kesä 25, 2017
Kreikka alkaa hivuttautua ihon alle. Ensin kaikki on vähän vaikeaa, ahdistavaa ja jotenkin liikaa, ja sitten yhtäkkiä mistään ei saa tarpeekseen. Turkoosiin mereen on päästävä heti aamulla ja viimeiseksi illalla, kuumuudessa alkaa kellua ja kaikki alle kolmenkympin tuntuu haalealta. Vihreään paprikaan syttyy käsittämätön, jokapäiväinen himo. Kieli ja kirjaimet hahmottuvat salavihkaa, katukyltit, pakkausten kyljet, ruokalistat alkavat puhua, ja minä ymmärrän.
Jotain taikaa täällä on, historian suhinaa. Kaikissa kreikkalaisissa kasvoissa kuvittelee näkevänsä tuhansien vuosien taakse, tavoissa ja tottumuksissa on edelleen kaikuja myyttisestä menneisyydestä. Kartasta puhumattakaan. Antiikin tarinat ja jumalolennot ovat edelleen läsnä, tummakulmainen äiti huutaa kädet lanteilla tyttöään pois uimasta: Afroditeeeeeee!
Yhtenä iltana, kun Parkkonen on lähtenyt kamera olalla vuokraisännän kanssa ylös vuorille, appelsiinitarhoille, minä seison keittiössä ja laitan ruokaa. (Olen hukkua vihanneksiin ja hedelmiin, joita löydän oven ulkopuolelta joka kerta kun sen avaan. Ei auta, vaikka sanon, että meitä on enää kolme, emme millään saa tuhottua tynnyrikaupalla tilusten antimia, vaikka reippaita syömäreitä olemmekin.) Tällä kertaa valmistan papupaistosta ja pilkon minkä pienellä veitsennysällä kerkeän.
Ovet ovat auki pihalle, on edelleen kolmekymmentä astetta, illansuussa. Säärissä tuntuu aurinko ja suola. Kaskaat säksättävät, poika pelailee. Minussa herää outo tunne, että joku katsoo minua. Käännyn hitaasti ympäri, käsiä oliivinlehväkuvioilla kirjailtuun pyyheliinaan kuivaillen.
Avoimella ovella seisoo valtava koira, jolla on kirkkaanpunaiset, päästä pullottavat, iiriksettömät silmät. En ole ikinä nähnyt mitään yhtä kauhistuttavaa. Hivuttaudun hengittämättä ovelle vähin elkein ja paiskaan sen kiinni. Haukon henkeäni, eläin haukahtelee pihalla pohjattoman kumeasti, kuin haudan takaa. Tömps, sen suuri pää osuu verkko-oveen.
Se on Kerberos!!! Manalan portti!! Haadeshan on ihan naapurissa, Manissa!
Hapuilen jotain kättä pidempää. Minulla ei ole Psykhen huumaavia kakkusia pedon taltuttamiseksi, voin vain naputella vapisevin sormin Parkkoselle viestin: tule äkkiä, olemme hirviön vankeina. Vedän verhotkin kiinni, en kestä ajatusta karvaisesta päästä ja verestävistä silmistä.
Vasta kun aurinko on laskenut, ja koira jolkotellut tiehensä, mies palaa seikkailuiltaan. On ajettu tuhatta ja sataa autoa kapeammilla vuoristoteillä, kuljettu vuohien seassa appelsiinipuiden alla, syöty kreikkalaisen mummon kanssa jäätelöä. Hän hehkuu kuin sitrushedelmän kylki auringonlaskussa.
Me olemme kiukkuisia ja väsyneitä. Sen sijaan, että olisimme nauttineet suunnitelmien mukaan illallista puutarhassa, lueskellen varjon alla, olemme istuneet keittiössä vahakankaalla peitetyn pöydän ääressä, väkevän neonlampun alla, liian kauhuissamme edes kurkistamaan ovesta ulos.
Koira osoittautuu eläinlääkäri-vuokraisäntäperheen sokeaksi holhokiksi. Se on nyt palautettu takaisin häkkiinsä yläpihalle, josta sen lannistunut murahtelu välillä etäisesti kantautuu. Oliivilehdon hiekkatien, meidän kotikatumme päässä rautalanka-aidassa on kallellaan ja sidoksista putoamaisillaan hapertunut kyltti, joka mainostaa haalistuneilla punaisilla ja mustilla kirjaimilla paikallista vartiointiliikettä. Sen nimi on Kerberos.
Papupaistos sentään oli ihanaa, ja se maistui erityisen jumalaiselta seuraavana päivänä, kun puutarhassa oli enää kissanpentuja, magnoliankukkia ja lempeitä ilta-auringon säteitä.
Kreikkalainen papupaistos
Silpi papu- tai herneenpalkojen päät ja heitä ne suureen uunivuokaan.
(Älä esikeitä, vaikka mieli tekisi!)
Siivuta päälle reilusti valkosipulia ja punasipulia, mausta suolalla ja pyörittele kaikki oliiviöljyssä sekaisin.
