Valitse sivu
Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle

Mä olen siitä vekkuli, että pystyn tekemään mitättömistä asioista valtavia ongelmia ihan tuosta noin vaan, ja sitten toisaalta taas kääntämään vaikeat asiat kiinnostaviksi haasteiksi.

Otetaan nyt vaikka Case Meksikon Pitkä Lentomatka.

Ensin mä olin ihan että ei hemmetti, pelottaa, ahdistaa, enkä takuulla tule selviämään hengissä. (Muun muassa koska en käy lentokoneiden enkä junien vessoissa koskaan eli ikinä).

Mutta sitten aikani henkeäni haukottuani ja sureksittuani päätin, että tästähän otetaankin kuulkaa ilo irti! Minähän rakastan tämmöistä suunnittelemista!

Me lennämme siis joulukuun puolessa välissä Helsingistä Madridin kautta Mexico Cityyn. Kun laskee mukaan ajomatkat Hangosta Helsinkiin, olemme matkalla noin vuorokauden, josta siis suurimman osan ilmastoiduissa tiloissa, joissa on loisteputkivaloa. Kummatkin asioita, jotka saavat minut romahtamaan.

Lentoaika Madridista Mexico Cityyn on yli 12 tuntia.

Se on AIKA MONTA TUNTIA RUTIKUIVAA LENTOKONEILMAA JA PAIKALLAAN ISTUMISTA. Tätä ennenhän olen määritellyt maksimilentoajakseni 3,5 tuntia…

Olen kuitenkin nyt kehittänyt selviytymissysteemin, joka perustuu kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin. Olen mielikuvaharjoitellut itselleni eräänlaisen lentokone-span.

Laitoin tässä päivänä muutamana mutsille viestiä.

Oletko sä antanut mulle jo joululahjan? Toivon rahaa.

Pitkän viestittelyn jälkeen (kyllä on taas tässä viikkotolkulla mennyt whatsappin varressa) mutsi siirsi PIENEN SUMMAN tililleni ennenaikaiseksi joululahjaksi, saatesanoilla:

Ei kukkia, ei seerumeita, etkä tarjoa samppanjaa kenellekään.

Hyvin se tyttärensä tuntee. Hän ei kuitenkaan kieltänyt IHOÖLJYJÄ, joten menin ja ostin heti Acon Renewal Face Oilia* aloittaakseni lentokone-spani kokoamisen!

*Kiitos vinkistä MileStyle Blog

Olen nyt pitkällisen tutkimustyön tuloksena laatinut oman muistilistani pitkille lentomatkoille, toki jo hyvissä ajoin ennen pitkää lentomatkaa ja sen suomaa kokemusta:

(Olen lentänyt kyllä nuorena mm. pisimmillään Hki-Lontoo-New York-Chicago -session, mutta sitä ei lasketa, sillä nuorenahan sitä pystyy ihan mihin tahansa eikä mikään tunnu missään. Ajatella, että silloin sitä todella lennettiin 15-vuotiaina pitkin maailmaa ilman kännyköitä, ja kotiväki saattoi vain toivoa, että joskus parin vuorokauden kuluttua kuulisivat rätisevän lankapuhelimen toisesta päästä heiveröisen tiedon perillepääsystä…)

1. Valitse paikkasi. Tätä emme valitettavasti ole päässeet vielä tekemään, jostain syystä Iberian lennolle ei saa edes kovalla rahalla varattua paikkoja etukäteen. Seuraava mahdollisuus on sitten kun online check-in käynnistyy, täytyy olla kärppänä. Aion myös luonnollisesti tarvittaessa rettelöidä Madridin lentokentällä. Osaan kuulostaa aivan joltakin roolihahmolta Almodovarin elokuvasta Naisia hermoromahduksen partaalla, kun sille päälle satun.

