin lomasta. Kadulle siitä näkyy vain se laivan keulaa muistuttava kulma.

Pitkästä tarinasta lyhyt: kerran se talo sitten oli myytävien asuntojen sivustolla, vaapuin viimeisilläni raskaana sitä katsomaan ensimmäistä kertaa sisältä ja pienen pankissa nyyhkyttämisepisodin jälkeen se oli meidän. Me jätimme kaiken muuttaaksemme Hankoon kahden pikkuisen tyttären ja yhden viisikuisen pojankääryleen kanssa.

Vasta myöhemmin muistin, että olimme aikoinaan, nuorina ja luottavaisina listanneet lennosta asioita, joista haaveilimme. Sen lisäksi, että halusin kuusi lasta (tehdään vaikka 99! huusi rakastunut Parkkonen), olimme elätelleet toiveita asumisesta meren rannalla valkoisessa kivitalossa.

Bulevardin päässä keinuu meri, joka päivä erilainen. Kesällä vaelsimme kylpytakeissa yöuinneille helteen riivaamina, eilen Puistovuoren kalliot olivat syysauringon matalasta mahlasta appelsiininpunaiset ja vesi vaahtopäistä. Valkoinen kivitalomme rapisee hissukseen, hengittää hyvin, paukkuu kun myrskyää ja on varmasti osaltaan tehnyt meistä meidät.

En malta karsia Krista Keltasen upeaa kuvasarjaa, saatte hukkua kuviin. Onhan tämä ihana muisto meillekin, kuten tietysti myös muut kotoamme tehdyt lehtijutut vuosien varrella.

Superparivaljakko Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen juttu ja kuvat ovat olleet (vähän eri muodossa toki) esillä sekä kirjassa Happy Homes – Creative sekä Glorian Kodin elokuun 2018 numerossa.

Nyt se on kaupoissa!

Nyt se on kaupoissa!

Superparivaljakko Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -kirjasarjan kolmonen HAPPY HOMES CREATIVE // Cozy Publishing on nyt myynnissä ainakin Punavuoren ja Sörnäisten Mokossa, kertovat pikkulinnut. JÄNNÄÄ!

(Mun pikkulintu on Mokossa tänäänkin töissä , kertokaa terveisiä jos hän osuu kassalle, että äidillä on ikävä <3 )

Ja jännää se on siis siksi, että kirjassa esitellään myös meidän tiilirotiskomme. Ja millaisessa seurassa! Näytämme varmaankin ihan paimentolaisilta kaikkien superhienojen kotien rinnalla. Kuvauspäivästä saittekin jo taannoin vähän tunnelmia kulissien takaa, nyt on aika katsoa miltä lopputulos sitten näytti.

Minä saan oman kappaleen kirjaa käsiini varmaankin tänä iltana, en malta odottaa!

Kuva: Krista Keltanen Photography

Iloa uudesta

Iloa uudesta

Muistanette vielä vierastalomme alakerran, jota Taiteilijaresidenssiksikin kutsutaan? Sen yläkerrassa on vuoroaan odotellut samankokoinen tila.

Yläkerta on hauska vinokattoineen ja jo asennettuine “ikkuna-ovineen”. Ajattele kuumaa kesäpäivää, kun voit leväyttää kaikki kolme ovea auki koko talon pituiselle aamukahviparvekkeelle, antaa tuulen heilutella pellavaverhoja ja kuunnella lintujen (ja meidän perheen) kujerruksia pihalla, syreeneiden alla.

Keräilen kansikaupalla inspiraatiokuvia, jotka eivät vastaa lainkaan budjettiamme. Remonttihommat maksavat päätähuimaavia summia, tarjouksien kymppitonnit vain vilisevät silmissä ja välillä on pakko hengitellä hetki paperipussiin.

Olen kuitenkin ostanut asuntoon jo keittiöpyyhkeet ja piirtänyt lyijykynällä vihkoon kuvia tasoista, joilla on taidekirjapinoja, suuria saviruukkujalkaisia lamppuja sekä outoja esineitä maailmalta. Olen valinnut taulun Parkkosen valikoimista (Walls, HANKO 1), haluaisin sen koko seinän korkuisena! Tiedän sohvan värin, samoin maljakossa huojuvien neilikoiden. Kuulen kuinka levysoittimen neula naksahtaa uralleen ja lempeät sävelet pyyhkäisevät valossa kylpevän asunnon päästä päähän.

