Valitse sivu
Hotellielämää

Hotellielämää

Teille lienee käynyt matkan varrella selväksi, että pidän hotelleissa notkumisesta. Ymmärrän, että viehätys katoaa sukkelaan, jos hotellielämä käy työstä, mutta näin satunnaisena piipahtelijana olen edelleen tohkeissani pienistä shampoopulloista ja muhkeissa vuoteissa nautituista aamiaisista.

Me vietimme viime viikonloppuna lemmenlomaa Helsingissä, siitä lisää myöhemmin. (Jos muistan, en ole palannut melkein mihinkään juttuun johon olen luvannut palata. Anteeksi. On ollut kiireitä.)

Nyt haluan nimittäin kirjoittaa aiheesta, jonka olen meinannut toteuttaa joka kerta hotellivierailun jälkeen. Minähän olen tunnetusti krooninen ajattelija ja jopa superrentouttava hotellivierailu stimuloi pääni täyteen kysymyksiä ja pohdiskeluja, koskien hotellielämää. Löydän vaivattomasti itseni vatvomasta oikeita ja vääriä tapoja elellä hotellissa, ja mietin tietenkin myös legendaarista mitä muut minusta ajattelevat -soopaa, eli tässä tapauksessa mitä minusta ajattelee hotellinväki. Sillä jos jostain asiasta voi tehdä ongelman, niin minähän totta vieköön teen!

Ja koska tyhmät kysymykset on tehty kysyttäviksi, soitin tuttavalleni, Klaus K -hotellin hotellipäällikkö Tero Thynellille.

Anna: Tero, kerrohan, saako ne ihanat pienet shampoopullot, hoitoaineet, vartalovoiteet ja vanity kitit ottaa hotellista mukaansa? Ja ajatteleeko kerrossiivoja, että vitsi mikä pihi bitch täällä on kyläillyt, jos ottaa?

Tero Thynell: Haha, siitä vaan, tottakai saa ottaa! Nehän ovat ihan parhaita matkakokoisia tuotteita myöhempää käyttöä varten! Itse asiassa se suorastaan helpottaa kerrosiivojan työtä, kun ei tarvitse arvailla onko pulloja avattu ja vähän käytetty. Hyvin herkästi ne kaikki vierailijoille tarkoitetut tuotteet menevät roskikseen, jos on pienikin epäilys.

Anna: Teillä on Klaus K:ssa ekologista ajattelua, kaikki kosmetiikkakin on isoissa pulloissa, pisteet muuten staileista MALIN + GOETZ -tuotteista.

Tero Thynell: Ekologisista valinnoista puheenollen, tiesitkö muuten mikä on tulevaisuuden juttu hotellisiivouksessa mm. Ruotsissa? Aktiivivesi! Meillähän on tämä Green Key-sertifikaatti ja olimme sen tiimoilta palaverissa, jossa kerrottiin siivoamisesta ilman kemikaaleja, aktiivivedellä.

Anna: Mä r a k a s t a n hotelleiden aamutossuja jostain syystä. Ja kyllä, otan nekin mukaani. Niitähän ei pestä ja kierrätetä. Mutta mun on myönnettävä, otan joskus myös ne toisetkin tossut, muovipaketissa, jos Parkkonen ei ole avannut omiaan. (Miehet eivät ole niin aamutossuihmisiä?) Asettelen aamutossuja sitten yövierailleni, koska tietysti kotioloissakin usein leikin hotellia (suklaakonvehti tyynylle jne.), eivätkö kaikki tee niin?

Tero Thynell: Käytettyjä tossuja ei tosiaan pestä eikä kierrätetä, ne menevät roskiin. Eli mukaan vaan nekin ihan hyvällä omatunnolla. Enkä pistä pahakseni vaikka käyttämättömätkin tossut lähtisivät vieraan matkaan. Nehän mainostavat hotellia jatkokäytössä teidän vieraillenne.

Anna: No joko nyt se kerrossiivooja ajattelee että kaikkiko sen pitää riipiä mukaansa?