Me olemme matkassa koko viisikko, ja olisi kivaa istua edes jotakuinkin lähekkäin. Haluan myös jostain syystä istua koneen etuosassa ja varmistua siitä, että minun ja käytävän välissä on vain omaa väkeä. Parkkosen pitää lievän ahtaanpaikankammon takia istua aina käytäväpaikalla, myös elokuvateattereissa. Minä pidän ikkunapaikastakin, koska siellä saa käpertyä omiin oloihinsa, mutta vieraiden yli loikkiminen ei ole kauhean mukavaa.

(Suurin osa ihmisistä haluaa istua kuulemma koneen etuosassa. Siksi moni suosiikin koneen takaosaa, jossa saattaa tästä syystä olla väljempää.)

Jos olisin varoissani, upgreidaisin tietenkin koko sakin.

2. Pukeudu fiksusti. Ja kun sanon fiksusti, tarkoitan, että älä pukeudu kuten minä, jolla on pakkomielle hurmata aina kohdemaan koko asukaspohja heti lentokentällä, omasta mukavuudesta viis. Aion olla viisaampi tällä kertaa, ja olenkin jo suunnitellut itselleni lentoasun.

(Lentoasun, kiekui mutsi puhelimeen, aiotko sä lähteä lentoon!)

Tahdon pehmeät, mutta pohkeita nuolevat vajaamittaiset housut, paljaat nilkat, mustat lenkkarit, jätti t-paidan, joka valahtaa toiselta olkapäältä, harmaan kauniisti laskeutuvan alpakkavauvasta tehdyn villatakin taskuilla ja valtavan mustan shaalin. Asuni kruunaa äärettömän tyylikäs mutta silti leikkisä luonnonmateriaaleista valmistettu unimaski, jota en ole vielä löytänyt. Vaihdan kengät koneessa aamutossuihin (hotellista pöllityt) ja mustiin villasukkiin. Paljon hopeakoruja.

Kassiin pakkaan vielä joitakin vaihtovaatteita, mikäli tunnen oloni nuhjuiseksi loppusuoralla sekä mustat flipflopit. Vaikka Mexico Cityssä todennäköisesti onkin noin viisi astetta “lämmintä” klo 4:50 kun laskeudumme…

3. Unohda meikit ja piilarit. Pistä rillit päähän. EHDOTTOMASTI MULLE VAIKEIN RASTI TÄMÄ! Katso kohta 2. “kohdemaan koko asukaspohjan hurmaaminen”. Minulle luonnontilassa oleminen tarkoittaa paljon mustaa kajalia, kaikki muu on luonnotonta. Mutta koska haluan lotrata naamaani noin 300 euron arvosta vapaita radikaaleja lentomatkan aikana, ja koska haluan, että minulla on silmämunat vielä Meksikossakin, joudun taipumaan.

Vinkki: Ennen laskeutumista voit pyytää pari jääpalaa, kietoa ne kahteen servettiin ja nostaa hetkeksi silmille. Ah!

4. Pakkaa käsimatkatavarakassi järjellä, ei kiireellä. Minulla on vanha, ihana ruskeanahkainen kassi, joka on notkea ja tilava ja muuten täydellinen, mutta siinä ei ole mitään sisälokeroita. Laita siis tavarat omiin pieniin pussukoihin käyttötarkoituksen mukaan. Voiteet ja raikasteet yhteen, eväät yhteen, meikit yhteen, pillerit yhteen, laturit, laitteet ja kuulokkeet yhteen. Kun kaikella on paikkansa, on asiat helppo löytää. Gauharillahan on se mielettömän kaunis ja kätevä meikkipussisarja!

Ja vaikka haluatkin olla varautunut kaikkeen, ei matkakassia kannata turvottaa jalkatilan kustannuksella. Pienilläkin asioilla voi omasta paikasta tehdä mieleisen pesän.

5. Syö järkevästi, ennen lentoa ja lennolla. Pizzaa ja punaviiniä ei lasketa järkeväksi syömiseksi, josta olen erityisen pahoillani. Samoin kuin siitä, että välilaskumme Madridin lentokentällä kestää nelisen tuntia = olen LÄHELLÄ TAPAKSIA nelisen tuntia, mutta saan omien sääntöjeni mukaan syödä vain laihaa kanakeittoa tai salaattia. Tapasten lisäksi ikiomalla kieltolistallani ovat alkoholi, kahvi, hiilihapotetut juomat, sokeri, liika suola ja vehnä. Lentokoneilma turvottaa ja kuivattaa, ja minä haluan laskeutua litteänä ja kosteana.

