joulu 31, 2018
Vuosi sitten Meksikossa.
Siirryimme Oaxacan kaupungista vuodenvaihteenviettoon noin 40 minuutin ajomatkan päähän, pieneen vuoristokylään nimeltä San Agustin Etla. Emme yhtään tienneet mitä odottaa, kun taksi poukkoili pölyisiä hiekkateitä syvälle maaseudulle, keskelle ei mitään.
Majapaikkamme Casa Maria osoittautui hyvin kauniiksi, mutta hyvin yksinkertaiseksi. Yöt ja sitä myöten riisutun luostarimaiset huoneet olivat jääkylmiä. Olimme ainoat asiakkaat, ja kun hotellia pyörittävät kaksi hiljaista naista iltapäivällä lähtivät omille teilleen, olimme koko rakennuksessa yksin. Nettiyhteys toimi vain silloin tällöin, ja vain tietyissä paikoissa (aula, katto). Päivisin pelasimme korttia kattoterassilla, jonka aurinko lämmitti suloisesti, mutta jota asuttivat valtavat, helikopterinkokoiset kovakuoriaiset. Aamiainen oli askeettinen, leipää sai vain silloin jos leipämummo sattui saapumaan kadunkulmaan korinsa kanssa. Jos ei, naiset vain kohauttivat olkapäitään ja sanoivat anteeksipyytelevästi no hay pan. Joimme laihaa kahvia hiljaisina. Kyläkauppa oli pimeä kioski kellarissa kadunvarrella, sieltä haalimme huoneisiimme perunalastuja ja aikoja sitten umpeutuneilla päivämäärillä merkittyjä keksejä, sillä ravintoloita ei juuri ollut, ja nekin vähät olivat auki vain silloin tällöin.
Myönnän, silloin manasin yhteyshenkilöämme, joka paikkaa oli ehdottanut: mitä hän oikein oli ajatellut?
San Agustin Etla on noussut arvoon arvaamattomaan, kun vanha tekstiilitehdas vuonna 2006 avautui taiteilija Francisco Toledon toimesta uuteen kukoistukseen nykyaikaisena taidekeskuksena. Valtava keltainen rakennus on kuin elokuvan kulissi, jostain muusta ajasta ja maailmasta irtileikattu ja sattumanvaraisesti tänne pudotettu. Näky on hämmästyttävä, sillä ympärillä on vain muutama hiekkatie ja matalia, yksinkertaisia, peltikattoisia hökkeleitä.
Taidekeskuksessa oli meidän vierailumme aikaan esillä Graciela Iturbiden tajunnanräjäyttävä valokuvanäyttely, siitähän matkakertomuksemme aikanaan alkoikin.
Pikkuhiljaa kylän salaisuudet alkoivat aueta. Oli sentään yksi kahvila, ja sitä pyörittämässä ranskalainen (!) filosofian professori, joka oli jättänyt kaiken, koska oikeasti halusi vain katsoa elokuvia ja leipoa kakkuja. Niinpä me sitten istuimme pari iltaa hänen kissojen valtaamassa kolossaan takit päällä elokuvia katsellen ja popcorneilla ja jälkiruoilla elellen.
Alempaa mäestä löytyi toinen ravintola, suuren suuri kukko hovimestarinaan. Sain seurata tulisijan ääressä kuinka ttlayudamme valmistuivat. Tilausta ei tehty, vaan sitä syötiin mitä saatiin. Henkilökunta seisoi ympärillämme katsomassa kun ruokailimme, mutta siihen olimme jo tottuneet.
(En tiedä onko kylässä enemmän toimintaa, useampia ruokapaikkoja, laajempia aukioloaikoja jonain muuna ajankohtana? Pakkohan siellä on olla, taidekeskus on kuitenkin tunnettu nähtävyys? Ehkä kuitenkaan kukaan muu ei keksi jäädä kylään yöksi, saati sitten viideksi yöksi. En tiedä. Meille paikka näyttäytyi niin salaperäisenä, että epäilen onko koko kylää oikeasti olemassakaan, vai kuvittelimmeko vain kaiken.)
Uuden vuoden aattona katsoimme ranskalaisen kanssa Saksikäsi-Edwardin ja hän avasi punaviinipullon. Keräsimme kamppeemme ja astuimme sadusta ulos kun kadulta alkoi kuulua autontorvien tuuttauksia. Koko pimeä kylämme oli täynnä ihmisiä, polkupyöriä ja neitsytpatsailla kuorrutettuja autoja! San Agustin Etla on jonkinlaisen uuden vuoden pyöräilypyhiinvaelluksen päätepiste ja nyt oli kirkonmenojen aika.