Tero Thynell: Ei ajattele, kerrosiivoojilla ja meillä muilla hotellityöntekijöillä on aika paljon muuta ajateltavaa kuin hotellivieraidemme käytös. Sitten jos lähtee esimerkiksi lamput seinästä, niin sitten ei ehkä ajatella niin hyvällä.

Anna: Mä r a k a s t a n myös tilata aamiaisen huoneeseen. Ihan parasta! Pitääkö mun meikata ja pukeutua aamiaisentuojaa varten vai saanko ottaa aamiaisen vastaan aamutakissa?

Tero Thynell: Anna saat, todellakin. Aamiaistarjoilijalle on itsestään selvää, että hän hyvin hienovaraisesti astuu siinä asiakkaan intiimiin tilaan ja tilanteeseen, ja kunnioittaa sitä. Sitä paitsi sehän on juuri huoneaamiaisen juttu, että ei tarvitse vielä laittautua maailmaa varten.

Anna: Ärsyttääkö teitä juosta tarjottimien kanssa kerroksissa?

Tero Thynell: Ei hyvänen aika ärsytä, aamiainen huoneeseenhan on tosi ihanaa, mekin ihan hykertelemme asiakkaan puolesta!

Anna: Mä kirjoittelen kaikenlaisia erityistoiveita aamiaistilauslapun reunaan, pyydän Hesarin tai lämmintä maitoa kahvin kanssa, tai annan munankeitto-ohjeita. Laitan toki aina siihen myös hymynaaman kuvia, ettei kukaan ajattele, että olen mikään vaativa ihminen, vaan sellainen hyvin kohtelias ja nöyrä.

Tero Thynell: Hei tämä onkin nyt tärkeä asia: kannustaisin tosi rohkeasti asiakkaita avaamaan suunsa toivomustensa suhteen. Oikein TOIVON, että asiakkaat antaisivat meille tilaisuuden palvella vielä paremmin! Otamme mielellämme mieltymykset huomioon, kunhan meille kerrotaan niistä. Mitään kristallipalloa kun ei ole. Kaikista kurjinta on, jos jälkikäteen sanotaan, että olisi ollut kiva jos teillä olisi ollut sitä tai tätä. Jos tiedämme etukäteen, voimme aika monessa tapauksessa vaikka valmistaa erikseen jotain asiakkaan toiveita vastaavaa. (Tällöin toki lisämaksu on mahdollinen.)

Anna: Mä inhoan ruokahävikkiä, olen kehittynyt todella taitavaksi ja optimaaliseksi aamiaisentilaajaksi. En tilaa mitään turhaa. Tässä mä olen ihan super.

Tero Thynell: Joo, minustakin ruokahävikki on iso, maailmanlaajuinen ongelma. Paras tapa saada tarjottimen ruokamäärät kohdilleen on luonnollisesti tilata vain sen verran kuin jaksaa syödä. Lisäähän saa tarvittaessa aina.

Anna: Annetaanko aamiaistarjottimen tuojalle muuten tippiä? Mä olen kova tippaamaan ravintoloissa, mutta olen usein tosi vaivautunut aamiaistilanteessa kun en tiedä missä kohtaa ja kuinka paljon ja onko se noloa vai ei.

Tero Thynell: Tippaatko hotelliaamisella, jos syöt sen salissa? Et varmaankaan. Mutta toki jos olet paljon kirjoitellut sinne lapun reunaan erikoistoiveita ja ne on kivasti toteutettu, niin saahan siitä kiittää huonepalvelua.

Anna: Siihen nähden, että tykkäisin tilailla kaikenlaista huonepalvelusta muutenkin, teen sitä tosi harvoin. Mutta joskus kuitenkin. Miksiköhän hotellissa tekee aina mieli syödä caesarsalaatti tai hampurilainen? Tai joku klassikko BLT-sandwich? Olen ollut havaitsevani kolmea koulukuntaa tarjottimen suhteen syömisen jälkeen: nostetaan käytävän lattialle, soitetaan joku noutamaan tyhjä tarjotin tai jätetään tarjotin aamuun ja lähtöön saakka huoneeseen. Uuh, tota viimeistä mä en ihan ymmärrä… Mikä on paras tapa?