6. Rakenna itsellesi ohjelma. Silkka kasvojen hemmottelu vie jo oman aikansa. Ihania aineita kannattaa taputella kevyesti lisää parin tunnin välein, sinne missä tuntuu tarvetta olevan: silmänympärykset, huulet, kädet… Ja puhdistaa kasvot puhdistusliinoilla ja misellaarivedellä välillä.

Liiku tunnin välein hereillä ollessa, juo paljon vettä (tämäkin on helpompaa hereillä), koita nukkua edes vähän, edes pätkissä. Me onneksi lennämme yöllä sen pisimmän pätkän, joten nukkuminen saattaa onnistuakin.

Jos ei onnistu, niin katso antaumuksella leffoja, lue kerrankin rauhassa ja piinaa Parkkosta tulevaisuuskeskusteluilla. Opiskele espanjaa. Kun ajan jakaa pieniin kapseleihin ja luo lennolle omat rutiininsa, aikakin menee sutjakammin. Olen myös alkanut ymmärtää, että minun on joustettava vessaperiaatteestani, toilettireissut ovat sitä paitsi hyvää liikuntaa.

Pitkiä matkoja alvariinsa ramppaava ystäväni Carita (joka on nytkin Ausseissa) kertoi kävelevänsä käytävillä ympyrää ja käyvänsä venyttelemässä koneen takaosassa, lentoemäntien luona. Siellä on hyvin tilaa. Hän myös neuvoi valitsemaan heti neljä hyvää leffaa, jotta henkisesti tietää ainakin noin 7-8 tunnin olevan katettu. Sitten kun laskee tunnin nousu- ja laskuhärdelleihin, ja pari tuntia syömisiin, onkin jo perillä. (Mutta kyllä Caritakin sanoi, että ne kolme viimeistä tuntia ovat ne pahimmat.) Carita myös vinkkasi välilaskupaikkojen suihkuista ja jalkahieronnoista, joillakin kentillä on myös joogaa! Caritan salainen ase koneessa on piparminttu-jalkavoide, mutta minä luulen, että parin tunnin lennon jälkeen en enää taivu niin paljon, että ylettyisin omiin varpaisiini…

Muista myös hyödyntää nykyajan vempeleitä: nyt ehtii kuunnella poliittisen podcastin jos toisenkin ja kenties vaikka blogata!

7. Aloita valmistuminen jo ennen matkaa. Tankkaa vettä, nuku hyvin, kävele pitkiä lenkkejä, kuori ja öljyä koko kroppa, tee hiuksillekin öljyhoito. Tehokosteuta kasvoja. Jalat joutuvat koville koneessa ja yleensä matkalla muutenkin, kun yrittää ottaa haltuun kokonaisia kaupunkeja muutamissa päivissä. Haluat ehkä satsata jalkahoitoon ennen reissua tai ainakin itse kylvettää ja huoltaa räpylät.

Myös se pizza ja punaviini -setti kannattaa unohtaa jo matkaa edeltäviltä päiviltä ja syödä kevyesti. Jos et nappaile maitohappobakteereita ympäri vuoden kuten minä, aloita ainakin reilusti ennen matkaa.

Laita kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, jotta itse matkaan lähtö on stressitön ja kiireetön (ahahahahahahahahahahah!). Hengitä. Voit joka tapauksessa fiilistellä sitä, että ainakin olet paremmin valmistautunut kuin Parkkonen.

Tässä pakkauslistaani koneeseen:

Hammasharja ja -tahna (pesisithän hampaat pari kertaa vuorokauden sisällä kotioloissakin!)

Kosteusliinat, sekä meikinpoistoon tarkoitetut että desinfioivat (aion pyyhkiä selkänojia ja käsinojia kaiken maailman rähmäkäpälien jäljiltä sekä siivota vessoja.)

