Latest Posts

3 + 1 nostoa ja hyvästit Meksikolle

On aika pistää Meksiko pakettiin. Eihän siihen mennytkään kuin reilu vuosi. Näin lopuksi teemme lyhyen listauksen muutamista matkan kohokohdista, jotka eivät päätyneet omiksi postauksikseen. 

Hierve el Agua

Kivettynyt “vesiputous” noin tunnin ajomatkan päässä Oaxacan pääkaupunki Oaxacasta ja mineraalipitoista terveysvettä sisältävät luonnonaltaat, joissa saa uida henkeäsalpaavissa maisemissa.

Taller Jacobo y Maria Angeles

San Martin Tilcajeten kylässä sijaitseva taidekeskus, jossa tehdään värikkäitä, puisia, käsinmaalattuja zapoteekkien tonas ja nahuales-kulttuureista ammentavia alebrijes -henkieläinhahmoja. Taidekeskus tarjoaa paikallisille nuorille koulutusta ja työtä sekä vahvistaa paikallisten uskoa omaan taiteeseen ja käsityöperinteeseen. Minun syntymäaikojen mukaan määräytyvät voimaeläimeni ovat pöllö ja kotka.

Lue myös: Elokuvalipulla Meksikoon – COCO

Kaikki meksikolaisten torien urheat naiset

Torit, hallit, ruokakojut ja kävelevät hedelmä- tai leipäkauppiaat, kaikki kunnia ehtymättömälle uurastuksellenne tänään kansainvälisenä naistenpäivänä ja jokaisena muunakin vuoden päivänä! Meksikossa vaikeinta oli todistaa valtavia yhteiskunnallisia eroja (jopa puolet asukkaista elää köyhyydessä), ympäristöongelmia ja vähemmistöjen, usein alkuperäiskansojen, heikkoa asemaa. Lisäksi Meksikoa riivaavat hurjat rikosluvut, huumekaupan mukanaan tuomat ongelmat ja väkivaltaisuudet. Ja jos eivät ihmiset rökitä toisiaan, hirmumyrskyt ja tulivuoret pitävät huolen, ettei elämä ole koskaan tasaista. Matkailijoina meillä oli onni kohdata vain maailman ystävällisimpiä ja avuliaimpia ihmisiä.

Bonus: Matkaseura

Aina ja ikuisesti lempiseuraani arjessa ja reissuissa, ylä- ja alamäissä. Olen sydänjuuriani myöten kiitollinen, että saan nähdä maailmaa juuri teidän kanssanne. Tämä koskee myös kameran takana häärivää Parkkosta.

Diegolla


Odysseiamme jatkuu. Aikaa on kulunut jo yli vuosi, mutta yhä vieläkin vaellan Meksikossa. En kuvittelekaan, että nämä kirjoitukset jaksaisivat enää kiinnostaa teitä, kunhan verryttelen bloginkirjoitustaitojani (olen ollut taas pitkään poissa!) ja tallennan jälkipolville matkaa muistiin. Kyytiin saa silti tulla, bienvenidos!

Palattuamme Oaxacasta vietimme vielä kaksi (vai kolmeko?) yötä Mexico Cityssä ennen paluumatkaa. Kun ajattelen sen aikaisia meitä, muistan tai kuvittelen meidät punaisen pölyn peitossa, kaikesta kiertämisestä jo jotenkin hidastuneina, kotiinlähdön ajatus takaraivossa ryskyttäen. Majoitumme pieneen majataloon (kaksi viimeistä kuvaa), jonka nimen olen jo unohtanut. Se sijaitsi Coyoacanin kaupunginosassa, jossa oli kivat, kylämäiset vibat ja paljon iltaelämää keskusaukiolla. Huoneemme olivat tilavat ja kauniit ja kuten kaikissa majapaikoissamme, öisin jääkylmät.

Olimme säästäneet mm. Diego Riveran ateljeetalon näille viimeisille päiville. Mitä muuta teimme, en saata muistaa. Edelleen jaksan hokea itselleni ja muille, kuinka PALJON jäi kokematta, mutta ehdimmehän jotain sentään. Kaikki aikaisemmat Meksiko-jutut löydät tämän linkin takaa.

Sanon Diego Riveran talon, vaikka oikeastaan alleviivaten mainitaan, että Fridakin asui ja työskenteli täällä. Sitäpaitsi taloja on oikeastaan kaksi, ne yhdistyvät toisiinsa kapealla, kattojen tasalla kulkevalla sillalla taaten aikanaan taiteilijapuolisoille omaa rauhaa ja omaa tilaa.

Talossa vieraillessa herää kuitenkin epäilys. Miten ihmeessä Frida täällä olisi asunut? Kapeissa, spiraalimaisesti kiertävissä portaissa kulkeminen on haastavaa tervejalkaisellekin. Huoneet pikkuruisia koppeja, kuin sellejä. Diego Rivera, suuri sammakko tai norsu, kuten Frida häntä kuvaili, mahtuiko hän toden totta tänne olemaan ja elämään? Diegon ateljee on toki iso ja valoisa. Ja täynnä tavaraa. Joka tapauksessa vaikka Frida maalasikin täällä mm. tunnetun teoksensa Lo que el aguea me dio (Mitä vesi minulle antoi), hän muutti takaisin Casa Azuliin muutaman vuoden kuluttua ja kuoli siellä, missä oli rakastanut elää. (Näin proosallisia asioita mietiskelin suurten taiteilijoiden pyhätössä, olen sillä lailla käytännön ihminen.)

Emme kuitenkaan jää vellomaan faktantarkistusasioissa vaan nautimme arkkitehtuurista, väreistä, talon (talojen) rytmistä ja kaktusistutuksista. Museovahti, vanhempi nainen, ihastui poikaamme niin, ettei meinannut saada sanaa suustaan. Hän vaati meitä ottamaan puhelimellaan monta kymmentä kuvaa, jossa hän mustassa vartijanpuvussaan ja meidän vaivaantunut, silmät alaspäin lymyilevä teinimme seisovat olkapäät koskettaen virallisina ja vakavina suuren kohtaamisen kangistamina. Poika saa kuulakärkikynän, museotäti kuvansa sekä oikeuden koskettaa kauniin lapsemme hiuksia. Katsokaas, tämmöisiä asioita minä kyllä muistan.

1930-luvun alussa rakennetun talon on suunnitellut kuvataiteilija ja arkkitehti Juan O’Gorman. San Angelin huvilamaisessa kaupunginosassa Le Corbusierinkin innoittama rakennus kohotutti kulmakarvoja aikoinaan modernilla arkkitehtuurillaan. Diego Rivera asui tässä talossa kuolemaansa saakka, hän otti ja poistui kolme vuotta Fridushkansa jälkeen, marraskussa 1957.

Suosittelen lämpimästi vierailemaan myös tässä kuuluisaa Casa Azulia tuntemattomammassa kohteessa, mikäli Mexico Cityyn tiesi vie.

No tulihan se: viimeinen majatalomme oli nimeltään B&B Casa Jacinta. Kannattaa kysyä sitä parvekkeellista huonetta sisäpihan puolella. 

