syys 26, 2017
Periaatteessa kieltäydyn nykyään kaikista kotikuvauksista. Koska se on vaan niin r a s k a s t a, kun pitää siivota ja järjestellä tavaroita ja olla olevinaan jotenkin staili. Mulla ei oikeasti ole ollenkaan mitään luontaista sisustussilmää, sisustaminen ei rehellisesti sanottuna kiinnosta mua juuri tippaakaan. Mutta Jonna “kahvisieppo” Kivilahti on saanut mut puhuttua ympäri muutamankin kerran (mulla on hänen kohdallaan joku pehmeä kohta paatuneessa sydämessäni) ja nyt kun ässänä hihassa oli vielä sooooooo talented Krista Keltanen, niin sanoin jossain vaiheessa viiime kevättä että olkoon menneeksi. Kuka nyt ei haluaisi nähdä elämäänsä Kristan linssin läpi?
Kuvauspäivä oli tänään. Siivoaminen oli taas ihan järkyttävä urakka, vaikka kerrankin (halleluja) olin fiksu ja varasin hyvissä ajoin siivousapuja. Mutta aina ennen kuvauksia silmä alkaa huomata kaikki asiat, jotka kotona ovat pielessä. Me kestämme ihmeellisen hyvin keskeneräisyyttä (case takka… ne muistaa, jotka muistaa…) paitsi silloin kun joku on tulossa osoittamaan epäkohtiamme kameralla.
Ihanko oikeasti meidän kylppärin peilikaapin lasihylly on yhä edelleen teipillä korjattu?
Voiko olla totta, että meidän kolmihaaraisessa kylpyhuoneen kattolampussa todella on vain yksi kupu ehjänä (perhanan lattialuuttu pitkine varsineen…)?
Ja mikä hiivatin LELU toi meidän suihkupää on? Haloo sadesuihkut keksittiin jo jotain 10 vuotta sitten???
Roikkuuko portaikon molemmat lamput puoliksi irti? Kyllä vain. Ja toinen ei edes pala.
Onko muiden muin meidän ikkunoissa on vielä viime talven jäljiltä vetoteipit ja pumpulia, todella freessin näköistä?
Miksi suurin osa meidän tauluista nojailee seiniin, sen sijaan, että olisivat naulalla kiinni niinkuin normaalien ihmisten taulut?
Koska meidän etuovi on pesty? Tarkoitan siis millä vuosikymmenellä? Ja mihin oven vierestä on hävinyt se pitkä havu…joku, semmoinen pinjamainen hässäkkä?
Mä en muistanutkaan, että me ollaan laitettu valkoinen pahvinpala sen kadonneen takan hormiaukon päälle, kukaan ei varmaan huomaa mitään? Ei-pä.
Mitä meidän lakanoille on tapahtunut, miksi ne kaikki ovat niin haalistuneita? Ja kuka on syönyt sekä peittojen että tyynyjen täytteistä puolet?
Kenen nää kaikki kengät on, asuuko Imelda Marcos meillä häh???
Oisko jäänyt vähän teippaamatta seinien maalausten yhteydessä juttuja (juttu = valokatkaisija), oisko Parkkonen?
Mikä keissi tää on, että meillä puuttuu monesta lampusta varjostimet?
Ostettu kuvauksia varten:
Kaksi kattolamppua
Marmorikaukalo (???)
Neljä tyynyliinaa
Helvetin kallis kukkakimppu
Lyhty ja kynttilä
Käsisaippua ja käsirasva
Kauniita pyykinpesuaineita (mä OLEN tosissani.)
Kauniit astianpesuaine- ja keittiösuihkeputelit
Uusia rättejä ja tiskiharjoja
Ruokaa, juustoja, suklaata ja viiniä
Monta tuntia siivouspalveluita
Harkittu ostaa kuvauksia varten, mutta tultu järkiimme:
Untuvatäkki, tuplakoossa (äh, se vaan petautuisi niin kauniisti!)
