All posts filed under: Kirjat

Täällä menneisyys, kuuleeko kukaan?

Löysin pienen pahvilaatikollisen viestinvaihtoa ystäväni kanssa ajalta, jolloin muutimme Hankoon. Mikä aarre. Olen itkenyt ja nauranut nivaskan parissa monta iltaa. Kun nostan katseeni papereista tuntikausien uppoutumisen jälkeen, minun on vaikea muistaa missä vuodessa olen, ja etsin melkein hätääntyneenä pieniä lapsia läheltäni. Vaikka aikaa on kulunut, kaikki on edelleen tuoreessa muistissa. Luissa ja ytimissä. Viestittelymme alkoi joulukuussa 2004 kun me Parkkosen kanssa rakastuimme tiilirotiskoomme  ja aloimme tosissamme pohtia Hankoon muuttoa. Ystäväni neuvoi ensin sähköpostitse talon ostossa, viisas kun on. Siitä kaikesta on siis nyt 15 vuotta aikaa. Sen kunniaksi keksin aloittaa vuoden pituisen juhlapostaussarjan, jossa nostan aina kuukausittain otteita kirjeenvaihdostani 15 vuoden takaa luettavaksenne. Aloitan nyt joulukuussa, tammikuussa pääsette kanssani tammikuuhun 2005, helmikuussa helmikuuhun 2005 ja niin edelleen. Se, että sähköpostit, kirjeet ja tekstiviestit noin vuoden ajalta ovat puhtaaksikirjoitettuina ja tulostettuina pahvilaatikossa kauniissa nipussa on kirjeenvaihtoystäväni ansiota. Hän aikoinaan kokosi kaiken materiaalin, lähetystavasta riippumatta, ja antoi printterin laulaa. Minulle jäi vain sopivien kohtien poimiminen ja kevyt editointi. Esillä on minun osuuteni kirjeenvaihdosta, pieni osa. Jotkut kirjoitukset ovat liian intiimejä jaettavaksi, tai liian kipeitä, tai liian vihaisia. En …

Uutisia, uutisia!

Vaikka se ei täällä blogipoloisessa olekaan juuri näkynyt, on tässä alkusyksyssä ollut ihmeellistä imua. Hauskaa lepatusta ja uudenlaista energiaa. Olen omaksikin ällistyksekseni huomannut haluavani tulla taas kuulluksi ja nähdyksi, pitkän vapaaehtoisen vetäytymiskauden  jälkeen. Kävin katsomassa elokuvan Missä olet Bernadette? (Tammisaaren suloisessa Bio Forumissa muuten, joka on Suomen vanhin elokuvateatteri!)  ja pidin siitä ennakkokäsityksistäni huolimatta kovasti. Myönnän samaistuneeni omalaatuiseen Bernadetteen. En ole kylläkään tietääkseni esimerkiksi sekaantunut venäläiseen mafiaan, mutta koen ehdottomasti tukahduttaneeni nerouttani tarpeeksi kauan. Elokuva ei ole saanut mitään hurmioitunutta vastaanottoa elokuvakriitikoiden taholta, mutta minuun harvinaisen äkkiväärä ja paikoin pikimusta huumori puri. Elokuvassa on heikot hetkensä (kukaan meistä ei ole täydellinen, ei edes ohjaaja Richard Linklater), mutta sekä nauroin että itkin, mitä pidän suurena saavutuksena, kyyninen kun olen. Monet arvostelijat tuntuvat kokevan Bernadetten liian hourupäisenä hahmona. Minä taas tuuletin kun kerrankin naispääosa on noin ihanan kompleksinen, kuten jotkut elävätkin ihmiset, mitään nimiä tässä nyt mainitsematta. Ja juoni, se on sekopäinen sekin, mutta kyseessähän on aikuisten satu, ei sitä tarvitse niin vakavasti ottaa.  Jossain vaiheessa pelotti, että Bernadetten ei anneta olla oma epäsosiaalinen itsensä, vaan uhkaa …

Nyt se on kaupoissa!

