comments 37

Atlantin aalloissa

Tänä kesänä ajauduimme jälleen uusille vesille, kun löysimme itsemme Atlantin rannalta, pienestä surffikylästä nimeltä Biscarrosse Plage. Olimme vääntäneet kesälomakohteesta hyvän aikaa: mistä löytyisi paikka, jossa ei olisi liian kuuma heinäkuussa, jossa saisi olla meren rannalla maksamatta siitä kuitenkaan sesonkiaikaan maltaita, ja minne vierailevat tähdet eli tyttäret pääsisivät edes jotakuinkin helpohkosti matkustamaan omien aikataulujensa ja lomiensa mukaan perässä? Minä olisin halunnut karata taas kuukaudeksi, poika (joka EI vielä saa jäädä yksin kotiin omasta mielestään varteenotettavasta 14 vuoden iästään huolimatta…) ei missään nimessä kuulemma enää kestäisi meitä kahta viikkoa kauempaa ilman pelikonettaan ja kavereitaan. Jo kolmannen kerran reissuhistoriassamme löysimme lopulta paikan ja majoituksen helsinkiläisen, Ranskan matkoihin erikoistuneen matkatoimisto Pamplemoussen kautta.

Biscarrosse Plage kuulosti hauskalta, ja sopivasti tuntemattomalta. Etukäteisselailukaan ei tuottanut suurensuuria tuloksia. Vieressä sijaitsevasta Arcachonista olin sentään haaveillut vuosia, eikä toinen unelmakohteeni Biarritz olisi sekään kauhean kaukana. Arcachonin läheisyys ja Bordeaux’n suorat ja kohtuuhintaiset lennot ratkaisivat lopulta paikkavalinnan. Me lähtisimme Akvitaniaan, Biskajanlahden rannalle!

Ensivaikutelma Biscarrosse-parasta ei ollut kovin imarteleva. Satoi, oli viileää. Pieni kaupunki oli harmaa ja rumahko, meidän majapaikkamme kolkon motellimainen ja puolestaan juuri päättyneen helleaallon jäljiltä läkähdyttävän kuuma. Ei ilmastointia. Olimme varanneet huoneiston meren puolelta, ja meren puolella se olikin, tosin edessä kohosivat valtavat dyynit ja näköalamme oli parkkipaikalle. Merestä ei näkynyt vilaustakaan. Olimme heränneet (jos nukkuneetkaan) aamulennolle neljän maissa, olimme väsyneitä ja turhautuneita. Lähdimme kauppaan täyttääksemme jääkaapin, söimme nyreän lounaan asuntomme kulmilla ja touhusimme mitä touhusimme asettuaksemme aloillemme. Nukahdimme kahdestaan päiväunille kapealle sohvalle käsittämättömälle sykkyrälle kuin lyhdyt. Vasta tuntien, tuntien kuluttua saapumisesta, illansuussa, nousimme vihdoin mäkeä ylös dyynien päälle.

Sydän meinasi tempautua ulos rinnasta. Niin kaunista rantaa en ollut eläessäni nähnyt! Silmänkantamattomiin villiä hiekkarantaa, Atlantin vihreitä vaahtopäitä, harmaantuneita risuaitoja, pitkiä portaita. Me hihkuimme, huohotimme ja puristimme toisiamme käsistä, laskeuduimme portaita alas ja riisuimme kengät.

Aikamme käveltyämme nousimme takaisin rinteen päälle, jossa sijaitsi hauskan näköinen ravintola, La Siesta. Puupöydät olivat kaikki taivasalla, osa katoksen, osa parin purjeen suojassa. Hipsimme varpaat hiekassa ja käärityin farkunlahkein istumaan ja tilasimme erilaisia tapaksia, grillattuja sardiineja, roseeviiniä. Kaikki oli hyvin, paremmin kuin hyvin. Siestasta tulikin sitten kantapaikkamme, jossa kävimme niin usein, että pääsimme henkilökunnan kanssa poskisuudelmatasolle tuttuuden asteikolla, joka onkin ainoa tavoitteeni kaikilla Ranskan matkoillani.