Myös lapsille uudet peitot
Päiväpeitto (me ei IKINÄ käytettäisi päiväpeittoa. Eihän me melkein ikinä edes pedata!)
Pussilakanoita
Suihkupää
Kaksi nojatuolia
Matto, jossa tissit (oli Stylebyssä tai Ruotsin Ellessä, siksi.)
Valkoinen emalipata
Uusia sohva- ja sänkytyynyjä, tai ainakin tyynynpäällisiä (muuten, 65×65 kokoisia ei löydy melkein mistään?)
Kirjoituspöytä (no vitsi sen mä kyllä tarvitsisin ihan oikeasti.)
Ja vastaukseksi kysymykseesi: ei, en tietenkään nukkunut silmällistäkään viime yönä. Riivasin alakerrassa nukkuvaa Parkkosta whatsapp-viesteillä 2:30 alkaen ja kirjoitin itselleni muistiinpanoja tyyliin muista nostaa juustot ajoissa lämpenemään.
Mutta kun Jonna Kivilahti ja Krista Keltanen pelmahtivat aamulla hymyssä suin ja ihanan varmaotteisina ovesta sisään, kaikki oli kaiken vaivan väärtiä. Meillä oli ihan superhauska päivä! (Paitsi se kohta kun piti olla itse kameran edessä, se on mulle aivan mahdoton tehtävä.) Oli äärettömän terapeuttista nähdä oma rähnäkkä kotinsa heidän silmin, olin ihan täynnä hellyyttä tätä kivirotiskoa kohtaan kun nuo kohteliaat ja kaunispuheiset naiset illansuussa poistuivat.
Lopputuloksen näette KIVILAHTIKELTASEN kolmannessa Happy Homes-kirjassa (työnimi on Creative Homes), joka julkaistaan keväällä 2018. Kustantaja on Cozy.
Ensimmäisestä Hideaways- osan julkkareista olen kirjoittanut täällä ja se kirjahan päätyi mieleisiksi tuliaisiksi jo Ranskaan ja Kreikkaan. Kakkososa, joulukirja, ilmestyy kirja- ja sisustuskauppojen hyllyille ihan pian, lokakuussa.
Lisää kuvauspäivästämme Jonnan, Kristan ja meikän Instoissa.
Kodin siivouksen hoiti ah niin ihanasti Calida Cleaningin Sari. En olisi selvinnyt hengissä ilman!
syys 21, 2017
Mikä ajoitus! Juuri kun äidyimme mureksimaan kirjojen, kirjakauppojen ja lukemisen kohtaloa, sain aamulla sähköpostitse tiedotteen, jonka omin päin lyhennettynä nyt tarjoilen teillekin.
En tietenkään vielä tiedä onko elokuva hyvä, mutta aihe ainakin on kiinnostava.
“Korjaamon Kinossa nähdään uskomaton seikkailu, joka vie katsojan Rax Rinnekankaan Maailman viimeinen kirjakauppa -dokumenttielokuvan mukana pelastusmatkalle. Retken tarkoituksena on ”viimeisten laatukirjojen” pelastus. Kaunokirjallisuuden asemasta ollaan syvästi huolissaan, miten käy laatukirjallisuuden viihdekoneiston painaessa päälle.
Maailman viimeinen kirjakauppa kuvaa kirjallisuuden rakastajien erikoisen matkan, jonka tavoitteena on löytää autiomaasta paikka, johon he rakentavat “maailman viimeisen kirjakaupan”. Paikka on psykologisesti ja maantieteellisesti tarkoitukseensa se oikea, koska siellä paperille painetut laatukirjat ovat turvassa teollisuuden termiiteiltä, jotka syövät kaupungeissa niiden elintilaa. Kokemusta siivittää sivistynyt ja kriittinen keskustelu, jota käydään neljällä eri kielellä: suomeksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi.
