Innostuin nyt valtavasti kun tajusin, että voin täytellä tämmöisiä haasteita päivät pitkät, sen sijaan että vaivaisin päätäni jollain sisällöllä, joka pitäisi itse keksiä. Muistin tämän 33 kysymyksen haasteen, joka myös on kiertänyt blogeissa. Tosin aloin katua jo alkumetreillä ja halusin lanseerata ihan uuden, kiehtovamman kysymyspatteriston. Mutta siihenkin tarvittaisiin sitä luovuutta, joten se siitä sitten. Avioliittoja Yksi, meneillään. Joulukuussa olemme olleet kimpassa 25 vuotta, helmikuussa vietämme 19. hääpäivää. Me ollaan silleen sinnikkäitä. Kihloissa Kerran vain kihloissakin. Olen kertonut hupaisasta kihlaussählingistämme ainakin täällä. Lapsia Kolme. Kaksi tytärtä ja yksi poika. Käsittämättömiä onnistumisia muuten niin ailahtelevaisessa elämässäni. Lemmikkejä Ei ole. En tällä hetkellä voisi kuvitellakaan sitoutuvani lemmikin hoitoon, kun olen juuri siinä vaiheessa, että lapset ovat itsenäistyneet tai itsenäistymässä. Haluan olla vapaa kulkemaan, en halua hoitaa ketään enkä mitään, meistä tulee Parkkosen kanssa hippejä kun nuorinkin muuttaa kotoa. Leikkauksia Voi, oli se pelottava rintaleikkaus. En ole hirveän hyvä missään sairausasioissa, lääkäriinkin menen vasta pää kainalossa. Pitäisi tilata muuten hammaslääkäriaika, mutta kun on kerran porattu kieleen niin että siihen täytyi ommella tikkejä, niin sekään ei ole tehtävä helpoimmasta päästä. Tatuointeja …

PMS, päivä 1 Inhottavan nihkeä olo, väsyttää ja posket lehahtavat yhtäkkiä kuumanpunaisiksi omia aikojaan. Joko taas mennään? Aina kun saan päähäni avata puhelimestani Clue-sovelluksen ja tarkistaa sen kalenterin, tiedän jo valmiiksi että ensimmäisistä oireista kuukautisten alkamiseen on tasan viikko aikaa. Toimin kuin kello. PMS, päivä 2 Hiukset heittäytyvät poikkiteloin. Joskus ne ovat ihan liukkaat, kuin lasia, ja joskus ihmeellisen pörröiset ja karheat. Minun hiukseni ne eivät ainakaan ole. Myös iho alkaa elää omaa elämäänsä. Punoituksen lisäksi se on samaan aikaan kuiva ja kiiltävä. Meikki takertuu silmäkulmien juonteisiin samaan aikaan kun ripsiväri syöksyy alaluomille. Näytän seonneelta kabuki-teatterin hahmolta ja siltä minusta myös tuntuu. PMS, päivä 3 Itkettää. Vatsaan sattuu, krampit ravistelevat kroppaa ja saavat taittumaan välillä kaksin kerroin. Alaselkä on tulessa. Ainoa mikä voisi parantaa oloani on halaus, mutta en voi laskea ketään lähelleni, sillä rinnat ovat tuskallisen pinkeät ja arat. Sitä paitsi Parkkonen kiertää minut muutenkin kaukaa, olen niin myrkyllinen. Näinä päivinä ei kannata esimerkiksi pelata mitään yhdessä. Tapan jokaisen, joka voittaa minut. Päätän, että menen gynekologille kun olen taas tolpillani, tälle on tultava loppu. PMS, …

Hei. Kiitos LUKUISISTA viesteistä blogia (ja ylipäätänsä hengissäoloani) koskien. Täällä ollaan! En tiedä miksi kirjoittaminen on viime aikoina ahdistanut niin hirveästi, ja ahdistaa edelleen. Minulla tuli jotenkin raja vastaan kaiken jakamisen ja itsestäni antamisen suhteen. Miksi käytin/ käyttäisin niin paljon aikaa tähän? Miksi näen vaivaa jakaakseni oppimaani, löytämääni, oivaltamaani? What’s in it for me, kuten pehmeää lattevaahtoa ylähuulessaan kantava konsultti sanoisi teräväprässisessä puvussaan… Luulen, että tämä kaikki on jotenkin osa kasvamista. Sen jälkeen kun täytin 40, moni asia on alkanut näyttäytyä erilaisena. Ihan kuin kaikki solut minussa olisivat uusiutuneet, enkä enää olisi sama. (Ja niinhän tietysti käykin, muistaakseni solut uusiutuvat kokonaan aina kymmenessä vuodessa. Paitsi aivosolut, ne roikkuvat kuluneina mukana jopa koko ihmisiän, se selittääkin paljon…) . Once you have seen, you can never unsee anymore. (Miksi olen alkanut puhua englanninkielisillä fraaseilla? Täysi mysteeri johon törmäsin nyt vasta kun aloin tätä kirjoittaa. Toivottavasti tämä ei ole pysyvää, oksennuttaa.) Kun lapset kasvavat (eivätkä pelkästään kasva, vaan aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa), sekin hivuttaa minua lapsi lapselta, vuosi vuodelta kohti uutta vaihetta, jossa siinäkin on vähemmän itsestään antamista …