Katselimme kun väki vastaanotti polkijoita ja kuinka he valuivat pieneen valkoiseksi kalkittuun ja villisti koristeltuun kirkkoon. Me hiippailimme kuitenkin hotellille ja istuimme vielä hetken kattoterassilla ilotulitteiden ruudinkäryssä. Joskus hieman hankala on juuri se oikea. Tämä vuodenvaihde ei unohtuisi koskaan.
joulu 31, 2018
Alfonso Cuarónin ROMA on huikean hieno elokuva, sellainen, joka jää leijailemaan mielen päälle pitkäksi aikaa. Kaunis, haikea, syvällinen, pakoton.
Roman katselukokemuksesta teki erityisen minulle myös se, että minä olen hetken elänyt elokuvan maisemissa. Elokuvaperheen koti on ihan kuin meidän airbnb-talomme Mexico Cityn Condesan kaupunginosassa, joka sijaitsee Colonia Roman vieressä. Kaikki näyttää tutulta: kadut, puut, ihmiset, talon keskellä kulkeva portaikko ja sen ylätasannetta kiertävät huoneet, kevytraamiset ikkunat ja ovet. Meillä oli myös taloudenhoitaja, Rebe, joka pesi pyykkimme talon katolla…
Elokuvan pääroolin näyttelee ensikertaa kameran edessä esiintyvä oaxacalainen opettaja Yalitza Aparicio, jossa on sellaista mystistä juurevaa voimaa, jota olen yrittänyt kuvata, kun olen haparoiden koittanut melkein vuoden kuroa Meksikon matkakertomusta kasaan. Häntä etsittiin kauan, ja hyvä niin. Hän on ilmiömäinen.
Cuarónin elokuva on vahvasti naisten elokuva, mutta sen keskiössä ovat silti isät. Olemattomat, katoavat isät, Cuarónin omasta lapsuudesta tuttu suru. 1970-luvulle sijoittuvan, mustavalkoisenakin häikäisevän elokuvansa Cuarón on omistanut oman lapsuudenperheensä taloudenhoitajalle Libolle.
Elokuva on katsottavissa Netflixissä.
Cuarónin on muuten eräs toinenkin kaikkien aikojen lempileffani Y Tu Mamá También.
joulu 19, 2018
Taas lainataan, tällä kertaa kysymyspatteristoa Vogue Paris’n sarjasta “A Vogue Paris Guide to the Holidays”. Tykkään lukea näitä! Sopivan kevyitä jouluaiheisia kysymyksiä, tässä nyt ronskisti kopioituna englanniksi, vaikka vastaankin suomeksi. Pärjännette.
Is there a photo in your phone that screams Christmas?
Toki, tämä kansikuva. Toteutimme vihdoin haaveeni kuusiköynnöksistä kaari-ikkunassa, ulko- ja sisäpuolella. Köynnökset ovat kylläkin tekokuusta, mutta ajavat asian ja ovat näin ollen käytettävissä myös tulevina jouluina. Jotka tosin aion viettää hotellissa:
Which hotel or place do you dream of celebrating Christmas in?
Luin juuri Ylen artikkelin hotellijoulusta, ja itse asiassa myönnän jo joskus marraskuun alussa viipyneeni pitkään Hotel St Georgen sivuilla haaveilemassa. Hotellijoulu Helsingissä voisi hyvinkin olla unelmieni joulu. Kuvittelen mielessäni öisin sitä kaikkea: puhtaita lakanoita (jotka joku toinen olisi pessyt), iltapäiväteetä talvipuutarhassa, spa-sessioita, aamiaisia vuoteeseen, aikaa pukeutua parhaimpiinsa, valmiiksi katettuja illallisia, käyskentelyä Helsingin jouluvaloissa, päiväelokuvia lasten kanssa, luistelua rautatentorilla…
Myös joulu Villa Le Menestrelissä Cannesissa lukeutuu elämäni ihanimpiin, sen tahtoisin kokea uudestaan.
Where are you celebrating Christmas this year?
Kotona Hangossa. Ihanaa sekin! Saamme tytöt kotiin, mutsi ja faija tulevat myös Hankoon. Jouluaattona meillä on lähes minuuttiaikataulu, mutta joulupäivän toivon saavani viettää pyjamassa.
What is on the menu of your ideal Christmas dinner?
