Month: syyskuu 2017

Melko luovaa

Published by Anna

Periaatteessa kieltäydyn nykyään kaikista kotikuvauksista. Koska se on vaan niin r a s k a s t a, kun pitää siivota ja järjestellä tavaroita ja olla olevinaan jotenkin staili. Mulla ei oikeasti ole ollenkaan mitään luontaista sisustussilmää, sisustaminen ei rehellisesti sanottuna kiinnosta mua juuri tippaakaan. Mutta Jonna “kahvisieppo” Kivilahti on saanut mut puhuttua ympäri muutamankin kerran (mulla on hänen kohdallaan joku pehmeä kohta paatuneessa sydämessäni) ja nyt kun ässänä hihassa oli vielä sooooooo talented Krista Keltanen, niin sanoin jossain vaiheessa viiime kevättä että olkoon menneeksi. Kuka nyt ei haluaisi nähdä elämäänsä Kristan linssin läpi? Kuvauspäivä oli tänään. Siivoaminen oli taas ihan järkyttävä urakka, vaikka kerrankin (halleluja) olin fiksu ja varasin hyvissä ajoin siivousapuja. Mutta aina ennen kuvauksia silmä alkaa huomata kaikki asiat, jotka kotona ovat pielessä. Me kestämme ihmeellisen hyvin keskeneräisyyttä (case takka… ne muistaa, jotka muistaa…) paitsi silloin kun joku on tulossa osoittamaan epäkohtiamme kameralla. Ihanko oikeasti meidän kylppärin peilikaapin lasihylly on yhä edelleen teipillä korjattu? Voiko olla totta, että meidän kolmihaaraisessa kylpyhuoneen kattolampussa todella on vain yksi kupu ehjänä (perhanan lattialuuttu pitkine varsineen…)? Ja …

Maailman viimeinen kirjakauppa

Published by Anna

Mikä ajoitus! Juuri kun äidyimme mureksimaan kirjojen, kirjakauppojen ja lukemisen kohtaloa, sain aamulla sähköpostitse tiedotteen, jonka omin päin lyhennettynä nyt tarjoilen teillekin. En tietenkään vielä tiedä onko elokuva hyvä, mutta aihe ainakin on kiinnostava. “Korjaamon Kinossa nähdään uskomaton seikkailu, joka vie katsojan Rax Rinnekankaan Maailman viimeinen kirjakauppa -dokumenttielokuvan mukana pelastusmatkalle. Retken tarkoituksena on ”viimeisten laatukirjojen” pelastus. Kaunokirjallisuuden asemasta ollaan syvästi huolissaan, miten käy laatukirjallisuuden viihdekoneiston painaessa päälle. Maailman viimeinen kirjakauppa kuvaa kirjallisuuden rakastajien erikoisen matkan, jonka tavoitteena on löytää autiomaasta paikka, johon he rakentavat “maailman viimeisen kirjakaupan”. Paikka on psykologisesti ja maantieteellisesti tarkoitukseensa se oikea, koska siellä paperille painetut laatukirjat ovat turvassa teollisuuden termiiteiltä, jotka syövät kaupungeissa niiden elintilaa. Kokemusta siivittää sivistynyt ja kriittinen keskustelu, jota käydään neljällä eri kielellä: suomeksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Kutsu mukaan myös ystäväsi ja levitä sanaa tästä erilaisesta road-moviesta kaikille kirjallisuuden ystäville. Ennakkonäytökset: la 30.9.2017 klo 16.00 (tekstitys suomeksi) su 1.10.2017 klo 16.00 (tekstitys suomeksi) la 7.10.2017 klo 16.00 (tekstitys suomeksi) su 8.10.2017 klo 16.00 (tekstitys englanniksi) Korjaamon aulassa järjestetään esitysten jälkeen keskustelu elokuvan tekijöiden ja muiden kirjallisuuden rakastajien …