Tero Thynell: Ehdottomasti paras tapa on soittaa huonepalvelu hakemaan tarjotin ruokailun jälkeen. Se on selkeintä. Tottakai kierrämme käytävät iltaisin ja öisin ja keräämme tarjottimet myös käytävältä. Minustakin ehkä se ruoantähteineen huoneessa seissyt tarjotin on se vähiten hyvä käytäntö. Ja Anna, saat tilata ihan mitä tahdot huonepalvelusta, me emme todellakaan tee asiakkaistamme luonneanalyysejä tai luokittele muutenkaan vieraitamme.

Anna: Ja sittenhän mulla on tää, että mä siivoan lähtiessäni. (Mä muuten myös joskus uudelleensisustan hitusen tullessani, mutta ei puhuta nyt siitä.) Poislähdön alla laitan kaikki nätisti ja kerään pyyhkeet viikattuina ammeeseen ja ylipäätänsä vähän järkkäilen paikkoja. Suoristelen asioita. Ajattelen kuinka ILOISEKSI kerrosiivooja varmaankin tulee ja kuinka suurella kaipauksella hän minua ajattelee. Tyyliin siinäpä vasta oli viehättävä asiakas, toivottavasti hän palaa pian! Olenko normaali?

Tero Thynell: Ei sun kyllä tarvitsisi. Mutta en mä sano, että se ihan kurjaakaan on, siivoojan kannalta. Se on aina jännä hetki astua sinne huoneeseen, että mitä on luvassa. Tottakai siivoojakin ilahtuu, jos ei mitään ihan hurjaa kaaosta ole vastassa.

Anna: Mikä hemmetti siinä muuten on, että hotellihuoneiden ihanissa, ylellisissä, muuten niin viimeisen päälle suunnitelluissa kylpyhuoneissa on yleensä aivan surkeat meikkivalot!

Tero Thynell: Hyvä kysymys. Suunnittelevatko valaistusta ihmiset, jotka eivät meikkaa? Meidän olisi varmaan muutenkin syytä ottaa useammin käyttäjät eli hotelliasiakkaat mukaan suunnitteluun?

Anna: Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi! Jatketaan. Koska en yleensä ikinä haluaisi poistua hotellista määräaikaan mennessä, kysyn joskus mahdollisuutta venyä mestoilla vähän pidempään. Miten se vaikuttaa teidän hotelli-ihmisten elämään, olenko riesaksi?

Tero Thynell: Aina saa kysyä. Jos on todella kiireistä ja täyttä, niin sitten se ei vain yksinkertaisesti onnistu. Onhan se vähän hankala yhtälö ja sekoittaa siivoojien pakkaa työjärjestyksen osalta, mutta aina kun se vain on mahdollista, myönnämme sen mahdollisuuden ilolla. Ei ole tapana pantata hyvää palvelumahdollisuutta. Jotkut hotellit veloittavat lisäajasta, tämä vain sinulle tiedoksi.

Anna: Kiitos tosi paljon Tero kun ehdit vastailla. Kerrohan nyt lopuksi Klaus K:n kuulumisia, en olekaan ollut teillä pitkään aikaan? Kaltaiseni hotellihaukka on kyllä armoton asiakas, uudet hotellit vetävät heti puoleensa… Vaikka teillä on kyllä kaupungin paras asiakaspalvelu, on aina ollut. (Sitäpaitsi mun huumorintajuun vetosi aina se, että siirryin Hangon Bulevardilta Helsingin Bulevardille, heh!)

