All posts filed under: Graah

15 vuotta sitten, osa 4

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** Kirje Hangon kaupunginjohtajalle 19.1.2005 Subject: Uusia hankolaisia! Hyvää huomenta Hankoon! Olen joskus aikaisemminkin vaivannut Teitä kysymyksilläni. Olemme tehneet muuttoa Hankoon ja nyt vihdoin tarjouksen eräästä talosta. Unelmista on toivottavasti tulossa totta. Kiinnitin kuitenkin huomiota erääseen seikkaan: vaikka Hanko taitaakin olla nyt kakkoskotia hankkivien suosiossa, niin vakituinen väki vähenee. Kuinka on mahdollista, ettei Hanko esim. maksa minkäänlaista kuntalisää lapsiperheille, vaikka juuri perheitä Hanko tarvitsisi? Uusia veronmaksajia, lapsia kouluihin, palveluiden käyttäjiä? Monet kunnat ovat tehneet erilaisia paketteja houkutellakseen uusia kuntalaisia, mutta edes se kuntalisä vaatimattomaan kotihoidontukeen olisi hieno tervetulotoivotus! Voisitteko mitenkään harkita asiaa? Kiitos ajastanne ja toivottavasti lapsiperheiden tilanne Hangossa sen kun paranee, Hanko on muuten …

Annas Guide to the Holidays

Taas lainataan, tällä kertaa kysymyspatteristoa Vogue Paris’n sarjasta “A Vogue Paris Guide to the Holidays”. Tykkään lukea näitä! Sopivan kevyitä jouluaiheisia kysymyksiä, tässä nyt ronskisti kopioituna englanniksi, vaikka vastaankin suomeksi. Pärjännette. Is there a photo in your phone that screams Christmas? Toki, tämä kansikuva. Toteutimme vihdoin haaveeni kuusiköynnöksistä kaari-ikkunassa, ulko- ja sisäpuolella. Köynnökset ovat kylläkin tekokuusta, mutta ajavat asian ja ovat näin ollen käytettävissä myös tulevina jouluina. Jotka tosin aion viettää hotellissa: Which hotel or place do you dream of celebrating Christmas in? Luin juuri Ylen artikkelin hotellijoulusta, ja itse asiassa myönnän jo joskus marraskuun alussa viipyneeni pitkään Hotel St Georgen sivuilla haaveilemassa. Hotellijoulu Helsingissä voisi hyvinkin olla unelmieni joulu. Kuvittelen mielessäni öisin sitä kaikkea: puhtaita lakanoita (jotka joku toinen olisi pessyt), iltapäiväteetä talvipuutarhassa, spa-sessioita, aamiaisia vuoteeseen, aikaa pukeutua parhaimpiinsa, valmiiksi katettuja illallisia, käyskentelyä Helsingin jouluvaloissa, päiväelokuvia lasten kanssa, luistelua rautatentorilla… Myös joulu Villa Le Menestrelissä Cannesissa lukeutuu elämäni ihanimpiin, sen tahtoisin kokea uudestaan. Where are you celebrating Christmas this year? Kotona Hangossa. Ihanaa sekin! Saamme tytöt kotiin, mutsi ja faija tulevat myös Hankoon. Jouluaattona meillä …

Lisää minusta

Innostuin nyt valtavasti kun tajusin, että voin täytellä tämmöisiä haasteita päivät pitkät, sen sijaan että vaivaisin päätäni jollain sisällöllä, joka pitäisi itse keksiä. Muistin tämän 33 kysymyksen haasteen, joka myös on kiertänyt blogeissa. Tosin aloin katua jo alkumetreillä ja halusin lanseerata ihan uuden, kiehtovamman kysymyspatteriston. Mutta siihenkin tarvittaisiin sitä luovuutta, joten se siitä sitten. Avioliittoja Yksi, meneillään. Joulukuussa olemme olleet kimpassa 25 vuotta, helmikuussa vietämme 19. hääpäivää. Me ollaan silleen sinnikkäitä. Kihloissa Kerran vain kihloissakin. Olen kertonut hupaisasta kihlaussählingistämme ainakin täällä. Lapsia Kolme. Kaksi tytärtä ja yksi poika. Käsittämättömiä onnistumisia muuten niin ailahtelevaisessa elämässäni. Lemmikkejä Ei ole. En tällä hetkellä voisi kuvitellakaan sitoutuvani lemmikin hoitoon, kun olen juuri siinä vaiheessa, että lapset ovat itsenäistyneet tai itsenäistymässä. Haluan olla vapaa kulkemaan, en halua hoitaa ketään enkä mitään, meistä tulee Parkkosen kanssa hippejä kun nuorinkin muuttaa kotoa. Leikkauksia Voi, oli se pelottava rintaleikkaus. En ole hirveän hyvä missään sairausasioissa, lääkäriinkin menen vasta pää kainalossa. Pitäisi tilata muuten hammaslääkäriaika, mutta kun on kerran porattu kieleen niin että siihen täytyi ommella tikkejä, niin sekään ei ole tehtävä helpoimmasta päästä. Tatuointeja …

