Author: Anna

15 vuotta sitten, osa 4

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** Kirje Hangon kaupunginjohtajalle 19.1.2005 Subject: Uusia hankolaisia! Hyvää huomenta Hankoon! Olen joskus aikaisemminkin vaivannut Teitä kysymyksilläni. Olemme tehneet muuttoa Hankoon ja nyt vihdoin tarjouksen eräästä talosta. Unelmista on toivottavasti tulossa totta. Kiinnitin kuitenkin huomiota erääseen seikkaan: vaikka Hanko taitaakin olla nyt kakkoskotia hankkivien suosiossa, niin vakituinen väki vähenee. Kuinka on mahdollista, ettei Hanko esim. maksa minkäänlaista kuntalisää lapsiperheille, vaikka juuri perheitä Hanko tarvitsisi? Uusia veronmaksajia, lapsia kouluihin, palveluiden käyttäjiä? Monet kunnat ovat tehneet erilaisia paketteja houkutellakseen uusia kuntalaisia, mutta edes se kuntalisä vaatimattomaan kotihoidontukeen olisi hieno tervetulotoivotus! Voisitteko mitenkään harkita asiaa? Kiitos ajastanne ja toivottavasti lapsiperheiden tilanne Hangossa sen kun paranee, Hanko on muuten …

15 vuotta sitten, osa 3

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** TAMMIKUU 2005 Väsynyt moi. Toisella tytöistä on silmä- ja korvatulehdus ja pojalla niin kova yskä ja nuha, että juuri ja juuri hengittää. Johtuu tietysti siitä, etten imetä… En ole nukkunut moneen yöhön, nyt VÄSYTTÄÄ. Jouluaattona olin niin väsynyt, että nousin välillä ruokapöydästä ja menin anopin silmien alta keittiöön nojaamaan jääkaapin oveen ja toivomaan, että ilta olisi jo ohi. Tuo hyökyaalto saa minut ihan sekopäiseksi, kauhea tuska niiden ihmisten puolesta. Hangosta tuli vastatarjous. En tiedä. Olen niin kypsä Parkkoseenkin, että täytyy tarkkaan harkita rupeanko sen kanssa mitään taloja ostelemaan. Päivän fantasia: Kuuma kylpy. *** Ihanaa, että joulu on ohi ja vuosi vaihtunut. Ihan kuin olisi …

15 vuotta sitten, osa 2

Lähetimme toisillemme sähköpostien ja kirjeiden lisäksi kirjoitusharjoituksia, muistaakseni Julia Cameronin ja Natalie Goldbergin kirjoitusoppaiden hengessä. Tässä niistä yksi, joulukuulta 2004.  *** Ei aikaa itkeä Heräsin eräänä aamuna niin väsyneenä, että tuntui kuin ruumiini, aluslakana, petauspatja ja sängyn runko olisivat yhtä. Jos nousisin, joutuisin nostamaan koko sängyn selkääni, entisestäänkin kipeille hartioilleni. Mutta pakko oli nousta, vauva oli herännyt ja oli painoton, halusi syliin. Minun teki mieli itkeä hetki, surra väsymystäni ja sitä, ettei se ihan heti helpottaisi. Lapsihan oli vielä niin pieni. Mutta nyt itkulle ei ollut aikaa, vauvan vasen kylki oli märkä, vaippa ei ollut jaksanut koko yötä. Purin pojan pyjamastaan, vaihdoin kuiviin ja menin keittiöön. Teekuppi siirtäisi itkua vähän kauemmaksi, siihen asti kun vauva menisi pienille aamu-unilleen. Vauva katsoi kun tein teen ja kaksi näkkileipää maksamakkaralla ja antoi minun syödä ja juoda rauhassa. Olin lukevinani lehden, että tuntisin eläväni. Soitin miehelle töihin ja varmistin, että hän oli muistanut viedä isommat lapset aamulla hoitoon. Siivosimme vauvan kanssa keittiön ja kun hän ei enää viihtynyt oikein missään asennossa, vein hänet sänkyyn unille. Peitto päälle, uniliina pään …