Tero Thynell: Nyt ei ole mitään suurempaa kerrottavaa, pari vuotta sitten rakensimme vintille Sky Lofts-huoneet ja sviitit sekä kattoterassin, ne ovat tosi kiva lisä tarjontaamme. Aulabaari eli lounge on mukava, Toscaninissa on tosi hyvää italialaista ruokaa, meille voi tulla hengailemaan vaikkei yöpyisikään.

Anna: Joo, ne teidän Helsingin kattojen korkeudella olevat parvekkeelliset pienet huoneet on kivoja, tykkään hirveästi kun huoneessa on tasoja, siis että noustaan esimerkiksi pari porrasta ylös sänkyyn. Kuule, jos lukijoilla on vielä jotain ovelia kysymyksiä hotellielämästä, lupaatko vastata vielä niihinkin?

Tero Thynell: Tottakai!

Kuvan aamiainen on viime viikonlopulta Hotel Havenista, joka kuuluu Kämp Collection Hotels -ryhmään, kuten Klaus K:kin.  

Lemmenloma

Lemmenloma

Olemme lähdössä reilun vuorokauden mittaiselle lemmenlomalle.

Kivaa! ajattelette te. Kääk, ajattelen minä.

Teen lähtöä monta päivää. Ohjeistan lapsia, valmistelen taloa, tyhjennän jääkaapin, täytän sen. Pesen pyykkikorin tyhjäksi ja kerron keskimmäiselle, että jos kuolen yllättäen, minulla on kolme timanttia säilössä yhdessä koruliikkeessä. Kipaset ne sitten sieltä!

Sen jälkeen alan hermoilla vaatteista. Siis joo, mulla on todellakin KAKSI Marimekon mekkoa, mutta ei silti mitään päälle pantavaa. Unohdin mekko-ostosten aikaan (kesä) kaikki muut vuodenajat. Kreikan värittämät säärenpallurani eivät enää olekaan kullanruskeat, ja sukkahousut taas – no, ahdistavat.

Levitän matkalaukun lattialle paria päivää ennen, ehdin vain hädin tuskin tehdä töitä. Mitkä kaikista mustista vaatteistani sopivat yhteen? Eivät mitkään. Piinaan ystävieni työpäiviä vaatekriiseilläni. Haluan yhtäkkiä (tai yhtäkkiä ja yhtäkkiä, Ira lietsoo mua) kukkaisen, liehuvahelmaisen hameen ja vaaleanpunaisen puseron. Löydänkin paikallisesta vaateliikkeestä vaaleanpunaisen puseron, näytän siinä jouluporsaalta. Haluan sittenkin vain Guccin käsilaukun ja uudet nilkkurit.

Lähtöaamuna meikkaan liikaa ja säädän hiuksia liikaa. Puen, riisun, puen ja riisun, ja laitan lopulta päälle ne ensimmäiset vaatteet. Likaisen paidan, villatakin ja farkut. Onneksi sentään kenkäni ovat hopeakimalteiset. Lisään asuun verkkosukat, sotken hiukset. Olen angstinen, hikinen ja punainen.

Läkähtymäisilläni muistan alusvaatteet. Lemmenloma = pitsi. Voi taivas, mulla ei ole mitään alusvaatteita! Ehtiikö itseruskettava kuivua kymmenessä minuutissa? Kuivaäöljyä nyt vähintään itsesi päästä varpaisiin, nainen! Kynsilakkaa, myös varpaisiin. Haluaisin osata laittaa muutamat irtoripset, mutten osaa sitäkään. Ja nyt on jo kiire.

Parkkonen tulee käymään kotona pakatakseen. Hän kiipeää yläkertaan, kopistelee kaapinovia (jotka jättää kaikki auki) ja laskeutuu kahden minuutin kuluttua matkalaukun kanssa eteiseen leveästi hymyillen. Kamat kasassa!

Lemmenloma voi alkaa. Löydätte minut jostain helsinkiläisestä sovituskopista vääntelemästä käsiäni, Parkkonen menee varmaan leffaan.

Hyvää viikonloppua kaikille, lemmellä tai ilman!