Ensimmäisen päivän sateenripsinnän ja harmaan viileyden jälkeen aurinko alkoi paistaa. Aamut olivat usein (onneksi!) sumuisia ja keskipäivän ja illan paahtava kuumuus roikkui vasta aavistuksena pilvien reunassa. Kävelimme joka aamu kahdestaan dyynit ylös ja alas, rantaa pitkin kauas sotilasalueen rajalle saakka ja taas ylös kaupungin pieneen keskustaan aamukahville. (Poika nukkui kämpillä, tyttäret liittyivät seuraan vasta toisella viikolla.) Joimme ensimmäiset aamukahvit yhdessä paikassa, jossa oli paras kahvi, ja sitten toiset kahvit leipomossa, jossa oli parhaat patongit paksulla, suolaisella voikerroksella, suklaapullat ja voisarvet. Aamurituaalimme kesti tuntikausia. Saatoimme lähteä kahdeksalta ja palailla asunnolle vain pukeutuaksemme nopeasti lounaalle. Ihanaa elämää!

Retkeilimme lähiseuduilla lopulta paljon vähemmän kuin olin ajatellut ja se oli taivaallista. Kerrankin me vain velloimme täydellisessä, periranskalaisessa lomatunnelmassa. Biscarrosse Plage on hauska surffiyhteisö, jossa kaikkea olemista ja tekemistä leimaa leppoisa rentous. Samalla se on kuitenkin ehdottomasti aktiivisten ihmisten kylä. Perhe (joista siis kaikki minua lukuunottamatta kuuluvat aktiivisten heimoon) nautti valtavasti surffikursseista, dyynikiipeilystä, järisyttävän vaikeista puukiipeilyradoista ja uimisesta. Uin minäkin toki, ja pelasin jopa minigolfia.

En ole muuten eläessäni ollut missään niin väärin pukeutunut kuin Biscassa (näin paikalliset kutsuvat kyläänsä). Olin kuin mikäkin Saban kuningatar mustissa, hulmuavissa mekoissani ja kultakoruissani, ja luikinkin nolona ensitöikseni ostamaan valmiiksi kuluneen oloisen, löysän trikoomekon, jossa hiippailin loppuloman. Nauratti. Hienot kolttuni saivat keinahdella pimeässä vaatekomerossa koskemattomina, en tarvinnut kuin uimapuvun, trikooriekaleeni ja varvastossut.

Biscarrosse Plage ei ole mikään kulinaristinen taivas. Ravintolat noudattavat samaa rentoa linjaa kuin muukin elämä. Näiltä seuduilta tulevat kuitenkin Ranskan kuuluisimmat osterit, joten niitä siis, joka aterialla. Parhaat söimme Arcachonissa pienessä kojussa, joka oli kasvanut osterifarmin kylkeen.  Kylän laidalta löysimme ikivanhan palomiesten ja metsätyömiesten kievarin, jossa söimme pari kertaa hämmästyttävän neljän ruokalajin lounaan muutamalla eurolla. Joka ikinen päivä aamukävelyllämme päätimme ostaa jäähileitä pursuavasta, iloisten, laulavien miesten kalakaupasta kassikaupalla kokattavaa, mutta sitä emme koskaan ehtineet tehdä.

Loma-asuntomme johtaja Sophie oli superkaunis surffikuningatar, aina kukkia hiuksissaan. Hän on asunut koko ikänsä Biscassa ja ohjasi meitä lempeästi löytämään kaupunkinsa parhaat puolet. Oikea aarre ihmiseksi. Surffikoulu La Vigie löytyi huoneistohotellin alakerrasta ja sielläkin väki oli ystävällistä ja reipasta. Kaikki oli Biscassa jotenkin äärettömän helppoa: kaupunki – tai kylä – on niin kompakti, että joka paikkaan pääsi kävellen. Keskusta on pikkuruinen, mutta siellä oli joka ilta hurmaavaa karnevaalitunnelmaa. Aivan valtavasti ihmisiä! Kuin vappu, mutta hilpeämpi! Pieniä vauvoja myöten kaikki olivat kaduilla ja aukiolla puolille öin! Rakastimme iltahulinaa, emme jättäneet sitä milloinkaan väliin. Pieniä neonvärein valaistuja kojuja täynnä hattaroita, jäätelöä, churroja ja kreppejä. Kaakeleilla päällystetty loisteputkien alla kihisevä viinikoju. Erilaisia esiintyjiä. Kaikki liikenevät kolikkomme nieleviä vilkkuvia pelejä ja sirkushuveja. Se oli huumaavaa.