15 vuotta sitten, osa 1

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** JOULUKUU 2004 Jaja! Mä HALUAN sen talon! Pitäisi jutella pankin kanssa. Miten me ymmärretään kuinka paljon meillä on rahkeita ottaa lainaa, kun en tiedä menenkö koskaan enää töihin ja minne? Kunnostamiseen menee kyllä rahaa, mutta ei voi mitään, se on mun koti. AUTA! P.S. Hyvää itsenäisyyspäivää! *** Parkkonen on nyt pankissa, kirjoitti pienelle muistilapulle sun ohjeet. Eikö me olla liikuttavia? Sunnuntaina taas Hankoon ja MEIDÄN taloon mittanauhojen  ja rakennusmestarin kanssa. *** Jaja, onnea! Synttärit on ihania. Olkoot samppanjaenkelit sulle suosiollisia nyt ja iänkaiken, aamen. Mitä mieltä olet jos myisimme tämän itse? Minähän olen aika hyvä suustani, kun sille päälle satun. Kirjan (kirjojen) tekoon olen …

Täällä menneisyys, kuuleeko kukaan?

Löysin pienen pahvilaatikollisen viestinvaihtoa ystäväni kanssa ajalta, jolloin muutimme Hankoon. Mikä aarre. Olen itkenyt ja nauranut nivaskan parissa monta iltaa. Kun nostan katseeni papereista tuntikausien uppoutumisen jälkeen, minun on vaikea muistaa missä vuodessa olen, ja etsin melkein hätääntyneenä pieniä lapsia läheltäni. Vaikka aikaa on kulunut, kaikki on edelleen tuoreessa muistissa. Luissa ja ytimissä. Viestittelymme alkoi joulukuussa 2004 kun me Parkkosen kanssa rakastuimme tiilirotiskoomme  ja aloimme tosissamme pohtia Hankoon muuttoa. Ystäväni neuvoi ensin sähköpostitse talon ostossa, viisas kun on. Siitä kaikesta on siis nyt 15 vuotta aikaa. Sen kunniaksi keksin aloittaa vuoden pituisen juhlapostaussarjan, jossa nostan aina kuukausittain otteita kirjeenvaihdostani 15 vuoden takaa luettavaksenne. Aloitan nyt joulukuussa, tammikuussa pääsette kanssani tammikuuhun 2005, helmikuussa helmikuuhun 2005 ja niin edelleen. Se, että sähköpostit, kirjeet ja tekstiviestit noin vuoden ajalta ovat puhtaaksikirjoitettuina ja tulostettuina pahvilaatikossa kauniissa nipussa on kirjeenvaihtoystäväni ansiota. Hän aikoinaan kokosi kaiken materiaalin, lähetystavasta riippumatta, ja antoi printterin laulaa. Minulle jäi vain sopivien kohtien poimiminen ja kevyt editointi. Esillä on minun osuuteni kirjeenvaihdosta, pieni osa. Jotkut kirjoitukset ovat liian intiimejä jaettavaksi, tai liian kipeitä, tai liian vihaisia. En …

Tampere 24 h

Tampere. Kaupunki, jossa ihmiset seisovat tarmokkaasti keskellä kulkureittejä, mutta jonne lähden aina yhtä mielelläni kiinnostavan ravintola- ja kulttuuritarjonnan tähden. Muutama viikko sitten lisäpontimena oli Parkkosen työmatka, jolle aikataulujen salliessa hyppäsin mukaan. Yhteen vuorokauteen mahtuu paljon. Kirjauduimme sisään Tampereen vanhimpaan hotelliin, sen korean aamiaissalin tähden. (Osa aamiaisastiastosta on alkuperäistä, rakennusvuonna 1929 Ranskasta rahdattua perua. Tämmöiset yksityiskohdat viehättävät minua.) Nautimme lounaan kauniin vanhan kauppahallin päädystä löytyvässä ravintolassa, joka on tunnettu varsinkin bouillabaissestaan, ja sitähän mekin taas, tupla-aiolilla. (Minusta se ei ollut rouillea, sahramilla, paprikalla tai cayennepippurilla maustettua versiota, mutta korjatkaa, jos olen väärässä.) Kylmää, keltaisen topaasin väristä Sancerrea kyytipojaksi, vapauden tuntua, kuten aina, kun meillä on hetki aikaa vain toisillemme kaukana kotoa. Sulattelimme lounasta Tampereen taidemuseossa, jossa on tammikuun alkupäiviin saakka esillä japanilaisen sarjakuvan näyttely Osamu Tezuka – Mangan jumala. Osamu Tezuka oli melko aikaansaava, mikä hiukan lannisti meitä lorvailijoita. Piristyimme tajutessamme, että kaikilla museon henkilökuntaan kuuluvilla oli musta baskeri päässään juuri Tezukan kunniaksi. Kuinka hauskaa! Rakastan luovien ihmisten työvälineiden, työpöytien ja työhuoneiden katselemista, sellaisenkin vilauksen näyttely suo. Siitäkin huolimatta, että Parkkonen tosiaankin hoiti kuvauskeikan jossain välissä, …