PMS-päiväkirjat

PMS, päivä 1 Inhottavan nihkeä olo, väsyttää ja posket lehahtavat yhtäkkiä kuumanpunaisiksi omia aikojaan. Joko taas mennään? Aina kun saan päähäni avata puhelimestani Clue-sovelluksen ja tarkistaa sen kalenterin, tiedän jo valmiiksi että ensimmäisistä oireista kuukautisten alkamiseen on tasan viikko aikaa. Toimin kuin kello. PMS, päivä 2 Hiukset heittäytyvät poikkiteloin. Joskus ne ovat ihan liukkaat, kuin lasia, ja joskus ihmeellisen pörröiset ja karheat. Minun hiukseni ne eivät ainakaan ole. Myös iho alkaa elää omaa elämäänsä. Punoituksen lisäksi se on samaan aikaan kuiva ja kiiltävä. Meikki takertuu silmäkulmien juonteisiin samaan aikaan kun ripsiväri syöksyy alaluomille. Näytän seonneelta kabuki-teatterin hahmolta ja siltä minusta myös tuntuu. PMS, päivä 3 Itkettää. Vatsaan sattuu, krampit ravistelevat kroppaa ja saavat taittumaan välillä kaksin kerroin. Alaselkä on tulessa. Ainoa mikä voisi parantaa oloani on halaus, mutta en voi laskea ketään lähelleni, sillä rinnat ovat tuskallisen pinkeät ja arat. Sitä paitsi Parkkonen kiertää minut muutenkin kaukaa, olen niin myrkyllinen. Näinä päivinä ei kannata esimerkiksi pelata mitään yhdessä. Tapan jokaisen, joka voittaa minut. Päätän, että menen gynekologille kun olen taas tolpillani, tälle on tultava loppu. PMS, …

Yksi tähti

Tämäpä ongelmallinen elokuva. Seuraava papatukseni sisältää juonipaljastuksia, joten älä lue eteenpäin, mikäli haluat nähdä elokuvan neitseellisessä tilassa. Neitseellinen tila voi tosin olla vaikea saavuttaa. Tarina menestyvästä artistista, joka syöksyy urallaan alamäkeen samalla kun uusi, raikas rakas nousee tähteyteen saa tässä jo neljännen elokuvaversionsa. Ja jos totta puhutaan, tämä tarina on kerrottu lukemattomia, lukemattomia kertoja, niin lukemattomia, etten jaksa enää ymmärtää miksi helvetissä taas. Elokuva ei kerro TIPPAAKAAN naisen kasvutarinaa vaikka niinkin väitetään. Oikeasti. A Star is Born on nimittäin jälleen kerran taas vain ja ainostaan äijämäinen tarina alkoholistimiehen äijämäisestä elämästä ja vähän kuolemastakin. On monimutkaista isäsuhdetta, on veljesriitaa, on sitten kuitenkin se hurjan iso sydän siellä karskin kuoren alla, tykkää koirista, pelmuaa lehtikasassa ja diipadaapa. Puhuuko Bradley Cooper aina noin, mölisemällä? Kaikki elokuvan miehet, paitsi tietysti homot ja drag queenit, puhuvat matalalta möristen kauheita kliseitä. Aivan järkyttävän ärsyttävää ja jotenkin tunkkaista ja vanhanaikaista. Pahin kiliseekimppu on Cooperin veljeä esittävä viiksivallu. Lady Gagalle taas ei ole annettu ainoitakaan järkeviä reploja, pelkkää täytemutinaa huohotettuna koko ajan puoliavoimina riippuvien (upeiden) huulien lomasta. (Yhtä asiaa mä myös ihmettelen. Miksi …