Nuorisomme rakasti Biscaa. Juuri kuljettavuuden ja pienen kaupungin turvallisuuden tähden he saivat kulkea paljon keskenään, käydä syömässä aamiaispannukakkuja, iloitella iltaisin. Päivät kuluivat rannalla, jossa poistuimme merestä vain vaeltaaksemme suolaisina ja raukeina rantabaariin ahmimaan tonnikalapatonkeja ja ranskanperunoita. Ja lopulta illalla kämpille ja suihkuun. Niin, helppoa, vaivatonta, rentoa.

Biarritziin emme koskaan päässeet, mutta vajaan puolen tunnin matkan päässä Arcachonissa kävimme muutaman kerran. Minä tietysti rakastuin Arcachoniin heti. Pieni kaupunki on tyylikäs ja kaunis, siinä on jotain sellaista tähtipölyä. Sain heilutella hienohelmojani oikein sydämeni kyllyydestä rantabulevardilla, siemailla kuplivaa suurien aurinkolasien takana ja kuvitella itseni toinen toistansa sievempien, kukkaköynnöksiä tulvivien huviloiden omistajaksi. Minä ilman muuta valitsisin Arcachonin ensi kerralla, mutta toisaalta liikutun nytkin kun muistan kuinka valtavasti lapset nauttivat Biscan meiningeistä. (Sitä paitsi Bisca on puolet edullisempi kuin pittoreskit naapurikaupunkinsa.)

Kas, olen vienyt varmastikin jo sopivasti aikaanne ja laitteidenne akkua. Säästelkäämme teille seuraavaan kertaan kuvia ja tunnelmia Euroopan korkeimmilta dyyneiltä ja sen laitamilla sijaitsevasta hotellista, jonka lisään listaani “paikkoja, joissa vietän 50-vuotisjuhlavuottani vuonna 2022”. Huomaatteko, en enää kerääkään paikkoja, joihin haluan tulla haudatuksi. Elävänä on sentään paljon hauskempaa matkustaa!

37 Comments

  1. Ella says

    Voi Anna! Ihana kuvaus hienosta paikasta. Ja aivan mahtavaa, että jaksoit pitkästä aikaa tehdä postauksen. Näitä lukee aina niin mielellään.
    Ja Arcachon on ollut pitkään oman matkustuslistan keulilla mutta voisinpa nyt harkita yhdistäväni sen Biscaan.

    • Anna says

      Suosittelen lämpimästi Arcachonia ja sen seutuvia, hurmaavia paikkoja, Biscan lisäksi!

  2. Nikadora says

    Virkistävän rennon merellistä 🌊🌊
    Trikooriepusi tuulahteli kuten pitääkin, huolettomasti 🌾

    Yeb. Viiskymppiset. Legendaariset juhlat tulossa. I wish all the best 😍
    Suunnittelu on tietysti nautinnollisin osuus! 💫

    Vietin kolme- ja nelikymppiset isolla porukalla mm. meren äärellä ja naamiaisasussa.
    Kullan kimalteinen 60-luvun mekko tuo taisi olla✨

    Kriisi oli nelikymppisten jälkeen.
    Viidenkympin kriisistä ei tietoakaan. Kesäkuun pyöreät 5 ja 0 kuittautuivat: Olen matkoilla -No parties 🌞
    No, siskoni yllättivät sittenkin.
    Puolikas lähisukua pomppasi terassin kaiteen takaa ja lauloi onnittelulaulun. Lapsuuden- ja nuoruudenkuviani oli ripoteltu seinille ja terassille.
    Samoin itse tehty ☮️-kangas koristi seinää.
    Hyvää ruokaa & juomaa ja musiikkilista minun makuuni taustalla.
    Paljuun tietysti lopuksi!
    (Eikä minun pitänyt enää omia synttäreitäni juhlia 😆)

  3. mmanyali says

    Anna, nyt vakavia sanoja: on synti ja häpeä, että ihminen, joka käyttää esimerkiksi ilmauksia ’kokata kaverin ottein’, ’mattoveitsenterävät pikku äänet’ ja ’viini keinahtelee lasissa’, pitää kynttiläänsä vakan alla, eikä kirjoita enempää. Mieti tätä.

    • Anna says

      Haha, kiitos, mietin 🙂 Kirjoittaminen vie paljon aikaa eikä tällä hetkellä tuota (mielihyvän ja viehättävien lukijakontaktien lisäksi) mitään, joten joudun vähän priorisoimaan.

