Valitse sivu
Elokuvaa, valokuvaa ja hyvää ruokaa

Elokuvaa, valokuvaa ja hyvää ruokaa

Marraskuuta ei ehkä kukaan koskaan ole maininnut lempikuukaudekseen. Siksi tuo kuuparka tietysti vetoaa meikäläiseen, ja aionkin ottaa ilon irti pian koittavasta mustuudesta. Sitä paitsi voin hilpein mielin keskittyäkin marrasfanitukseen, kun jouluangstista ei ole tietoakaan. Mehän olemme silloin Meksikossa.

Järjestin viime vuonna ravintola Makasiinin kanssa Beaujolais Nouveau -illan, ja teen sen taas. Ajatuskin viinin ja ruoan täplittämästä marraskuisesta torstaista on hykerryttävä. Viikonloput ovat pikkujouluaikaan kekkereidentäyteisiä ja helvetillisellä hauskanpidolla paineistettuja, mutta tavallisena torstaina sitä vasta voikin tapahtua ihan mitä vain.

Beaujolais Nouveau -kemuilussa ei kannata fokusoida pelkkään viiniin ja pilata omaa tai muiden fiilistä sen ominaisuuksista marisemalla. Mehu mikä mehu! Marraskuu, torstai ja nimensä mukaisesti Beaujolais’n alueelta kotoisin oleva gamay-rypäleistä valmistettu kevyt Beaujolais Nouveau ovat juuri sopivan outoja seuralaisia löysätäkseen hiukan henkisiä nutturoitamme. Suhtaudu asiaan vaikka näin: Beaujolais Nouveau on pullollinen silkkaa iloa ja kiitollisuutta uudesta sadosta! Kippis ja kulaus!

Marraskuun kolmas torstai on siis maailmanlaajuisesti viininrakastajan juhlapäivä. Ehkä vähän elämänrakastajankin. Sillä se ken joskus on hiipinyt Hangon Itäsatamassa marraskuisena iltana tietää, että jokainen mahdollisuus pieneen arjesta irrottavana hupailuun on toden totta hyödynnettävä.

Kuten viimeksikin, aloitamme illan elokuvalla. Ranskalaisesta elokuvasta on tänä syksynä varaa valita, mutta lopullinen leffani on pieni yllätyshelmi.

Menninkäisen oloinen, liki yhdeksänkymppinen ohjaaja Agnès Varda on ranskalaisen elokuvan rakastettu kapinallinen. Oikeaa henkilöllisyyttään nimimerkin suojassa varjeleva JR taas nuoremman polven katutaiteilija ja valokuvaaja. He löysivät toisensa (taiteellisessa mielessä, vaikka JR väittikin jossain haastattelussa, että Tinderistä! ) ja lähtivät tunteikkaalle road tripille ranskalaisiin pikkukyliin. He kuvasivat kylien asukkaita, kuuntelivat heidän kertomuksiaan ja loivat kuvista valtavia muraaleja. Tavallinen pieni ihminen on yhtäkkiä  – ei vain kuvaannollisesti vaan myös konkreettisesti – suuri, ja hänen tarinansa tärkeä.

Elokuva Kasvot, kylät (Visages, villages) palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisella Silmällä, parhaana dokumenttielokuvana. Traileriin pääset kurkistamaan tästä.

TORSTAI 16.11.2017
17:00 Kino Olympia, Kasvot, kylät
19:00 Ravintola Makasiini, (vähintään) kolmen ruokalajin Beaujolais Nouveau -menu ja 1/2 pulloa viiniä, 50 euroa/henkilö. Pöytävaraukset suoraan ravintolaan 019 248 4060 tai  040 505 2720.

Vaikka päätapahtuma onkin tuo marraskuun kolmas torstai, on elokuva nähtävillä Hangon Kino Olympiassa myös perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Vetoankin kanssahankolaisiin ja viikonloppuvieraisiimme: jotta saamme jatkossakin ohjelmistoon harvinaisempia leffoja, kannattaa elokuvateatteriin vaivautua ja toimintaa siten tukea!

Beaujolais Nouveau -menu on nautittavissa Makasiinissa myös perjantaina 17.11.