Sisäänpäin

Hei. Kiitos LUKUISISTA viesteistä blogia (ja ylipäätänsä hengissäoloani) koskien. Täällä ollaan! En tiedä miksi kirjoittaminen on viime aikoina ahdistanut niin hirveästi, ja ahdistaa edelleen. Minulla tuli jotenkin raja vastaan kaiken jakamisen ja itsestäni antamisen suhteen. Miksi käytin/ käyttäisin niin paljon aikaa tähän? Miksi näen vaivaa jakaakseni oppimaani, löytämääni, oivaltamaani? What’s in it for me, kuten pehmeää lattevaahtoa ylähuulessaan kantava konsultti sanoisi teräväprässisessä puvussaan… Luulen, että tämä kaikki on jotenkin osa kasvamista. Sen jälkeen kun täytin 40, moni asia on alkanut näyttäytyä erilaisena. Ihan kuin kaikki solut minussa olisivat uusiutuneet, enkä enää olisi sama. (Ja niinhän tietysti käykin, muistaakseni solut uusiutuvat kokonaan aina kymmenessä vuodessa. Paitsi aivosolut, ne roikkuvat kuluneina mukana jopa koko ihmisiän, se selittääkin paljon…) . Once you have seen, you can never unsee anymore. (Miksi olen alkanut puhua englanninkielisillä fraaseilla? Täysi mysteeri johon törmäsin nyt vasta kun aloin tätä kirjoittaa. Toivottavasti tämä ei ole pysyvää, oksennuttaa.) Kun lapset kasvavat (eivätkä pelkästään kasva, vaan aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa), sekin hivuttaa minua lapsi lapselta, vuosi vuodelta kohti uutta vaihetta, jossa siinäkin on vähemmän itsestään antamista …

Meikit, ketjut ja vyöt

En tiedä miksi kirjoitan koko ajan meikeistä ja voiteista, mutta muutakaan minusta ei näköjään nyt tule ulos. Koittakaa kestää. Muistanette, että podin ripsikriisiä tuossa jokin aika sitten. Uuden kriisinaiheen huumassa ja hirveässä ripsivajeessa ajauduin lopulta Stockan meikkiosastolle, joka on vähän kuin menisi nälkäisenä Herkkuun. Poistuin meikkiosastolta edelleen nälkäisenä montakymmentä euroa köyhempänä, mutta toiveikkaana: olinhan nyt Diorshow Maximizer Mascara Primer 3D:n onnellinen omistaja. Primerin ideana on pohjustaa, erotella, tuuheuttaa ja taivuttaa ripset mascaraa varten. Sen pitäisi myös säännöllisesti käytettynä kasvattaa (!) ja hoitaa ripsiä ja siihen tarkoitukseen primeria voi laittaa jopa yöksi. Ostin myös Diorin ripsarin, mutta primeri tietysti toimii minkä vain luottoripsivärisi alla. Joko kuulette ripsieni havinan sinne saakka? Primeri nimittäin tuntuu toimivan. Kaiken muun yllä luvatun lisäksi primeri pitää ripsivärin paremmin paikoillaan ja ripset pysyvät ojennuksessa koko päivän. Ja kun sanon ojennuksessa, niin tarkoitan, että olen itsekin yllättynyt niistä viuhkoista, jotka omat ripseni saavat aikaiseksi kunnolla pohjustettuina. Ripset siis sentään ovat nyt iskussa, siis niin iskussa kuin ilman lisävilloja voi olla. Mistäköhän sitä seuraavaksi kehittäisi itselleen ongelman? Minulla on ollut nyt jonkin aikaa myös semmoinen yleinen en-viihdy-omissa-nahoissani-fiilis. Olen kyllästynyt …

Allerginen talvelle

Vähän harhaanjohtava otsikko, nyt kun ajattelen. Olen itse asiassa nauttinut tästä talvesta paljonkin. Toki siihen vaikuttaa, että olin kolme viikkoa kesken kaiken Meksikossa kiertelmässä. Vaikka sielläkään ei helle aina hellinyt, niin aurinko kuitenkin. Mutta tämä talven pätkä, tämä luminen, jopa lumimyrskyinen aika, tästä olen itsellenikin yllätykseksi iloinnut. Olen vetänyt hupun silmille ja painellut rantoja pitkin, ajatellut, että ei missään – ei missään!  – ole sentään näin kaunista! Meksiko aiheutti myös sen, että olen koko ajan (no, okei, 1/5 ajasta) valtavan kiitollisuuden vallassa. En pääse yli siitä miten herroiksi me täällä elelemme. Kuumaa vettä suihkussa, juotavaa vettä hanassa, kaupassa kaikkea mitä ihminen voi keksiä haluta. Kaiken tämän kiitollisuudenko takia olen heittäytynyt tunnelmoimaan myös talvea? Vaan yksi juttu hankaloitta pakkasrakkauttani: olen ehkä allerginen kylmälle. Älkää naurako! Olen tutkinut asiaa. On olemassa tiettyjä kylmäallergiaksi luokiteltavia oireita, sekä toinen diagnoosi, kylmänokkosihottuma. En tiedä luokiteltaisiinko minua virallisesti kumpaankaan, mutta huhut Etelä-Ranskaan muutostani eivät ole suuresti liioiteltuja. Kylmässä ja viimassa, tai viimeistään kun tulen sisään rantavaelluksiltani, sävähtävät posket ihan punaisiksi. Eivätkä vain sillä lailla voi kuinka söpö ulkoileva omenaposki-ihminen, vaan kipeän punaiset …

