comments 27

Ainutlaatuinen ja aito

Miten mulla tulee nyt tuosta Lumenen uuden Beauty Born of Light-tuotesarjan esittelytekstistä vähän hyytävä olo, jotenkin vahvat persuvibat? Piti oikein kaivaa paperinkeräyksestä sunnuntain Hesari ja sen etusivu uudestaan esiin ja katsoa mikä mua jäi vaivaamaan.

Teksti menee näin:

“Tämä on sinulle, suomalainen nainen. Mikä tekee sinusta ainutlaatuisen? Onko se luontainen vaatimattomuutesi? Vai onko se tapa, jolla suhtaudut naiseuteesi? Vaiko suhteesi luontoon? Tai se, että sinä voit lähteä Suomesta, mutta Suomi ei koskaan lähde sinusta? Entäpä aitoutesi, onko siinä vastaus? Vaiko kaikkea tuota – ja sisältäsi kumpuavaa voimaa ja itsenäisyyttä. Se tekee sinusta sinut, meistä suomalaisista naisista meidät. Tasa-arvoisia, mutta erilaisia – ainutlaatuisia yhtä kaikki.”

(Teksti poimittu Lumene Beauty Born of Light -ilmoituksesta, HS 30.10.2016.)

Blogia pidempään lukeneet tietävät, että minähän olen yksi maailman uskollisimpia Lumenen pikku sotureita, joten mistään kaunasta tässä ei ole kysymys. Mutta ihan oikeesti.

Luontainen vaatimattomuus? Ei koske meikää (katso kohta 18). Enkä edes tunne yhtäkään vaatimatonta suomalaista. Monta, jotka esittävät vaatimatonta kyllä, mutta heistäkin jokainen puhuu mielummin itsestään ja saavutuksistaan kuin kuuntelee muita. Sellainen on ihminen.

Suhtautuminen omaan naiseuteeni riippuu päivästä. Saatana. Suhteeni luontoon taas, voi, se on monimutkainen. Tai monimutkainen ja monimutkainen, sanotaan nyt suoraan että en ole kyllä tippaakaan luontoihminen.

Ainutlaatuinen ja aito, molemmat aika jänniä määreitä. Me olemme aitoja, te muut olette… epäaitoja?

Minusta ei ainakaan valitettavasti kumpua voimaa ja itsenäisyyttä vaan tasaista, voimatonta marinaa, jonka koen itse asiassa muuten hyvin suomalaiseksi piirteeksi. Myönnän, se ei kyllä sopisi markkinointitarkoituksiin.

Suomi, joka ei koskaan lähde minusta kuulostaa pelottavalta, se kuulostaa joltain tahralta. Olin kuukauden, siis vain neljä viikkoa, poissa. Silti yritän sammuttaa valokatkaisimet edelleen ylöspäin, kuten Kreikassa, hämmästelen suureen ääneen vedenpainetta suihkussa (ja sitä että vesi on lämmintä) ja luen katukylttejä mielessäni vahingossa kreikkalaisella aksentilla. Ihminen on niin liikuttavan sopeutuvainen.

Minua ahdistaa, että minusta maalataan kuvaa vaatimattomana kesäyönvaloa ja koivunmahlaa tihkuvana saunanraikkaana, olkitukkaisena luonnonlapsena, jonka aito nauru helähtelee kylkiluista asti kuin käen kukunta mustikkametsässä. Tekee välittömästi mieli laittaa lisää mustaa silmiin ja mennä röökille ja ranskiksille johonkin punaisella sametilla sisustettuun bistroon. Siis vaikka en edes polta.

Ja hei tasa-arvoisia? Edelleen aivan liian kaukana siitä, valitettavasti. Toistamalla tätä valheellista mantraa emme koskaan tule pääsemään eteenpäin.

Jos jotain reissuilla oppii, niin sen, että me kaikki ihmiset olemme loppujen lopuksi tosi samanlaisia, emme erilaisia ollenkaan. Jotkut vain osaavat istua kahviloissa pulisemassa kovempaa ja kauemmin.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, niin parhaiten määreitä ainutlaatuisesta suomalaisesta Lumene-naisesta vastaa muuten ainutlaatuinen Ali Jahangiri!

27 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.