Pöytä koreaksi

Kuva ei ole hääppöinen, mutta ilta oli. Kokkasin pitkästä aikaa korealaista!

Rakastan kun pöytä on täynnä erilaista kippoa ja kuppia, ja aivan erityisesti rakastan jos suurin osa niistä on erilaisia vihanneksia. Kipot ja kupit on ihaninta jakaa vanhojen ystävien kanssa, pitkästä aikaa kohdatessa.

Minun vahvuuteni ovat vahvasti välimerellisessä keittiössä ja korealaisen ja muutenkin aasialaisen ruoan kanssa on vielä paljon opettelemista. Ei tule lonkalta, ei. Joudun seuraamaan silmä kovana reseptejä, yritän ymmärtää erilaisten mausteiden ja maustekastikkeiden eroja ja koitan pistellä vain ihan vähän omiani. Tuntuma tulee tekiessä, toisto tekee mestarin.

Ohjeet (joita siis MELKEIN noudatin) löysin kaupoissa jaettavasta Sempion reseptivihkosesta ja suurin osa maustekastikkeista ja – tahnoista oli juurikin Sempiota. Maahantuojan Finefoodsin sivuilta löytyy paljon lisää ruokaohjeita.

Korealaiset siivet ja majoneesidippi

Sekoita marinadi korealaisesta marinadikastikkeesta, Gochujang-chilitahnasta ja hunajasta (minulla oli inkiväärihunajaa). Sotke kanaset kauttaaltaan ja anna maustua ainakin pari tuntia.

Nosta siivet marinadeineen päivineen öljyttyyn uunivuokaan ja paista kypsiksi juuri ennen syömistä välillä käännellen, lopuksi nappaa vielä pintaan napakampaa väriä grillivastuksen alla. Ripottele päälle purjorenkaita ja tarjoa kuumina ja tahmeina.

Sekoita majoneesista, chilitahnasta ja hunajasta siiville dippikastike. Siivet TODELLAKIN saa syödä käsin!

Bulgogia saalaattikääreissä erilaisilla lisukkeilla

Bulgogi tarkoittaa kirjaimellisesti tulta ja lihaa, yleensä ohuina siivuina grillattua nautaa. Ostin muutaman sisäfileepihvin ja marinoida paukautin ne valmiissa Bulgogi-marinadikastikkeessa. (Marinadi ei olisi vaikea tehdä itse, mutta tällä kertaa näin.) Kun kaikki muu oli valmista, pöytä katettu ja vieraat alkumaljojen kahvoissa kiinni, pistin taitavimman lihankäsittelijän siivuttamaan pihvit ohuiksi ja paistoimme siivut sekunneissa kuumalla valurautapannulla suoraan tarjolle. Koristele vati seesaminsiemenillä, kevätsipulilla ja chilirinkuloilla.

Lisukkeeksi salaatinlehtiä (valitse sen kokoisia, että ne voi halutessaan täyttää bulgogilla ja tykötarpeilla sekä kääräistä rullalle), retiisiviipaleita, ituja, kevätsipulia, seesamiöljyssä taltutettuja valkosipulilastuja, paahdettuja seesaminsiemeniä, chilirinkuloita ja chilitahnaa. Minulla ei ollut kimchiä, mutta hapankaalia oli, se sai toimia stunttina. (Harmittaa, etten älynnyt sekoittaa gochujang-chilitahnaa valmiiseen hapankaaliin, lopputulos olisi saattanut olla hyvinkin autenttisen oloinen. Tai ainakin tarpeeksi autenttisen oloinen tullakseen nautituksi tavallisessa hankolaisessa keittiössä, tavallisena torstai-iltana!)

Riisiviinietikka-kurkut chilillä ja seesaminsiemenillä
Leikkaa kokonainen kurkku pitkittäin puoliksi ja kaavi pikkulusikalla siemenet pois. Leikkaa kurkku ohuiksi, kuunsirpin mallisiksi viipaleiksi ja nosta kulhoon. Roiski päälle riisiviinietikkaa, hiukan sokeria ja suolaa, ja mausta chiliviipaleilla. Anna tekeytyä tovi kylmässä ennen ruokailua. Koristele seesaminsiemenillä juuri ennen tarjoilua.

Jälkiruoaksi meillä oli mangosorbettia ja aterialla tarjotuksi viiniksi valikoitui vanha kunnon Kungfu Girl.

Kylässä Le Corbusierilla

Arkkitehti Le Corbusierin kohteita on Pariisissa useampikin. Kuten yksi ensimmäisistä ja ihailluimmista töistä Maison La Roche, jossa vierailimme eräänä marraskuisen matkamme sateisena aamuna. Se kun löytyi kätevästi aivan hotellimme takapihalta! Maison La Rochen vieressä sijaitsee niin ikään itsensä mestarin piirtämä Villa Jeanneret, nykyinen Fondation Le Corbusierin toimisto, kirjasto ja arkisto. (Pierre Jeanneret oli Le Corbusierin serkku ja työtoveri.)

Tämä kuvissa näkyvä asunto taas oli Le Corbusierin koti vuosina 1934-1965, hänen kuolemaansa saakka. Ateljeekoti oli juuri vastikään Pariisin vierailumme alla avautunut uudelleen yleisölle parin vuoden perusteellisen restauroinnin jälkeen. Koko Molitoriksi nimetty kerrostalo on Le Corbusierin suunnittelema, hän varasi heri alkuun kaksi ylintä kerrosta asuin- ja työskentelytiloikseen. Tämäkin kohde löytyi vain parin bussipysäkin päästä hotellistamme, Bois de Boulognen laidalta.

En voinut olla ajattelematta, että Le Corbusier ei ehkä koskaan joutunut kokkausvuoroon, sillä sellaisia kopperoita keittiöt hänen piirtämissään asunnoissa olivat. (Eikä joutunutkaan, tarkistin, hänellä oli taloudenhoitaja.) Le Corbusier rakasti Välimeren valoa, ja tavoitteli sitä suunnittelemissaan kohteissa erilaisilla ikkuna- ja lasiratkaisuilla. Oman kodin makuuhuoneessa sänky oli sijoitettu korkeiden jalkojen päälle, jotta loikoilija saattoi nähdä maiseman myös makuultaan. Erilaiset parvekkeet ja kattoterassit kuuluvat Le Corbusierin tunnettuun käsialaan. Moni ratkaisu on ällistyttävän moderni ja jopa edelleen jollakin tavalla aikaansa edellä

“Space and light and order, those are the things that men need just as much as they need bread or a place to sleep.” – Le Corbusier

Le Corbusierin asunnon vieressä sijaitsee muuten Paris Saint Germain -jalkapallojoukkueen kotistadion, Pard des Princes, nähtävyys sekin!

Lue lisää (arkkitehtuurista): Seuraavalla Pariisin matkalla haluaisin nähdä tämän!

Vuosi sitten vuosi vaihtui San Agustin Etlassa


































Vuosi sitten Meksikossa.

Siirryimme Oaxacan kaupungista vuodenvaihteenviettoon noin 40 minuutin ajomatkan päähän, pieneen vuoristokylään nimeltä San Agustin Etla. Emme yhtään tienneet mitä odottaa, kun taksi poukkoili pölyisiä hiekkateitä syvälle maaseudulle, keskelle ei mitään.

