Vaikka se ei täällä blogipoloisessa olekaan juuri näkynyt, on tässä alkusyksyssä ollut ihmeellistä imua. Hauskaa lepatusta ja uudenlaista energiaa. Olen omaksikin ällistyksekseni huomannut haluavani tulla taas kuulluksi ja nähdyksi, pitkän vapaaehtoisen vetäytymiskauden  jälkeen. Kävin katsomassa elokuvan Missä olet Bernadette? (Tammisaaren suloisessa Bio Forumissa muuten, joka on Suomen vanhin elokuvateatteri!)  ja pidin siitä ennakkokäsityksistäni huolimatta kovasti. Myönnän samaistuneeni omalaatuiseen Bernadetteen. En ole kylläkään tietääkseni esimerkiksi sekaantunut venäläiseen mafiaan, mutta koen ehdottomasti tukahduttaneeni nerouttani tarpeeksi kauan. Elokuva ei ole saanut mitään hurmioitunutta vastaanottoa elokuvakriitikoiden taholta, mutta minuun harvinaisen äkkiväärä ja paikoin pikimusta huumori puri. Elokuvassa on heikot hetkensä (kukaan meistä ei ole täydellinen, ei edes ohjaaja Richard Linklater), mutta sekä nauroin että itkin, mitä pidän suurena saavutuksena, kyyninen kun olen. Monet arvostelijat tuntuvat kokevan Bernadetten liian hourupäisenä hahmona. Minä taas tuuletin kun kerrankin naispääosa on noin ihanan kompleksinen, kuten jotkut elävätkin ihmiset, mitään nimiä tässä nyt mainitsematta. Ja juoni, se on sekopäinen sekin, mutta kyseessähän on aikuisten satu, ei sitä tarvitse niin vakavasti ottaa.  Jossain vaiheessa pelotti, että Bernadetten ei anneta olla oma epäsosiaalinen itsensä, vaan uhkaa …

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää. Älkää toivoko ruusuja, toivokaa kirjoja. Ilopangon vankilan naiset, Maija Saari, Meeri Koutaniemi, Like.

Kevään ihania kirjauutisia ja uutuskirjoja tipahtelee julki, on sellainen lapsonen karkkikaupassa- fiilis. Yksi hykerryttävimmistä uutukaisista on hassua kyllä tuhatvuotinen, mutta vasta suomennettu Tyynynaluskirja. Tätä on odotettu! “Tyynynaluskirja on noin tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin kiehtova teos. Yhtäältä se on runsas kokoelma erilaisia muistiinmerkintöjä, jotka Shōnagon on kirjoittanut omaksi ja muiden keisarinnan salongissa palvelleiden hovinaisten huviksi. Se koostuu muun muassa erilaisista sanoilla leikittelevistä luetteloista, yksityisistä pohdinnoista ja runoista. Toisaalta se on kirjoituksen taidetta, kaunokirjallisuutta mitä suurimmassa määrin. Se näyttää, miten sanat vievät ihmistä eikä toisinpäin. Se huokuu aivan omaa kauneuttaan, pursuaa naurua, eroottista jännitettä, sukkeluuksia ja sattumuksia hovin arjesta ja juhlasta. Lukijalla avautuu näkymä etäiseen, suljettuun maailmaan ja sen hienostuneisiin nautintoihin. Tyynynaluskirja on yksi Japanin kirjallisuuden merkittävimmistä ja tunnetuimmista teoksista. Suomentaja Miika Pölkki on laatinut teokseen myös laajan taustoitus- ja selitysosion.” – Teos Ja tähän kirjaanhan me rakastuimme jo ennen kuin olimme sitä koskaan selailleetkaan, koska niin kauniisti Seistä meille kirjoitti lahjakas Mia Kankimäki, kirjassaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Olen ollut monena vuonna Helsingin Kirjamessujen aikaan ihan jossain muualla kuin Helsingissä. Tänä vuonna kuitenkin pistin jo ajoissa kalenteriin itselleni kokonaisen kirjoille ja kirjailijoille omistetun torstain. Onneksi pistin, oli superhauska päivä! Lähdin jo messuja edeltävänä iltana junalla Helsinkiin ja ensimmäistä kertaa oman lapsen luokse yöksi. Miten ihmeellistä, miten maagista, miten jotenkin merkityksellistä! En voi käsittää, että se pieni potkupukuinen, untuvatukkainen, jota juuri peittelin Mariankadulla pinnasänkyyn, asuu nyt omillaan. Hänen asuntonsa on kauniisti laitettu, tuoksuu hyvältä ja kirjapinoista tulee kotoisa olo. Äidin tyttö <3 Nukuin kuin enkelinpentu hänen sängyssään (hän nukkui lattialla), ja aamulla peseydyin mutkalla postimerkin kokoisessa kylpyhuoneessa. Voi nuoruus… Hänen asuntonsa on viehättävä, ja niin kivalla alueella, toisin kuin minun Aleksis Kivenkadun luukkuni, joskus sata vuotta sitten. Silloin niillä huudeilla ei ollut todellakaan mitään hipstereitä, päinvastoin. Aamulla heräsimme ja ruuvasimme sälekaihtimet auki: valkoista höttöä paiskoi tummanharmaan taivaan täydeltä, vaakatasossa. Minä murjotin, tyttären silmät säihkyivät. “Äiti, mitä enemmän sataa lunta ja mitä kylmempi on, sitä onnellisempi mä olen!” Kenen lie, mokoma kakara. Olin siis messuamassa tyttäreni kanssa, ja pian joukkoon liittyi mutsi. Todellinen täyskäsi. Eikä …