All posts filed under: Koti

15 vuotta sitten, osa 1

Published by Anna

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** JOULUKUU 2004 Jaja! Mä HALUAN sen talon! Pitäisi jutella pankin kanssa. Miten me ymmärretään kuinka paljon meillä on rahkeita ottaa lainaa, kun en tiedä menenkö koskaan enää töihin ja minne? Kunnostamiseen menee kyllä rahaa, mutta ei voi mitään, se on mun koti. AUTA! P.S. Hyvää itsenäisyyspäivää! *** Parkkonen on nyt pankissa, kirjoitti pienelle muistilapulle sun ohjeet. Eikö me olla liikuttavia? Sunnuntaina taas Hankoon ja MEIDÄN taloon mittanauhojen  ja rakennusmestarin kanssa. *** Jaja, onnea! Synttärit on ihania. Olkoot samppanjaenkelit sulle suosiollisia nyt ja iänkaiken, aamen. Mitä mieltä olet jos myisimme tämän itse? Minähän olen aika hyvä suustani, kun sille päälle satun. Kirjan (kirjojen) tekoon olen …

Täällä menneisyys, kuuleeko kukaan?

Published by Anna

Löysin pienen pahvilaatikollisen viestinvaihtoa ystäväni kanssa ajalta, jolloin muutimme Hankoon. Mikä aarre. Olen itkenyt ja nauranut nivaskan parissa monta iltaa. Kun nostan katseeni papereista tuntikausien uppoutumisen jälkeen, minun on vaikea muistaa missä vuodessa olen, ja etsin melkein hätääntyneenä pieniä lapsia läheltäni. Vaikka aikaa on kulunut, kaikki on edelleen tuoreessa muistissa. Luissa ja ytimissä. Viestittelymme alkoi joulukuussa 2004 kun me Parkkosen kanssa rakastuimme tiilirotiskoomme  ja aloimme tosissamme pohtia Hankoon muuttoa. Ystäväni neuvoi ensin sähköpostitse talon ostossa, viisas kun on. Siitä kaikesta on siis nyt 15 vuotta aikaa. Sen kunniaksi keksin aloittaa vuoden pituisen juhlapostaussarjan, jossa nostan aina kuukausittain otteita kirjeenvaihdostani 15 vuoden takaa luettavaksenne. Aloitan nyt joulukuussa, tammikuussa pääsette kanssani tammikuuhun 2005, helmikuussa helmikuuhun 2005 ja niin edelleen. Se, että sähköpostit, kirjeet ja tekstiviestit noin vuoden ajalta ovat puhtaaksikirjoitettuina ja tulostettuina pahvilaatikossa kauniissa nipussa on kirjeenvaihtoystäväni ansiota. Hän aikoinaan kokosi kaiken materiaalin, lähetystavasta riippumatta, ja antoi printterin laulaa. Minulle jäi vain sopivien kohtien poimiminen ja kevyt editointi. Esillä on minun osuuteni kirjeenvaihdosta, pieni osa. Jotkut kirjoitukset ovat liian intiimejä jaettavaksi, tai liian kipeitä, tai liian vihaisia. En …

Vieraskirjoittajan vierasmaja

Published by Anna

Joko olet löytänyt tiesi Stellan Notes on a life -blogiin ja vieraskirjoituksiini? Ajattelin tulla tällekin tontille huikkaamaan, että sieltä löytyy nyt mm. paljon toivottu vierastalomme yläkerran esittely ja pari muutakin juttua viikonlopun ratoksi: 12 vuotta blogihistoriaa  (Postaus, jossa Stella esitteli uuden vieraskirjoittajan, eli MINUT!) Täällä Anna Piiroinen, Hanko Let’s get back to Hydra and be poor together (Elokuva Marianne & Leonard: Words of Love osoittautui muuten kammottavan huonosti tehdyksi ja tunkkaiseksi, argh. Pitää varmaan vielä palata aiheeseen.) Vierasmajan värit Niin. Stellan blogiin kirjoittaminen on avannut hanat ihanasti. Vieraskirjoittajan ominaisuus vapautti minut yhdestä jostain syystä raskaalta tuntuvasta bloggaamisen osasta, eli kuvien ja tekstien asettelusta ja muusta teknisestä säätämisestä. Nyt saan vain kirjoittaa, Stella laittaa jutut kasaan ja painaa julkaisunappia. Siellä seisoo nyt juttuja jonoksi asti julkaistavaksi, joten pysykää silläkin kanavalla. Eikä tietenkään vain minun tähteni, vaan myös Stellan kirjoitusten. Luoja se nainen kirjoittaa koskettavasti! Pieni pyyntö lopuksi: Notes on a life -kirjoitusten alussa on pikkuinen sydän-ikoni. Hipaiskaa sitä, jos kirjoitukseni yhtään miellyttävät. Tämä kaikki on edelleen hirveän jännittävää ja teidän kannustuksenne tuikitärkeää. Ne pienet sydämet ovat …