Majapaikkamme Casa Maria osoittautui hyvin kauniiksi, mutta hyvin yksinkertaiseksi. Yöt ja sitä myöten riisutun luostarimaiset huoneet olivat jääkylmiä. Olimme ainoat asiakkaat, ja kun hotellia pyörittävät kaksi hiljaista naista iltapäivällä lähtivät omille teilleen, olimme koko rakennuksessa yksin. Nettiyhteys toimi vain silloin tällöin, ja vain tietyissä paikoissa (aula, katto). Päivisin pelasimme korttia kattoterassilla, jonka aurinko lämmitti suloisesti, mutta jota asuttivat valtavat, helikopterinkokoiset kovakuoriaiset. Aamiainen oli askeettinen, leipää sai vain silloin jos leipämummo sattui saapumaan kadunkulmaan korinsa kanssa. Jos ei, naiset vain kohauttivat olkapäitään ja sanoivat anteeksipyytelevästi no hay pan. Joimme laihaa kahvia hiljaisina. Kyläkauppa oli pimeä kioski kellarissa kadunvarrella, sieltä haalimme huoneisiimme perunalastuja ja aikoja sitten umpeutuneilla päivämäärillä merkittyjä keksejä, sillä ravintoloita ei juuri ollut, ja nekin vähät olivat auki vain silloin tällöin.

Myönnän, silloin manasin yhteyshenkilöämme, joka paikkaa oli ehdottanut: mitä hän oikein oli ajatellut?

San Agustin Etla on noussut arvoon arvaamattomaan, kun vanha tekstiilitehdas vuonna 2006 avautui taiteilija Francisco Toledon toimesta uuteen kukoistukseen nykyaikaisena taidekeskuksena. Valtava keltainen rakennus on kuin elokuvan kulissi, jostain muusta ajasta ja maailmasta irtileikattu ja sattumanvaraisesti tänne pudotettu. Näky on hämmästyttävä, sillä ympärillä on vain muutama hiekkatie ja matalia, yksinkertaisia, peltikattoisia hökkeleitä.

Taidekeskuksessa oli meidän vierailumme aikaan esillä Graciela Iturbiden tajunnanräjäyttävä valokuvanäyttely, siitähän matkakertomuksemme aikanaan alkoikin.

Pikkuhiljaa kylän salaisuudet alkoivat aueta. Oli sentään yksi kahvila, ja sitä pyörittämässä ranskalainen (!) filosofian professori, joka oli jättänyt kaiken, koska oikeasti halusi vain katsoa elokuvia ja leipoa kakkuja. Niinpä me sitten istuimme pari iltaa hänen kissojen valtaamassa kolossaan takit päällä elokuvia katsellen ja popcorneilla ja jälkiruoilla elellen.

Alempaa mäestä löytyi toinen ravintola, suuren suuri kukko hovimestarinaan. Sain seurata tulisijan ääressä kuinka ttlayudamme valmistuivat. Tilausta ei tehty, vaan sitä syötiin mitä saatiin. Henkilökunta seisoi ympärillämme katsomassa kun ruokailimme, mutta siihen olimme jo tottuneet.

(En tiedä onko kylässä enemmän toimintaa, useampia ruokapaikkoja, laajempia aukioloaikoja jonain muuna ajankohtana? Pakkohan siellä on olla, taidekeskus on kuitenkin tunnettu nähtävyys? Ehkä kuitenkaan kukaan muu ei keksi jäädä kylään yöksi, saati sitten viideksi yöksi. En tiedä. Meille paikka näyttäytyi niin salaperäisenä, että epäilen onko koko kylää oikeasti olemassakaan, vai kuvittelimmeko vain kaiken.)

Uuden vuoden aattona katsoimme ranskalaisen kanssa Saksikäsi-Edwardin ja hän avasi punaviinipullon. Keräsimme kamppeemme ja astuimme sadusta ulos kun kadulta alkoi kuulua autontorvien tuuttauksia. Koko pimeä kylämme oli täynnä ihmisiä, polkupyöriä ja neitsytpatsailla kuorrutettuja autoja! San Agustin Etla on jonkinlaisen uuden vuoden pyöräilypyhiinvaelluksen päätepiste ja nyt oli kirkonmenojen aika.

Katselimme kun väki vastaanotti polkijoita ja kuinka he valuivat pieneen valkoiseksi kalkittuun ja villisti koristeltuun kirkkoon. Me hiippailimme kuitenkin hotellille ja istuimme vielä hetken kattoterassilla ilotulitteiden ruudinkäryssä. Joskus hieman hankala on juuri se oikea. Tämä vuodenvaihde ei unohtuisi koskaan.

Joko näit? ROMA

Alfonso Cuarónin ROMA on huikean hieno elokuva, sellainen, joka jää leijailemaan mielen päälle pitkäksi aikaa. Kaunis, haikea, syvällinen, pakoton.

Roman katselukokemuksesta teki erityisen minulle myös se, että minä olen hetken elänyt elokuvan maisemissa. Elokuvaperheen koti on ihan kuin meidän airbnb-talomme Mexico Cityn Condesan kaupunginosassa, joka sijaitsee Colonia Roman vieressä. Kaikki näyttää tutulta: kadut, puut, ihmiset, talon keskellä kulkeva portaikko ja sen ylätasannetta kiertävät huoneet, kevytraamiset ikkunat ja ovet. Meillä oli myös taloudenhoitaja, Rebe, joka pesi pyykkimme talon katolla…

Elokuvan pääroolin näyttelee ensikertaa kameran edessä esiintyvä oaxacalainen opettaja Yalitza Aparicio, jossa on sellaista mystistä juurevaa voimaa, jota olen yrittänyt kuvata, kun olen haparoiden koittanut melkein vuoden kuroa Meksikon matkakertomusta kasaan. Häntä etsittiin kauan, ja hyvä niin. Hän on ilmiömäinen.

Cuarónin elokuva on vahvasti naisten elokuva, mutta sen keskiössä ovat silti isät. Olemattomat, katoavat isät, Cuarónin omasta lapsuudesta tuttu suru. 1970-luvulle sijoittuvan, mustavalkoisenakin häikäisevän elokuvansa Cuarón on omistanut oman lapsuudenperheensä taloudenhoitajalle Libolle.

Elokuva on katsottavissa Netflixissä.

Cuarónin on muuten eräs toinenkin kaikkien aikojen lempileffani Y Tu Mamá También.

Annas Guide to the Holidays

Taas lainataan, tällä kertaa kysymyspatteristoa Vogue Paris’n sarjasta “A Vogue Paris Guide to the Holidays”. Tykkään lukea näitä! Sopivan kevyitä jouluaiheisia kysymyksiä, tässä nyt ronskisti kopioituna englanniksi, vaikka vastaankin suomeksi. Pärjännette.