Hei apua, se Anton & Antonin joulukassi: menun valmiiksisaattaminen ankanvaleluineen viekin vähintään pari tuntia aikaa aatosta, tämä tuli mulle vähän yllätyksenä. Mutta hauskaa puuhaa ja maistuva lopputulos varmasti kuitenkin, raportoin joulun jälkeen!
Ihannejouluillalliseni olisi pöytiintarjoiltu ja täysin valmistelu- ja jälkisiivousvapaa. AIVAN SAMA mitä ruokaa. (No ei ehkä kesäkeittoa.) Nyt kun ajattelen, en ole tainnut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen istua valmiiseen joulupöytään? (Viime vuoden markkinanatustelua Meksikon Oaxacassa ei voi kutsua jouluillalliseksi.)
What is your best childhood Christmas memory?
Ehkä joulut Punkaharjulla, Vaaran kylässä, Puruveden rannalla. Meillä oli siellä silloin mökki. Mökissä ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä ja pihanperällä oli kohmeinen ulkohuussi. Mutta siellä oli takkatuli ja järvi jäässä! Muistan mm. että meitä vedettiin pulkassa auton perässä jäätä pitkin (nykyään semmoinen ei varmaan olisi enää suotavaa) ja että jotkut koirat söivät kuistilta meidän jäiset jouluruoat.
Which film would you recommend watching during the holidays?
Luulitte varmaan, että sanon The Grinch tai Skipataan joulu, mutta ei, kyllä se on Elf.
Which guilty pleasure do you indulge in for Christmas?
En minä siitä kyllä mitään syyllisyyttä tunne, rakastan latkia vaaleanpunaista samppanjaa jouluna. Ehkä se on semmoinen kultareunuksen yritys siinä sopassa, että miten ihminen joka on AINA kotona ja AINA laittaa ruokaa, voisi saada jotain juhlantuntua siitä että on kotona ja laittaa ruokaa. Pää koko ajan joko uunissa tai astianpesukoneessa.
Can you give us three songs from your Christmas playlist?
Fairytale of New York
Have yourself a merry little Christmas
Hei tonttu-ukot hyppikää (koska sen tahdissa piiritanssimme mutsin toivomuksesta joulupöydän ympäri satatuhatta kertaa. Sen ja Porsaita äidin oomme kaikki tahdissa… Voisiko joulun vielä perua?)
Bonus: Do they know it’s Christmas
Mä en kestä, katsokaa miten nuoria (ja eläviä, nyyh) he kaikki ovat! No ja nyt lähtee vähän lapasesta, mutta katsokaa sitten perään vielä USA fo Africa – We are the World. Joulussa ei ole mitään järkeä jos emme uhraa edes ajatusta maailman hädänalaisille ja kärsiville kaiken yltäkylläisyytemme keskeltä. Voisi uhrata vähän muutakin.
(Muslan saitilla on muuten tyrkyllä tulostettava joululauluvihkonen. Meillä on taas avoimet ovet Hangon joulurauhanjulistuksen jälkeen ja väkeä todennäköisesti kuin pipoa. Ja yleensä he haluavat laulaa loilottaa. )
Which fragrance reminds you of Christmas?
No tänä vuonna oli pakkomielteenä saada kotiin misteli-tuoksukynttilä tai kaksi, että se kai sitten. (Jos tarkoitetaan tuoksua. Jos taas kysytään hajuvettä, niin mikä vain appelsiininkukantuoksuinen käy.)
Which gift would you love to give this year?
Haluaisin olla se erittäin eksklusiivisista lahjoista tunnettu antaja, mutta rahatilanteeni hidastaa fantasioitani. Keksin tänään juuri semmoisen aivan loistavan ajatuksen, että voisinko vain lähettää ystävilleni LINKKEJÄ, otsikolla “Tämän antaisin sinulle, jos minulla olisi rahaa”! HUIPPUIDEA OMASTA MIELESTÄNI! Olen nimittäin todella hyvä löytäjä, eräänlainen trend setter etten sanoisi, ja sitten lahjansaaja voisi itse päättää haluaako mokomaa tuotetta, joka linkin takaa löytyisi. Hän tosin siis joutuisi itse itselleen sen myös ostamaan, mutta lahjani olisikin ikäänkuin kuratointia, asiantuntevalta taholta. Parkkoselle haluaisin antaa St Jamesin tummansinisen villapaidan olkapäänapituksella, koska pariisilaisilla osterinavaajilla oli semmoiset. Fantasioista puheenollen.
What’s the best place to give a Christmas gift?