Hangon Hotel Bulevard ja Villa Flora (ihania loma-asuntoja!) mukana tapahtumassa: koodilla Beaujolais saat -15 % majoituksen hinnasta to-pe yönä. Varaukset nettisivujen kautta, puhelimitse tai sähköpostitse. Mikä sua enää pidättelee?

Lue lisää: Hesarin arvostelu elokuvasta Kasvot, kylät.

Terveisiä viin… kirjamessuilta

Terveisiä viin… kirjamessuilta

Olen ollut monena vuonna Helsingin Kirjamessujen aikaan ihan jossain muualla kuin Helsingissä. Tänä vuonna kuitenkin pistin jo ajoissa kalenteriin itselleni kokonaisen kirjoille ja kirjailijoille omistetun torstain. Onneksi pistin, oli superhauska päivä!

Lähdin jo messuja edeltävänä iltana junalla Helsinkiin ja ensimmäistä kertaa oman lapsen luokse yöksi. Miten ihmeellistä, miten maagista, miten jotenkin merkityksellistä! En voi käsittää, että se pieni potkupukuinen, untuvatukkainen, jota juuri peittelin Mariankadulla pinnasänkyyn, asuu nyt omillaan. Hänen asuntonsa on kauniisti laitettu, tuoksuu hyvältä ja kirjapinoista tulee kotoisa olo. Äidin tyttö <3 Nukuin kuin enkelinpentu hänen sängyssään (hän nukkui lattialla), ja aamulla peseydyin mutkalla postimerkin kokoisessa kylpyhuoneessa. Voi nuoruus… Hänen asuntonsa on viehättävä, ja niin kivalla alueella, toisin kuin minun Aleksis Kivenkadun luukkuni, joskus sata vuotta sitten. Silloin niillä huudeilla ei ollut todellakaan mitään hipstereitä, päinvastoin.

Aamulla heräsimme ja ruuvasimme sälekaihtimet auki: valkoista höttöä paiskoi tummanharmaan taivaan täydeltä, vaakatasossa. Minä murjotin, tyttären silmät säihkyivät. “Äiti, mitä enemmän sataa lunta ja mitä kylmempi on, sitä onnellisempi mä olen!” Kenen lie, mokoma kakara.

Olin siis messuamassa tyttäreni kanssa, ja pian joukkoon liittyi mutsi. Todellinen täyskäsi. Eikä aikaakaan, niin faija oli myös hiihtelemässä samassa jengissä. Sanoin jo etukäteen, että faijan kanssa en sitten viinimessupuolelle lähde. Sillä viimeksi kun tein sen virheen, piinasin Sami Sykköä valkoviinitastingillä, päädyin illan päätteeksi faijan kanssa Punavuoreen perustamaan jotain anarkistiryhmää ja seuraavana aamuna löysin kirjamessukassistani useamman kappaleen Kuinka Proust voi muuttaa elämäsi -kirjaa ja yhden Klingen. Olin tuon illan seurauksena useamman vuoden kaupunkiaktivistien postituslistoilla.

Kirjamessujen (2017, torstai) helmiä:

Kirjailijoiden Hietaniemi – Kulttuurikävelijän opas – tekijöiden haastattelu. Kirja todellakin ostettu! (Ostin sen tavallaan mutsille lahjaksi, mutta mutsi maksoi sen. Aion lukea sen kyllä ennen mutsia.) Kelatkaa, parisataa kirjailijaa ja toistakymmentä kultturellia kävelyreittiä Hietaniemen haustausmaalla, mikä voisi olla coolimpaa!!

Jani Kaaron haastis, koskien hänen kirjaansa Kauniimpi maailma. Kaaro, oot niin söötti, en kestä!!!! Kirja niiiiiiiin ostettu, signeerauksella tietenkin.

Stig-Björn Nyberg, haastattelijana Jukka Petäjä. Tätä vartenhan oikeastaan tulin koko messuille, enkä pettynyt. Hauskaa tarinaniskentää Akateemisen kulta-ajoista, olisin voinut kuunnella kolme tuntia putkeen, elleivät messutuolit olisi itsensä perkeleen suunnittelemia. Kirjasta Kirjatalossa olenkin jo horissut.