Is there a photo in your phone that screams Christmas?
Toki, tämä kansikuva. Toteutimme vihdoin haaveeni kuusiköynnöksistä kaari-ikkunassa, ulko- ja sisäpuolella. Köynnökset ovat kylläkin tekokuusta, mutta ajavat asian ja ovat näin ollen käytettävissä myös tulevina jouluina. Jotka tosin aion viettää hotellissa:

Which hotel or place do you dream of celebrating Christmas in?
Luin juuri Ylen artikkelin hotellijoulusta, ja itse asiassa myönnän jo joskus marraskuun alussa viipyneeni pitkään Hotel St Georgen sivuilla haaveilemassa. Hotellijoulu Helsingissä voisi hyvinkin olla unelmieni joulu. Kuvittelen mielessäni öisin sitä kaikkea: puhtaita lakanoita (jotka joku toinen olisi pessyt), iltapäiväteetä talvipuutarhassa, spa-sessioita, aamiaisia vuoteeseen, aikaa pukeutua parhaimpiinsa, valmiiksi katettuja illallisia, käyskentelyä Helsingin jouluvaloissa, päiväelokuvia lasten kanssa, luistelua rautatentorilla…

Myös joulu Villa Le Menestrelissä Cannesissa lukeutuu elämäni ihanimpiin, sen tahtoisin kokea uudestaan.

Where are you celebrating Christmas this year?
Kotona Hangossa. Ihanaa sekin! Saamme tytöt kotiin, mutsi ja faija tulevat myös Hankoon. Jouluaattona meillä on lähes minuuttiaikataulu, mutta joulupäivän toivon saavani viettää pyjamassa.

What is on the menu of your ideal Christmas dinner?
Hei apua, se Anton & Antonin joulukassi: menun valmiiksisaattaminen ankanvaleluineen viekin vähintään pari tuntia aikaa aatosta, tämä tuli mulle vähän yllätyksenä. Mutta hauskaa puuhaa ja maistuva lopputulos varmasti kuitenkin, raportoin joulun jälkeen!
Ihannejouluillalliseni olisi pöytiintarjoiltu ja täysin valmistelu- ja jälkisiivousvapaa. AIVAN SAMA mitä ruokaa. (No ei ehkä kesäkeittoa.) Nyt kun ajattelen, en ole tainnut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen istua valmiiseen joulupöytään? (Viime vuoden markkinanatustelua Meksikon Oaxacassa ei voi kutsua jouluillalliseksi.)

What is your best childhood Christmas memory?
Ehkä joulut Punkaharjulla, Vaaran kylässä, Puruveden rannalla. Meillä oli siellä silloin mökki. Mökissä ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä ja pihanperällä oli kohmeinen ulkohuussi. Mutta siellä oli takkatuli ja järvi jäässä! Muistan mm. että meitä vedettiin pulkassa auton perässä jäätä pitkin (nykyään semmoinen ei varmaan olisi enää suotavaa) ja että jotkut koirat söivät kuistilta meidän jäiset jouluruoat.

Which film would you recommend watching during the holidays?
Luulitte varmaan, että sanon The Grinch tai Skipataan joulu, mutta ei, kyllä se on Elf.

Which guilty pleasure do you indulge in for Christmas?
En minä siitä kyllä mitään syyllisyyttä tunne, rakastan latkia vaaleanpunaista samppanjaa jouluna. Ehkä se on semmoinen kultareunuksen yritys siinä sopassa, että miten ihminen joka on AINA kotona ja AINA laittaa ruokaa, voisi saada jotain juhlantuntua siitä että on kotona ja laittaa ruokaa. Pää koko ajan joko uunissa tai astianpesukoneessa.

Can you give us three songs from your Christmas playlist?

Fairytale of New York

Have yourself a merry little Christmas

Hei tonttu-ukot hyppikää (koska sen tahdissa piiritanssimme mutsin toivomuksesta joulupöydän ympäri satatuhatta kertaa. Sen ja Porsaita äidin oomme kaikki tahdissa… Voisiko joulun vielä perua?)

Bonus: Do they know it’s Christmas
Mä en kestä, katsokaa miten nuoria (ja eläviä, nyyh) he kaikki ovat! No ja nyt lähtee vähän lapasesta, mutta katsokaa sitten perään vielä USA fo Africa – We are the World. Joulussa ei ole mitään järkeä jos emme uhraa edes ajatusta maailman hädänalaisille ja kärsiville kaiken yltäkylläisyytemme keskeltä. Voisi uhrata vähän muutakin.

(Muslan saitilla on muuten tyrkyllä tulostettava joululauluvihkonen. Meillä on taas avoimet ovet Hangon joulurauhanjulistuksen jälkeen ja väkeä todennäköisesti kuin pipoa. Ja yleensä he haluavat laulaa loilottaa. )

Which fragrance reminds you of Christmas?
No tänä vuonna oli pakkomielteenä saada kotiin misteli-tuoksukynttilä tai kaksi, että se kai sitten. (Jos tarkoitetaan tuoksua. Jos taas kysytään hajuvettä, niin mikä vain appelsiininkukantuoksuinen käy.)

Which gift would you love to give this year?
Haluaisin olla se erittäin eksklusiivisista lahjoista tunnettu antaja, mutta rahatilanteeni hidastaa fantasioitani. Keksin tänään juuri semmoisen aivan loistavan ajatuksen, että voisinko vain lähettää ystävilleni LINKKEJÄ, otsikolla “Tämän antaisin sinulle, jos minulla olisi rahaa”! HUIPPUIDEA OMASTA MIELESTÄNI! Olen nimittäin todella hyvä löytäjä, eräänlainen trend setter etten sanoisi, ja sitten lahjansaaja voisi itse päättää haluaako mokomaa tuotetta, joka linkin takaa löytyisi. Hän tosin siis joutuisi itse itselleen sen myös ostamaan, mutta lahjani olisikin ikäänkuin kuratointia, asiantuntevalta taholta. Parkkoselle haluaisin antaa St Jamesin tummansinisen villapaidan olkapäänapituksella, koska pariisilaisilla osterinavaajilla oli semmoiset. Fantasioista puheenollen.

What’s the best place to give a Christmas gift?
En ymmärrä kysymystä. Lahjan voi antaa vaikka S-Marketin tuulikaapissa jos niikseen tulee.

Which three gifts are you dreaming of receiving this year?
Kirja, pyjama ja 17 miljoonaa euroa rahaa.

Which piece of jewelry are you dreaming of receiving this year?
Sain jo Iralta Mercin rannekolikot, mustan ja neonpinkin, elämäni on täydellistä (mitä koruihin tulee).

Which beauty look would you advise for a sensational New Year’s Eve look?
Paljon mustaa kajalia, tukka niskaan nutturalle, mustaa kynsilakkaa sormiin ja varpaisiin, syntiset alusvaatteet varmuuden vuoksi ja ihan älyttömästi vatsanpohjasta kumpuavaa naurua.

What are your New Year’s resolutions for 2019?
Katsoin Making a murderer kakkosen ja päätin aloittaa oikeustieteen opinnot hetkenä minä hyvänsä. Kathleen Zellner, omg!

