Month: maaliskuu 2018

Kööpenhaminaa kahdessa päivässä

Mä en pysy enää edes itse elämäni perässä. Ihan kauheasti kaikkea meneillään, joka on kivaa, mutta myös vähän rasittavaa. Siksikö sitten sainkin vatsataudin, josta nyt toivuskelen hauraana mustikkakeittoni kanssa. Ja koska olen vuodepotilaana, on viimein aikaa kirjoittaa. Minulla on pitkä lista blogikirjoitusten otsikoita, on Helsinkiä ja Turkua, on vinkkejä ja reseptejä. Mutta sen sijaan, että etenisin kronologisesti, taklaan nyt kuitenkin ihan viimeisimmät kuulumiset. Haluaisin laittaa kuvat näteiksi kollaaseiksi tai edes rytmittää ne tekstin lomaan, mutten jaksa. Olen ihan loppu, ja tiedän etten kirjoittaisi mitään, ellen sallisi kuvapötköjä ja skippaisi viimeistelyä. Kokeilen nyt myös semmoista, että en jaksa linkittää MITÄÄN. Ajatteleekohan kukaan koskaan, kuinka paljon aikaa siihenkin menee? Tyhjiin puristettuna saattaa päätyä tämmöisiin ratkaisuihin. Saisinpa vain kirjoittaa ja assistenttini laittaisi kuvat ja linkit paikoilleen! Asiaan. Kävimme Parkkosen kanssa Kööpenhaminassa. Muistan aina pitäneeni Köpiksestä, mutta en taaskaan muistanut miten IHANAN IHANA se kertakaikkiaan on. Meillä oli tiukka aikataulu, mutta ehdimme silti paljon. Jos sinulla on kaksi päivää aikaa ja hiukan reissukassaa, niin tässä teillekin yhdenlaista ohjelmarunkoa. Päivä 1 Aamulento Köpikseen. Juna lentokentältä suoraan Louisianan taidemuseoon. Lounas Louisianassa. …

Uusi lempiruoka

Kuva ei tee oikeutta annokselle, mutta uskokaa kun sanon, että tässä on nyt kevätpäivienne pelastus, vieraidenne ihastelun kohde ja erittäin todennäköisesti teidänkin uusi lempiruokanne. Nopea valmistaa ja paljon voita, voiko tyttö enempää pyytää? Inspiraation saimme Master Chef Suomi -ohjelmasta, jossa valmistettujen kilpailuannosten reseptit löytyvät muuten heidän ig-tililtään, mutta sen hoksasin vasta jälkikäteen. Me teimme siis omin päin, kas näin. Tee ensin fenkolisalaatti maustumaan: Pilko pari-kolme pestyä fenkolia ohuen ohuiksi siivuiksi suuren vadin pohjalle. (Ennen leikkuuhommia uloimmat kerrokset kannattaa ottaa pois, ne ovat usein kolhuiset tai muuten kärsineet.) Lorauta fenkolissiivujen päälle oliiviöljyä ja maltillisesti sitruuna-valkoviinietikkaa, joka on uusi lempparini. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Laita kulho jääkaappiin maustumaan, puolikin tuntia riittää nappaamaan maut yhteen. Valmistaudu seuraavaksi beurre blanc -kastikkeen  tekoon. Laita pieniin kulhoihin: 200 gr kylmää voita pieninä kuutioina 2 dl salottisipulisilppua 2 dl valkoviiniä 1 dl vettä 1/2 dl sitruunaviinietikkaa 1/2 dl kermaa Suolaa ja pippuria käden ulottuville. Laita vaaleaa kalaa (meillä oli kuhafileitä) voideltuun uunivuokaan, mausta suolalla ja valkopippurilla. Voit laittaa kuhat kuumaan uuniin samaan aikaan kun aloitat kastikkeen teon, ne valmistuvat suurin piirtein yhtä …