Eli kai se tästä.

Kai se tästä.

Mekin ollaan siellä

Mekin ollaan siellä

Jännittävää! Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -sisustuskirjasarjan kolmas osa julkaistaan nyt keväällä, joskus maalis-huhtikuussa. Ensimmäisessä (jota kiikutin paljon tuliaiseksikin maailmalle) oli suomalaisia kesäkoteja, toisessa joulua ja kolmannen teemana ovat luovien ihmisten asumukset: HAPPY HOMES – CREATIVE.

Ja siellä me olemme mukana, meidän koti on noiden kauniiden kansien sisällä!

Kuvauspäivästä ja sen kiihkosta kirjoitin jo aikaisemmin, ja ihan vähän aikaa sitten sain nähdä muutamia Kristan silloin kuvaamia otoksia maistiaisiksi. Oli kummallisen koskettavaa avata tiedostoja ja kurkistaa tuttuihin nurkkiin jonkun toisen silmin. Mutta Krista on Krista, viisas ja lahjakas. Olin pakahtua, ja rakastuin kotiini uudelleen.

Toivottavasti tekin rakastutte.

Kreikkalainen lammaspata

Kreikkalainen lammaspata












Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi.

(En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!)

Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa.

Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, loiskui ja sihisi. Kaikki kellui oliiviöljyssä.

(Oliiviöljystä puheenollen, olin kesäkuun jäljiltä pitkään kuin nuori persikka kiiltävine poskineni. Hiukset kihartuivat niskassa ja olin täyteläinen ja täynnä valoa. Tänään seisoimme Parkkosen kanssa marraskuusta putkahtaneina metalliseinäisessä hississä, sinisen loistevalon alla ja katsoimme meitä peilissä: näytimme ryppyisiltä, ankarilta ja alistuneilta.)

Vaan heinäkuussa nostimme pöytään kreikkalaista salaattia, tsatsikia, riisillä täytettyjä mausteisia paprikoita ja lammaspataa. Lapioimme kaikkea hyvää lautaset kukkuroilleen, latkimme halpaa, jääkylmää viiniä. Rapeakuorinen leipä murrettiin kädestä käteen. Tyttäret tekivät jälkiruoaksi hedelmävadin, jonka yllä me kaikki ensin vain huokailimme onnesta.

Ei haittaa, vaikka resepti tulee vasta nyt. Fetasalaatin voi tehdä talvi-iltoina myös lämpimänä versiona ja pataruoka se vasta tekeekin hyvää, hyisestä tuulesta tupsahtaville nälkäisille.

Kreikkalainen lammaspata

Laita pataan pannulla ruskistamaasi lampaanlihaa, suupaloiksi pilkottuna.
Heitä mukaan salottisipuleita, isoja paprikalohkoja ja chilipalko tai pari siemenineen. Laita sekaan myös kuivattuja aprikooseja ja luumuja, kourallinen kumpaakin, ja mausta suolan ja pippurin lisäksi kanelilla ja rosmariinilla.
Kumoa lopuksi kaiken ylle reilusti vettä, kenties pieni tujaus punaviinietikkaa, ja tyrkkää pata uuniin niin pitkäksi aikaa, että kaikki on muhevaa ja hiukan makeaa.

Tarjoa täytettyjen vihannesten tai riisin kera. Ruokajuomavinkki: ainakin meidän marketista saa kreikkalaista Mythos-olutta!

Tuo tatuointi: sen kantaja on juossut Spartathlonin, eli hurjan ultrajuoksun Ateenasta Spartaan. 250 kilometriä alle 36 tunnissa, antiikin ajan sanansaattajan Feidippidesin jalanjäljissä. 440-luvulla eaa Herodotoksen kirjaamassa historiateoksessa kuvaillaan reittiä ja mainitaan siihen käytetty aika, ja kilpailu syntyi 1980-luvulla noiden ikivanhojen persialaissodista kertovien kirjoitusten pohjalta. Lumoavaa, kerrassaan lumoavaa! Itsehän jaksoin juuri ja juuri taapertaa ne muutamat sadat metrit vuoren rinteessä, oliivilehdossa sijaitsevasta lomakodistamme meren ääreen ja rantatuolille.