Month: tammikuu 2017

Tervetuloa ikävä

Aaaaaaaah, rakastan sitä hetkeä kun nuoriso kukin vuorollaan vetelehtii kylkeeni ja kysyy onks mulla mitään klassikkoa suositella, kun koulussa pitäis lukee… ON! ON! ON! Lapset, kuunnelkaa neroutta ja poimikaa tämä hedelmä: Françoise Sagan, Tervetuloa ikävä. (Vielä kauniimpi ranskaksi, Bonjour tristesse.) Bonjoooooouuuuuuuuurrrrrrrr tristeeeeesssssssssse… “Huvittelun halu ja onnen kaipuu ovat ainoat selvät luonteenpiirteeni.” (SAMA!!!!) Françoise Saganin 18-vuotiaana kirjoittama teos on sensuelli ja pirullinen, Välimeren auringon läpeensä paahtama. Silkkaa aprikoosia ja merisuolan karvaamaa hiekkaa varpaiden välissä. Kuuma, tupakan tuoksuinen. “Ei tätä kirjaa voi suositella seitsentoistavuotiaitten suomalaisten tyttöjen luettavaksi – sellaiseksi se on todella liian ranskalainen – mutta romaani on tottavie kakaran kirjoittamaksi hyvää työtä.”  – I.O. / Työkansan Sanomat Juuri siksi, suosittelen <3 Pakkopakkopakko nähdä: dokumentti “Françoise Sagan ja elämän kepeys”, Françoise Sagan, l’élégance de vivre, Ranska 2015. Luvussa juuri nyt:  Denis Westhoff, Sagan et fils (Saganin pojan muistelmat)

Sushi Bowl eli pilko, tyttö, pilko!

        Meidän piti lähteä lauantaina Helsinkiin, LUXiin ja syömään korealaista (onko muuten kukaan testannut Mariankadun Korean Housea ja heidän bulgogiaan?), mutta tammikuu käytti kylmää kouraa ja pakkaslukemien lisäksi riepotteli lunta maailmaan niin ettei ikkunasta ulos nähnyt. Katsoimme parhaaksi pysytellä aloillamme. Niinpä meillä oli yhtäkkiä edessämme kokonainen vapaapäivä vailla suurempia suunnitelmia. Mutta päivä kuin päivä, yksi on varmaa: me olemme takuulla nälkäisiä taas jossain vaiheessa. Päätimme siis kokata yhdessä pitkän kaavan mukaan. Sekin hyvä puoli lasten kasvamisessa on, että keittiössä on vuosi vuodelta enemmän pilkkojia 🙂 Koska olimme jo virittäytyneet ruoan suhteen tietylle taajuudelle, oli menun makuumaailma jo suurinpiirtein selvillä, vaikkakin lipsahdimme vähän Korean naapurimaan puolelle. Teimme alkuun vadillisen sushimeininkiä ja pääruoaksi ohuen ohuina siivuina nopeasti paistettua, makeassa soija-mirini-valkosipulikastikkeessa marinoitua naudanlihaa. Sushikulhon resepti on Richard McCormickin mainiosta kirjasta Tokio, ja sen ajattelin kanssanne jakaa. Sushikulho Tee ensin sushiriisi joko Tokio-kirjan reseptin mukaan tai sushiriisipakkauksen ohjetta noudattaen. Mausta ja laita jäähtymään viileään, ei kuitenkaan jääkaappiin. Valmista Tokyo Gold -kastike. Tässä ohje suoraan kirjasta, jossa se on merkitty neljälle. Me teimme kyllä paljon reilumman satsin (ja …

Ranskalaisia ihanuuksia lahjaksi tai omaksi

            Seuraa vinkki. Harmi vaan, että joulu meni jo. Toisaalta alkanut vuosi sisältää varmasti kaikenlaisia säkenöiviä juhlia meistä jokaiselle, tai niin ainakin toivon. Ihanat ja erityiset lahjat tai tuomiset löydät nimittäin pienestä puodista nimeltä Koopernu (tai siis kooPérnu), Helsingin Korkeavuorenkadulta. Sillä mikä voisi olla ilahduttavampaa kuin paketista paljastuva ranskalainen vintage-yllätys?Käyttökelpoista, kaunista ja ainutlaatuista, astioista pieniin huonekaluihin. Kaupasta löytyy myös uniikkeja tekstiileitä, tuoksuvia saippuoita ja ihan kaikkea sellaista sipsutusta, jota ainakin minä toivoisin. Ja itse asiassa olen saanutkin täältä tuomisia, ystävämme ovat ostaneet meille noita pieniä metallikulhoja, jotka ovat vilahtaneet kuvissa ainakin täällä! Tällä kierroksella ostin kamulle pari samppanjamaljaa ja itsekseni ihastuin noihin “Toi” ja “Moi” laseihin, joista näen jo itseni siemailemassa pastista Herra Kameran kanssa takapihalla, levysoitin uloskannettuna, korituolien natinassa. Siis kesällä. Hrrrrrrrrrrr.