Tonyan tarina

Miten tämä elokuva sitten lopulta kuitenkin jäi niin vähälle huomiolle? Tulin juuri leffateatterista ja tärisen kauttaaltani, niin hieno ja kokonainen taideteos se nimittäin oli. Vahva, intensiivinen, järkyttävä, hyytävä, vinksahtaneella tavalla paikoin koominen… Uskomaton tarina, uskomattoman hienosti kerrottuna ja näyteltynä. Ja vielä kun kaikki on totta. (Tai no, miten se polven murskaaminen ja varsinkin sen suunnittelu tai suunnittelemattomuus ihan kaiken kaikkinensa meni, sitä emme kai koskaan saa tietää.) Muistan katsoneeni silloin, 90-luvun alussa, taitoluistelua tv:stä, koska silloinhan ei mitään muuta tv:stä tullut, jos oli urheilukisat. En muistanutkaan, että muistan sen kaiken. Puvut, hiukset, hypyt. Tähdet ja tähdettömät. Elokuva kertoo myös Yhdysvalloista. Se ken roskasakista ponnistaa, se roskasakkiin kapsahtaa. Eväät ovat niin erilaiset alusta lähtien. Toivo paremmasta on vain haave sillekin, joka on luonnonlahjakkuus. On tosi vaikeaa olla suloinen, jos saa koko ajan kaikin tavoin turpiinsa. Hitto soikoon, menkää katsomaan jos kerkiätte, tämä tarina ansaitsee tulla kuulluksi.

Väisänen + Ahmatova

Hilluin viime viikonlopun Turussa ystävieni kanssa, meillä oli siellä “hohtoryhmän kokous”. Aivan taivaallisen hauskaa oli meillä, mutta siitä lisää myöhemmin. Kävimme sunnuntaina ennen junani lähtöä WAMissa katsomassa Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan Neljä huonetta -näyttelyn. Näyttely oli komea ja aiheutti kylmiä väreitä reisiä myöten, mutta kaikista eniten jäi kutkuttamaan Hannu Väisäsen näyttelyvieraille – ja muillekin – kirjoittama kirje. Hyvä ystävä ja hyvä muistin ystävä! Teen näyttelyn yhteyteen eräänlaisen muistamisen ja muistin installaation. Ja tarvitsen apuasi sen toteuttamiseen. Jos haluat auttaa minua, toimi seuraavasti: Opettele joku teksti ulkoa. Teksti voi olla mikä tahansa; runo, resepti, värssy, sananlasku, loru. Saattaa olla että sinulla on valmiina muistissasi joku ulkoa oppimasi teksti.  Tekstin ei tarvitse olla pitkä. Tärkeintä on, että valitset tekstin itse. Kun olet varma että osaat tekstisi ulkoa, kirjoita tai printtaa se A4- kokoiselle arkille. Polta sitten arkki jossakin turvallisessa paikassa. Katso, että paperiarkki on kokonaan palanut ja tuhkaantunut. Kun tuhka on kylmennyt, hienonna tuhka mahdollisimman tasaiseksi. Kerää tuhka pieneen suljettavaan pussiin. Tuo tuhkapussi WAMiin, jossa museovalvojat siirtävät tuhkat vanhoihin ranskalaisiin säilytysastioihin. Muistomerkki-installaatiossa ei ole kyse kuolemasta tai …

Kyllä mutsi tietää, tai ainakin mummo

Laitoin instaan kuvan hyaluronihappo-seerumeistani (mulla on kaksi kokeilussa, La Roche-Posayn kehuttu Hyalu B5 ja Evolve Beautyn luomuversio) ja pohdin siellä olisiko näillä uusilla aineilla osuutta tämän talven tavallista tiheämpään punaiseksi lehahteluun. Mitään muuta uutta kosmetiikkarepertuaarissani ei muistaakseni ole viime aikoina ollut. Varsinkin tuo Roche-Posay kyllä TUNTUU ihanalta, mutta skippaan molemmat nyt vähäksi aikaa. Vaikka, kuten puhuimmekin, kovilla pakkasillakin on varmasti ollut osuutta asiaan. Instaamisen jälkeen mutsi lähestyi välittömästi whatappissa: Mutsi: Anna, se voi olla vaihdevuosien ensioireita, toi punastuminen. Anna: No ei helvetissä ole. Mutsi: Tuleeko hiki? Anna: Perkele, ei tule hiki. Mutsi: Sitä se on, ei auta kiroilla. Ei se kestä kuin kaksi-kolmekymmentä vuotta. … Mutsi: Itketsä? Anna: Haha. Mutsi: Kun mä kysyin mummoltas koska tää loppuu, se sano että kysy vanhemmilta, en mie tiiä. … Mutsi: Mummo oli silloin yli 80 vuotias… HAYn hauskoja paperimassanaamioita myy mm. Stockwomann. Mä haluaisin tuon pinkin.

