Month: maaliskuu 2020

15 vuotta sitten, osa 7

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** KIRJE 31.3.2005, vuokrakämpällä Taivaallista! Siis se, että voi ottaa ja kävellä postiin, kirjakauppaan ja leipomoon! Tein niin tänä aamuna. Jätin yskäiset tytöt kotiin ja käärin yskäisen pojan untuvapeittoon ja tungin rattaisiin. Untuvapeitto oli kyllä liioittelua, ulkona on ainakin + 10 C. Mieletön kevään tuoksu ja meri välkkyy jäistä vapaana. Kaikki tarpeellinen on lähellä. Koko kaupunki on kuin täydellisestä sadusta. No okein, onhan täälläkin käsittämättömiä arkkitehtonisia ratkaisuja ja sen sellaista, mutta nyt alkuhuumassa tuntuu kuin kävelisi elokuvassa. Meidän kotikadun eli Bulevardin päässä ovat kirkko ja vesitorni, ne näkyvät joka puolella ja varsinkin kirkkaan oranssi vesitorni markkeeraa mulle koko kaupunkia. Iltavalaistuksessa ne ovat kuin kulissit. Ja …

15 vuotta sitten, osa 6

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk. Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni. Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä. *** MAALISKUU 2005 Olen aivan ylikierroksilla, on niin paljon kaikkea, iloa ja surua. Perjantaina Tomin täti kuoli auto-onnettomuudessa, lauantaina oli tyttöjen synttärijuhlat tarhakavereille ja koko eilinen oltiin Hangossa toimittamassa miljoonaa asiaa. Tomin täti oli 52-vuotias, juuri saanut hartaasti odotetun ensimmäisen lapsenlapsen, tosi tosi surullista. *** Huono omatunto, kun en ehdi kommentoida ihanaa kirjoitustasi. Tulin ajatelleeksi, että inhoan ehkä käyttöohjeita, koska inhoan koneita. Ristiriitaista, sillä en todellakaan kuvittele tulevani toimeen ilmankaan ja sain melkein orgasmin kun sain pyykinkuivurin. Nyt kun suunnittelen Hangon taloa olen ihan raivona kun kaikille koneille pitää olla paikka, vaikka mä haluaisin vain kiviseinät, takan ja kylpyammeen. Minä kirjoitan vielä lisää, älä huoli, …