Kuva Jean-Luc Godardin elokuvasta Viimeiseen hengenvetoon (A bout de souffle), 1960.

Hangon Elokuvajuhlat lähestyvät

Hangon Elokuvajuhlat lähestyvät

Kirjoitan sinnikkäästi joka vuosi Hangon Elokuvajuhlista, koska se nyt vain sattuu olemaan lempitapahtumiani tässä tuulisessa kaupungissa, ja vieläpä osuu lempivuodenaikaani syksyyn. (Syksy on aina syksyisin lempivuodenaikani, kevät taas keväisin. Kätevää.) Tänä vuonna festaroidaan to-ma 19.-23.10.

Vuoden 2017 ohjelmisto oli jotenkin miehinen, sotaisa ja aavistuksen ahdistava, mutta siltikin löysin itselleni taas katseltavaa päällekkäisyyksiin asti.

***
En muuten ollut miehisyys-pohdintojeni kanssa ihan väärässä. Olin kirjoittanut tätä postausta tähän saakka, kun hyppäsin lukemaan Hesarin artikkelia Nordic Business Forumista. Joka muuten alkaa sanoilla ”Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä! Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä!” Kuuluisaa kansallisrunoilijaa lainatakseni: että mitähän vittua? Saavatko naiset puhua tuolla ollenkaan???

Otin kuulakärkikynän ja rupesin alleviivaamaan jutusta puhujia, olleita ja menneitä: 15 nimeä, 15 miestä. Toivottavasti naiset saivat edes keittää kahvia näille hyvin tärkeille henkilöille? Tai taputtaa käsiään? Artikkelin päättää kävijäkommentti: ”Tuli ehkä vähän uskoa ihmisyyteen.” No kuule mulla kävi ihan just päinvastoin!

Ja siis sitten tästä suivaantuneena nappasin myös Hangon Elokuvajuhlien ohjelmiston käsittelyyn; 21 esitettävästä elokuvasta (lyhäreitä en laskenut) 19 on miehen ohjaamaa. Ja ne kaksi muutakin ovat mies-nainen-työparin. Ei siinä mitään, minähän rakastan miehiä. Tämä vain välihuomiona, että me muistaisimme kuinka vähän me saamme käsitystä maailmanmenosta naisten näkökulmasta.
***

Koko Hangon Elokuvajuhlien komean (ehehe) ohjelmiston löydät täältä, alla omat tärppini. Huomaathan, että minä olen ihminen joka haluaisi pelkästään katsoa ranskalaisia elokuvia joissa ei tapahdu mitään, joten tärppilistan ulkopuolelle jää tosi kovia leffoja. Elokuvat menevät myös päällekkäin, silloin on vain tylysti valittava kahdesta mielenkiintoisesta. Tee siis oma listasi omien aikataulujesi ja mieltymystesi mukaan!

Elokuvia esitetään Hangon helmessä, nostalgisessa Kino Olympiassa sekä Hotel Regatassa sekä Hotel Bulevardissa. Pahoittelen, etten saa festareiden sivuilta linkitettyä elokuvien esittelyteksteihin, sen sijaan elokuvan nimet on linkitetty nyt trailereihin. Olkaapa hyvät:

Perjantai 20.10.

Hotel Regatta
17:30 Neruda, Pablo Larrain, Chile 2016
21:30 Fuocoammare, Gianfranco Rosi, Italia 2016

Lauantai 21.10.

Kino Olympia
11:30 Loving Vincent, Dorota Kobiela, Hugh Welchman, UK & Puola 2017

Hotel Regatta
13:30 Tomorrow – Kohti parempaa huomista, Mélanie Laurent ja Cyril Drion, Ranska 2016
19:30 Salaisuuksien illallinen, Paolo Genovese, Italia 2016

Sunnuntai 22.10. 

Kino Olympia
12:30 The Square, Ruben Östlund, Ruotsi 2017 (Tää mua vähän jännittää!)