Ensimmäinen vuosi jälkeen Kirjatoukan

Helmikuu on ihanaa aikaa. Tammikuussa saattaa silloin tällöin esiintyä sellaista pinnistelyä, teennäistä puuhakkuutta ja pontta. Helmikuussa elämä asettuu taas uomiinsa ja liika tempoilu lakkaa. Voi hyräillä ihan muuten vaan ja katsoa, kuinka maailma kimaltelee. Virtaa on vielä, ja toiveikkuutta, kunnes loppuvuodesta elämän rytyyttämänä sitä enää toivoo, että kunpa mikään ei sittenkään muuttuisi, sillä muutoksen suunnastahan ei meistä kenelläkään ole varmuutta. Helmikuussa on aina tapahtunut myös paljon meidän elämässämme. Viime vuonna näihin aikoihin Anna palaa Anna näki päivänvalon. (Ja sitä hemmetinmoista sähläystä voi ehkä korkeintaan ironisesti kutsua lanseeraukseksi.) Blogi itsessään täytti tosin tammikuussa jo seitsemän vuotta, mutta vuosi sitten vanha nimi Kirjatoukka & Herra Kamera jäi historiaan, jos sinnekään. Suunnitelmat olivat suuria, mutta oikeastaan mikään ei sitten kuitenkaan mennyt niin kuin piti. Viime vuosi oli rasittava. Blogi oli usein se ihan viimeinen asia, jota jaksoin ajatella. Silti se kulki ajatuksissani koko ajan, taakkana. Kirjoitustahti hiipui, ja postausten välien pidentyessä kynnys kasvoi. Rupesin ensimmäisen kerran tosissani stressaamaan blogista. Kaikki se onnellinen energia uuden aloittamisesta pyyhkiytyi nopeasti pois ja kaiken kukkuraksi olin selvästi sanojen osalta ummessa. Mutta miksipä me jäisimme …

Haastettuna

Harasek pisti pahan! Tai siis hyvän, mutta vaikean. Suomen ahkerimmalle marisijalle tämmöinen positiivisuushaaste on kiven takana. Olen nyt kaksi päivää yrittänyt löytää jotain valopilkkuja elämästäni. Keksisin kaikenlaista virkistävää narisemista vaikka kuinka paljon, kuten esimerkiksi kolme huonoa asiaa päivissäni. Helppo! Astianpesukoneen täyttäminen ja tyhjentäminen. Työn ja vapaa-ajan erottaminen. Se fiilis kun pussilakana nielaisee pesukoneessa muut pyykit ja niitä märkiä mönttejä pitää kaivella sieltä pussilakanan sisältä. Vihaan sitä. KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI ❤ Aamut Nousen aina aika innoissani ylös, ja aikaisin. En oikein käsitä miksi, koska elämäni on pääosin suunnattoman tylsää. Mutta jollain alitajunnan tasolla uskon lapsenomaisesti aina, että TÄNÄÄN LÄHTEE! ❤ Nettiyhteys Viekööt korppi, mutta rakastan kaikkia vempeleitä, joiden avulla pääsen käsiksi siihen mittaamattomaan määrään tietoa ja hupia, mitä maailmalla on tarjota. Ihmiskontaktit, aivan yliarvostettu juttu. ❤ Sängyssä lukeminen Sanon melkein joka ilta sänkyyn puikahtaessani samat sanat: päivän paras hetki! Rakastan peittoja, tyynyjä ja lakanoita, ja minusta on aina ihanaa päästä reissuilta omaan sänkyyn. Ja sitten kirja käteen. Yöpöydälläni on juuri nyt: Rafael Donner, Ihminen on herkkä eläin Merja Mähkä, Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois …