comments 22

Ahkeraliisa

Voi pientä ahkeraa.

Alkoi lukio ja venyivät koulupäivät. Ensimmäistä kurssia on tahkottu joka päivä kahdeksasta neljään. Läksyt ja harrastukset siihen päälle, niin ei paljon tarvitse iltaisin huhuilla valojen sammuttamista. Paitsi niinä iltoina kun pää nuokkuu koekirjan yllä yli nukkumaanmenoajan.

Kirjoittaminen lisääntyy koko ajan. Nyt äidinkielentunneilla on työstetty jo lukupäiväkirja ja aine “Minä lukijana”. Tämmöinen äidinmuotoinen kirjatoukka ilahtuu, kun sivuilla lukee lyijykynällä, pyöreällä käsialalla, siistien marginaalien välissä, että “minua on aina kannustettu lukemaan.”

Mutta miten me itse asiassa olemme kannustaneet. Olemmeko edes? Tunnustan olevani laiska mutsi, sellainen omissa maailmoissani elelijä. Onko kannustukseksi riittänyt se, että lapset näkevät meidät vanhemmat tarpeeksi usein kirja sylissä? Ja onhan kotona paljon kirjoja, niin paljon, että niihin melkein kompastuu. Pakko lukea alta pois, että löytää tiensä ulos?

Kirjaharrastus tulee tietysti meitäkin kauempaa. Oma äitini luki meille (minulle ja pikkuveljelleni) iltasaduksi muunmuassa Tsehovin novelleja ja Täällä pohjan tähden alla trilogian. Ns. nuijanukutus. Äidilläni on edelleen minulle kirja jokaikiseen elämäntilanteeseen. Hänellä on tosin minulle myös tryffelillä maustettua oliiviöljyä joka elämäntilanteeseen. (Mutsi, mulla on nyt kuusi korkkaamatonta öljypulloa, pysytään hengissä vähän aikaa!)

Niinä aikoina kun rahatilanne on heiveröinen, tärkeimmiksi ostoksiksi ovat ruoan lisäksi nousseet kukat, viini ja värikynät. Onneksi, ONNEKSI on kirjasto. Ja lahja on usein kirja, joulunakin jo ihan ehdoton. Ilman uutta kirjaa ja uutta yöpukua ei ole joulua.

Myös lehtihulluus on tarttuvaa. Hemmottelemme itseämme kiiltävillä lehdillä. Perustelen turhalta tuntuvaa rahanmenoa sillä, että kun tytöt lukevat englannin-, ranskan- ja ruotsinkielisiä julkaisuja, kielitaitokin karttuu. Taitaa olla ihan höpöhöpöä… Mutta on sitä maailmassa suurempiakin paheita kuin meidän lehtikasamme!

Ja sitten jokaisella oma läppärikin vielä, netteineen, lukemistahan sekin, ainakin osittain. Mutta myös vlogeja, musiikkivideoita, leffoja, sarjoja… Ja ylimääräisenä aikana sormet viuhuvat kännykän yllä. Viestiä vaihtuu.  Se onkin sitten ihan omanlaista salakieltä se!

… Lähtisiköhän toi tänään kävelylle jos mä pyytäisin nätisti?

Tytär valitsi lukupäiväkirja-kirjakseen Minä olen Malalan. Seuraavaksi pitäisi lukea dekkari. Onko teillä suosituksia? Minähän en pysty olemaan edes samassa huoneessa esimerkiksi Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut-kirjan kanssa. Niin että multa ei kannata kysyä.

22 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.