Yksi hyvä puoli lastentekemisessä (Stellalle vinkiksi) muuten on se, että ihminen voi melkein olla kirjamessuilla kahdessa paikassa yhtä aikaa. (Edellyttää toki vähän vanhempaa lasta, mutta ne on melkein pakko ottaa vastaan vauvoina.) Koska Nyberg osui samaan aikaan kuin Iltasatuja kapinallisille tytöille, saatoin lähettää tyttären kapinallisiin ja siis siten ikäänkuin jakautua. Se on lähes kuin jos itse olisi ollut!

Yllättäjä, Jantso Jokelin. Häntä haastateltiin kirjastaan Gastonin leuka, jonka HALUAN. En ostanut vielä, koska jouduin hulttiovanhempieni raahaamana viinimessuille, anteeksi  hauska ja terävä Jantso.

Tietysti olin myös kuuntelemassa Klingeä (mutsi pakotti). Klingestä puheenollen. Olen saamassa mutsilta perinnöksi kaikki Klingen päiväkirjat (great… mä olisin halunnut mielummin sen vihreän lampun…), mutta mutsilta puuttuu päiväkirjoista kolme, osat Luen ja matkustan, Humanistin iltapäivä ja Hyppikää ilosta. (Mä en saata uskoa, että KLINGE on kirjoittanut kirjan nimeltä Hyppikää ilosta??). Sanoin mutsille, että voin laittaa facebookiin, että hän haluaa ostaa kyseiset teokset, mutta mutsi sanoi että älä laita että hän haluaa ostaa, vaan että hän HALUAA. Niin että jos joltakin löytyy, tiedätte mitä tehdä…

No, jotenkin me sitten kuitenkin näillä main löydimme itsemme sieltä TOISELTA PUOLELTA. Tapasimme tuttuja (en tavannut YHTÄÄN tuttua kirjamessukäytävillä!), mutsi sai kiitollista palautetta “terveisiä mutsilta”- päivityksistä, faija väitti kivenkovaan minulle ja Terhille meidän olleen Lontoossa (???) ja joi Terhin viinit ja sitten häiriköimme vielä osterinavaajaparkaa kunnes sain kammettua nuo Duracell-vanhukset kannoiltamme ja pakenimme taksilla paikalta.

Seuraava yö olikin Parkkosen lahja minulle ja tytölle. Sukelsimme lumisateesta ihanaan Lilla Roberts- hotelliin, katsoimme Idolsia ja olimme unessa jo kello kymmenen jälkeen. Pitkän ja laiskan aamiaisen jälkeen arvoimme vielä kylpyvuorot, leikimme Lushin kylpypalloilla ja kasvonaamioilla ja sitten typykän olikin aika lähteä omiin menoihinsa. Minä jäin valkoisiin lakanoihin odottamaan Parkkosta ja kahdenkeskistä aikaa.

Mitä luulette, onkohan Parkkosella jotain muuta mielessä, vai innostuuko hän suunnattomasti ajatuksesta katsella kanssani juuri Netflixiin pamahtanut,  kauan odottamani dokumentti esseisti Joan Didionista?

Myöhemmin illalla meillä on joka tapauksessa pöytävaraus Helsingin helmeen kera ystäväpariskuntain. Ei me missään blogigaalassa edes oltais haluttu olla.

Pikapikaa

Pikapikaa

No niin, tule mukaan leikkimään, ei saa miettiä, nopeasti vaan, ja yhdellä sanalla. Kommenttikenttä on teidän!
***
Yhden sanan vastaukset:

1. Missä kännykkäsi on? Käsilaukussa
2. Puolisosi? Toisaalla
3. Hiuksesi? Nutturalla
4. Äitisi? Verbaalinen
5. Isäsi? Matkoilla
6. Suosikkisi? Kahvikone
7. Unesi viime yönä? Syvää
8. Mielijuomasi? Viini
9. Unelmasi? Valo
10. Missä huoneessa olet? Tutkijanhuoneessa
11. Harrastuksesi? Luuhaaminen
12. Pelkosi? Kuusijalkaisia
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? Rahakasassa
14. Missä olit viime yönä? Hangossa
15. Jotain, mitä sinä et ole? Näpertelijä
16. Muffinssit? Ei
17. Toivelistalla? Chanelia Mielenrauhaa
18. Paikka, jossa kasvoit? Eira
19. Mitä teit viimeksi? Kirjoitin
20. Mitä sinulla on ylläsi? Villatakki
21. Televisiosi? Kiinni
22. Lemmikkisi? Juusto
23. Ystävät? Harvassa
24. Elämäsi? Jännittävää
25. Mielialasi? Innostunut
26. Ikävöitkö jotakuta? En
27. Auto? Pyörä
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? Keltaista
29. Lempikauppasi? Kirjakauppa
30. Lempivärisi? Musta
31. Milloin nauroit viimeksi? Lounaalla
32. Milloin viimeksi itkit? Sunnuntaina
33. Kuka on tärkein läheisesi? Parkkonen
34. Paikka, johon menet uudelleen ja uudelleen? Rantaan
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Tilitoimisto
36. Lempiruokapaikkasi? Cannesissa

Kuvan kaunis astia: Raaka – Rå

Aika alkaa nyt

Aika alkaa nyt

Tehtävä: Vie poika kavereineen Superparkiin koska olet luvannut, ja suorita sillä välin mahdollisimman monta omaa juttua.

Aika: Klo 11-16.  (Lähtö Hangosta klo 9 ja paluu Hankoon klo 18.)

Pojat tiputetaan Superparkkiin klo 11.

Aika. Alkaa. Nyt!

1. Ikea, uusi petauspatja, koska vanha on nakertanut alaselkää jo pari vuotta. Aika korjata tilanne! Välihodarit. Petauspatja pitää hakea noutovarastolta, kullanarvoisia minuutteja kuluu.

2. Espoon modernin taiteen museo EMMA ja siellä Ernst Mether-Borgströmin, Sarah Morrisin ja Heli Rekulan näyttelyt. Museokauppafiilisteyä, mutta Frida Kahlo -sukissa ei ole oikeaa kokoa. Lähdemme tyhjin käsin, mutta taiteesta täyttyneinä.

3. Sörnäisten Moko, koska tytär on siellä töissä. Puolet omaisuudestani valuu nykyään Mokoon, koska ostan aina tytärkäynneillä jotain, en pysty hillitsemään itseäni siellä lainkaan. Tällä kertaa löydän järkyttävän hienot fuksianväriset tyynyt, pienen lasipurkin, johon en anna kenenkään laittaa mitään koska se on kaunein tyhjänä, appelsiininkukkasaippuaa, sekä kortin, jossa on tursas. En saa edelleenkään henkilökunta-alea, vaikka kävelen aina kassan taakse pussailemaan tyttöäni päähän.(Käykää moikkaamassa Helmiä, tosin välillä hän on Punavuoren Mokossa! Ai mistäkö tunnistatte? Ahahahahah! No sanotaanko nyt vaikka näin, että me olemme kuin kaksi marjaa. Sillä  lailla viinirypäle vs. rusina -tyyppisesti, mutta kuitenkin.)

4. Hietsun halli. Pientä kissanhännänvetoa Le Marchén ja Fat Ramenin välillä, ramenit voittivat tällä kertaa. Ryystämme lientä antaumuksella, kippistelemme valkoviinillä ja oluella.

5. Sinebrychoffin taidemuseo, hauska Minä en ole minä-muotokuvanäyttely sekä kellarikerroksessa italialaisen Andrea Angionen Terribilis est locus iste-valokuvasarja, jota pidän suurella asiantuntijuudellani vähän kökkönä. Täälläkin huinin museokaupassa ties kuinka kauan, ja ostan toiselle tyttärelle tuliaiseksi heijastimen, jossa on nuoren renesanssinaisen muotokuva. Kukapa EI rakastaisi heijastinta, jossa on nuoren renesanssinaisen muotokuva!

6. Liike, eli vaateliike Liike Fredalla. Muistatteko mustan villakangastakkini? Sen jossa asun? Kadun syvästi, etten ostanut samaa takkia aikoinaan myös kyyhkynharmaana…

7. Shine on! Kas, kirjoja! Itselleni uusi tuttavuus, tämä puoti, täynnä elämäntaitoa ja enkeleitä. Todella hieno pinkki neonvaloteksti seinällä. Inspiroidun.