En ymmärrä kysymystä. Lahjan voi antaa vaikka S-Marketin tuulikaapissa jos niikseen tulee.
Which three gifts are you dreaming of receiving this year?
Kirja, pyjama ja 17 miljoonaa euroa rahaa.
Which piece of jewelry are you dreaming of receiving this year?
Sain jo Iralta Mercin rannekolikot, mustan ja neonpinkin, elämäni on täydellistä (mitä koruihin tulee).
Which beauty look would you advise for a sensational New Year’s Eve look?
Paljon mustaa kajalia, tukka niskaan nutturalle, mustaa kynsilakkaa sormiin ja varpaisiin, syntiset alusvaatteet varmuuden vuoksi ja ihan älyttömästi vatsanpohjasta kumpuavaa naurua.
What are your New Year’s resolutions for 2019?
Katsoin Making a murderer kakkosen ja päätin aloittaa oikeustieteen opinnot hetkenä minä hyvänsä. Kathleen Zellner, omg!
Which three people would you like to invite over for New Year’s Eve?
Haluaisin kutsua siitä Le Concours-elokuvasta raatilaisia johonkin pariisilaiseen bistroon ja väitellä oikein hevonhemmetisti kaikesta maan ja taivaan välillä. Suomessa on vähän leimi väittelykulttuuri.
What is a great beauty gift to give or receive?
Kaikenlaiset ihanat kasvosuihkeet tietysti, niitä toivoisin itse ja niitä olisi ihanaa myös antaa, koska ne saattavat olla sellaisia, joita kaikki eivät älyä himoita tai eivät raaski ostaa. Tämä May Lindströmin arvokas suihke The Jasmine Garden Botanical Mist on toivelistallani ystävän suosituksesta, tämä Aesopin versio taas olisi hiukan huokeampi ja ihanantuoksuiseksi todettu.
Do you have any ideas for a secret Santa gift for less than ten euros?
Mistelinoksakimppu! Löydät niitä kukkakaupoista ja kietaisemalla varren ympärille kauniin nauhan ja paketoimalla kimpun sellofaaniin näyttävä joululahja tai -vieminen on valmis.
What is your top tip for recovering after the festive season?
Juo paljon vettä, kävelehdi ulkoilmassa mieluiten sumusateessa ja tempaise vähintään yhdet päiväunet. Sitten vaan nokka kohti uusia seikkailuja!
Lue lisää eli pari poimintaa kaikkien aikojen joulujutuista:
Jouluangstia 2015
Lisää jouluangstia 2015
Muutama joulukotikuva
Jouluangstia 2016
Lisää jouluangstia 2016
Joulun selviytymiskeinoja (muistutukseksi itsellenikin <3 )
Joulupäivä on päivistä parhain?
joulu 14, 2018
Näitkö jo Le Concoursin? AIVAN LOISTAVA! Tämmöisiä elokuvia mä rakastan. Elokuvia, joissa ei tapahdu mitään ja joissa vain lähinnä puhutaan, mielellään ranskaksi. Dokumenttielokuva on katsottavissa Yle Areenassa vielä reilun parin viikon ajan. Mitä omistautumista, miten intellektuellia käsien vääntelyä, haluan töihin La Fémis-elokuvakouluun heti paikalla, suoraan raatiin! Seuraavan Pariisin reissun ohjelmaan sisällytänkin käynnin jossain Femisin kulmakuppilassa. Ehkä väittelijänlahjakkuuteni loistaa päällepäin merkillepantavasti.
Ja kun tässä nyt kerran koolla ollaan, niin kerron teille samalla taas ylivertaisia mielipiteitäni muista viimeksi kokemistani kulttuurihässäköistä:
Oppivuodet pariisilaisittain. Le Concours-dokkarin “pari” Teeman Elokuvajuhlilla. Pari siksi, koska tässäkin kerrotaan nuoresta elokuvaopiskelijasta. Tekotaiteellinen ja pitkäveteinen elokuva minusta. Ja pitkä. Ja veteinen.
Colette. Pateettinen ja hieman hengetön elokuva ranskalaiskirjailija Colettesta jättää kylmäksi, Keira Knightley ei ihan onnistu olemaan se hurmaava röyhkimys, joka Colette oikeasti oli (sanoo Anna “tunnettu Colette-asiantuntija ja Coletten henkilökohtainen ystävä” Piiroinen.) Ja olen NIIN NIIN NIIN kyllästynyt naisen suun vaginalisoimiseen, katsokaa sitä huulten roikottamisen, räpläämisen ja omenanpureskelun määrää tässäkin elokuvassa! Puvustus kuitenkin niin ihana, että toisaalta ehkä se riittää syyksi tutustua tähän sinänsä kiehtovaan tarinaan. Muistatteko, olen haikaillut Coletten kulmille myös St Tropez’ssa?