Kutsu mukaan myös ystäväsi ja levitä sanaa tästä erilaisesta road-moviesta kaikille kirjallisuuden ystäville.
Ennakkonäytökset:
la 30.9.2017 klo 16.00 (tekstitys suomeksi)
su 1.10.2017 klo 16.00 (tekstitys suomeksi)
la 7.10.2017 klo 16.00 (tekstitys suomeksi)
su 8.10.2017 klo 16.00 (tekstitys englanniksi)
Korjaamon aulassa järjestetään esitysten jälkeen keskustelu elokuvan tekijöiden ja muiden kirjallisuuden rakastajien kanssa. Tervetuloa!”
Maanlaajuiseen levitykseen elokuva tulee 13.10. Elokuvan trailerin löydät täältä.
Löysin Areenasta myös ohjaaja Rax Rinnekankaan haastiksen (“Katoaako kyky lukea vaativia kirjoja informaatiotuvan keskellä?”), kas täältä.
syys 19, 2017
Loppuvuodesta kannattaa suunnata Saloon, jossa avautuu 30.9. Elliott Erwitt retrospektiivi, Taidemuseo Veturitallissa.
Amerikkalainen Erwitt, venäläisiirtolaisten Pariisissa syntynyt ja Italiassa osan lapsuuttaan varttunut poika on tullut tunnetuksi pieniä yksityiskohtia huomaavana lempeänä humoristina, Yhdysvaltojen rakennemuutoksen kuvaajana, ja Magnum-kuvatoimiston johtajana. Erwitin vanhaa Eurooppaa henkivissä kuvissa on helppo havaita Erwitin kiintymys ja arvostus mm. Henri Cartier-Bressonin töitä kohtaan. Lähes yhdeksänkymppinen Erwitt asuu New Yorkissa ja työskentelee edelleen. Häneltä on julkaistu lukuisia valokuvakirjoja. Salon näyttely on avoinna 4.2. 2018 saakka.
Vaan kertokaahan salolaiset, missä siellä kannattaa nykyään kahvitella tai käydä syömässä, taiteen tuijottelun lomassa?
Lue lisää: New York Times Lensin Todd Heisler haastatteli Erwittiä 2015. “I’m not a good interviewee.”
syys 19, 2017
Huomaan nykyään joskus vähän joutuvani taistelemaan lukemiseni eteen. Kuten esimerkiksi viikonloppuna. Tekemistä olisi niin paljon, jostain syystä lauantai tuntuu usein viikon kiireisimmältä päivältä. Parkkonenkin, vaikka on lukija itsekin, ehkä huomaamattaan arvostaa kaikenlaista muuta aktiviteettia ylitse sohvalla lukemisen. Lukeminen on jotenkin… noh… vähän laiskaa.
Kävelehtiminen, asioiden hoito, sienimetsästys, ne sen sijaan ovat semmoisia kunnon ihmisen puhteita!
Sitkeästi kuitenkin, ja tunnustan, pienen mökötyksen kautta, otin itselleni sunnuntaina tuntikausia tyhjää aikaa lukea. Halusin tempaista antaumuksella Stig-Björn Nybergin muistelmakirjan Kirja talossa (Otava), joka kertoo Nybergin pitkästä suhteesta Akateemiseen kirjakauppaan, kirja-alasta muutenkin, ja hiukan Nybergin yksityiselämästä sen sivussa. Erittäin mielenkiintoinen lukukokemus, nautin, opin ja olin ymmärtävinäni. (Toki kirjaa vaivaa paikoitellen hienonhieno vanhemman ihmisen omahyväisyys, mutta se tuolla karriäärillä sallittakoon.)
Aloin ajatella lukemista, kirjoja ja Akateemista. Yhtäkkiä olin ja olen taas ihan varma, että kirjat nousevat jälleen. Ihmiset ymmärtävät mikä huumaava vapauden tunne on laskea puhelin tai tabletti käsistään ja tarttua kirjaan, elävään, hengittävään, paperiseen. Lukea rauhassa pitkää tekstiä, yhteen asiaan keskittyen, käännellä sivuja, paneutua. Puhdas nautinto.