Frida tulee lähemmäksi

  Hyviä uutisia Frida Kahlosta kiinnostuneille! Mexico Cityyn on pitkä matka, mutta Fridapa tulee lähemmäksi tänä kesänä, kun Lontoon Victoria & Albert -museossa aukeaa Frida Kahlo: Making Her Self Up -näyttely. Näyttely koostuu Fridan vaatteista, arkiesineistä ja muista tavaroista, jotka varastoitiin Fridan kuoltua, Diego Riveran toimesta, yli 50 vuodeksi. Suurin osa löytyi lukitusta kylpyhuoneesta, ja valokuvaaja Graciela Iturbide oli yksi ensimmäisistä, joka pääsi näkemään unohtuneet aarteet. Tämä näyttely on ensimmäinen laatuaan Meksikon ulkopuolella, me näimme sen (vai vain osia siitä, en ole ihan varma?) Casa Azulissa joulukuussa. Lontoosta voikin sitten jatkaa matkaa vaikkapa Budapestiin, jossa on esillä Frida Kahlon kuvataidetta. Mattelin Frida Kahlo -nukke on virittänyt vilkasta keskustelua. Mistäänhän emme voi tietää, mutta minusta salaa tuntuu, että nukke olisi vain huvittanut Fridaa. Perikunta ei kyllä ole pitänyt ideasta – tai ainakaan toteutuksesta – lainkaan. Päivän kirja: Frida Kahlo at Home.

Oeufs à la coque

Salainen underground -operaationi on tuoda pikkuhiljaa oeufs à la coque Suomeen. Tuo pieni hienostunut herkkuhan on onnen omiaan aamiaisena, väli- tai iltapalana, korvaapa pariisitar munalla tai parilla joskus lounaankin. Rohkenin tilata (lisämaksusta) Oeufs à la coque -setin Klaus K -hotellissa huoneaamiaiseni yhteyteen, koska taannoin haastattelemani hotellipäällikkö Monsieur Thynell oli lämpimästi kannustanut vieraita kertomaan toiveistaan. Koko aamiaiskattauksen näet postauksessa Leffatreffeillä Helsingissä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on vaikea laji. Kananmunien olisi suotavaa olla tuoreita ja luomua. Keittiömestarin saa hetkessä harmaantumaan hotellin aamiaisruuhkassa tätä ruokalajia vaatiessaan, sillä oikeaa keittoaikaa on vaikea sanoa. Sehän riippuu nimittäin mm. munan koosta (eipäs hihitellä siellä) ja siitä tuoreudesta. Yhden aika pomminvarman munankeittokikan olen esitellyt täällä. Valkuaisen tulee joka tapauksessa olla kiinteä, mutta keltuaisen täysin juokseva. Dippaamaanhan tänne on tultu. Leiväksi sopii parhaiten rapeakuorinen maalaisleipä, joka on kuivapaahdettu (ei öljyssä paistettu) ja leikattu suuhun (ja sinne keltuaiseen) sopiviksi tikuiksi. Hätätilassa paahtoleipäkin käy. Leivän lisäksi tarjolla tulisi olla hyvää (sormi)suolaa ja hyvää (kirnu)voita. Minusta sopiva kananmunamäärä on kaksi, ja ne tulee tarjota munakupeista, mielellään vielä lämpiminä. Sitten vain kananmunalta lakki pois päästä ja dippailemaan, loput …

Päivän kirja

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää. Älkää toivoko ruusuja, toivokaa kirjoja. Ilopangon vankilan naiset, Maija Saari, Meeri Koutaniemi, Like.