  4. Leenamari says

    Ah, on tätä odotettukin! Kaiholla kaivattu tekstejäsi. Sulla on lahja kirjoittaa. Kommentoidessa iskee aina rimakauhu, voiko noin taidokkaita tekstejä edes kommentoida? Lisää lukisin mielelläni.

    • Anna says

      Onneksi kommentoit, arvostan sitä suuresti ja olen aina onnellinen ja kiitollinen jokaisesta viestistä. Tämä on muuten yksinäistä hommaa <3

  5. mmanyali says

    Oih, kuulostipa se totiselta😬
    Mutta kirjoita, kirjoita…!

  6. Ahhh, ikiihanaa lukea sun tekstiä taas! Ja mikä matkakertomus, ihan kuin olisin itse ollut siellä mukana pienenä kärpäsenä 🤗🤗 niin elävästi kerroit!
    Lisää lisäää, kansa vaatii lisää!

    • Anna says

      Jee, kivaa kun tykkäsit! Koitan aloitella taas aktiivisempaa kirjoittelua blogiinkin, vaikkakin instagram tuntuu tällä hetkellä luontevimmalta kanavalta.

  7. Johanna says

    Ihana ihana ihana matkakertomus! Herkullista luettavaa tämmöiselle, joka vietti heinäkuun polvivammaisena, kyynärsauvat kaverina (otin yhteen moottorisahan kanssa enkä enää ikinä mene sen vehkeen lähellekään). Kiitos Anna jälleen kerran. Kadehdin ehkä hitusen tuota reissua <3

    • Anna says

      Apua, toivottavasti jalka jo parempi? Kiva kun tykkäsit jutusta, kiitos <3

  8. Niina says

    Kyllä ihmisen onnellisuutta lisäävät nämä tekstisi, Anna! Jostain syystä (en osaa kieltä, pukeutua ja käyttäytyä oikein -tyyppiset aikuismaiset pelot) Ranska ei ole kiinnostanut. Mutta nyt jos saisin valita, lähtisin heti matkaan Biscaan. Pelkoni vei kuvauksesi tarvittavista vaatteista sekä kahvista ja ruuasta toiseen lilluttelusta. Ihanaa, että kirjoitit, kiitos!

    • Anna says

      Tämäkin paikka oli niin tavallisten ihmisten paikka, kertakaikkiaan maailman helpoin matkakohde, suosittelen lämpimästi! Pelko pois! Kiitos kun luit <3

  9. Ellu says

    Ihana teksti kuvineen kaikkineen – suola ja hiekka jäivät sopivasti ratisemaan hampaiden väliin ja aallot keinuttamaan onnellista lukijaa. Kiitos!

  10. Harri says

    Teidän nuorisonne varmasti nautti lomasta.
    Meillä mentiin lomalla päinvastaiseen suuntaan, olimme eläkeläisten saarella Madeiralla ja vuokrasimme tönön pienestä kylästä. Kun lukitsimme tämän lomavaihtoehdon menemällä paikkaan, jossa ei ole vaihtoehtoja, myös omaksi ihmetykseksemme nautimme lomasta suuresti. Sama ravintola, sama pöytä, sama ruoka (ei ihan, mutta lyhyt menu sisälsi vain robustisia ns. aitoja makuja (ihan kyllästymiseen asti), sama keskinkertainen viini, sama flaneeraus supermarketin kautta takaisin tönölle. Päivisin söimme takapihalla salaattilounaan, ryystimme viiniä, keskustelimme, luimme, pelasimme pasianssia… meillä oli niin kivaa. Koska tämä loma meni niin esimerkillisen hyvin, luulen, että ensi lomaksi riittää että meidät lukitaan vain jonnekin harrastetilaan pelaamaan pingistä.

    • Anna says

      Kuulostaa juuri sellaiselta lomalta, mihin pyrin. Sähköjänismäinen matkailijaluonteeni yrittää vielä pistää kampoihin, mutta alan oppia.

      Tuo seuraava lomasuunnitelmanne puolestaan kuulostaa ihan Parkkosen unelmalta, hänellä on jokaiselle lomalle häntä haastatellessani vain yksi haave: olisipa siellä pingispöytä!

