15 vuotta sitten, osa 2
Lähetimme toisillemme sähköpostien ja kirjeiden lisäksi kirjoitusharjoituksia, muistaakseni Julia Cameronin ja Natalie Goldbergin kirjoitusoppaiden hengessä. Tässä niistä yksi, joulukuulta 2004. *** Ei aikaa itkeä Heräsin eräänä aamuna niin väsyneenä, että tuntui kuin ruumiini, aluslakana, petauspatja ja sängyn runko olisivat yhtä. Jos nousisin, joutuisin nostamaan koko sängyn selkääni, entisestäänkin kipeille hartioilleni. Mutta pakko oli nousta, vauva oli herännyt ja oli painoton, halusi syliin. Minun teki mieli itkeä hetki, surra väsymystäni ja sitä, ettei se ihan heti helpottaisi. Lapsihan oli vielä niin pieni. Mutta nyt itkulle ei ollut aikaa, vauvan vasen kylki oli märkä, vaippa ei ollut jaksanut koko yötä. Purin pojan pyjamastaan, vaihdoin kuiviin ja menin keittiöön. Teekuppi siirtäisi itkua vähän kauemmaksi, siihen asti kun vauva menisi pienille aamu-unilleen. Vauva katsoi kun tein teen ja kaksi näkkileipää maksamakkaralla ja antoi minun syödä ja juoda rauhassa. Olin lukevinani lehden, että tuntisin eläväni. Soitin miehelle töihin ja varmistin, että hän oli muistanut viedä isommat lapset aamulla hoitoon. Siivosimme vauvan kanssa keittiön ja kun hän ei enää viihtynyt oikein missään asennossa, vein hänet sänkyyn unille. Peitto päälle, uniliina pään …