Olen itse rikkonut suhdettani lukemiseen puhelinriippuvuudellani. Olen rakastunut pieneen pirstaleiseen tietoon, tunteeseen, että olen koko ajan pulssilla. Kiihottunut kauniista kuvista ja visuaalisesta sykkeestä, joka tuntuu painelevan mielihyvän nappuloita yhä kiihtyvään tahtiin. Oh ja ah, ja eteenpäin. Hyppelen kuin hysteerinen sammakko informaatiotulvassa. Illalla käsi on kipeä ja on ähky.
Mutta kirja. Kun mikään virta ei raasta sen esineen lävitse, vaan kirja vain on, kuin puro tai tuuli vuorilla… Ihan kuin olisi helpompi hengittää. Olen palaamassa kirjaan.
Akateemiseen. Olen lähettänyt sinne joskus sata vuotta sitten avoimen työhakemuksen saamatta vastausta. No, se olikin ehkä ennemminkin semmoinen huuto, antakaa mun olla kirjojen keskellä!, en ihmettele, ettei kirjeeseeni vastattu.
Aina olen siellä joka tapauksessa käynyt, niin kauan kuin muistan.
Kun muutokset alkoivat (kirjan mukaan 1990-luvun lopussa, itse paikannan sen vasta tuoreempaan aikaan), tunnelma muuttui. Ajattelin surkeana, että mikäpä minä olen kirjakaupan taloudellisesta pyörittämisestä sanomaan, näin kai sen kuuluu mennä. En kuitenkaan tullut ajatelleeksi omaa käyttäytymistäni asiakkaana, ennen kuin kirjan luettuani. Akateemista ei ajettu alas taloudellisista syistä. Minähän (enkä vain yksin minä!) todella kävin siellä jatkuvasti, menin sisään painavista ovista ranskalaisten lehtien perässä, haahuilin taidekirjaosastolla tunteja, rakastuin kirjojen kansitaiteeseen. Ostin paljon, suorastaan kaadoin rahaa Akateemisen kassakoneisiin. Laadin läheisille myös listoja toivekirjoista: tämän, tämän ja tämän haluan, TARVITSEN! Kun lapset syntyivät, sain kokonaisen uuden kirjamaailman lisää. Lastenkirjoja on vielä tänä vuonnakin kannettu kirppikselle kymmenittäin.
Viihdyin Akateemisessa. Se ei ollut niinkään kodinomainen, vaan huumaavan paikka. Ei, vaan maailma! Kunnes se lakkasi sitä olemasta. Siinä missä ennen kirmasin sisään suorastaan täristen innosta, nyt huomaan hiippailevani käytäviä vähän vaikeana. Me ei olla enää me. Rullaportaat nylkyttävät ylös alas, käteni riippuvat tyhjinä kyljissä. En löydä mitään uutta, mitään kiihottavaa. Teen kaupat harvakseltaan. Rakastin paperiosastoakin, ja nyt en edes tiedä onko alakerrassa sellaista enää olemassakaan. Lehtiosasto on huonompi kuin lähikaupassa, Ranskan Elleä ei saa enää mistään. Hyllyt eivät sivistä minua, olen hölmistynyt ja tuuliajolla.
Nyberg kehuu muuten Suomalaista Kirjakauppaa, minä en saa siitä mitään kiksejä. Sen sijaan Helsingin Fredan Nide on pitkään aikaan parasta mitä kirjakauppamaailmassa on tapahtunut. Toki ostan netistäkin, mutta mielummin kirjakaupasta, elämyksen tähden.
Nybergin kirjan luettuani tunsin oloni kuitenkin optimistiseksi. Akateeminen nousee vielä, lukeminen nousee vielä! Miten SEKSIKÄSTÄ lukeminen onkaan, miten jotenkin uutta tässä älylaitteiden ajassa.