Superparivaljakko Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -kirjasarjan kolmonen HAPPY HOMES CREATIVE // Cozy Publishing on nyt myynnissä ainakin Punavuoren ja Sörnäisten Mokossa, kertovat pikkulinnut. JÄNNÄÄ! (Mun pikkulintu on Mokossa tänäänkin töissä , kertokaa terveisiä jos hän osuu kassalle, että äidillä on ikävä <3 ) Ja jännää se on siis siksi, että kirjassa esitellään myös meidän tiilirotiskomme. Ja millaisessa seurassa! Näytämme varmaankin ihan paimentolaisilta kaikkien superhienojen kotien rinnalla. Kuvauspäivästä saittekin jo taannoin vähän tunnelmia kulissien takaa, nyt on aika katsoa miltä lopputulos sitten näytti. Minä saan oman kappaleen kirjaa käsiini varmaankin tänä iltana, en malta odottaa! Kuva: Krista Keltanen Photography

Frida tulee lähemmäksi

  Hyviä uutisia Frida Kahlosta kiinnostuneille! Mexico Cityyn on pitkä matka, mutta Fridapa tulee lähemmäksi tänä kesänä, kun Lontoon Victoria & Albert -museossa aukeaa Frida Kahlo: Making Her Self Up -näyttely. Näyttely koostuu Fridan vaatteista, arkiesineistä ja muista tavaroista, jotka varastoitiin Fridan kuoltua, Diego Riveran toimesta, yli 50 vuodeksi. Suurin osa löytyi lukitusta kylpyhuoneesta, ja valokuvaaja Graciela Iturbide oli yksi ensimmäisistä, joka pääsi näkemään unohtuneet aarteet. Tämä näyttely on ensimmäinen laatuaan Meksikon ulkopuolella, me näimme sen (vai vain osia siitä, en ole ihan varma?) Casa Azulissa joulukuussa. Lontoosta voikin sitten jatkaa matkaa vaikkapa Budapestiin, jossa on esillä Frida Kahlon kuvataidetta. Mattelin Frida Kahlo -nukke on virittänyt vilkasta keskustelua. Mistäänhän emme voi tietää, mutta minusta salaa tuntuu, että nukke olisi vain huvittanut Fridaa. Perikunta ei kyllä ole pitänyt ideasta – tai ainakaan toteutuksesta – lainkaan. Päivän kirja: Frida Kahlo at Home.

Päivän kirja

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää. Älkää toivoko ruusuja, toivokaa kirjoja. Ilopangon vankilan naiset, Maija Saari, Meeri Koutaniemi, Like.

Ihminen on herkkä eläin

Olen aikaisemmin nimennyt Merete Mazzarellan Suomen Joan Didioniksi ja nyt väitän, että Rafael Donner on meidän oma Timothée Chalamet. Kelatkaa nyt. Molemmat ovat 90-luvun lapsia, Rafael vain viitisen vuotta Timothéeta vanhempi. Taustoissakin on samaa: Rafael ponnistaa tunnetusta suomenruotsalainen kulttuurikodista ja Timothéen amerikkalaisranskalainen manhattanilaisperhe on sekin ollut värikäs kasvuympäristö. Helsingin ja New Yorkin vastapainoina nuorukaisilla toimivat toisella Tammisaari ja toisella pieni ranskalainen kylä Saint Agrève. Rafael haluaa (ehkä) elokuvaohjaajaksi, Timothée näyttelee, kuten hyvin tiedämme. Molemmat ovat hyvin etuoikeutettuja, hyvin lahjakkaita, ja hieman ahdistuneita (ainakin Rafael). Rafael Donnerin esikoisteos, esseekokoelma Ihminen on herkkä eläin (Teos) on ihmeellisen rauhallinen ja tasapainoinen avaus, vaikka se kertookin hukassa olevasta nuoresta miehestä, joka ei voi olla varma mistään. Ei edes nimestään, paisti sitten kun lopulta on. Sekä Rafael että Timothée edustavat jotain sellaista uutta miehuutta, johon on superkiinnostavaa tutustua. Mietin milloin olen jaksanut paneutua jonkun nuoren miehen ajatusmaailmaan, Rafael Donnerin kirjan kanssa tein sen tosi mielelläni. Hän ei kätke mitään, hän asettaa itsensä niin liikuttavan alttiiksi. Timothée Chalamet’n näyttelijäntyössä ja esiintymisessä rooliensa ulkopuolella on samanlaista lasinkirkasta imua. Chalamet’n lahjakkuus on niin valovoimaista, että …

Mekin ollaan siellä

Jännittävää! Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen Happy Homes -sisustuskirjasarjan kolmas osa julkaistaan nyt keväällä, joskus maalis-huhtikuussa. Ensimmäisessä (jota kiikutin paljon tuliaiseksikin maailmalle) oli suomalaisia kesäkoteja, toisessa joulua ja kolmannen teemana ovat luovien ihmisten asumukset: HAPPY HOMES – CREATIVE. Ja siellä me olemme mukana, meidän koti on noiden kauniiden kansien sisällä! Kuvauspäivästä ja sen kiihkosta kirjoitin jo aikaisemmin, ja ihan vähän aikaa sitten sain nähdä muutamia Kristan silloin kuvaamia otoksia maistiaisiksi. Oli kummallisen koskettavaa avata tiedostoja ja kurkistaa tuttuihin nurkkiin jonkun toisen silmin. Mutta Krista on Krista, viisas ja lahjakas. Olin pakahtua, ja rakastuin kotiini uudelleen. Toivottavasti tekin rakastutte.