Syy Meksikoon

Niin. Syy Meksikon matkaamme oli siis alunperin tämä. Parkkonen oli mukana Meksikon #Suomi100 juhlallisuuksissa valokuvillaan ja totta mooses me kaikki halusimme paikan päälle juhlistamaan tilaisuutta. Matka maksoi kamalasti, vaikka reissasimme vaatimattomasti, mutta emme epäröineet hetkeäkään. (Paitsi ai niin silloin kun maa järisi oikein kunnolla.) Meksiko oli ollut unelmissa muutenkin jo vuosia, mutta en olisi ikinä uskonut missä merkeissä sinne päädyimme. Kun astuimme taksista näyttelyn avajaisten aamuna Reformalle, Mexico Cityä halkovalle pääväylälle, kyyneleet puskivat väkisinkin poskille. Ulkoilmagallerian kehyksissä oli meidän rakas Hankomme, kuvia lapsista, kotoisista maisemista. Mutta nähdä se kaikki siellä, kaktuspuiston kyljessä ihan toisella puolella maailmaa, olihan se nyt jotakin syvälle sydämeen käypää. Parkkosen lisäksi näyttelyssä oli Lars Kastilanin ja Meeri Koutaniemen valokuvia. Lars ei ollut paikalla, mutta Meeri oli, ja perhana soikoon hän on vielä kauniimpi kuin kuvissa, kertakaikkiaan suloinen! Meerin kuvat olivat sarjasta Findians ja hänellä oli myös toisaalla Mexico Cityssä toinen näyttely, Kahdeksan vuodenaikaa. Avajaisten jälkeen lounastimme huikean hienossa, vuonna 1952 rakennetussa Meksikon Suomen-suurlähetystössä suurlähettiläs Roy Erikssonin kutsumina. Rakennus on ihmeellinen, selkeälinjainen keidas korkeiden kerrostalojen puristuksessa, puutarhakin on valtava. Taloa kiertävään muuriin oli …

Meikit, ketjut ja vyöt

En tiedä miksi kirjoitan koko ajan meikeistä ja voiteista, mutta muutakaan minusta ei näköjään nyt tule ulos. Koittakaa kestää. Muistanette, että podin ripsikriisiä tuossa jokin aika sitten. Uuden kriisinaiheen huumassa ja hirveässä ripsivajeessa ajauduin lopulta Stockan meikkiosastolle, joka on vähän kuin menisi nälkäisenä Herkkuun. Poistuin meikkiosastolta edelleen nälkäisenä montakymmentä euroa köyhempänä, mutta toiveikkaana: olinhan nyt Diorshow Maximizer Mascara Primer 3D:n onnellinen omistaja. Primerin ideana on pohjustaa, erotella, tuuheuttaa ja taivuttaa ripset mascaraa varten. Sen pitäisi myös säännöllisesti käytettynä kasvattaa (!) ja hoitaa ripsiä ja siihen tarkoitukseen primeria voi laittaa jopa yöksi. Ostin myös Diorin ripsarin, mutta primeri tietysti toimii minkä vain luottoripsivärisi alla. Joko kuulette ripsieni havinan sinne saakka? Primeri nimittäin tuntuu toimivan. Kaiken muun yllä luvatun lisäksi primeri pitää ripsivärin paremmin paikoillaan ja ripset pysyvät ojennuksessa koko päivän. Ja kun sanon ojennuksessa, niin tarkoitan, että olen itsekin yllättynyt niistä viuhkoista, jotka omat ripseni saavat aikaiseksi kunnolla pohjustettuina. Ripset siis sentään ovat nyt iskussa, siis niin iskussa kuin ilman lisävilloja voi olla. Mistäköhän sitä seuraavaksi kehittäisi itselleen ongelman? Minulla on ollut nyt jonkin aikaa myös semmoinen yleinen en-viihdy-omissa-nahoissani-fiilis. Olen kyllästynyt …