comments 16

Amurin Hilmalla

Amurin työläismuseokortteli Tampereella, sunnuntai, jossain kaukana ukostaa. Kuljen huoneistosta toiseen, katson oviaukkoja peittävien lasilevyjen yli puhtaaksi harjattuihin huoneisiin ja minua ahdistaa.

Kesä ei ole taaskaan helppo, en saa otetta, en ole sisällä siinä. Missään nimessä en tunne olevani lomalla, irtautumista ei riuhtomisesta huolimatta tapahdu. Olen edelleen tavoitettavissa. En tunne itseäni vapaaksi, mitään suurenmoista ei ole tapahtunut, eikä tapahtumassa. Päivät niiaavat iltaan ilman seikkailuja. Pyykinpesukoneen rumpu pyörii ja pyörii, horsma kukkii, kesä on kohta ohi.

Katson paperilta tuoksuvia huoneita ja luen vanhojen henkikirjojen pohjalta keksittyjä tarinoita perheistä, jotka täällä ovat eri vuosikymmenillä asuneet. Jyrkkien portaiden päässä pieniä kiiltäviksi kuluneita yksiöitä, joissa asui kokonaisia perheitä ja nurkassa alivuokralainen. Yhteiskeittiötä, jossa lieden kylki on kylmennyt, ulkohuussin avainta sen perheen seinällä, jolle siivousvuoro on langennut. Haljenneita peilejä.

Ajattelen kipristelevää kaipuutani omaan aikaan, yksinoloon, joka on vaivaisen luovuuteni langanohut edellytys ja jonka kesäelämä riistää tyystin. Ajattelen paikalla pysymisen tuskaa, riipivää ikävää jonnekin muualle, pois.

Amurin Hilma ei ollut kai koskaan itsekseen. Ehkä hetken hellan ääressä tai pesusoikolla. Ei ollut ovea, jonka vetää kiinni, ollakseen ajatuksineen. Hilma ei edes osannut haaveilla huviloista vuorten rinteillä tai kastautumisesta Atlantin aaltoihin, mereneläviä pursuavista vadeista, auringonlaskuista tuntemattomilla rantateillä, tuulesta tukassa. Huoneista, jotka siivoavat jotkut muut.

Illalla kun Hilma painoi pään tyynyyn huoneessa, jossa hengitti viisi muuta, hänen seuraava päivänsä ei edes unessa ollut mahdollinen seikkailu, se oli selviytymistä. Ilot pieniä, jos niitä suotiin. Puhdas pyykki, pehmyt leipä. Onnen tavoittelu, rakkauden vaaliminen, semmoiseen ei ollut aikaa.

Kurkkua kuristaa, tekisi mieli painautua pitkäkseen harmaalla, karkealla villahuovalla peitetylle patjalle ja nukkua ikkunoilla haukottelevien pelargonioiden alla kunnes ymmärrys kiitollisuudesta on hiipinyt jokaiseen jäseneen, kenties syksy jo saanut.

Onneksi tämmöisiä paikkoja on. Onneksi Amurin kortteli on säästynyt. Minä sallin itseni ajatella niin kuin ajattelen, ja tuntea niin kuin tunnen, tässä ajassa, juuri nyt. Olla silloin tällöin kaihoisa kaiken hyvän ja kauniin keskelläkin. Silti on hyvä muistaa taaksepäin, muistaa Hilmaa.

Kenties Hilma, jos voisi, sanoisi kuten Patti Smith eilen Ruisrockissa: “Teillä on kaikkea ollaksenne rakastajia, runoilijoita, isiä ja äitejä. Joten olkaa onnellisia, ja olkaa vapaita! 

(Patti Smith-lähde: Ilta-Sanomat)

16 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.