Misellaarivesi

Huulirasva

Silmänympärysvoide

Seerumi, kasvoöljy tai punaisuutta poistava kosteusvoide (tai rehellisyyden nimissä nämä kaikki)

Avenen Antirougeur Calm -naamio (lähes näkymätön geeli, en siis säikytä ketään!)

Suihkutettava lähdevesi kasvoille

Käsivoide

Deodorantti

(Kaikki toki pienissä, sallitun kokoisissa purkeissa ja pulloissa, ja mielellään hajuttomina versioina. Oma iho voi reagoida voimakkaammin lentokoneen ilmanalassa, ja naapuritkin varmasti arvostavat mikäli et parfymoi koko peltipurkkia! Skippaa myös se appelsiininkukan tuoksuinen hajuvesi.)

Oma pikkuinen käsipyyhe

Pieni roskapussi

Nenäliinoja

Pumpulilappuja

Silmälasit

Piilolinssit

Aurinkolasit (koska kuuluisuus.)

Silmätipat

Meikit ja peili
Ja kun sanon meikit tarkoitan primeria, meikkivoidetta, peitevoidetta, poskipunaa, aurinkopuuteria, kulmakynää, kahta eri kajalia, luomiväriä, ripsiväriä, huultenrajauskynää, huulikiiltoa. Vaikken kaikkia klo 4:50 käyttäisikään. Voi muuten olla, että joudun ottamaan kaksi huultenrajauskynää ja huulikiillon lisäksi huulipunan, sillä olen EHKÄ siirtynyt punaisen huulipunan käyttäjäksi! Voisi olla hyvä idea tässä kohtaa vaihtaa meikkivoide kiinteään, sienellä tuputettavaan, ja poskipuna ja luomiväri voidemaiseen, sormilla levitettävään. Mutta muista: kone on varsinainen bakteeripesäke, putsaa kädet aina ennen kuin lähmit kasvojasi!

Hiusharja

Hiusöljy (hiukset kuivuvat siinä missä ihokin!)

Hiusnauhat (puhelinjohtorinkulat, what ever)

Burana

Aspiriini

Magnesium

Maitohappobakteerit

Käsidesi

Kurkkupastillit

Nenäsuihke (kenties seesamiöljy-sellainen?)

Luontaistuotekaupoista löytyy erilaisia tuotteita helpottamaan jännitystä ja nopeuttamaan nukahtamista. Jos jollakin on näistä syvempää tietoa, niin kertokaahan!

(Kuivattuja) hedelmiä

Pähkinöitä

Omat teepussit (haluan sen nimisiä pussukoita kuin Lady Moon Totally Relaxes in an Airplane, tiedättehän!)

Jotain patukoita

Purukumia

Kirja

Muistikirja

Kyniä

Meksikon matkaopas

Espanjan sanakirja tai kielioppikirja

Omat kuulokkeet

Unimaski

Lentosukkia en haluaisi, ellette pakota. Kiristää pelkkä ajatuskin. Niskatyynyä en millään tahtoisi raahata ympäri Meksikoa (niistä puhallettavista ei ole mihinkään), sitä paitsi yleensä tyynyn ja filtin saa koneestakin. Semmoinen silmä- ja suuaukoilla varustettu kosteuttava korealainen kasvomaski (sheet mask) olisi mahtava lentokone-spa-juttu, mutta liian pelottavan näköinen.

(Huomasin muuten, että yhdessä suosikkimaskissani on ISTUKKAA? Kenen istukkaa??? Ei ainakaan Hangon kempparintädin, olen kysynyt.)

Kentällä laskeudutuamme suuntaan ensimmäiseksi naistenhuoneeseen, pesen kasvoni, voitelen poskeni, harjaan hiukseni ja tempaisen itseni tiukalle nutturalle. Ja sitten vain Meksikoa valloittamaan!

Teidän vuoronne: Mitä unohdin? Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi tappavan pitkistä lennoista selviytymiseen?