Lisäksi kipitän jonain iltana katsomaan Hotel Bulevardiin R & A Shorts eli Rakkautta & Anarkiaa -festareiden lyhytelokuvia!

Dokumenttielokuva Didionista

Dokumenttielokuva Didionista

Hei mistä saan tietää näkyykö Netflixin lokakuun lopussa ensi-iltansa saava Joan Didion -dokumentti myös Suomessa? Kai se nyt näkyy? Miksei näkyisi? Kuolen nimittäin jos ei näy.

Joan Didionin lukeminen ensi kertaa (löysin Didionin vasta myöhään, muutama vuosi sitten) oli kirjallinen jysäys. Miten ihanan pelkistettyä, älykästä ja kirkasta, ei mitään turhaa, ei mitään kliseistä, ei mielistelyn häivääkään. Pieni kyynisyyskin on minusta aina pelkkää plussaa. Siitä lähtien olen suositellut Didionia muillekin, vaikka olenkin jostain syystä rajoittanut Didionini tasan kahteen viimeisimpään, omaelämäkerralliseen esseeteokseen, joita lueskelen vuoron perään. Hullulla on halvat huvit. Tosin kirjoista Maagisen ajattelun aika ja Iltojen sinessä on huvi kaukana, ne ovat nimittäin molemmat haikeita surun kuvauksia.

Viimeksi tyrkkäsin Didionia valkokuvaaja Krista Keltaselle, kun sekä hän että Jonna Kivilahti kuvausreissulla toisistaan tietämättä vierailun loppupuolella kysyivät, onko minulla suositella lukemista. Tuo kysymys on lempparini, menen innosta sekaisin kuin koiranpentu, kun saan esitellä kirjahyllyäni ihmisille. Samaan aikaan ahdistaa: kuinka koskaan voin suositella vain yhtä, kahta tai muutamaa? No, Jonna lähti yhden kirjan kanssa, Krista neljän. Toivon, että he pitävät valinnoistani.

Takaisin dokumenttiin. Nyt lokakuussa Netflix julkaisee Didionin edesmenneen aviomiehen veljenpojan (englanniksi riittäisi pelkkä nephew!), näyttelijä ja elokuvantekijä Griffin Dunnen ohjaaman dokumentin Joan Didion: The Center Will Not Hold. Kickstarteria varten tehty esittelyklippi antaa hieman osviittaa tulevasta, eli vuosikymmenittäin amerikkalaisten kirjallisuuspiirien ajankuvaa ja Didionin omaa ääntä. Ja mun on siis pakko saada nähdä tämä.

Didionin edellä mainittujen kirjojen lisäksi hyllyssäni keikkuu The Last Love Song, Tracey Daughertyn (joka on muuten mies) Joan Didion-elämäkerta. Saa lainata.

Parkkoselle mä laitan talteen tähän loppuun meidän tulevaisuudennäkymät. Tai poimitaan ainakin noi ravintola-aamiaiset repertuaariin!

“Joan Didion and John Dunne, or the Didion-Dunnes, as their friends referred to them, had a superb marriage that lasted 40 years. They were ideally matched. Once, years ago, they thought briefly about getting a divorce. They actually wrote about it in a weekly column they were then contributing to the Saturday Evening Post. But they didn’t get a divorce. Instead they went to Hawaii, a favorite getaway place of theirs, and began a life of total togetherness that was nearly unparalleled in modern marriage.

They were almost never out of each other’s sight. They finished each other’s sentences. They started each day with a walk in Central Park. They had breakfast at the Three Guys Restaurant on weekdays and at the Carlyle hotel on Sundays. Their offices were in adjoining rooms of their sprawling apartment. John always answered the telephone. When it was someone like me calling with an interesting bit of news, he could always be heard to say, “Joan, pick up,” so that she could hear the same bit of news at the same time. They were one of those couples who did everything together, and they were always in accord on their opinions, whatever subject was under discussion.