Which three people would you like to invite over for New Year’s Eve?
Haluaisin kutsua siitä Le Concours-elokuvasta raatilaisia johonkin pariisilaiseen bistroon ja väitellä oikein hevonhemmetisti kaikesta maan ja taivaan välillä. Suomessa on vähän leimi väittelykulttuuri.

What is a great beauty gift to give or receive?
Kaikenlaiset ihanat kasvosuihkeet tietysti, niitä toivoisin itse ja niitä olisi ihanaa myös antaa, koska ne saattavat olla sellaisia, joita kaikki eivät älyä himoita tai eivät raaski ostaa. Tämä May Lindströmin arvokas suihke The Jasmine Garden Botanical Mist on toivelistallani ystävän suosituksesta, tämä Aesopin versio taas olisi hiukan huokeampi ja ihanantuoksuiseksi todettu.

Do you have any ideas for a secret Santa gift for less than ten euros?
Mistelinoksakimppu! Löydät niitä kukkakaupoista ja kietaisemalla varren ympärille kauniin nauhan ja paketoimalla kimpun sellofaaniin näyttävä joululahja tai -vieminen on valmis.

What is your top tip for recovering after the festive season?
Juo paljon vettä, kävelehdi ulkoilmassa mieluiten sumusateessa ja tempaise vähintään yhdet päiväunet. Sitten vaan nokka kohti uusia seikkailuja!

Lue lisää eli pari poimintaa kaikkien aikojen joulujutuista: 
Jouluangstia 2015
Lisää jouluangstia 2015
Muutama joulukotikuva
Jouluangstia 2016
Lisää jouluangstia 2016
Joulun selviytymiskeinoja (muistutukseksi itsellenikin <3 )
Joulupäivä on päivistä parhain?

Ole hyvä ja katso: Le Concours

Näitkö jo Le Concoursin? AIVAN LOISTAVA! Tämmöisiä elokuvia mä rakastan. Elokuvia, joissa ei tapahdu mitään ja joissa vain lähinnä puhutaan, mielellään ranskaksi. Dokumenttielokuva on katsottavissa Yle Areenassa vielä reilun parin viikon ajan. Mitä omistautumista, miten intellektuellia käsien vääntelyä, haluan töihin La Fémis-elokuvakouluun heti paikalla, suoraan raatiin! Seuraavan Pariisin reissun ohjelmaan sisällytänkin käynnin jossain Femisin kulmakuppilassa. Ehkä väittelijänlahjakkuuteni loistaa päällepäin merkillepantavasti.

Ja kun tässä nyt kerran koolla ollaan, niin kerron teille samalla taas ylivertaisia mielipiteitäni muista viimeksi kokemistani kulttuurihässäköistä:

Oppivuodet pariisilaisittain. Le Concours-dokkarin “pari” Teeman Elokuvajuhlilla. Pari siksi, koska tässäkin kerrotaan nuoresta elokuvaopiskelijasta. Tekotaiteellinen ja pitkäveteinen elokuva minusta. Ja pitkä. Ja veteinen.

Colette. Pateettinen ja hieman hengetön elokuva ranskalaiskirjailija Colettesta jättää kylmäksi, Keira Knightley ei ihan onnistu olemaan se hurmaava röyhkimys, joka Colette oikeasti oli (sanoo Anna “tunnettu Colette-asiantuntija ja Coletten henkilökohtainen ystävä” Piiroinen.) Ja olen NIIN NIIN NIIN kyllästynyt naisen suun vaginalisoimiseen, katsokaa sitä huulten roikottamisen, räpläämisen ja omenanpureskelun määrää tässäkin elokuvassa! Puvustus kuitenkin niin ihana, että toisaalta ehkä se riittää syyksi tutustua tähän sinänsä kiehtovaan tarinaan. Muistatteko, olen haikaillut Coletten kulmille myös St Tropez’ssa?

Chelsea Hotel. Viiruksen musiikkiteatteriesitys, joka kiertää parhaillaan ruotsinkielistä Suomea. Hangossa esitys veti Pub Grönanin keskiviikkoiltana ihan täyteen! Kolmehenkinen huikean multitalentti ryhmä on kirkasotsainen kuin vegaaninen enkelikuoro, ja juuri siksi minun teki koko esityksen läpi mieli tuutata heihin vähän heroiinia. Hei Chelsea Hotel sentään, ja Lou Reed, Leonard Cohen, Joni Mitchell ja Patti Smith… Esitys kuitenkin kutitteli innostumisnappuloitani välispiikeillään, en esimerkiksi ollut tiennyt, että Janis Joplinilla ja Leonard Cohenilla oli sutinaa, jonka seurauksena syntyi biisi  Chelsea Hotel no 2.
Toinen hurmaava tarina kertoi Chelsea Hotelin ovista: kun hotellia alettiin restauroida (“raiskata”, sanovat vanhat asukkaat ja entusiastit), vanhat ovet olivat menossa kovaa vauhtia kaatopaikalle. Siltä kohtalolta ne pelasti Jim Georgiou. Hän oli asunut hotellissa kymmenkunta vuotta ja kun hän lopulta joutui lähtemään, hän yöpyi vielä haikeuksissaan kuukauden hotellin aulassa. Sen jälkeen hän oli koditon. Rakkaudesta hotelliin hän jäi kuitenkin Chelsea Hotelin kulmille kadunmieheksi, ja oli onneksi paikalla vuonna 2012 kun ovia oltiin raijaamassa lavalle. Hän poimi ystäviensä avustuksella ovet ( 200 ovesta pelastetuksi tuli 52 kappaletta) omakseen ja ryhtyi selvittämään ovien takana olleita tarinoita. Georgioun omassa ovessa oli ollut numero 225. Ovet huutokaupattiin tämän vuoden alussa ja Georgiou lahjoitti puolet 400 000 dollarin potista asunnottomien yhdistykselle. Bob Dylanin huoneen ovesta, ovesta 225, maksettiin 100 000 dollaria.

Ylen Kulttuuriykkönen. Varsinkin se yksi jakso, jossa MINÄ olin puhumassa kirjastoista. Ihmettelen, jos en tämän jälkeen saa omaa radio-ohjelmaa. Kaikki oikeat kirjabloggarit varmaan jo viimeistään tässä vaiheessa vihaavat minua, koska minua tituleerattiin kirjabloggariksi, mitä en taida enää olla vaikka miten päin (voissa) pyörittelisi, enkä edes oikaissut asiaa.

Keskustakirjasto Oodi. Kaltaiseni moniongelmaisen (valo, äänet, avaruus, säkkituolit, ihmiset) painajainen. Ovatko ne kirjahyllyt Tiimarin konkurssipesästä? Ja kelatkaas tätä: Oodissa on 100 000 nidettä, Hangon kirjastossa… 115 000! Ilman muuta silti AIVAN HUIPPUJUTTU, kunhan löydän sieltä mieleisen (pimeän ja matalan) nurkan. Kansalaiset, otetaan Oodi ahkeraan käyttöön! Akateemisen Kirjakaupan toisessa kerroksessa, rullaportaista pari askelta eteenpäin ja oikealle on muuten juuri sellainen oikeanlainen nököttämispaikka. Minulla on vähän huono omatunto, että moitin Akateemista radioesiintymisessäni, istuinhan siellä viime viikollakin kuitenkin tuntitolkulla.

Kirjastoteemaan liittyen: Yle Areenasta löytyi (miksi en löydä sitä enää, joko se meni??) dokkari New Yorkin pääkirjastosta, Ex Libris – The New York Public Library. Yli kolme tuntia syvää inhimillisyyttä ja hiljaista intohimoa lajia kohtaan, hieno. Ehditkö nähdä? Traileriin pääset tästä.
EDIT: Löytyy vielä Areenasta, hop!

Sinebrychoffin taidemuseon joulukalenteri. Hirveän kiva, pikkuruisista luukuista löytyy hailakoita yksityiskohtia taideteoksista, joita kukaan ei ole vaivautunut nimeämään. Pidän tämmöisestä huolettomuudesta. Luukussa 2 oli enkelinpylly (uskallan sen paljastaa, kun päivä meni jo). Museon toinen kerros on muuten nyt jouluasussa, katettuine joulupöytineen, kaunista.

Ateneumin taidemuseon kahvilan mosaiikkiteos Keisarinna Teodora seurueineen. Miten en ole ennen tajunnutkaan, miten hieno se on. Ja kuvauksellinen. Suomen taiteen tarina-näyttelyn ripustus ilahduttaa sekin, se todella tuo teokset uudella tavalla esiin. Rakastan Museokorttia, kuten saatoit jo arvata.

Vivi-Ann Sjögrenin ruokakirjat. Luvussa taas kerran, aina säännöllisin väliajoin. Hengitän hetken aikaa joka ilta Andalucian auringopolttamaa ilmaa. Rakastun jälleen tomaatteihin ja vanhaan leipään. Kirjat voivat olla ihmeellisiä.

Lauri Timosen kirja Jean Seberg, erään filmitähden nousu ja tuho. Oi voi, tämä on jotenkin niin monimutkaisesti kirjoitettu, että eteneminen lukijana on hankalaa ja hidasta. Kirjoittaja on selvästi filmihullu (heh!), mutta Seberg häviää jonnekin massiivisen elokuvatietämyksen jalkoihin. Surullinen kohtalo joka tapauksessa, ja sadistisilla miesohjaajilla on todellakin osuutta asiaan.

Strindbergin kahvila. Olen kehunut Strindbergiä niin monta vuotta, että jos en kohta saa nimelläni varustettua messinkilaattaa vakkaripöytääni, alan polkea jalkaani. Syyt rakastaa: lattia, pöytiintarjoilu, marokkolainen minttutee, Club Sandwich perunalastuilla. VANHAT, HILJAISET IHMISET.

Anton & Antonin joulukassi. No, myönnettäköön, että en ole vielä tietystikään maistanut lopputuloksia, mutta tuntuu, että valtava taakka olisi nostettu harteiltani tämän keksinnön myötä. Että joku on suunnitellut kolmen ruokalajien raikkaan ja modernin jouluaterian valmiiksi ja saan kaikki ainekset suoraan ovelle toimitettuna, tai meidän tapauksessamme mutsin ovelle! Miten nämä kaksi viimeistä liittyvät kulttuuriin, kysytte? Kulttuuria se on ruokakulttuurikin, ja kaupunkikulttuuri!

Ruokakurssilla Meksikossa








Jatkamme vuodentakaisen Meksikon-matkan parissa.

Yksi matkan kohokohtia oli puolen päivän ruokakurssi, johon sisältyi ensin käynti kauppahallissa ja torilla kokkimme kanssa ja sen jälkeen kiihkeää ruoanlaittoa vastaostetuista, tuoreista raaka-aineista. Miten mainio tapa tutustua uuteen maahan, sen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin, suosittelen lämpimästi!

Olen jo unohtanut suurimman osan valtavasta määrästä ruokalajeja, jotka valmistimme, ja jotka nautimme oluen kera pitkän pöydän ääressä ulkona pihalla kurssin päätteeksi. Eniten teimme erilaisia salsoja ja kastikkeita, jotka erosivat toisistaan lähinnä käyttämämme chililajikkeen verran, ja sen mukaan lisättiinkö tehosekoittimeen yksi toukka savustettuna vai au naturel! Teimme myös ainakin kesäkurpitsankukka-tortilloja ja jälkiruoaksi suklaajäätelöä talon omasta suklaasta, joka oli pakattu niin kauniisiin kiekkoihin, että haalimme suklaata myös tuliaisiksi.

Opettajamme oli napakkaa sorttia, kurssilla ei rupateltu, kädet työnnettiin heti kyynärpäitä myöten raaka-aineisiin ja ryhdyttiin hommiin. Huomasin, että hän oli ensialkuun epäileväinen nähdessään nuorisolaumamme, mutta lopulta juuri he saivat armollisimman nyökkäyksen ja kauneimmat kehut erittäin vähäsanaiselta ja vaativalta chefiltä.

Minäkin olin ihan reipas, mutta myönnän välillä pysähtyneeni katsomaan kaunista keittiötä, upeita saviastiapinoja, seinillä riippuvia taideteoksia ja kokin hipihiljaista mutta supertehokasta henkilökuntaa, joka siivosi keittiötä, toimitti vadeittain esivalmisteltuja vihanneksia ryhmällemme ja taikoi esiin pitkiä haudutusaikoja vastaavia padallisia takahuoneesta niiden kippojen tilalle, jotka me olimme juuri uunikuntoon saattaneet. Minäkin haluan piikoja!

Tässä muutama resepti talvi-iltojen iloksenne, kaikki ovat kokkikoulu Casa Crespon toimittamia. Joitakin aineksia on vaikeaa ellei mahdotonta löytää meidän pohjoisilta ulottuvuuksiltamme, mutta luovi rauhassa, niin meksikolainenkin tekisi. Voit aina sanoa, että oma versiosi reseptistä on juuri se oikea ja alkuperäinen, satojen kansojen ja tuhansien heimojen maassa se on todennäköisesti aina jossain päin maata tottakin!

JK: Sain lukijalta huippu-uutisia! Helsingissä, osoitteessa Hämeentien 6 palvelee meksikolaisia herkkuja myyvä kauppa Dos Tecolotes, josta saa varmasti harvinaisempiakin mausteita ja raaka-aineita. Kiitos vinkistä Tuulevi!

Salsa paahdetuista tomaateista (ja pohja melkein kaikille salsoille)

Tomaatteja
Serrano-chiliä (tuoretta ja kuivattua, kokonaisena, tai muuta chililajiketta, tulisuusmieltymysten mukaan)
Valkosipulinkynsiä
Suolaa

Paahda tomaatit, kuorimattomat valkosipulinkynnet ja chili uunissa grillivastuksen alla pehmeiksi ja tummapintaisiksi. Kuori valkosipuli ja aja kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi.

Salsaan saa vaihtelua esimerkiksi lisäämällä siihen kuminansiemeniä, toukkia (yksikin toukka muuttaa makua melkoisesti, testattu on!), avokadonlehtiä, korianteria tai viinietikkaa. Eikä aineksia tarvitse aina paahtaa, silloin maku on napakampi.

Mole Verde

2 kokonaista neilikkaa
Puoli teelusikallista kuminansiemeniä
1 jalapeno-chili
6 isoa tomatilloa (joita kutsutaan myös harhaanjohtavasti vihreäksi tomaateiksi, vaikka ne ei vät ole tomaatteja, sukulaisia kylläkin. Tomatillo on meksikolainen koisokasvi, jonka voi korvata hätätilassa tomaatilla ja vihreällä paprikalla, tosin silloin salsamme ei enää olekaan verde. Tomatilloja saattaa löytyä Suomesta tölkissä.)
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 oksaa timjamia
2 oksaa oreganoa tai meiramia
6 kupillista kanalientä
6 ruokalusikallista maissijauhoa (masa harinaa), hierottuna vesitilkan kanssa tahnaksi
1-2 punttia lehtipersiljaa
(Vaikeita löytää: tuoretta tai kuivattua epazote-yrttiä eli sitruunasavikkaa ja muutama hoja santan-lehti.)

Jauha morttelissa neilikka ja kumina hienoksi. Iske tehosekoittimeen chilit, tomatillot, sipuli, valkosipuli, timjami, meirami, juuri jauhetut mausteet sekä puoli kupillista kanalientä. Samalla kun tehosekoitin jauhaa aineksia samettisiksi, laita loput kanaliemestä kattilaan ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää kiehuvaan nesteeseen tehosekoittimen mössö ja keittele muutama minuutti. Lisää masa-jauhotahna voimakkaasti vispaten. Keittele kymmenisen minuuttia välilllä vispaten. Tee lopuksi vielä persiljasta (ja epazote-yrtistä ja hoja santa-lehdistä) vihreä tahna sopivaksi katsomallasi tavalla. Lisää tahna kastikkeeseen ja keitä kokoon.

Sopa de Frijoles eli mustapapukeitto

2 pientä rotanhäntää eli arbol-chiliä tai muuta vastaavaa
4 avokadonlehteä
2 kupillista mustia papuja (kypsiä eli esikeitettyjä)
5 kupillista vettä
Oliiviöljyä
1 pieni sipuli silputtuna
2 tortilla-lättyä leikattuna ohuiksi nauhoiksi
1 avokado
Kupillinen (kuuluisaa oaxacalaista) juustoa raastettuna
Suolaa

Paahda kuivalla pannulla chilejä ja avokadonlehtiä, varo käräyttämästä. Puolita chilit ja poista siemenet. Aja tehosekoittimessa chilit, avokadonlehdet, mustapavut ja pari kupillista vettä sileäksi.

Ruskista sipulisilppu syvällä paistinpannulla öljyssä. Lisää papuseos. Lisää 3 kupillista vettä, kiehauta ja mausta. Jatka keittelemistä vielä kannen alla vartin verran.

Paista tortillanauhat kullanruskeiksi, pannulla, grillillä tai uunissa. Leikkaa avokado kuutioiksi.

Tarjoile valmis keitto tortillanauhojen, avokadon ja juuston kera.

Ceviche

Vaaleaa kalaa leikattuna noin 1 cm kuutioiksi
2 kupillista limenmehua
2 kypsää tomaattia kuutioituna, ilman siemeniä
Puoli kupillista sipulisilppua
Tuoretta korianteria
Muutama pikkelöity jalopeno-chili rinkuloina
Vihreitä oliiveja, pieneksi leikattuna
Kapriksia, silputtuna
Kuivattua oreganoa
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
1 avokado, viipaloituna

Tee ensin kaikki esivalmistelut, eli silppua niin perhanasti. Laita kala suureen kulhoon, sekoita limenmehu mukaan ja anna happojen kypsentää kala (huoneenlämmössä, sanovat meksikolaiset).

Yhdistä toisessa kulhossa tomaatit, sipuli, korianteri, chilit, oliivit, kaprikset, suola, pippuri, oregano ja oliiviöljy. Lisää kala (voit huuhdella kalan tässä välissä, mutta en oikein käsitä miksi, limehän saa maistua cevichessä kunnolla) ja yhdistä kalanpalat tomaattisotkuun. Tarkista suola ja pippuri. Koristele avokadolla ja korianterilla, tarjoa suolakeksien kera.

Mixiotes eli kanaa tai lihaa paperinyytissä (jos sinulla ihmeen kaupalla on agavenlehtiä tai banaaninlehtiä, voit käyttää myös niitä paketoimiseen!)

10 guajillo-chiliä tai vastaavaa
1 tl oreganoa
Pari kokonaista neilikkaa
Maustepippuria
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 kupillinen vettä
6 kanankoipea (tai lammasta, tai muuta lihaa)
Suolaa
Avokadonlehtiä
Leivinpaperia (tai foliota)

Esikäsittele chilit eli puolita, poista siemenet ja liota kuumassa vedessä kymmenisen minuuttia. Nosta chilit kuivumaan, heitä vesi pois.

Taas tehosekoittimen kimppuun: viskaa sinne tällä kertaa chilit, oregano, neilikka, maustepippuri, valkosipuli, sipuli, suola ja kupillinen vettä. Näin syntyy kanan tai lihan marinadi.

Pyörittele marinadi kanankoipiin ja anna maustua vähintään tunti.

Tee kuusi paperinyyttiä asettelemalla kuudelle leivinpaperiarkille koipi kullekin, lisää lusikallinen marinadia ja yksi avokadonlehti (voi korvata laakerinlehdellä) ja sido narulla nyytiksi. Kypsennä läpikotaisin joko uunissa tai vesihauteessa, vienee tunnin verran.

Tarjoile kuumien (kesäkuritsankukka)tortillojen kera.

Helado de Chocolate Oaxaqueno eli suklaajäätelöä oaxacalaisittain

2 tölkkiä maitotiivistettä
3 kupillista raastettua oaxacalaista suklaata, eri makuisilla saat vaihtelua, esim. appelsiinisuklaa on ihanaa!
Puolikas kupillinen kermaa
Vaniljaa
Aavistus chilijauhetta

Lämmittele kaikkia aineksia kattilassa kunnes suklaa on sulanut. Älä kiehuta kuitenkaan. Jäähdytä.

Kaada jäähtynyt seos kannelliseen muovirasiaan, sen verran suureen, että pääset sekoittamaan muutaman kerran  jäätelöä pakastamisen aikana. Pakasta ainakin 8 tuntia, välillä perinpohjaisesti sekoittaen sähkövatkaimella kuohkean lopputuloksen aikaansaamiseksi.

*****
Casa Crespo
Chef Oscar Carrizosa
Jacobo Dalevuelta 200 (melkein Reforman kulmassa ja lähellä Jardin Conzattia)
68000 Oaxaca

Lisää Meksikoa? Yle Areenassa nyt Rick Steinin ruokamatkat Meksikossa. Hauskaa, osassa 5 vieraillaan juurikin Oaxacassa ja BBC: sivuilta löydät jaksoon liittyvät reseptit!

Joulu Oaxacassa







Tuntuu, että pystyn vihdoin palaamaan näppäimistöni avulla Meksikoon. Eihän siihen mennyt kuin vuosi, sulatteluun.