Kunnes koittaa marraskuu

Jotenkin marraskuusta on tässä vuosien varrella tullut yksi lempikuukausistani. Sen jälkeen kun aloin avautua jouluangstistani, olemme yhdessä keksineet keinoja sen selättämiseksi. Tänä vuonna matkustamme koko perhe Ranskaan, ei tiedättekö angstista tietoakaan! Jouluangstin helpottaessa marraskuukaan ei tunnu enää vain mustalta käytävältä kohti joulua, vaan näyttäytyy mahtavana kuukautena, joka on hyhmäisyydestään huolimatta yllättäen täynnä lempiasioitani. Kuten nyt vaikka elokuvia, viiniä ja pizzaa. Seuraakin kutsu: järjestän torstaina 21.11.2019  jo viidennen kerran Beaujolais Nouveau -illan hankolaisessa Ravintola Makasiinissa. Olen ihan onnessani! Marraskuu, torstai, Hanko – sano mikä muka voisi olla kiehtovampaa! No ehkä lempipäiväni tiistai, mutta kun uuden sadon viiniä juhlitaan riehakkaasti ympäri maailmaa AINA marraskuun kolmantena torstaina noin kymmenen miljoonan pullon voimin, luulen, etten saa Ranskan valtiota vaihtamaan päivää. Luvassa on rentoa yhdessäoloa vanhassa makasiinimiljöössä mustana vellovan meren saartamana. Kaikki hienostelu ja ryppyotsaisuus on riisuttu pois, jäljelle jää vain ilo uudesta viinisadosta, hyvää ruokaa ja kivoja kohtaamisia. Beaujolais’n alueella kypsyvistä gamay-rypäleistä valmistettu kevyt ja notkea vin de primeur nautitaan kolmen ruokalajin bistromenun kyytipoikana pitkissä pöydissä, niin että yksin osallistuvankin on helppoa solahtaa joukkoon. Kauempaa tulevia suosittelen jäämään viikonlopuksi, marrasmyrskyt ovat …

Vieraskirjoittajan vierasmaja

Joko olet löytänyt tiesi Stellan Notes on a life -blogiin ja vieraskirjoituksiini? Ajattelin tulla tällekin tontille huikkaamaan, että sieltä löytyy nyt mm. paljon toivottu vierastalomme yläkerran esittely ja pari muutakin juttua viikonlopun ratoksi: 12 vuotta blogihistoriaa  (Postaus, jossa Stella esitteli uuden vieraskirjoittajan, eli MINUT!) Täällä Anna Piiroinen, Hanko Let’s get back to Hydra and be poor together (Elokuva Marianne & Leonard: Words of Love osoittautui muuten kammottavan huonosti tehdyksi ja tunkkaiseksi, argh. Pitää varmaan vielä palata aiheeseen.) Vierasmajan värit Niin. Stellan blogiin kirjoittaminen on avannut hanat ihanasti. Vieraskirjoittajan ominaisuus vapautti minut yhdestä jostain syystä raskaalta tuntuvasta bloggaamisen osasta, eli kuvien ja tekstien asettelusta ja muusta teknisestä säätämisestä. Nyt saan vain kirjoittaa, Stella laittaa jutut kasaan ja painaa julkaisunappia. Siellä seisoo nyt juttuja jonoksi asti julkaistavaksi, joten pysykää silläkin kanavalla. Eikä tietenkään vain minun tähteni, vaan myös Stellan kirjoitusten. Luoja se nainen kirjoittaa koskettavasti! Pieni pyyntö lopuksi: Notes on a life -kirjoitusten alussa on pikkuinen sydän-ikoni. Hipaiskaa sitä, jos kirjoitukseni yhtään miellyttävät. Tämä kaikki on edelleen hirveän jännittävää ja teidän kannustuksenne tuikitärkeää. Ne pienet sydämet ovat …

Uutisia, uutisia!

