comments 17

And my dear, we’re still goodbying

Aina sama juttu. Tässä kohtaa iskee haikeus. Hulluko mä olen kun jätän kotini ja lähden seikkailemaan maailman toiselle puolen? Minähän rakastan omaa kylääni, omaa mertani, omaa sänkyäni ja omaa kolhiintunutta keittiönpöytääni!

Samaan aikaan varpaat villasukissa kipristelevät jännityksestä, tekisi mieli jo karauttaa matkaan.

Juuri nyt matkalaukut lojuvat vielä suut ammollaan pitkin huushollia, niihin lentää aina välillä kaaressa muutama riepu, kenkä, kirja. Kolme viikkoa on pitkä aika, mutta laukut ovat onnettoman pieniä. Emme voi vaihtaa maisemaa isojen pakaasien kanssa, on oltava tiivistä ja tehokasta. Olen saavuttanut pisteen, jossa ikävöin jo jopa omia vaatteitani, niitä, jotka eivät mahdu mukaan. Perillä on kevät, joka siellä tarkoittaa lämpöisiä päiviä, mutta kylmiä, jopa pakkasen puolelle liukuvia iltoja ja öitä. Pakkaa siinä sitten järkevästi. Pakkaamista mutkistaa myös se, että pitäisi sekä edustaa että reppureissata. Pelaan eräänlaista vaatepalapeliä, en vain omalta, vaan myös nuorison osalta. Parkkonen on toki jo ehtinyt hävittää uuden, timmin, ranskalaisen pukunsa housut jonnekin. Hän on omillaan.

Vaikka olen ollut hyvissä ajoin vauhdissa matkavalmisteluineni, kaikki jää kuitenkin viime tippaan. Tammisaaren poliisilaitos unohtaa laittaa pojan passitilauksen eteenpäin. Onneksi soitin. Saamme, toivottavasti, hänen passinsa lentokentältä huomenna juuri ennen lähtöä ja jos emme, niin lainaamme hurmaavaa, murrosikäistä, turhautunutta, räppiä kuuntelevaa lasta jollekin jouluksi? Minun luottokorttini puolestaan suljetaan yllättäen, se on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, ja uusi kortti eksyy pikatoimituksesta huolimatta matkalla Hankoon. Lopulta uusi kortti saapuu tänään, päivää ennen, eli sittenkin ajoissa. Koitan muista hengittää palleaan asti ja ajattelen tequilaa.

Läppärin aion jättää kotiin. Sama se, tämä vuosi on ollut kirjoittamisen suhteen muutenkin varsin onneton. Onneksi teillä on niin säkenöivät elämät, että ette te minun surinoitani kaipaa. Juhlitte joulua sitten Belgian Lempin opeilla tai omalla kaavalla, arvaan, että teillä on ihanaa ja tähtisadetikkuja kuluu. Minä palaan sitten loppiaisen tienoilla linjoille toivottavasti uudesti syntyneenä, uudella vuodella rokotettuna. Sillä 2017 oli kerta kaikkiaan vaikea, sen suhteen ei mitään kaihoa, adieu vaan ja antaa heittää.

Aion kuitenkin sekoilla jonkun verran f:ssa ja sitäkin enemmän instassa, joten jos janoat Meksikon kuvia ja tunnelmia, hyppää viimeistään nyt kyytiin. Voisin vaikka vilauttaa jo reissun päältä kuuluisaa lentokonespa-repertuaariani, haha!

Saanen siis toivottaa tässä kohtaa teille mitä herttaisinta joulunaikaa ja kaikkea kaunista ja hyvää uudelle vuodelle. Kiitos kun olette aina mukanani, aina tukenani, ikuisesti viisaita ja iäti niin cool.

Rakkaudella,
Annanne

TallennaTallenna

17 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.