      • Harri says

        Eiiih, älkää ottako oppia meistä. Pitää lomalla jokin tavoite ja suunnitelma olla! Minä vain olen luopunut matkanjärjestäjän velvollisuuksista, en enää laita tikkua ristiin. Tämä Madeiran reissu oli pehmeä lasku tulevaan, ensi vuonna olemme Rhodoksella all inclusive -hotellissa, jos ”eräät” eivät tässä asiassa aktivoidu.
        Sillä minä en enää kerkeä, minun suvussani miehet kuolevat nuorina yleiseen typeryyteen, semmoinen sukurasite (esim. isäni osti tänä kesänä Porschen (leskimies, äitini oli puuma) ja odotamme sydän kylmänä ensimmäisiä syysliukkaita.)
        Siksi olenkin siirtänyt kunnianhimoni projektiin ”viisas vanhus viisikymppisenä”, luen ne tiiliskiviklassikot pois jo nyt, opettelen muutaman yleispätevän värssyn/sitaatin/hajatelman ulkoa (Sitä hetkeä, kun pääsen lausumaan lauteilla Tacitusta (tms. muutkin muinaiset roomalaiset kelpaavat) kavereilleni sählypelin jälkeen!) ja opettelen juomaan tassilta. Parturi kehui, ettei minulla ole vielä yhtään harmaat hiusta, mutta voihan niitä värjätä? Kerrankin olisin elämässäni valmistautunut.
        Jaa, Parkkonen toivoo pingispöytää, meillä toivotaan erinomaista brunssia, jossa hyvä shamppanja (mielellään free flow-periaatteella.)

        • Anna says

          Anteeksi Harri, olen taas liehunut vallan muualla, vaikka halusin vielä vastata tähän! VOITKO AVATA OMAN BLOGIN JA KERTOA KAIKEN SUVUSTASI, MATKOISTANNE, KAIKESTA, tämä on parasta luettavaa pitkään aikaan! <3

          • Harri says

            En millään kerkeä, kun on em. projekti kesken. Luin juuri Oblomovin ja olen yrittänyt ympätä yhtäkkisesti kasvanutta kirjaviisauttani arkipäivän lauseisiin huonolla menestyksellä: Vaimo purskahti nauruun päin näköä, eikä lähikaupan kassallakaan mennyt sen paremmin (piti hulluna.) Ehkä ensi kerralla jätän tarralenkkarit ja lippiksen kotiin ennen kuin siteeraan Gontsarovia julkisesti, mutta näin välikommenttina täytyy mainita, että ihmeen sivistymätöntä jengiä meilläpäin! Sic transit gloria mundi. Harkitsen vakavasti projektin nimen muuttamista ”Helmiä sioille anno Domini 2019”:ksi.
            Eikä minulla ole vielä lapsenlapsiakaan. En missään nimessä painosta, mutta vihjailen hienovaraisesti esim. eilen jakamalla Ace of Base: All that he wants (is another baby) klassikon whatsup-perheryhmään, mutta eivät ne tollot vihjailuista ymmärrä, paitsi esikoinen, joka alkoi heti näsäviisastelemaan homoudellaan. Pukki tuo pojille muumimukin jouluaattona.

  11. Nikadora says

    Meidän kesäkotimme avarassa pirtissä on pingispöytä 😃
    Se kulkeutui sukulaisen kautta jo 80-luvulla ja siitä on iloinnut jo monta sukupolvea🤩
    Ja on siellä rummutkin 😁

    • Harri says

      Vau!
      Ymmärrän kyllä, miksi rummut ovat ajautuneet kesäkodille, mutta itse olisin valmis vaihtamaan esim. ruokapöydän pingispöytään. Valitettavasti vaimoni on sisustusasioissa pedantti niuho. Minusta tätä asiaa ei ole meillä vielä perusteellisesti tutkittu. Kesäkotia emme pingispöydälle osta.

      • Anna says

        Mäkin oon pedantti niuho!! Onneksi Parkkosella on studionsa, jonne on siis hankkinut myös pingispöydän.