Astu sisään

Published by Anna

Pidempään seuranneet sen jo tietävätkin, meidän ja talomme kohtaamiseen liittyy ihmeellinen tarina. Osuimme kerran vuosia, vuosia sitten Hankoon ja ajauduimme hiljaisessa elokuun yössä Bulevardin merenpuoleisen päädyn varrella sijaitsevalle sisäpihalle. Pysähdyimme kummallisen, melkein kolmionmallisen kivitalon eteen, joka hohti kulunutta valkoista valoa ja vaikutti kuin jostain muualta maailmasta paikalleen pudonneelta. Me olimme vannoutuneita helsinkiläisiä molemmat, eikä meillä ollut Hankoon mitään siteitä, mutta se oli kai kaari-ikkuna, tai pieni koristeellinen parveke, tai rauta-aitaan kietoutunut pajupuu, joka sai minut parahtamaan Parkkoselle: Jos sä rakastat mua, sä ostat mulle tän talon! No, mitään taloja ei siinä ruvettu iltasaduksi ostelemaan, eikä se olisi ollut myynnissäkään. Tarkistin sen myöhemmin. Mutta Hanko jäi sydämiimme, aloimme käydä usein, kurkistelimme taloakin vielä monta kertaa portin lomasta. Kadulle siitä näkyy vain se laivan keulaa muistuttava kulma. Pitkästä tarinasta lyhyt: kerran se talo sitten oli myytävien asuntojen sivustolla, vaapuin viimeisilläni raskaana sitä katsomaan ensimmäistä kertaa sisältä ja pienen pankissa nyyhkyttämisepisodin jälkeen se oli meidän. Me jätimme kaiken muuttaaksemme Hankoon kahden pikkuisen tyttären ja yhden viisikuisen pojankääryleen kanssa. Vasta myöhemmin muistin, että olimme aikoinaan, nuorina ja luottavaisina listanneet …

Nyt se on kaupoissa!

Published by Anna

Superparivaljakko Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -kirjasarjan kolmonen HAPPY HOMES CREATIVE // Cozy Publishing on nyt myynnissä ainakin Punavuoren ja Sörnäisten Mokossa, kertovat pikkulinnut. JÄNNÄÄ! (Mun pikkulintu on Mokossa tänäänkin töissä , kertokaa terveisiä jos hän osuu kassalle, että äidillä on ikävä <3 ) Ja jännää se on siis siksi, että kirjassa esitellään myös meidän tiilirotiskomme. Ja millaisessa seurassa! Näytämme varmaankin ihan paimentolaisilta kaikkien superhienojen kotien rinnalla. Kuvauspäivästä saittekin jo taannoin vähän tunnelmia kulissien takaa, nyt on aika katsoa miltä lopputulos sitten näytti. Minä saan oman kappaleen kirjaa käsiini varmaankin tänä iltana, en malta odottaa! Kuva: Krista Keltanen Photography