Kuvat ovat huhtikuun Ranskan matkalta.

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Fenkolia ja viinirypäleitä

Fenkolia ja viinirypäleitä

Hei tämä oli kiva! Ja hyvä! Ja vähän yllättävä!

Paahdettua fetaa ja fenkolia

Laita uuni kuumenemaan (tämä oli eritoten sinulle muistutukseksi Laura!)

Pilko villisti fenkolia, punasipulia, kesäkurpitsaa ja valkosipulia, ja vippaa vihannekset uunivuokaan. Sitten se yllättävä osuus: huuhtele tummia viinirypäleitä ja irrottele reilusti rypäleitä mukaan vuokaan.

Lohko käsin isoja fetakimpaleita vihannesten päälle ja kauhaise vielä kourallinen oliiveja perään. Minulla on ihania vihreitä ja mustia oliiveita vieläkin Kreikasta, voi taivas miten hyviä ne ovat…

Sekoita kastike hyvästä oliiviöljystä, sitruunan mehusta, punaviinietikasta, suolasta ja mustapippurista. Mausta öljykastike kuivatuilla yrteillä, kuten timjamilla, rakuunalla, mintulla… kumoa vuokaan.

Muhita uunissa reilun vartin verran ja lisää sitten pikkuisia terttutomaatteja (edelleen tertuissaan, koska ovat niin kauniita siten!) paistoksen päällimmäiseksi. Kytke grillivastus ja tykitä vielä ainakin viitisen minuuttia, kunnes tomaatit ovat saaneet väriä. Minun puolestani saavat saada vähän jopa mustaa kylkeen.

Tiputtele vielä uunista otettaessa vähän oliiviöljyä ylle. Tarjoa viikonlopun piipahtajille vaikkapa espanjalaisten leikkeleiden ja rapean maalaisleivän kera; vihanneksista irtoaa makeaa, öljyistä lientä, johon leipää on ihana dippailla. Me joimme samppanjaa, mutta punaviinikin passaa.

Alkuperäinen ohje taas siitä jo aiemmin hehkutetusta Vege-lehdestä, tässä pienin omin tuunauksin.

Mulla on fenkolin kanssa pieni käytännön ongelma: otatteko te aina sen ulommaisen kerroksen pois, siis tavallaan “kuoritteko” fenkolin? Siitähän lähtee ihan valtavasti pois! En osaa ratkaista tätä, joten välillä kuorin, välillä en. Pilkon yleensä myös fenkolin varret ja tillimäiset tupsut mukaan ruokiin, valmistan sitten fenkolia kypsennettynä tai raakana. Miten te käytätte fenkolin eri osat?

Fenkolihuumani ei ota laantuakseen, päinvastoin. Ranskassa fenkolia löytyy usein aperitiivitarjottimelta ihan sellaisenaan, fenkoli taipuu mahtavasti salaatteihin, marinoituu kiltisti  ja muistatte ehkäpä myös esimerkiksi fenkoli-lohivuoan tai lemmekkään fenkolipizzan?

Don Witkan Cornicabra -oliiviöljy saatu maisteltavaksi Tian Veranta & Friends -joulupuodista Hangosta. Todella tuoreen ja voimakkaan makuinen pippurinen öljy, tykkäsin! 

Kreikkalainen lammaspata

Kreikkalainen lammaspata












Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi.

(En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!)

Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa.

Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, loiskui ja sihisi. Kaikki kellui oliiviöljyssä.

(Oliiviöljystä puheenollen, olin kesäkuun jäljiltä pitkään kuin nuori persikka kiiltävine poskineni. Hiukset kihartuivat niskassa ja olin täyteläinen ja täynnä valoa. Tänään seisoimme Parkkosen kanssa marraskuusta putkahtaneina metalliseinäisessä hississä, sinisen loistevalon alla ja katsoimme meitä peilissä: näytimme ryppyisiltä, ankarilta ja alistuneilta.)