8. Nide. Ostan Minä maalaan kuin jumala -kirjan, enkä vähiten sen upean kannen tähden. Kiertelemme hyllyjä kauan, kauan, hiljaa ja hartaina.

9. Niteen vieressä on C. Hagelstamin Antikvariaatti, sekään ei ole mikään pikaisen piipahduksen paikka. Haluaisin kuvata jokaisen huojuvan kirjapinon ja tapetoida kuvilla taloni. Saisikohan täällä yöpyä joskus? Katselen Picasson luonnosvihkojen pohjalta tehtyä taidekirjaa, mutten kuitenkaan raaski ostaa sitä. Palautamme sen ikkunasomistukseen. Kukakohan ikkunoiden kirjat kokoaa, asetelmat ja valikoimat toimivat ainakin minuun magneetin lailla? Seuraa kuvauksellista antikvariaattia myös Instagramissa.

10. Café Ekberg. Vooooooi, meidän hääjuhlapaikkamme, täällä istuimme lumikirkossa tapahtuneen vihkimisen jälkeen “kello viiden teellä” seurueinemme, pian kahdeksantoista vuotta sitten. Muistatko tarinan? Nyt jaamme Napoleoninleivoksen, hörpimme kahvia, himoamme vihreää marmoria ja aikaa, jolloin ei olisi aina kiire.

klo 16:05 kurvaamme Espoon Superparkin eteen. Olen onnistunut selviytymään 19 vuotta äitinä astumatta koskaan mihinkään sisäleikkihalliin puolella varpaallakaan. Nyt sekin neitsyys on menetetty. Vastassa on punaposkisia lapsia, kuinka hauskaa!

Kuudelta olemme jo Hangossa, ryhdymme ruoanlaittoon, nostamme juustot lämpenemään. Kyllä sitä ehtii, jos tahtoo.

P.S. Semmoinen hauska homma, että koska tämä ei ollut lemmenloma, jolloin teimme tietysti ihan samanlaisia asioita kuin nyt (miinus se lempi), en tietenkään stressannut esimerkiksi pukeutumisesta ollenkaan. Hiihtelin tyynesti Nikke Ankara-tyyppisessä lookissani tukka sotkussa pitkin kaupunkia. Mitä tästä opimme? (Opimme näköjään koko ajan nykyään jotain.) Lemmenlomia kannattaa  tästä lähtien kutsua “Superpark-keikoiksi”. Ongelma ratkaistu.

Pallo kerrallaan

Pallo kerrallaan

Ai että. Nyt oli hieno.

Olen nähnyt taas KAIKKI leffat viime aikoina, kiitos Hangon Kino Olympian tarjonnan. Tai siis kaikki max. K12 leffat. K12 on mun itse itselleni asettama ikäraja oman mielenrauhani tähden, mä olen silleen herkkis.

Ja tietenkään en ole nähnyt KAIKKIA elokuvia, kun sanon KAIKKI elokuvat. Kyllä te tiedätte. Mutta viimeisimmistä ainakin Victoria & Abdul (Judy Dench ON!), The Big Sick (mä meinasin tukehtua siihen lespaavaan mukacooliin puhetapaan), Yösyöttö (jep, menee Hangossa, vauva oli koko ajan eri näköinen) ja niin edelleen.

Mutta BORG / MCENROE. Huh, tykkäsin todella. Janus Metzin ohjaama elokuva on taitavasti tehty ja jotenkin ehjä. Kauniskin. Sverrir Gudnason ja Shia LaBeouf tekevät ihan älyttömän osuvanoloiset roolisuoritukset, Stellan Skarsgård on ihana, mutta kaikista sydämeenkäyvin on nuori Borg, jota esittää Björn Borgin oma poika Leo Borg.

Miinusta ehkä siitä, että aika paljon pitää tietää 70-80-lukujen taitteen tennisskenestä pelaajineen ja lajista muutenkin, esimerkiksi lopun finaaliottelu on jännittävämpi jos yhtään ymmärtää pisteidenlaskua.