Lisää paseerattua tomaattia, tölkki tai pari, papujen määrästä riippuen. Säästä vähän tomaattikastiketta myöhempää vaihetta varten. Laita nyt vuoka uuniin, anna palkojen kypsyä ainakin puoli tuntia – kolme varttia.
Pilko sillä aikaa munakoisoa, kesäkurpitsaa, lisää sipulia. Muutama pehmennyt tomaatti saa viimeisen leposijansa tässä ruokalajissa, muutamaan osaan pilkottuna, samoin vaikkapa edelliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat.
Varaa valmiiksi lieden ääreen hyvää savukylkeä tai pekonia, murustele feta, raasta juustoa.
Kun pavut ovat esikypsyneet tomaattikylvyssä tarpeeksi, nosta vuoka uunista ja jatka hommaa. Levittele papujen päälle muutamia pekonisiivuja välikerrokseksi, ja sitten muut vihannekset (edellä mainitut). Lisää valkosipulia, suolaa ja mustapippuria, loiskauta oliiviöljyä. Ripottele pataan kuivattuja tai tuoreita yrttejä, kuten timjamia ja oreganoa. Lisää vielä tomaattikastiketta ja kauho pari isoa lusikallista kalamata-oliiveja mukaan. Ripottele murrettu feta ja peittele koko komeus pekonilla.
Laita vuoka kuumaan uuniin, ja kun pata on pulputtanut kaikki vihannekset pehmeiksi, höyryävä tomaattimehu on oliiviöljystä pilkukas ja pekoni saanut rapean pinnan, lisää juustoraaste ja kuorruta nopeasti.
Nauti paksun leivänpalan ja kylmän tsatsikin kanssa, purista pöydässä vielä sitruunamehua päälle.
Kuva: Kreikkalainen sekatavarakauppa, Areopoli
kesä 20, 2017
Halusin vain muistuttaa, että jos juhannus on koto-Suomessa lämpöinen (ahahahahahahaha!!!), niin kreikkalainen frappe eli jääkahvi on mitä mainioin hellejuoma. Hifistelijä tekee sen kylmäuutetusta kahvista, tavallinen hippiäinen jäähtyneestä suodatinkahvista. Tai itse asiassa kaikista useimmiten se tehdään ilmeisesti täällä paikan päällä pikakahvijauheesta. Jääpalat kolisevat joka tapauksessa kutsuvasti jokaisessa versiossa. Lisäksi sekaan laitetaan – tai ollaan laittamatta – sokeria (esimerkiksi metrio = puolimakea) ja maitovaahtoa (me gala).
Minä tilaan täällä Kreikassa yleensä cappuccino freddon (sanotaan myös freddo cappuccino), en frappea. Ero on siinä, että se valmistetaan espressosta tai tuplasta, ja minusta se on parempaa kuin frappe.
Kuriositeettina mainittakoon, että valkoviinilasillinen maksaa kyllä vähemmän kuin kahvi. Ja ouzo kai vielä vähemmän. Niillä ei kuitenkaan tee mieli aloittaa aamua tai taittaa iltapäiväuupumusta. Paitsi tietysti kreikkalaisten tekee, varsinkin toriaamut.
kesä 19, 2017
En ole puhunut läpiä päähäni kun olen vielä kovasti keskeneräisen shoppini nimissä kehunut muutamia tuotteita. Tämän matkan alkutaipaleen ehdottomat ilonaiheet löytyvät nimittäin tutuilta merkeiltä.
Gauharin meikkipusseista intoilin jo aikaisemmin. Kaikki kolme (iso, keskikokoinen ja pieni) täyttyivät sutjakasti lähtötohinoissa. Ne kuljettavat tottelevaisesti road tripeilläkin mm. kaikki erilaiset öljyni (parasta juuri nyt: aurinkoöljyt kolmenkympin suojakertoimella) paikasta toiseen ja sitä paitsi ilahduttavat ulkonäöllään. Koen – harvinaista kyllä – hallitsevani elämääni, kun näen tuon tyylikkään trion kreikkalaisen makuuhuoneeni piirongin päällä. Ja Gauharin olkihattu, se on ihan pakollinen kun aurinko porottaa minkä kerkiää.
Gauhar rakentaa muuten paraikaa pop uppia Hankoon, Villa Himan tiloihin, jos kiinnostuit! Gauharin juttuja päätyi myös niihin tuliaispussukoihin.
Langøn pyyhkeet ovat ihan ässiä näissä säissä: ne mahtuvat pieneen tilaan (korikassi), kuivuvat sukkelaan suolavesikylvyistä, eivätkä ime hiekkaa itseensä. Niillä somistetaan hetkessä huone, parveke, terassi tai jopa katetaan pöytä, silloin kun ovat hetken putipuhtaina. Tämän kesän väritykset ovat sattumalta ihan Kreikkaa, tykkään tosi paljon.