Vaan heinäkuussa nostimme pöytään kreikkalaista salaattia, tsatsikia, riisillä täytettyjä mausteisia paprikoita ja lammaspataa. Lapioimme kaikkea hyvää lautaset kukkuroilleen, latkimme halpaa, jääkylmää viiniä. Rapeakuorinen leipä murrettiin kädestä käteen. Tyttäret tekivät jälkiruoaksi hedelmävadin, jonka yllä me kaikki ensin vain huokailimme onnesta.

Ei haittaa, vaikka resepti tulee vasta nyt. Fetasalaatin voi tehdä talvi-iltoina myös lämpimänä versiona ja pataruoka se vasta tekeekin hyvää, hyisestä tuulesta tupsahtaville nälkäisille.

Kreikkalainen lammaspata

Laita pataan pannulla ruskistamaasi lampaanlihaa, suupaloiksi pilkottuna.
Heitä mukaan salottisipuleita, isoja paprikalohkoja ja chilipalko tai pari siemenineen. Laita sekaan myös kuivattuja aprikooseja ja luumuja, kourallinen kumpaakin, ja mausta suolan ja pippurin lisäksi kanelilla ja rosmariinilla.
Kumoa lopuksi kaiken ylle reilusti vettä, kenties pieni tujaus punaviinietikkaa, ja tyrkkää pata uuniin niin pitkäksi aikaa, että kaikki on muhevaa ja hiukan makeaa.

Tarjoa täytettyjen vihannesten tai riisin kera. Ruokajuomavinkki: ainakin meidän marketista saa kreikkalaista Mythos-olutta!

Tuo tatuointi: sen kantaja on juossut Spartathlonin, eli hurjan ultrajuoksun Ateenasta Spartaan. 250 kilometriä alle 36 tunnissa, antiikin ajan sanansaattajan Feidippidesin jalanjäljissä. 440-luvulla eaa Herodotoksen kirjaamassa historiateoksessa kuvaillaan reittiä ja mainitaan siihen käytetty aika, ja kilpailu syntyi 1980-luvulla noiden ikivanhojen persialaissodista kertovien kirjoitusten pohjalta. Lumoavaa, kerrassaan lumoavaa! Itsehän jaksoin juuri ja juuri taapertaa ne muutamat sadat metrit vuoren rinteessä, oliivilehdossa sijaitsevasta lomakodistamme meren ääreen ja rantatuolille.

Asiasta toiseen

Asiasta toiseen

Ja sitten oikeisiin ongelmiin. Mutsilla on nimittäin nyt jotain meneillään Zlatan Ibrahimovićin kanssa. Ja kyllä, tällä tavalla minä todellakin saan päiväni kulumaan. Siirrytään whatsappin puolelle.

Miksi Zlatan Ibrshumoeitch on mun Instagram-tilillä?
(Kirjoitusvirheet mallin omia.)

Niinku miten hän on siellä?

En mä tiedä… siellä on sen kuvia yhtäkkiä! Siis instagram kuvia!

No siis seuraatko sä sitä?

En tietääkseni? Seuraako se mua?

No miksei seuraisi?
(Laitan nauruhymiöitä, vaikka oikeasti mieleni tekisi itkeä.)

Miten sen saa pois sieltä??

Puhelin soi. Mutsi soittaa. Olen juuri keskellä erittäin tärkeää tehtävää, googlaan “pitkän lentomatkan luottotuotteita”. (Tästä tulee niiiiiiin kallis matka… haluan seerumeita, seerumeita, kuuletteko!)

Vastaan piruuttani möreällä äänellä “Zlatan”. Mutsi nauraa 20 minuuttia luurin toisessa päässä.

Puhelussa kuulen erilaisia versioita Zlatanin ilmestymisestä mutsin instagramiin. Mutsi epäilee, että koska hän on katsonut joltain nettisivulta Ruotsi-Italia matsin tuloksia ja analyysejä (since fucking when???) niin Zlatan on siitä jotenkin innostunut.