Vaan kuka nostaisi Akateemisen uuteen kukoistukseen, siksi Helsingin helmeksi, joka se joskus oli? Sitä me odotamme, me uskolliset kirjatoukat, maailmalta Espalle tupsahtavat tuhannet matkailijat (Akateeminen oli arkkitehtuuriltaan, valikoimaltaan ja palvelultaan ainutlaatuinen maailman kirjakauppojen joukossa, kuinka me senkin sössimme!), kulttuurihörhöt, kirjojen rikkaat ja rakkaat. Akateeminen takaisin!
Kuuntele: Stig-Björn Nyberg Ylen Radio 1:n Syntymäpäiväsankari-ohjelman vieraana vuonna 2012.
Muista: Helsingin Kirjamessut 26.-29.10.2017. Stig-Björn Nybergiä on (yhtenä toimijoista) niistäkin kiittäminen.
JA LISÄYS: Nalle Nyberg ON kirjamessujen vieraana, hän arvailikin kirjassa saako kutsun!
Suunnaksi siis HS Puheenaihe, Aleksis Kivi-lava, torstaina 26.10, klo 14. Haastattelijana Jukka Petäjä. Nähdään siellä!
(Mutsi muuten ilmoitti juuri olleensa Suomalaisessa Kirjakaupassa töissä 1960-luvulla! En tiennyt!)
syys 19, 2017
Pidempään lukeneet tietävät vaikeasta suhteestani taikinoihin. Siksi tämä vaivattoman oloinen ja valmistaikinaan perustuva ohje ilahdutti, vaikka siinä ihan vähän joutuukin kaulinta käyttämään. Tai siis Parkkonen käytti.
Helppo omenapiirakka
(Ohje on poimittu Viini-lehdestä, linkin takaa alkuperäisen määrät. Itsehän toki improvisoin.)
Pese ja pilko sopiva keko kotimaisia luomuomenoita rennosti lohkoiksi. (Luksusta, kun ei tarvitse edes kuoria.)
Sulata valurautapannulla voita ja hiero joukkoon ihanasti fariinisokeria. Lisää pekaanipähkinöitä ja valele ne yltympäriinsä voi-sokeriseoksella. Mikä tuoksujen sinfonia!
Lisää pannulle omenalohkot, pehmittele, kääntele. Ottele insta-kuvia.
Kumoa sokerista tahmeat omput piirakkavuokaan tai ihan mihin vain uunivuokaan. Minä paistoin omenoita ohjetta enemmän, ja valitsin syvän suorakaiteen muotoisen “lasagnevuoan”.
Kauli sulatettu valmismurotaikina (löytyy kaupan pakastealtaasta) ohuehkoksi ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Tee suikaleista kaunis ristikko omenoiden päälle ja tuikkaa uuniin noin 20 minuutiksi.
Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa.
Tein piirakan samana iltana kun testasin taiteilijaystävääni ja sieniopettajaani kehnäsienipastaa, tagliatelle ai funghi – tapaan. Melko klassisesti siis, kermaisessa kastikkeessa. Samaisessa uusimmassa Viini-lehdessä oli myös tosi hyvän kuuloinen metsäsienipastan resepti, mutta hentoiseen kehnäsieneen en malttanut sotkea oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja, kokeilen ohjetta kenties toisen uuden sienituttavuuden kanssa, nimittäin leppärouskun! (Tunnen itseni oikeaksi sieniguruksi!)
Piirakasta vielä: pari päivää yllämainitun piirakkamenestyksen jälkeen törmäsin Etiketti-lehden omenagalettireseptiin.
Siis O M G : kinuskia, suolapähkinöitä, kanelilla maustettua ranskankermaa…
PAKKO OLLA HYVÄÄ!
Lue lisää: Inkiväärikin on kelpo kaveri piirakkahommissa. Ja kerranhan olen myös tehnyt savuavaa aprikoosipiirakkaa.