Elliott Erwitt Salon Veturitallissa

Published by Anna

Loppuvuodesta kannattaa suunnata Saloon, jossa avautuu 30.9. Elliott Erwitt retrospektiivi, Taidemuseo Veturitallissa. Amerikkalainen Erwitt, venäläisiirtolaisten Pariisissa syntynyt ja Italiassa osan lapsuuttaan varttunut poika on tullut tunnetuksi pieniä yksityiskohtia huomaavana lempeänä humoristina, Yhdysvaltojen rakennemuutoksen kuvaajana,  ja Magnum-kuvatoimiston johtajana. Erwitin vanhaa Eurooppaa henkivissä kuvissa on helppo havaita Erwitin kiintymys ja arvostus mm. Henri Cartier-Bressonin töitä kohtaan. Lähes yhdeksänkymppinen Erwitt asuu New Yorkissa ja työskentelee edelleen. Häneltä on julkaistu lukuisia valokuvakirjoja. Salon näyttely on avoinna 4.2. 2018 saakka. Vaan kertokaahan salolaiset, missä siellä kannattaa nykyään kahvitella tai käydä syömässä, taiteen tuijottelun lomassa? Lue lisää: New York Times Lensin Todd Heisler haastatteli Erwittiä 2015. “I’m not a good interviewee.”

Karj… eikun Akateeminen takaisin!

Published by Anna

Huomaan nykyään joskus vähän joutuvani taistelemaan lukemiseni eteen. Kuten esimerkiksi viikonloppuna. Tekemistä olisi niin paljon, jostain syystä lauantai tuntuu usein viikon kiireisimmältä päivältä. Parkkonenkin, vaikka on lukija itsekin, ehkä huomaamattaan arvostaa kaikenlaista muuta aktiviteettia ylitse sohvalla lukemisen. Lukeminen on jotenkin… noh… vähän laiskaa. Kävelehtiminen, asioiden hoito, sienimetsästys, ne sen sijaan ovat semmoisia kunnon ihmisen puhteita! Sitkeästi kuitenkin, ja tunnustan, pienen mökötyksen kautta, otin itselleni sunnuntaina tuntikausia tyhjää aikaa lukea. Halusin tempaista antaumuksella Stig-Björn Nybergin muistelmakirjan Kirja talossa (Otava), joka kertoo Nybergin pitkästä suhteesta Akateemiseen kirjakauppaan, kirja-alasta muutenkin, ja hiukan Nybergin yksityiselämästä sen sivussa. Erittäin mielenkiintoinen lukukokemus, nautin, opin ja olin ymmärtävinäni. (Toki kirjaa vaivaa paikoitellen hienonhieno vanhemman ihmisen omahyväisyys, mutta se tuolla karriäärillä sallittakoon.) Aloin ajatella lukemista, kirjoja ja Akateemista.  Yhtäkkiä olin ja olen taas ihan varma, että  kirjat nousevat jälleen. Ihmiset ymmärtävät mikä huumaava vapauden tunne on laskea puhelin tai tabletti käsistään ja tarttua kirjaan, elävään, hengittävään, paperiseen. Lukea rauhassa pitkää tekstiä, yhteen asiaan keskittyen, käännellä sivuja, paneutua. Puhdas nautinto. Olen itse rikkonut suhdettani lukemiseen puhelinriippuvuudellani. Olen rakastunut pieneen pirstaleiseen tietoon, tunteeseen, että olen …

Oikeasti helppo omenapiirakka

Published by Anna

Pidempään lukeneet tietävät vaikeasta suhteestani taikinoihin. Siksi tämä vaivattoman oloinen ja valmistaikinaan perustuva ohje ilahdutti, vaikka siinä ihan vähän joutuukin kaulinta käyttämään. Tai siis Parkkonen käytti. Helppo omenapiirakka (Ohje on poimittu Viini-lehdestä, linkin takaa alkuperäisen määrät. Itsehän toki improvisoin.) Pese ja pilko sopiva keko kotimaisia luomuomenoita rennosti lohkoiksi. (Luksusta, kun ei tarvitse edes kuoria.) Sulata valurautapannulla voita ja hiero joukkoon ihanasti fariinisokeria. Lisää pekaanipähkinöitä ja valele ne yltympäriinsä voi-sokeriseoksella. Mikä tuoksujen sinfonia! Lisää pannulle omenalohkot, pehmittele, kääntele. Ottele insta-kuvia. Kumoa sokerista tahmeat omput piirakkavuokaan tai ihan mihin vain uunivuokaan. Minä paistoin omenoita ohjetta enemmän, ja valitsin syvän suorakaiteen muotoisen “lasagnevuoan”. Kauli sulatettu valmismurotaikina (löytyy kaupan pakastealtaasta) ohuehkoksi ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Tee suikaleista kaunis ristikko omenoiden päälle ja tuikkaa uuniin noin 20 minuutiksi. Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Tein piirakan samana iltana kun testasin taiteilijaystävääni ja sieniopettajaani kehnäsienipastaa, tagliatelle ai funghi – tapaan. Melko klassisesti siis, kermaisessa kastikkeessa. Samaisessa uusimmassa Viini-lehdessä oli myös tosi hyvän kuuloinen metsäsienipastan resepti, mutta hentoiseen kehnäsieneen en malttanut sotkea oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja, kokeilen ohjetta kenties toisen uuden sienituttavuuden kanssa, …