Lähelle sydäntä

Kevään ihania kirjauutisia ja uutuskirjoja tipahtelee julki, on sellainen lapsonen karkkikaupassa- fiilis. Yksi hykerryttävimmistä uutukaisista on hassua kyllä tuhatvuotinen, mutta vasta suomennettu Tyynynaluskirja. Tätä on odotettu! “Tyynynaluskirja on noin tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin kiehtova teos. Yhtäältä se on runsas kokoelma erilaisia muistiinmerkintöjä, jotka Shōnagon on kirjoittanut omaksi ja muiden keisarinnan salongissa palvelleiden hovinaisten huviksi. Se koostuu muun muassa erilaisista sanoilla leikittelevistä luetteloista, yksityisistä pohdinnoista ja runoista. Toisaalta se on kirjoituksen taidetta, kaunokirjallisuutta mitä suurimmassa määrin. Se näyttää, miten sanat vievät ihmistä eikä toisinpäin. Se huokuu aivan omaa kauneuttaan, pursuaa naurua, eroottista jännitettä, sukkeluuksia ja sattumuksia hovin arjesta ja juhlasta. Lukijalla avautuu näkymä etäiseen, suljettuun maailmaan ja sen hienostuneisiin nautintoihin. Tyynynaluskirja on yksi Japanin kirjallisuuden merkittävimmistä ja tunnetuimmista teoksista. Suomentaja Miika Pölkki on laatinut teokseen myös laajan taustoitus- ja selitysosion.” – Teos Ja tähän kirjaanhan me rakastuimme jo ennen kuin olimme sitä koskaan selailleetkaan, koska niin kauniisti Seistä meille kirjoitti lahjakas Mia Kankimäki, kirjassaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Gracielan elämää

Uusi taiteellisen palvontani kohde Graciela Iturbide on paitsi loistava valokuvaaja, myös kiinnostavan elämän elänyt nainen. Hänestä ilmestyy sarjakuvallinen elämäkerta nyt maaliskuussa, ja senhän me ostamme heti lennossa. “Photographic is a symbolic, poetic, and deeply personal graphic biography of this iconic photographer. Graciela’s journey will excite young readers and budding photographers who will be inspired by her resolve, talent, and curiosity.” Isabel Quintero, Zeke Peña: Photographic – The Life of Graciela Iturbide, The Getty Store. 

Terveisiä viin… kirjamessuilta

Olen ollut monena vuonna Helsingin Kirjamessujen aikaan ihan jossain muualla kuin Helsingissä. Tänä vuonna kuitenkin pistin jo ajoissa kalenteriin itselleni kokonaisen kirjoille ja kirjailijoille omistetun torstain. Onneksi pistin, oli superhauska päivä! Lähdin jo messuja edeltävänä iltana junalla Helsinkiin ja ensimmäistä kertaa oman lapsen luokse yöksi. Miten ihmeellistä, miten maagista, miten jotenkin merkityksellistä! En voi käsittää, että se pieni potkupukuinen, untuvatukkainen, jota juuri peittelin Mariankadulla pinnasänkyyn, asuu nyt omillaan. Hänen asuntonsa on kauniisti laitettu, tuoksuu hyvältä ja kirjapinoista tulee kotoisa olo. Äidin tyttö <3 Nukuin kuin enkelinpentu hänen sängyssään (hän nukkui lattialla), ja aamulla peseydyin mutkalla postimerkin kokoisessa kylpyhuoneessa. Voi nuoruus… Hänen asuntonsa on viehättävä, ja niin kivalla alueella, toisin kuin minun Aleksis Kivenkadun luukkuni, joskus sata vuotta sitten. Silloin niillä huudeilla ei ollut todellakaan mitään hipstereitä, päinvastoin. Aamulla heräsimme ja ruuvasimme sälekaihtimet auki: valkoista höttöä paiskoi tummanharmaan taivaan täydeltä, vaakatasossa. Minä murjotin, tyttären silmät säihkyivät. “Äiti, mitä enemmän sataa lunta ja mitä kylmempi on, sitä onnellisempi mä olen!” Kenen lie, mokoma kakara. Olin siis messuamassa tyttäreni kanssa, ja pian joukkoon liittyi mutsi. Todellinen täyskäsi. Eikä …