Chelsea Hotel. Viiruksen musiikkiteatteriesitys, joka kiertää parhaillaan ruotsinkielistä Suomea. Hangossa esitys veti Pub Grönanin keskiviikkoiltana ihan täyteen! Kolmehenkinen huikean multitalentti ryhmä on kirkasotsainen kuin vegaaninen enkelikuoro, ja juuri siksi minun teki koko esityksen läpi mieli tuutata heihin vähän heroiinia. Hei Chelsea Hotel sentään, ja Lou Reed, Leonard Cohen, Joni Mitchell ja Patti Smith… Esitys kuitenkin kutitteli innostumisnappuloitani välispiikeillään, en esimerkiksi ollut tiennyt, että Janis Joplinilla ja Leonard Cohenilla oli sutinaa, jonka seurauksena syntyi biisi Chelsea Hotel no 2.
Toinen hurmaava tarina kertoi Chelsea Hotelin ovista: kun hotellia alettiin restauroida (“raiskata”, sanovat vanhat asukkaat ja entusiastit), vanhat ovet olivat menossa kovaa vauhtia kaatopaikalle. Siltä kohtalolta ne pelasti Jim Georgiou. Hän oli asunut hotellissa kymmenkunta vuotta ja kun hän lopulta joutui lähtemään, hän yöpyi vielä haikeuksissaan kuukauden hotellin aulassa. Sen jälkeen hän oli koditon. Rakkaudesta hotelliin hän jäi kuitenkin Chelsea Hotelin kulmille kadunmieheksi, ja oli onneksi paikalla vuonna 2012 kun ovia oltiin raijaamassa lavalle. Hän poimi ystäviensä avustuksella ovet ( 200 ovesta pelastetuksi tuli 52 kappaletta) omakseen ja ryhtyi selvittämään ovien takana olleita tarinoita. Georgioun omassa ovessa oli ollut numero 225. Ovet huutokaupattiin tämän vuoden alussa ja Georgiou lahjoitti puolet 400 000 dollarin potista asunnottomien yhdistykselle. Bob Dylanin huoneen ovesta, ovesta 225, maksettiin 100 000 dollaria.
Ylen Kulttuuriykkönen. Varsinkin se yksi jakso, jossa MINÄ olin puhumassa kirjastoista. Ihmettelen, jos en tämän jälkeen saa omaa radio-ohjelmaa. Kaikki oikeat kirjabloggarit varmaan jo viimeistään tässä vaiheessa vihaavat minua, koska minua tituleerattiin kirjabloggariksi, mitä en taida enää olla vaikka miten päin (voissa) pyörittelisi, enkä edes oikaissut asiaa.
Keskustakirjasto Oodi. Kaltaiseni moniongelmaisen (valo, äänet, avaruus, säkkituolit, ihmiset) painajainen. Ovatko ne kirjahyllyt Tiimarin konkurssipesästä? Ja kelatkaas tätä: Oodissa on 100 000 nidettä, Hangon kirjastossa… 115 000! Ilman muuta silti AIVAN HUIPPUJUTTU, kunhan löydän sieltä mieleisen (pimeän ja matalan) nurkan. Kansalaiset, otetaan Oodi ahkeraan käyttöön! Akateemisen Kirjakaupan toisessa kerroksessa, rullaportaista pari askelta eteenpäin ja oikealle on muuten juuri sellainen oikeanlainen nököttämispaikka. Minulla on vähän huono omatunto, että moitin Akateemista radioesiintymisessäni, istuinhan siellä viime viikollakin kuitenkin tuntitolkulla.
Kirjastoteemaan liittyen: Yle Areenasta löytyi (miksi en löydä sitä enää, joko se meni??) dokkari New Yorkin pääkirjastosta, Ex Libris – The New York Public Library. Yli kolme tuntia syvää inhimillisyyttä ja hiljaista intohimoa lajia kohtaan, hieno. Ehditkö nähdä? Traileriin pääset tästä.
EDIT: Löytyy vielä Areenasta, hop!