Iloa uudesta

Published by Anna

Muistanette vielä vierastalomme alakerran, jota Taiteilijaresidenssiksikin kutsutaan? Sen yläkerrassa on vuoroaan odotellut samankokoinen tila. Yläkerta on hauska vinokattoineen ja jo asennettuine “ikkuna-ovineen”. Ajattele kuumaa kesäpäivää, kun voit leväyttää kaikki kolme ovea auki koko talon pituiselle aamukahviparvekkeelle, antaa tuulen heilutella pellavaverhoja ja kuunnella lintujen (ja meidän perheen) kujerruksia pihalla, syreeneiden alla. Keräilen kansikaupalla inspiraatiokuvia, jotka eivät vastaa lainkaan budjettiamme. Remonttihommat maksavat päätähuimaavia summia, tarjouksien kymppitonnit vain vilisevät silmissä ja välillä on pakko hengitellä hetki paperipussiin. Olen kuitenkin ostanut asuntoon jo keittiöpyyhkeet ja piirtänyt lyijykynällä vihkoon kuvia tasoista, joilla on taidekirjapinoja, suuria saviruukkujalkaisia lamppuja sekä outoja esineitä maailmalta. Olen valinnut taulun Parkkosen valikoimista (Walls, HANKO 1), haluaisin sen koko seinän korkuisena! Tiedän sohvan värin, samoin maljakossa huojuvien neilikoiden. Kuulen kuinka levysoittimen neula naksahtaa uralleen ja lempeät sävelet pyyhkäisevät valossa kylpevän asunnon päästä päähän. Eli kai se tästä. Kai se tästä.

Mekin ollaan siellä

Published by Anna

Jännittävää! Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -sisustuskirjasarjan kolmas osa julkaistaan nyt keväällä, joskus maalis-huhtikuussa. Ensimmäisessä (jota kiikutin paljon tuliaiseksikin maailmalle) oli suomalaisia kesäkoteja, toisessa joulua ja kolmannen teemana ovat luovien ihmisten asumukset: HAPPY HOMES – CREATIVE. Ja siellä me olemme mukana, meidän koti on noiden kauniiden kansien sisällä! Kuvauspäivästä ja sen kiihkosta kirjoitin jo aikaisemmin, ja ihan vähän aikaa sitten sain nähdä muutamia Kristan silloin kuvaamia otoksia maistiaisiksi. Oli kummallisen koskettavaa avata tiedostoja ja kurkistaa tuttuihin nurkkiin jonkun toisen silmin. Mutta Krista on Krista, viisas ja lahjakas. Olin pakahtua, ja rakastuin kotiini uudelleen. Toivottavasti tekin rakastutte.

Kreikkalainen lammaspata

Published by Anna

Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi. (En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!) Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, …

Italialainen ilta

Published by Anna

Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita. Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta. Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme. Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden. Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään! Kehnäsienirisotto Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen …

Melko luovaa

Published by Anna

Periaatteessa kieltäydyn nykyään kaikista kotikuvauksista. Koska se on vaan niin r a s k a s t a, kun pitää siivota ja järjestellä tavaroita ja olla olevinaan jotenkin staili. Mulla ei oikeasti ole ollenkaan mitään luontaista sisustussilmää, sisustaminen ei rehellisesti sanottuna kiinnosta mua juuri tippaakaan. Mutta Jonna “kahvisieppo” Kivilahti on saanut mut puhuttua ympäri muutamankin kerran (mulla on hänen kohdallaan joku pehmeä kohta paatuneessa sydämessäni) ja nyt kun ässänä hihassa oli vielä sooooooo talented Krista Keltanen, niin sanoin jossain vaiheessa viiime kevättä että olkoon menneeksi. Kuka nyt ei haluaisi nähdä elämäänsä Kristan linssin läpi? Kuvauspäivä oli tänään. Siivoaminen oli taas ihan järkyttävä urakka, vaikka kerrankin (halleluja) olin fiksu ja varasin hyvissä ajoin siivousapuja. Mutta aina ennen kuvauksia silmä alkaa huomata kaikki asiat, jotka kotona ovat pielessä. Me kestämme ihmeellisen hyvin keskeneräisyyttä (case takka… ne muistaa, jotka muistaa…) paitsi silloin kun joku on tulossa osoittamaan epäkohtiamme kameralla. Ihanko oikeasti meidän kylppärin peilikaapin lasihylly on yhä edelleen teipillä korjattu? Voiko olla totta, että meidän kolmihaaraisessa kylpyhuoneen kattolampussa todella on vain yksi kupu ehjänä (perhanan lattialuuttu pitkine varsineen…)? Ja …