(Vähäisistä ikävuosistani huolimatta muistan muuten kuinka valtava tenniskuume Suomessa tuohon aikaan oli. Me olimme kesää itärajalla, ja sielläkin puoli kylää kokoontui helteisenä heinäkuun päivänä vanhaan tupaan katsomaan Wimbledonia, ilmassa oli heinäntuoksua, pullanmuruja ja suuren urheilujuhlan tuntua.)

Mutta se juttu miksi mä nyt vaivauduin tästä kirjoittamaan, oli se, että koko elokuvan ajattelin Björn Borgia ja sitä, että miksi se ei nyt vain luota itseensä ja siihen että se jos kuka OSAA. Miksi se ei nauti tekemisestä ja rakasta elämäänsä ja pistele menemään ilolla? Sehän taitaa ton homman, toi on SEN JUTTU!

Sitten mä olin ihan että kappas perhanaa. Teen tällä hetkellä yhtä selvitystä asiakkaalle ja panikoin valtavan aineistoni kanssa.  Stressaan ja tuskailen. En nyt ollenkaan vertaa itseäni maailman parhaaseen tennispelaajaan ja hänen paineisiinsa, mutta ydinasia on sama: miksi mä en vain luota itseeni ja osaamiseeni, nauti tekemisestä ja etene kepeällä kädellä? Täähän on ihan mun juttu, tän mä haldaan?

Sama koskee blogia. Olen ihan puissa kirjoitteluni kanssa, kuten olette varmasti tahdista hoksanneet. Kaukana takana ovat ne kahdenkin jutun päivävauhdit. Olen erittäin vahvasti taas sitä mieltä, että millään kirjoittamallani ei ole merkitystä eikä mikään aiheeni voi millään muotoa kiinnostaa ketään. Paineitakin on. Blogin olisi pitänyt jo menestyä, jos se olisi menestyäkseen. (Se gaala-juttukin oli vahinko, mähän sanoin!!!)

Tiedän, te olette kilttejä ja kohteliaita ja sanotte kerta toisensa jälkeen ettei se ole totta ja että juttujani on kohtuullisen viihdyttävää lukea. Mutta se ei auta, koska jumi on täällä päässä.

Sillä kaikki tapahtuu lopulta päässä. “Här inne, Björn”, sanoo valmentajaa esittävä Skarsgårdkin ja koputtaa Borgin komeaa ohimoa.

Mieli on saatava kuriin, kanavoitava paniikki, pelko, hermoilu ja stressi tekemiseen, käytettävä sitä kaikkea mielummin polttoaineena eikä sakkana. Mitä siis tästä opimme?

Pallo kerrallaan Anna.

Pallo kerrallaan.

Lue lisää: Hesarissa ansiokas juttu Shia LaBeoufin valmentautumisesta John McEnroen rooliin mm. suomalaisin apuvoimin.

***

Nyt mä en osaa lopettaa kun alkuun pääsin: Kuningatar Victorian ja hänen palvelijansa, myöhemmin opettajansa, Abdul Karimin erikoisesta ihmissuhteesta kertova elokuva jäi pyörimään pitkäksi aikaa mieleen, ja varsinkin eräs ihan lopussa esille tullut seikka kiehtoi.

Läheinen ystävyys tuli yleiseen tietoisuuteen vasta kun Abdul Karimin päiväkirjat löydettiin vuonna 2010. Muutama vuosi aikaisemmin tutkijat olivat alkaneet kiinnittää huomiota kuninkaallisista kokoelmista löytyviin Abdulista tehtyihin muotokuviin. Kuka intialaisen näköinen mies oikein oli, ja mikä hänen asemansa hovissa oli voinut olla? Kuningatar Victoriahan oli kuollut jo 1901 ja Abdul Karimkin 1909, ja kaikki jäljet heidän yhteydestään oli pyritty hävittämään jo sata vuotta aikaisemmin…  Aiheesta lisää täällä.

***

Muistakaa hei HANGON ELOKUVAJUHLAT, 19.-23.10. Tärppini löydät täältä!

***

Ja ilouutisia niille, jotka ovat kaivanneet mutsi-juttuja: olen aloittanut blogin fb-sivulla postaussarjan “Terveisiä mutsilta”, jossa jaan mutsin utopistisia whatsapp-viestejä alaotsikolla, “Koska miksi mun pitäisi yksin näistä kärsiä?” 🙂