Koitan selittää, että todennäköisesti EI KUITENKAAN ja että ehdin jo tarkistaa, ja mutsi todellakin seuraa instassa (vahingossa tai tahallaan) viittä henkilöä; lapsenlapsi ykköstä, lapsenlapsi kakkosta, Parkkosta, minua ja Zlatan Ibrahimovićia. Hän sanoo ettei MISSÄÄN NIMESSÄ seuraa Zlatan Ibrahimovićia, ei seuraisi vaikka maksettais. Ei mua kiinnosta mitä semmoinen potkupalloilija puuhailee!

Hänelle on aivan selvää, että se on Zlatan, joka tässä nyt tekee itseään tykö.

Lopetamme puhelun, mutta viestittely jatkuu illemmalla.

Estin muuten sitä seuraamasta mua! Mutta en ole varma pääsinkö siitä eroon… Katso onko se pirun Zlatan poistunut instagramista? Huh mikä päivä.

(Pyörittelen silmiäni niin, että ne meinaavat lentää päälaen läpi ilmaan…)

Perhana! Pallotelkoon nyt vaan siellä Ruotsissa!!!!!

Jälkipolville tiedoksi, tämä marraskuinen keskiviikko oli se päivä, jolloin mummo Zlatanille bännit pisti.

Päivän kirja: Marisa Bruni Tedeshi, Mes chères filles, je vais vous raconter… “tyttäreni, antakaahan kun kerron teille”, jossa Carla Bruni-Sarkozyn ja Valeria Bruni Tedeschin äiti, konserttipianisti ja näyttelijä Marisa Bruni Tedeschi paljastaa yhtä lailla tunnetuille tyttärilleen elämänsä seikkailuja, rakkauksia ja muun muassa Carla Brunin biologisen isän. 

Epäilyksen varjo

Epäilyksen varjo

Meidän alkuvuottamme on varjostanut eräs asia, josta ajattelin nyt kirjoittaa, vaikka se tuntuukin vaikealta ja vaikka kaikki on tavallaan vieläkin kesken. Kirjoitan, koska tiedän että varjo on vaikuttanut omaan läsnäolooni mm. täällä blogissa ja myös siksi, että mitä enemmän ikävuosia kartutan, sitä varmempi olen siitä, että puhuminen auttaa. Itseä ja joskus ehkä muitakin.

Kerroin kyllä useammankin kerran teillekin kuinka tiukka ja rankka keväämme oli, mutta jätin kertomatta sen rankimman; maaliskuussa saimme tietää, että keskimmäisellämme epäillään harvinaista, perinnöllistä sairautta. En ryhdy kuvailemaan sairautta, tai oireyhtymää sen tarkemmin, sillä tiedän itsekin vielä liian vähän. Eikä juuri kyseinen sairaus ole avautumiseni tarkoituskaan, vaan halusin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu, kun perheeseen laskeutuu vakavan sairauden epäily.

Elsa oli juuri täyttänyt 18 kun kuulimme asiasta. Koska hän ei ollut enää alaikäinen, eivät kouluterveydenhoitajat ja -lääkärit ole enää yhteydessä vanhempiin. Niinpä me vain saimme jonain ihan tavallisena arkipäivänä viestin lapselta itseltään, jossa kysyttiin, onko meidän suvuissamme esiintynyt neurofibromatoosia. Se oli ensimmäinen kerta kun eläessäni näin nuo kirjaimet peräkkäin. En ollut koskaan kuullutkaan.

Katsoin heti tietysti netistä mistä oli kysymys, mutta lopetin googlailun lyhyeen. Päätin, että vaikka olenkin tutkijasorttia ja haluan tietää kaikesta kaiken, en ryhdy perehtymään asiaan nettiartikkeleiden varassa enkä ainakaan murehtimaan etukenossa. Saimme lähetteitä, juoksimme erilaisissa kuvauksissa ja tulokset vain katosivat jonnekin. Me jatkoimme leijumista. Ja samalla kuitenkin elimme elämäämme, sitä vilkasta ja kovin kummallista kevättä ja kesää juhlineen, hautajaisineen ja matkoineen.