Vaikka se ei täällä blogipoloisessa olekaan juuri näkynyt, on tässä alkusyksyssä ollut ihmeellistä imua. Hauskaa lepatusta ja uudenlaista energiaa. Olen omaksikin ällistyksekseni huomannut haluavani tulla taas kuulluksi ja nähdyksi, pitkän vapaaehtoisen vetäytymiskauden  jälkeen. Kävin katsomassa elokuvan Missä olet Bernadette? (Tammisaaren suloisessa Bio Forumissa muuten, joka on Suomen vanhin elokuvateatteri!)  ja pidin siitä ennakkokäsityksistäni huolimatta kovasti. Myönnän samaistuneeni omalaatuiseen Bernadetteen. En ole kylläkään tietääkseni esimerkiksi sekaantunut venäläiseen mafiaan, mutta koen ehdottomasti tukahduttaneeni nerouttani tarpeeksi kauan. Elokuva ei ole saanut mitään hurmioitunutta vastaanottoa elokuvakriitikoiden taholta, mutta minuun harvinaisen äkkiväärä ja paikoin pikimusta huumori puri. Elokuvassa on heikot hetkensä (kukaan meistä ei ole täydellinen, ei edes ohjaaja Richard Linklater), mutta sekä nauroin että itkin, mitä pidän suurena saavutuksena, kyyninen kun olen. Monet arvostelijat tuntuvat kokevan Bernadetten liian hourupäisenä hahmona. Minä taas tuuletin kun kerrankin naispääosa on noin ihanan kompleksinen, kuten jotkut elävätkin ihmiset, mitään nimiä tässä nyt mainitsematta. Ja juoni, se on sekopäinen sekin, mutta kyseessähän on aikuisten satu, ei sitä tarvitse niin vakavasti ottaa.  Jossain vaiheessa pelotti, että Bernadetten ei anneta olla oma epäsosiaalinen itsensä, vaan uhkaa …

Dune du Pilat ja Hotel La Coorniche

Aivan meidän pienen Biscarrossemme vieressä sijaitsi hämmästyttävä nähtävyys, Dune du Pilat eli Euroopan korkeimmat dyynit. Parkkonen tietysti villiintyi moisesta ja tamppasi kameroineen hiekkaa niin auringonnousun kuin -laskunkin aikaan useampana päivänä. Minä en kerta kaikkiaan viitsinyt, minulle riitti, että sain katsoa vaikuttavaa, jotenkin utopistista hiekkakasaa Hôtel La Co(o)rnichen terassilta, jääkylmä, sitruunaviipaleella koristeltu Perrier edessäni hikoillen. (Hotellin nimi todellakin kirjoitetaan noin, pahoittelen kikkailua.) Vanhan baskityylisen metsästysmajan ympärille on kehittynyt vuonna 2010 uusien omistajien ja Philippe Starckin suunnittelema hotelli ja ravintola, jonne tullaan varta vasten kauempaakin: kutsutaanhan tätä maailman kauneimmaksi paikaksi. Se oli minunkin ensimmäinen ajatukseni terassilla varjon alle istahtaessamme, voiko jotain näin kaunista ollakaan. Vanhat männyt ovat sulkeneet hotellialueen syleilyynsä, toinen kylki nojaa vaikuttaviin dyyneihin ja edessä avautuu Arcachoninlahti, jonka kimaltelevaa pintaa halkoo vain muutama purjevene siellä täällä. On aivan hiljaista. Voisi kuvitella jonkun 1930-luvun aristokraatin astelevan puurimoitettua polkua korkein polvin, pyyhe olallaan, kohti uutta, silloin trendikästä harrastusta, meriuintia… Nyt TIETYSTI haluaisin yöpyäkin hotellissa, pelkkä iltapäiväjuoman mittainen viivähtämisemme ei riittänyt mihinkään. Lähtiessämme pitkitimme vielä vierailua haahuilemalla ravintolasalissa, hotellin pienessä designputiikissa ja ravintolan omalla kasvimaalla. Mehiläiset keinuivat laventelin latvoissa, aurinko …