Sinebrychoffin taidemuseon joulukalenteri. Hirveän kiva, pikkuruisista luukuista löytyy hailakoita yksityiskohtia taideteoksista, joita kukaan ei ole vaivautunut nimeämään. Pidän tämmöisestä huolettomuudesta. Luukussa 2 oli enkelinpylly (uskallan sen paljastaa, kun päivä meni jo). Museon toinen kerros on muuten nyt jouluasussa, katettuine joulupöytineen, kaunista.
Ateneumin taidemuseon kahvilan mosaiikkiteos Keisarinna Teodora seurueineen. Miten en ole ennen tajunnutkaan, miten hieno se on. Ja kuvauksellinen. Suomen taiteen tarina-näyttelyn ripustus ilahduttaa sekin, se todella tuo teokset uudella tavalla esiin. Rakastan Museokorttia, kuten saatoit jo arvata.
Vivi-Ann Sjögrenin ruokakirjat. Luvussa taas kerran, aina säännöllisin väliajoin. Hengitän hetken aikaa joka ilta Andalucian auringopolttamaa ilmaa. Rakastun jälleen tomaatteihin ja vanhaan leipään. Kirjat voivat olla ihmeellisiä.
Lauri Timosen kirja Jean Seberg, erään filmitähden nousu ja tuho. Oi voi, tämä on jotenkin niin monimutkaisesti kirjoitettu, että eteneminen lukijana on hankalaa ja hidasta. Kirjoittaja on selvästi filmihullu (heh!), mutta Seberg häviää jonnekin massiivisen elokuvatietämyksen jalkoihin. Surullinen kohtalo joka tapauksessa, ja sadistisilla miesohjaajilla on todellakin osuutta asiaan.
Strindbergin kahvila. Olen kehunut Strindbergiä niin monta vuotta, että jos en kohta saa nimelläni varustettua messinkilaattaa vakkaripöytääni, alan polkea jalkaani. Syyt rakastaa: lattia, pöytiintarjoilu, marokkolainen minttutee, Club Sandwich perunalastuilla. VANHAT, HILJAISET IHMISET.
Anton & Antonin joulukassi. No, myönnettäköön, että en ole vielä tietystikään maistanut lopputuloksia, mutta tuntuu, että valtava taakka olisi nostettu harteiltani tämän keksinnön myötä. Että joku on suunnitellut kolmen ruokalajien raikkaan ja modernin jouluaterian valmiiksi ja saan kaikki ainekset suoraan ovelle toimitettuna, tai meidän tapauksessamme mutsin ovelle! Miten nämä kaksi viimeistä liittyvät kulttuuriin, kysytte? Kulttuuria se on ruokakulttuurikin, ja kaupunkikulttuuri!
joulu 12, 2018
Jatkamme vuodentakaisen Meksikon-matkan parissa.
Yksi matkan kohokohtia oli puolen päivän ruokakurssi, johon sisältyi ensin käynti kauppahallissa ja torilla kokkimme kanssa ja sen jälkeen kiihkeää ruoanlaittoa vastaostetuista, tuoreista raaka-aineista. Miten mainio tapa tutustua uuteen maahan, sen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin, suosittelen lämpimästi!
Olen jo unohtanut suurimman osan valtavasta määrästä ruokalajeja, jotka valmistimme, ja jotka nautimme oluen kera pitkän pöydän ääressä ulkona pihalla kurssin päätteeksi. Eniten teimme erilaisia salsoja ja kastikkeita, jotka erosivat toisistaan lähinnä käyttämämme chililajikkeen verran, ja sen mukaan lisättiinkö tehosekoittimeen yksi toukka savustettuna vai au naturel! Teimme myös ainakin kesäkurpitsankukka-tortilloja ja jälkiruoaksi suklaajäätelöä talon omasta suklaasta, joka oli pakattu niin kauniisiin kiekkoihin, että haalimme suklaata myös tuliaisiksi.
Opettajamme oli napakkaa sorttia, kurssilla ei rupateltu, kädet työnnettiin heti kyynärpäitä myöten raaka-aineisiin ja ryhdyttiin hommiin. Huomasin, että hän oli ensialkuun epäileväinen nähdessään nuorisolaumamme, mutta lopulta juuri he saivat armollisimman nyökkäyksen ja kauneimmat kehut erittäin vähäsanaiselta ja vaativalta chefiltä.
Minäkin olin ihan reipas, mutta myönnän välillä pysähtyneeni katsomaan kaunista keittiötä, upeita saviastiapinoja, seinillä riippuvia taideteoksia ja kokin hipihiljaista mutta supertehokasta henkilökuntaa, joka siivosi keittiötä, toimitti vadeittain esivalmisteltuja vihanneksia ryhmällemme ja taikoi esiin pitkiä haudutusaikoja vastaavia padallisia takahuoneesta niiden kippojen tilalle, jotka me olimme juuri uunikuntoon saattaneet. Minäkin haluan piikoja!