Kanaa ja papuja uunissa

Published by Anna

Aina väillä – eli melkein aina – yritän keksiä miten voin tehdä mahdollisimman hyvää ruokaa mahdollisimman helpolla. Ja se, että ruokaa riittää pariksi päiväksi on tietysti plussaa, sillä se tarkoittaa vapaailtaa seuraavan illan ruoanlaitosta. No tänään mä todenteolla onnistuin, olen aivan äärettömän ylpeä taas itsestäni. Kanaa, papuja ja tomaatteja uunissa Laita isoon, öljyttyyn vuokaan kananpaloja, mausta ne suolalla ja mustapippurilla ja roiskauta vielä öljyä kanojen päälle. Ruskista nopeasti kuumassa uunissa. Lisää vuokaan pienen ruskistuksen jälkeen kupillinen vettä, muutama punasipuli isoina lohkoina, muutama ruokalusikallinen öljyyn säilöttyjä valkosipulinkynsiä (minulla oli chilillä maustettuja), pari tölkillistä isoja voipapuja ja päällimmäiseksi muutama tertullinen kirsikkatomaatteja. Mausta vielä kuivatuilla yrteillä, pavut pitävät mm. rosmariinista ja timjamista. Sitten vuoka uuniin ja uunista ulos, kun kana on kypsää, maut ihanasti muhineet ja liemettyneet ja tomaatit makeita, pehmeitä ja vähän väriä saaneita. Tarjoile täysjyvämakaronien ja fetan kera.

LOL

Published by Anna

Lol.. sanoi teini, kun kuuli mitä koruun kaiverrettu LEY tarkoittaa. ja sitten vielä vähän ajan kuluttua No siis L O L … Pengoin kesän alussa korurasiaani ja sureksin kultakoruja, joita en käytä, mutta joissa asuu suuria muistoja tai on muuten vain tunnearvoa. Niistä luopuminen tuntuisi ihan mahdottomalta, mutta niiden pyöriminen turhanpanttina pölyisen laatikon pohjalla oli ihan hullua myös. Sain ajatuksen. Mitä jos veisin korut kultasepälle ja antaisin niille uuden elämän? Halusin korut käyttöön, lähelle sydäntä. Sellaisessa muodossa, että niitä tulisi oikeasti pidettyä. Kulta onkin jännittävä lisä repertuaariini. Olen ollut aika vannoutunut hopeaihminen jo iät ja ajat. Kulta on alkanut kiinnostaa vasta viime aikoina, ja yhtäkkiä se näyttikin samaan aikaan klassiselta, mutta myös todella modernilta ja seksikkäältä. Halusin kultaa päästä varpaisiin! Ja kun muotilehtien sivuille hiipi ensin muutama, ja sitten röykkiöittäin kolikon muotoisia koruja, tiesin mitä tahdoin. Hangossa on taitava kultaseppä Sture Lagerroos, jolle kiikutin pienen posliinirasiallisen vanhoja korujani ja selitin ajatukseni. Punnitsimme kullan, juttelimme yksityiskohdista (olin yhtäkkiä epävarma kaikkien vaihtoehtojen edessä) ja jätin hänet sulattelemaan asiaa. Kävin tällä viikolla hakemassa korut. Ketju on vielä tekeillä, …