Sille, joka vastikään on seuraamme liittynyt: vietimme viime vuodenvaihteen Meksikossa, yhteensä kolme viikkoa. Matkan varsinainen syy oli Parkkosen valokuvanäyttely pääkaupungissa Mexico Cityssä, sen jälkeen matkasimme Oaxacaan jouluksi  ja pieneen San Agustin Etlan kylään uudeksi vuodeksi. Matkakertomuksen edelliset osat löydät kootusti täältä. Silmäilin itsekin jutut uudestaan läpi ja sain taas kiinni siitä hämmennyksestä ja jonkunlaisesta alakulosta, jonka matka minussa aiheutti. Siksiköhän matkapäiväkirjan loppuunsaattaminenkin on kestänyt? Olkoot, nyt tunnen tarvetta pistää reissun pakettiin, muistoksi itselleni, ja jälkeläisille, ellei muuta.

Huomaan, että on enää vaikeaa muista asioiden järjestystä, nimiä ja osoitteita, teknisiä yksityiskohtia. Mutta tunnelmia muistan, tuokiokuvia sieltä täältä. Kuten ajomatkan vuorten yli Oaxacan osavaltion pääkaupunkiin Oaxaca de Juareziin. Olimme valvoneet koko edellisen yön huonovointisten tyttärien kanssa ja minä olin kurkkukivussa. Olimme aika hiljaista porukkaa, sympaattinen kuskimme Leo ei saanut meistä juttu- eikä lounasseuraa kuuden tunnin ajomatkalle. (Olimme vuokranneet auton ja kuskin siirtymiseen, sillä meille oli toitotettu, että itsekseen ei maantielle kannata lähteä. Pysäyttipä auton maantierosvo tai poliisi, huonosti kävisi.)

Vuorten ylitys oli kaunista katseltavaa. Nojasin otsaa ikkunalasiin ja ihmettelin kuunpintaa muistuttavaa maisemaa, jota pilkuttivat sadat erilaiset kaktukset. Korppikotkat kaartelivat pilvien välistä. Harvakseltaan ajeltiin jonkin kylän tai kaupungin ohi tai pysähdyttiin huoltoasemalle. Huoltoaseman tiskien vitriineissä ei ollut oikein mitään ostettavaa, ehkä jokunen ikuisesti säilyvä muffinssintapainen. Toilettien vieressä päivysti pikkuinen ukko, joka myi vessapaperia.

Olimme miettineet toki myös rantalomakohteita loman jatkoksi, niistähän Meksikokin paremmin matkailupiireissä tunnetaan. Ajattelimme kuitenkin, että joulunaikaan kuuluisat paratiisirannat ovat matkailijoiden kansoittamia ja kalleimmillaan, joten miten me siellä tavoittaisimme häivähdystäkään “aidosta” Meksikosta?
Mutta sitä me emme tulleet ajatelleeksi, että jos Meksikossa poikkeat turistireiteiltä, olet keskellä ei mitään. Ei ole olemassa mitään pittoreskejä löytämättömiä paikkoja täynnänsä palveluita. On vain suuria, moderneja kaupunkeja, turismista eläviä ja sen ehdoilla rakennettuja seutuja ja niiden ulkopuolella ankaran  köyhyyden värittämä arki. No historiaa toki, vuortenkin välissä, niin että hirvittää.

Oaxaca de Juarez oli joka tapauksessa hyvä valinta Mexico Cityn jälkeen, se kun on kaupunkina ihan erilainen. Kaikissa sateenkaaren väreissä loistavat, matalat rakennukset reunustivat mukulakivikatuja ja aukioita, tunnelma oli kylämäinen. Oaxacaa pidetään Meksikon kulttuurin ja kulinarismin keskuksena, ja siellä onkin kuulemma lähes sata erilaisia keittiöitä, kuten myös kymmenittäin puhuttuja kieliä ja sadoittain murteita. Oaxaca tunnetaan kahvista, kaakaosta ja agave-viina mezcalista. Oaxacan osavaltio ulottuu meren rannalle saakka, mutta parin sadan kilometrin matka kestää kokonaisen päivän vuorijonojen mutkittelevien teiden tähden.

Tyttäret sairastivat pari ensimmäistä päivää, joten me tutustuimme hissukseen uusiin, rosoisiin kulmiin. Kaupunki on pienehkö ja osalle alueista kehotetaan olemaan menemättä, mutta me kyllä vähän menimme. Hotellilla oli uima-allas, mutta vaikka päivät olivat lämpöiseen päin kallellaan, saimme itsemme öisin niin kohmeeseen, että veteen ei tehnyt mieli. Aamukahvin (surkean sellaisen, aina americano, mikä olisi ollut cafe mexicano?) kuitenkin nautimme sisäpihan puutarhassa palmujen alla. Jouluaattona olimme kaikki vihdoin tolpillamme ja lähdimme villisti ja värikkäästi koristelluille pääkaduille ja aukioille kiertelemään, kuten kaikki muutkin. Kadut olivat mustanaan ihmisiä, paukkupommit sihisivät ja sinkoilivat jaloissa, huojuva kulkueellinen valtavia paperimassapäitä keinahteli torin ympäri torvisoittokunnan säestämänä.

Kadunvarsilla istuvat, kankaita ja käsitöitä myyvät intiaanit olivat lannistuneita, likaisia ja mykkiä ja me ostimme pala kurkussa lasten tekemiä piirustuksia arkki toisensa perään. Miten tätä voi olla huomaamatta tai tästä välittämättä? Kaiken hulinan ja väriloistonkin yli torin laidalta erottui korkean rakennuksen seinään viritetty valkoinen lakana, jossa oli vuonna 2010 täällä murhatun suomalaisen ihmisoikeusaktivistin Jyri Jaakkolan nimi ja kuva sekä teksti Me emme unohda.

Mutta oli myös iloa ja naurua: jakauduimme joukkueisiin ja ostimme torilta joululahjat toisillemme. Poika hankki kolikoillaan isälleen pilakuvan, istuskelimme muurilla taiteilijan kanssa hyvän tovin kun mallia ikuistettiin. Me muut saimme koruja ja ilmapalloja, saiko poikakin raketteja, en enää jaksa muistaa. Jouluateriamme oli taas maissilättyjä eri muodoissa, vihreällä ja ruskealla kastikkeella, yöllä poimimme vielä vaunuista voilla, juustolla ja chilijauheella siveltyjä maissintähkiä. Mezcal ja ylimaallinen meteli saivat pään pyörimään. Tuntui ihmeelliseltä, tuntui silloin ja tuntuu nyt, että me todella saimme hetken aikaa olla osa sitä kaikkea!

Parasta Oaxacassa oli kuitenkin kauppahallin tuoksuista raskas kuhina sekä yhden aamupäivän ruokakurssi, josta lisää seuraavaksi.

Lisää Meksikoa? Alfonso Cuaron palkittu ja kriitikoiden ylistämä meksikolaiselokuva Roma tulee Netflixiin 14.12. ja on sitä ennen viikon ajan nähtävissä myös joissakin suomalaisissa independent-elokuvateattereissa. Hesarin elokuva-arvioon tästä.