Tässä muutama resepti talvi-iltojen iloksenne, kaikki ovat kokkikoulu Casa Crespon toimittamia. Joitakin aineksia on vaikeaa ellei mahdotonta löytää meidän pohjoisilta ulottuvuuksiltamme, mutta luovi rauhassa, niin meksikolainenkin tekisi. Voit aina sanoa, että oma versiosi reseptistä on juuri se oikea ja alkuperäinen, satojen kansojen ja tuhansien heimojen maassa se on todennäköisesti aina jossain päin maata tottakin!
JK: Sain lukijalta huippu-uutisia! Helsingissä, osoitteessa Hämeentien 6 palvelee meksikolaisia herkkuja myyvä kauppa Dos Tecolotes, josta saa varmasti harvinaisempiakin mausteita ja raaka-aineita. Kiitos vinkistä Tuulevi!
Salsa paahdetuista tomaateista (ja pohja melkein kaikille salsoille)
Tomaatteja
Serrano-chiliä (tuoretta ja kuivattua, kokonaisena, tai muuta chililajiketta, tulisuusmieltymysten mukaan)
Valkosipulinkynsiä
Suolaa
Paahda tomaatit, kuorimattomat valkosipulinkynnet ja chili uunissa grillivastuksen alla pehmeiksi ja tummapintaisiksi. Kuori valkosipuli ja aja kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi.
Salsaan saa vaihtelua esimerkiksi lisäämällä siihen kuminansiemeniä, toukkia (yksikin toukka muuttaa makua melkoisesti, testattu on!), avokadonlehtiä, korianteria tai viinietikkaa. Eikä aineksia tarvitse aina paahtaa, silloin maku on napakampi.
Mole Verde
2 kokonaista neilikkaa
Puoli teelusikallista kuminansiemeniä
1 jalapeno-chili
6 isoa tomatilloa (joita kutsutaan myös harhaanjohtavasti vihreäksi tomaateiksi, vaikka ne ei vät ole tomaatteja, sukulaisia kylläkin. Tomatillo on meksikolainen koisokasvi, jonka voi korvata hätätilassa tomaatilla ja vihreällä paprikalla, tosin silloin salsamme ei enää olekaan verde. Tomatilloja saattaa löytyä Suomesta tölkissä.)
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 oksaa timjamia
2 oksaa oreganoa tai meiramia
6 kupillista kanalientä
6 ruokalusikallista maissijauhoa (masa harinaa), hierottuna vesitilkan kanssa tahnaksi
1-2 punttia lehtipersiljaa
(Vaikeita löytää: tuoretta tai kuivattua epazote-yrttiä eli sitruunasavikkaa ja muutama hoja santan-lehti.)
Jauha morttelissa neilikka ja kumina hienoksi. Iske tehosekoittimeen chilit, tomatillot, sipuli, valkosipuli, timjami, meirami, juuri jauhetut mausteet sekä puoli kupillista kanalientä. Samalla kun tehosekoitin jauhaa aineksia samettisiksi, laita loput kanaliemestä kattilaan ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää kiehuvaan nesteeseen tehosekoittimen mössö ja keittele muutama minuutti. Lisää masa-jauhotahna voimakkaasti vispaten. Keittele kymmenisen minuuttia välilllä vispaten. Tee lopuksi vielä persiljasta (ja epazote-yrtistä ja hoja santa-lehdistä) vihreä tahna sopivaksi katsomallasi tavalla. Lisää tahna kastikkeeseen ja keitä kokoon.
Sopa de Frijoles eli mustapapukeitto
2 pientä rotanhäntää eli arbol-chiliä tai muuta vastaavaa
4 avokadonlehteä
2 kupillista mustia papuja (kypsiä eli esikeitettyjä)
5 kupillista vettä
Oliiviöljyä
1 pieni sipuli silputtuna
2 tortilla-lättyä leikattuna ohuiksi nauhoiksi
1 avokado
Kupillinen (kuuluisaa oaxacalaista) juustoa raastettuna
Suolaa
Paahda kuivalla pannulla chilejä ja avokadonlehtiä, varo käräyttämästä. Puolita chilit ja poista siemenet. Aja tehosekoittimessa chilit, avokadonlehdet, mustapavut ja pari kupillista vettä sileäksi.