Nest Factoryn kaftaani on TÄYDELLINEN lomavaate, niitä on mukana kaksin kappalein. Omani (mustavalkoinen ja oranssi-turkoosi) ovat hankolaisesta Tian Veranta-puodista. Uikkari alle, kaftaani päälle ja rannalle. That’s it. Näytän uskomattoman staililta. Harmi vain, ettei kaftaanista ole kuvaa tositoimissa. Mikä siinä on, että olen omassa päässäni helvetin hyvännäköinen, ja jopa peilikuvakin silloin tällöin miellyttää, mutta annas olla kun ajaudun kameran eteen… KUKA ON TEHNYT FACE SWAPIN MUN JA MUN MUMMON (EDESMENNEEN MUMMON!!!!!) NAAMOILLA!???
Ja hei viuhka. Viuhka on hyvä.
Päivän kirja: Odysseuksen vanavedessä, Göran Schildt.
“In case you haven’t taken a scroll through Instagram in the past, say, month, allow us to bring you up to speed: basically everyone is in Greece.” The Ultimate Fashion Person’s Guide to Greece, Coveteur.
TallennaTallenna
kesä 18, 2017
Onko kellään
hän huutelee aamuisin
naamarasvaa / kynsisaksia / sukkia / parranajogeeliä?
Hän on unohtanut myös kaikki alusvaatteensa kotiin.
Kerään rantakiviltä seteleitä, joita hän viljelee kirjan välistä, takataskusta. Hän haluaa yllättää minut ja pakkaa märän uimapukuni muovipussissa repun sivutaskuun. Sieltä se löytyy parin päivän päästä levänhajuisena, aikani etsittyäni. Aurinkorasvan suihkun hän onnistuu tukkimaan ensimmäisellä levityskerralla, ja ratkaisee ongelman iskemällä puukolla pullon kylkeen reiän. Kaikki on tahmeaa.
Kun lähdemme retkelle, hän jättää kartan ja lompakon keittiön pöydälle. Vaiettuaan Ranskassa vuosikausia hän yhtäkkiä puhuu täällä sujuvaa ranskaa, kreikkalaisille.
Hän sekoittaa kotiavaimen ja pyykkihuoneen avaimen, lukitsee meidät ulos ja saa pyykinpesukoneen tilttiin. Autonavaimet ovat ikuisesti hukassa, istumme kuumassa autossa ja katsomme kuinka hän sinkoilee etupihalla.
Mutta mitä tulee kapeilla vuoristoteillä ajamiseen, hämähäkkien eliminoimiseen, ravintolalaskujen kuittaamiseen sekä hilpeään kortinpelaamiseen ja vesileikkeihin, me emme voisi olla paremmissa käsissä!
Tästä tulee ihan hyvä loma, rakas <3
kesä 13, 2017
Hyvää huomenta Kreikan auringon alta. Olemme asettuneet lauantain matkustuspäivän jälkeen aloillemme.
Tai aloillemme ja aloillemme, levottomuus on vielä seuranamme. Vaikka osalla meistä on edessä kokonainen kuukausi Kreikkaa, niin tyttäret ovat mukana vain vähän aikaa. Ja nähtävää olisi niin paljon!
(Tyttärillä ja heidän ystävällään on Hangossa tänä kesänä oma smoothie bar, käykää hörppimässä päivän vitamiinit, jos kuljette kulmilla!)
Oli hämmentävää ajaa Kalamataan perheen kanssa. Kun vietin yksin aikaa täällä lokakuussa, ajattelin jokaista perheenjäsentä usein. Mistä he pitäisivät, mitä haluaisin kullekin näyttää. Ja nyt he olivat mukana, lapset torkkuivat aamuyön tunteina alkaneesta matkasta unisina takapenkillä. Olin haljeta onnesta.
Silti tuntuu myös jotenkin vaikealta. Minulle moni paikka kertoo jo tarinoita, sisältää muistojakin, heille kaikki on uutta. Otan oppaan viitan. Yksin matkustaminen on myös energioiltaan (tietenkin) erilaista, en ikinä muista kuinka paljon tämänkin kokoisen porukan liikutteleminen ja hengissäpito (ja aurinkorasvattuna pito) vaatii. En silti tietenkään vaihtaisi tätä mihinkään, ja ikävöin tyttöjä hirmuisesti jo etukäteen.
Lämpö tuntuu i h a n a l t a. Ihanalta! Ja uiminen. Asuntomme on mukava, siisti ja tilava, vuokraemäntänä siis sama, kultainen María kuin viime kerrallakin. Nyt vain asumme kauempana keskustan hälystä, rantatien päässä, rinteellä, oliivilehdossa. Takaovelle ilmestyy kassikaupalla paprikoita, papuja, kesäkurpitsoita, appelsiineja, greippejä, sitruunoita, tomaatteja, kaalia, perunoita, munia, munakoisoja… Puutarhassa asuu ihan pienen pieni harmaa kissanpentu.
Olenko päässyt näin pitkälle puhumatta syömisestä sanaakaan? Kreikkalainen ruoka! Yksinkertaisempaa ei ole, silti siinä on kaikki. Aurinkokin jokaisessa suupalassa. Oliiviöljy ei missään ole näin vihreää.
Kaunis pikkupyyhe: Langø Home
Seuraa reissutunnelmia myös Instassa.