Tekeekö mielesi Annan kanssa

Published by Anna

Kuten eilen jo kerroinkin, studiolla oli viikonloppuvieraita. He olivat tulleet Hankoon häihin, mutta jäi meille yhteistä aikaakin. Ajelimme ympäri Hankoa lempirannoillemme, sipaisimme apérot meillä ja söimme mainiosti Ravintola Makasiinissa. (Listalla on nyt bouillabaissea, allez!) Kiipesimme Tellinan vintille katsomaan merta ja taidetta, taidetta ja merta… Jatkot vietettiin studiolla, jossa sain lahjoista kauneimman, serenadin. Tiedättekö biisin? Tekeekö mielesi Annan kanssa juosta lentokalojen perään ja pyhänä mennä korvasieneen ja kuukusia kerään? Jos löydät hyvän mansikkapaikan saako Anna täyttää mukin? Tekeekö mielesi Annan tukka koristaa sinisin kukin? Hymyiletköhän itseksesi kun kuljet pitkin teitä? Ja juoksetko Annaa paijaamaan, jos on silmissä kyyneleitä? Onko sinusta onnellista tehdä yhdessä uutteraa työtä? Tahdotko toisinaan suukotella Annaa pitkin yötä? Kannatko aamulla punaisia omppuja Annan syliin? Mielitkö viedä kyyhkyn selässä tyttösi maailman kyliin? Jos vastaat, jos vastaat myöntävästi näihin kysymyksiin, niin silloin – kai Annaa rakastat… ja te kaksi sovitte – yksiin. – Kaarina Helakisa Vieraamme kirjoittavat parisuhdeblogia nimeltä Flirttimaisteri ja trubaduuri, löydät heidät myös Instasta. 

Yö Belmondon kanssa

Published by Anna

Valmistelimme perjantaina studiota viikonloppuvieraille. Siivoamista inhoan, mutta laittelemista rakastan. Nostimme patjat paksun itämaisen maton päälle ja asettelimme taidekirjat “sängynpäädyksi”. Koska vieraamme rakastavat kaikkea punaista, valitsimme yöpöydiksi taipuville jakkaralle ja laatikolle punakantisia kirjoja ja studion suurelle peltipöydälle kimpun punaisia ruusuja. Sivupöydälle katoin yömyssy-setin: giniä, tonicia, rosmariinia ja punaposkisia karpaloita. Studiolla on taidekirjojen lisäksi ihana levykokoelma ja mahdollisuus heijastaa leffoja seinälle. Tällä kertaa vieraat vastaanotti kynttilälyhtyjen lisäksi makuukamarisilmineen Jean-Paul Belmondo. Lue lisää: Reilu vuosi sitten Stella otti ihania kuvia studiolta heidän yöpymisensä aikaan, ja me olemme viettäneet siellä elokuvaillan jos toisenkin. Mutta vieläkään emme ole itse äityneet studiolle yöksi asti! Klippi kaupan päälle: 84-vuotias Jean-Paul Belmondo sai aikamoiset aplodit Ranskan “Oscareissa” eli Césareissa alkuvuodesta.

Tullarilla tuulee

Published by Anna

 Hangossa tuulee aina. (Paitsi tänä iltana, mutta muuten.)  Olen aina inhonnut tuulta, eikä se vieläkään ole lempielementtini, mutta täällä asuessani olen oppinut suhtautumaan tuuleen toisin kuin ennen; tuuli on ohjelmanumero, nähtävyys. Kun tuulee, laitetaan tarpeeksi päälle ja ajetaan rannoille katsomaan näytöstä. Tehdään ehkä jopa eväät mukaan. Se mitä tapahtuu, ja missä, on tuulensuunnasta kiinni. Pitää tuntea rannat, ilmansuunnat ja boforit. Tai sitten vain ajella ja osua lopulta oikeaan paikkaan. (Seurata vaikka naapurin autoa, vaivihkaa.) Maanantai-iltana kaikki kokoontuivat Tulliniemen rannalle. Oli hassua ajaa läpi tyhjän kaupungin, kääntyä aution Esplanadin päästä ja taittaa vielä mutka rannan parkkikselle. Näky oli kuin olisi landannut joillekin festareille! Sillä erotuksella, että siellä fanitettiin tuulta, ei tähtiä. Värikkäät leijat täplittivät vesirajaa, aaltoihin puskettiin kaikenlaisilla erilaisilla laudoilla. Märkäpukuiset hahmot loikkivat virtaviivaisina uimakoppien välistä rantaan. Puuskat nostivat pieniä hiekkamyrkskyjä dyyneiltä ja ripottelivat hiekanjyviä kaiken ylle, meriheinät värisivät, ja minä kastelin tossuni, kun en malttanut pysyä poissa korkeina vellovien vihreiden aaltojen tuntumasta. Kohina oli niin kova, että oli turha yrittää puhua ja hiekankin takia oli paras pitää suu kerrankin supussa. Ja koska tuuli nappasi lopulta …