They were very much a part of the New York literary scene. (…) They dined out regularly, primarily at Elio’s, a celebrity-oriented Italian restaurant on Second Avenue at 84th Street, where they always had the same table, next to framed jackets of two of their books. They wrote their books and their magazine articles separately, but they collaborated on their screenplays for movies.”

– Dominick Dunne, Vanity Fair

Lue lisää: Joan Didion Célinen mainoskasvona, Vogue.

Kuva: Annie Leibovitz for Vogue, October 2017

J. K. Vihdoin ilmestyi myös dokumentin virallinen traileri. 

Italialainen ilta

Italialainen ilta















Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita.

Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta.

Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme.

Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden.

Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään!

Kehnäsienirisotto
Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen tämän hienon herkun äärelle. Kehnäsienen maku on upea, se soveltuu hienosti juurikin risotoon, tai Tagliatelle ai Funghiin eli kermaiseen sienipastaan, johon sitä myös olen testannut. Kehnäsieniä oli ainakin täällä, ainakin tänä syksynä paljon, saatoimme poimia vain ne ihan juuri sammaleen lomasta kurkistavat palleroiset, helmenvalkoiset ja puhtaat yksilöt ja silti saada kasaan kassikaupalla sieniä. Parkkonen teki miehen työn ja siivosi sienet, käytti pannulla ja pisti pakkaseen, josta sitten tähänkin ammennettiin.
Kehnäsienirisottoon pätee tietysti ihan mikä vain sienirisoton resepti. Me olimme kaukaa viisaina siivuttaneet kaikista kauneimmat yksilöt, jotka paistoin erikseen valurautapannulla voin ja valkosipulin kanssa risoton päälle. Tiputtelin päälle myös persiljaöljyä (persiljaa, öljyä, pinjansiemeniä, sileäksi ajettuna).

Kanaa saltimbocca 
Tämä ruokalaji valikoitui siksi, että saatoin valmistaa sen melkein valmiiksi hyvissä ajoin ja rillutella siten alkupaloilla vailla huolen häivää. Se tehdään perinteisesti vasikasta, mutta usein myös broilerista, kuten nyt tein. Minä tosin en valinnutkaan filettä, vaan sitruunaista Naapurin Maalaiskanan paistia, sen mehevyyden tähden.
Ruskista ensin voidellussa uunivuoassa (uunissa) paistipalat. Mausta ne tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Nosta vuoka hellalle ja lisää jokaisen voissa ruskistuneen paistin päälle muutama salvianlehti sekä viipale ilmakuivattua kinkkua. Lorottele vuokaan Marsala-viiniä. (Tai kuivaa valkoviiniä, varsinkin jos etenet vasikan kanssa.) Ripottele vielä muutama salvianlehti liemeen ja laita vuoka uuniin vielä ainakin puoleksi tunniksi-45 minuutiksi. Valele paistamisen aikana pari kertaa viinillä, jos ehdit.

Grillattuja lampaan sisäfileitä
Tee sisäfileille marinadi jo edellisenä päivänä: öljyä, balsamicoa, sopivia yrttejä, suolaa ja mustapippuria. Nosta hyvissä ajoin lämpimään. Grillaa vain hyvin nopeasti (juuri ennen kuin risotto valmistuu) ja siivuta pöytään tarjolle.

Vihreä salaatti

Kimpale Gorgonzolaa ja tuoreita viikunoita

Jälkiruoka kolmannessa kodissa oli Italian lahja maailmalle, iloiseksi tekevä Tiramisu, ehkä paras sellainen eläessäni. Katsotaan jos saan reseptin ongittua meille ja teille!

Vähän ennen puolta yötä kotiuduimme kukin tahoillemme. Seuraava teemamaakin, seuraaviin kemuihin oli jo päätetty. Tässä kahjossa maailmassa on hyvä olla olemassa pieniä, hilpeitä etappeja tuikkimassa pimeimmän kauden kalenterissa… <3

Lue lisää: Ovat ne kananpojat ennenkin viinissä uineet!

TallennaTallenna

TallennaTallenna