  12. Ville says

    Aivan mahtavaa – Anna on palannut! Näistä merituulen tuoksuisista onnen hetkistä on ihana lukea. Kiitos Anna! ja kiitos Parkkonen!
    Ikinä aikaisemmin ole kuullutkaan paikoista nimeltä Biscarrose tai Arcachon, mutta palasin juuri pienlentokoneisiin liittyvältä työmatkalta Ranskasta ja minnekä muualle kuin Biscarroseen se ulottui!
    Tämän jutun ansiosta vaadin ehdottomasti päästä rannalle mikä kruunasi onnistuneen matkan. Pahus vaan kun tällä kertaa ei ollut aikaa pulahtaa uimaan, oli tyydyttävä siemailemaan Oranginaa rantabaarissa ihaillen suunnatonta rantaa, horisonttia ja noin ziljoonaa lomalaista jotka ilakoivat Atlantin aalloissa. Seuraavalla kerralla hyppään mukaan! (vaan ehkä vähemmän kansoitettuna ajankohtana)

    • Anna says

      Aivan huikean hauskaa! Ilahduin tästä viestistä nyt ihan todella paljon! Kävitkö siellä lentokonemuseossa? Me kävimme vain pihalla, se oli aina kiinni kun osuimme niille main. Heinäkuun alku oli vielä hyvin rauhallista, ravintolat ja pikkuliikkeet vasta siirtyivät kesäaukioloaikoihin, rannalla hyvin tilaa. Elokuu tietysti siellä kiihkeintä lomailukautta. Miten hurmaavaa huomata, että kirjoituksillamme on näin konkreettistakin merkitystä, kiitos!

  13. Ville says

    On merkitystä! Lentokonemuseossa ei muuten Biscarrosessa käyty, höh- jostain syystä ei ollut ohjelmassa, tai sitten se oli kiinni… Lentokentällä kyllä, missä tutustuttiin varsinkin vesitasoihin ja airpark-alueella, missä omakotitalon tontilla on sen verran reippaan kokoiset autotallit että siihen mahtuu muutaman auton lisäksi vielä oma tai kimppalentokone, jolla hurautetaan sitten vaikka Korsikalle jos siltä tuntuu. Voi siis olla kimppaveneen lisäksi kimppalentokone!
    Kysyin ystävälliseltä airpark-rouvalta käyvätkö he rannalla – noo, ei nyt loma-aikaan koska silloin on tungosta, mutta talvella kyllä.
    Matkan aluksi käytiin kyllä Suomen ilmailumuseossa (semmoinenkin on) Vantaalla lähellä lentoasemaa. Siellähän oli aivan fantastisia kapistuksia. Kannattaa käydä!

    • Anna says

      Tässä vielä tuo Biscan lentokonemuseo, ajattele, että en kirjoittanut siitä kun ajattelin että ketäpä kiinnostaa (vaikka Biscassa ovat lennelleet monet lentokonehistoriamme merkkinimet, kuten Pikku Prinssin isä Saint-Exupéry!) :
      https://www.hydravions-biscarrosse.com/histoire

  14. Aino says

    Oi että! Palasit! Ja millä tekstillä, kuvilla, tunnelmalla!
    Kiitos

    • Anna says

      Täällä ollaan, toivottavasti vastaisuudessa vähän useamminkin taas!

    • Anna says

      Kiitos Henni ja Pamplemousse avusta matkan suunnittelussa!

  15. Hanna says

    Hei! Voisin niin mieluusti maksaa kirjoittamisestasi ja tästä lukemisen ilosta! Ja elättelen toivetta, että maailmaan muotoutuu lisää vapaiden kirjoittajien ansaintalogiikoita, jotain muutakin kuin nykyiset portaalit, joukkorahoitukset tai kaupalliset yhteistyöt. Olen myös aikaslailla varma, että moni muukin lukija soisi sinulle kuuluvan korvauksen. Hyvä että kirjoitat Stellan tontilla, toivotaan että löytyy lisää paikkoja (tai tapoja) missä on kannattavaa kirjoitella. Mut pliis pliis pliis älä mee minkään makasiinin portaaliin, pysy täällä, tää on ihanaa😘 Ja kiitos!

    • Anna says

      Kiitos ihana ihminen tästä, tämä on toki yksi asia, jonka kanssa rimpuilen. Blogi nielee aikaa ja resursseja, vaatii kahden henkilön työpanoksen (Parkkosen kuvat, minun tekstini) ja tällä hetkellä tuottaa meille vain kuluja. Toisaalta en haluaisi olla missään talutusnuorassa mitä tulee kirjoittamiseen. Tärkeintä on vapaus! Stellan tontilla kirjoittaminen tuntuu mahtavan inspiroivalta, tottakai on hyvä fiilis kun tavoittaa lukijoita, vaikka bloginpidon motiivi on henkilökohtainenkin, päiväkirjamainen. Katsotaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.