Ruskista sipulisilppu syvällä paistinpannulla öljyssä. Lisää papuseos. Lisää 3 kupillista vettä, kiehauta ja mausta. Jatka keittelemistä vielä kannen alla vartin verran.
Paista tortillanauhat kullanruskeiksi, pannulla, grillillä tai uunissa. Leikkaa avokado kuutioiksi.
Tarjoile valmis keitto tortillanauhojen, avokadon ja juuston kera.
Ceviche
Vaaleaa kalaa leikattuna noin 1 cm kuutioiksi
2 kupillista limenmehua
2 kypsää tomaattia kuutioituna, ilman siemeniä
Puoli kupillista sipulisilppua
Tuoretta korianteria
Muutama pikkelöity jalopeno-chili rinkuloina
Vihreitä oliiveja, pieneksi leikattuna
Kapriksia, silputtuna
Kuivattua oreganoa
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
1 avokado, viipaloituna
Tee ensin kaikki esivalmistelut, eli silppua niin perhanasti. Laita kala suureen kulhoon, sekoita limenmehu mukaan ja anna happojen kypsentää kala (huoneenlämmössä, sanovat meksikolaiset).
Yhdistä toisessa kulhossa tomaatit, sipuli, korianteri, chilit, oliivit, kaprikset, suola, pippuri, oregano ja oliiviöljy. Lisää kala (voit huuhdella kalan tässä välissä, mutta en oikein käsitä miksi, limehän saa maistua cevichessä kunnolla) ja yhdistä kalanpalat tomaattisotkuun. Tarkista suola ja pippuri. Koristele avokadolla ja korianterilla, tarjoa suolakeksien kera.
Mixiotes eli kanaa tai lihaa paperinyytissä (jos sinulla ihmeen kaupalla on agavenlehtiä tai banaaninlehtiä, voit käyttää myös niitä paketoimiseen!)
10 guajillo-chiliä tai vastaavaa
1 tl oreganoa
Pari kokonaista neilikkaa
Maustepippuria
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 kupillinen vettä
6 kanankoipea (tai lammasta, tai muuta lihaa)
Suolaa
Avokadonlehtiä
Leivinpaperia (tai foliota)
Esikäsittele chilit eli puolita, poista siemenet ja liota kuumassa vedessä kymmenisen minuuttia. Nosta chilit kuivumaan, heitä vesi pois.
Taas tehosekoittimen kimppuun: viskaa sinne tällä kertaa chilit, oregano, neilikka, maustepippuri, valkosipuli, sipuli, suola ja kupillinen vettä. Näin syntyy kanan tai lihan marinadi.
Pyörittele marinadi kanankoipiin ja anna maustua vähintään tunti.
Tee kuusi paperinyyttiä asettelemalla kuudelle leivinpaperiarkille koipi kullekin, lisää lusikallinen marinadia ja yksi avokadonlehti (voi korvata laakerinlehdellä) ja sido narulla nyytiksi. Kypsennä läpikotaisin joko uunissa tai vesihauteessa, vienee tunnin verran.
Tarjoile kuumien (kesäkuritsankukka)tortillojen kera.
Helado de Chocolate Oaxaqueno eli suklaajäätelöä oaxacalaisittain
2 tölkkiä maitotiivistettä
3 kupillista raastettua oaxacalaista suklaata, eri makuisilla saat vaihtelua, esim. appelsiinisuklaa on ihanaa!
Puolikas kupillinen kermaa
Vaniljaa
Aavistus chilijauhetta
Lämmittele kaikkia aineksia kattilassa kunnes suklaa on sulanut. Älä kiehuta kuitenkaan. Jäähdytä.
Kaada jäähtynyt seos kannelliseen muovirasiaan, sen verran suureen, että pääset sekoittamaan muutaman kerran jäätelöä pakastamisen aikana. Pakasta ainakin 8 tuntia, välillä perinpohjaisesti sekoittaen sähkövatkaimella kuohkean lopputuloksen aikaansaamiseksi.
*****
Casa Crespo
Chef Oscar Carrizosa
Jacobo Dalevuelta 200 (melkein Reforman kulmassa ja lähellä Jardin Conzattia)
68000 Oaxaca
Lisää Meksikoa? Yle Areenassa nyt Rick Steinin ruokamatkat Meksikossa. Hauskaa, osassa 5 vieraillaan juurikin Oaxacassa ja BBC: sivuilta löydät jaksoon liittyvät reseptit!