Kun laskeuduimme Ateenasta Helsinkiin heinäkuisena aamuyönä, oli edessä saman tien lääkärikäynti Helsingissä. Tytär tuli junalla Hangosta ja meni isänsä kanssa sairaalaan,  josta hänen heleät veripisaransa lähetettiin Walesiin tutkittavaksi. Tulokset tulivat eilen tiistaina, me menimme Helsinkiin kaikki kolme. Tuijotimme paperilappua, jossa oli tyttären geenirimpsu, ja geenirimpsussa yhdessä geenissä yksi pieni virhe.

Se ei valitettavasti kertonut vielä mitään, se jättää edelleen asioita auki. Siksi nyt myös meidän veriputkilomme, Parkkosen ja minun, reissaavat kenties parhaillaan tuolle sumuiselle niemimaalle. (Näen ne jostain syystä vanhassa valtamerilaivassa, halkomassa suurta merta, mutta todennäköisesti on olemassa nykyaikaisempiakin kuljetustapoja.) Tulokset saamme 2-3 kuukauden kuluttua.

Menimme sairaalasta pizzalle, huutelimme tapamme mukaan viereisiin pöytiin, olimme yhtä ulalla kuin ennenkin.

Kovin moni oireista täsmää, siltä osin en yritä puhua asiaa valoisammaksi. Tukeudun kuitenkin omaan tapaani kiinnostua kaikesta, ja kiinnostun tästäkin. Minusta on lumoavaa, että juuri sellaista geenijonoa, juuri sellaisella pienellä muutoksella, ei löydy mistään lääketieteellisistä kirjastoista, miltään dokumentoidulta ajalta. Hän todellakin on ainutlaatuinen tyttö!

Ajattelen nyt jotenkin näin:

Jos on tarkoitettu, että meihin osuu, niin sitten olkoon niin. Me kestämme kyllä.

Onko loppujen lopuksi  turhaa vaivata päätänstä ihan hirveästi asioilla, jolle ei voi mitään?

Olemme sitä paitsi vihdoin alan parhaiden osaajien käsissä.

Me olemme samassa veneessä, onhan kyse perinnöllisestä sairaudesta. Hän ei ole yksin. Eikä tietysti olisi muutenkaan. Me olemme jengi.

Jos ihmisen on pakko kantaa sairautta, Suomi on varmasti yksi parhaita paikkoja siihen touhuun.

Kaikista maailman kauheuksista tämä ei olisi kaikista kauhein.

Hän voi hyvin nyt, me kaikki voimme hyvin. Huomisestahan ei kukaan tiedä, siis ei kukaan, kuitenkaan.

Jos kyseessä on neurofibromatoosi, se on ollut hänessä maagisesta hedelmöityshetkestä lähtien. Se on ollut keskuudessamme aina. Tuntuisi hölmöltä alkaa vouhkata nyt.

Mikään ei estä tällä hetkellä meitä tai häntä tekemästä kaikkea, mitä olemme ehtineet suunnitella. Kuten nyt vaikka matkustamasta Meksikoon!

Hämmästyn huomatessani, että tämmöisinä hetkinä draama queen minussa loistaa poissaolollaan. Olen rauhallinen ja viileän analyyttinen. Fatalismini sallii minun nukkua öisin. Tiedän, että minussa on kaikki mitä vaaditaan, jos vaaditaan. Tyttärestä nyt puhumattakaan, hän on kuin lasersäde, kirkas ja vahva.

Elämä on kertakaikkiaan hurjan mielenkiintoista. Loppujen lopuksi kaikilla on omansa, meillä se on nyt tämä. Jollakin jotain muuta. Harvoin kenelläkään ei mitään. Olen aina yrittänyt opettaa lapsilleni (ja eniten itselleni), että surraan vasta sitten jos on syytä surra.

Huolehtimalla hirmuisesti etukäteen värittää vain harmaalla värikynällä läsnäolevan hetken ilot, valot ja onnet.

Ja juuri nyt – kaikki on hyvin!

Postaus on kirjoitettu asianosaisen lapsosen suostumuksella.