Suomi 100

                                  Me ollaan kyllä ihan sairaan tehokas tiimi kun me vauhtiin päästään. Tempaisimme muutamassa Helsinki-päivässä (tosin kokoonpano vähän vaihteli) piiiiitkien aamiaisten lisäksi kolme taidemuseota, yhden pakohuonepelin, trampoliinihalli Rushin, Cockin vongolepastan, kaverin kuohuviinibileet, Rivolin osterit, kaikki ne ihanat kirja- ja levykaupat, Starbucksin kermavaahtoöverit (toffeehipuilla), molemmat mummot sekä yhden vaarin, paritkin eri Bellinit, parturikeikan, Sing-elokuvan uudestaan, Puttesin pizzat… mitäs vielä. Niin, Kansalaistorin uuden vuosisadan bileet. Tai bileet ja bileet, miten sen nyt ottaa… “itken vuokses kyyneleen”. Mä olen enemmän semmoista Rion karnevaali -sorttia. Mutta hei, me olimme siellä, sadan tuhannen muun ihmisen kanssa, ja arvatkaa mitä: kun vuosi vaihtui, mä suutelin, enkä riidellyt!

#visithelsinki

          Olimme varatuneet kolmen vuorokauden Helsingin hurvitteluun mahtavalla kassillisella kirjoja ja lehtiä, tavoitteenamme lueskella hotellin sängyssä. No, emme ehtineet lähestulkoon edes nukkua kaikelta riekkumiselta (ei sellaiselta riekkumiselta senkin pervot!), joten lukeminen jäi pariin vaivaiseen sivunkääntöön. Se ei silti estänyt meitä täydentämästä varastojamme. Onhan Fredan Nide kirjahullun taivas. Niteen hyllyistä poimimme seuraavia namusia: Luncheon, uudehko lehti yhdistää mahtavan kokoisten sivujensa sisällä taidetta, ruokaa ja kulttuuria rennosti ja tyylikkäästi. Letters of note – Correspondance Deserving a Wider Audience, tunnettujen henkilöiden parhaita tai koskettavimpia kirjeitä yksissä kansissa ja osalla alkuperäisistä kirjeistä kuvitettuna. Creative Space – Urban Homes of Artists and Innovators, vähän sekalaisempi sisustuskirja meidän makuumme, kirjoja ja levyjä mitä suurimmissa määrin kaikille kaltaisillemme tavaranarkkareille. Lisäksi tiedotan valtaisan innostuksen vallassa, että Viiskulman Digeliukselle on tullut laatikollinen ranskalaista runoutta älppäreille luettuna, siis voiko olla MAHTAVAMPAA!!! Itse ostin tietysti tuon Persen. Kauniit tummasävyiset kortit, muistikirja ja tulitikkurasiat (kuinka paljon voi ihminen kauniita tulitikkurasioita rakastaa?) ovat Sinebrychoffin taidemuseon museokaupasta. Uskokaa alan asiantuntijaa, sinne kannattaa mennä ostoksille jo pelkän paperikassin tähden. (Myös vöyräs ja värikäs Elämä tarjottimella -näyttely …

Vuosikatsaus 2016

Huh. Nämä ovat raskaita tehdä, ja takuulla raskaita lukea. Jotenkin silti hirveän hyödyllisiä, itselle. Kun kuukausi kuukaudelta läpikäy omaa elämäänsä ja sen julkista päiväkirjaa, huomaa, että eletty on, silloinkin kun on hitaalta kuolemalta tuntunut. En voi uskoa, miten paljon vuoteen mahtuu, tämä on sekä terapeuttista että hämmentävää kiitollisuutta aiheuttavaa puuhaa. Miksi ihmeessä kaikki angsti? En pistä pahakseni jos skippaat, niin minäkin kaikkien blogien vuosikoosteille teen. Kuvassa Serge Gainsbourg uuden vuoden tunnelmissa, kuvaaja tuntematon. Tammikuu 2016 Ihan aluksi roikuttiin vielä vähän sukujoulussa, ja sitten sikisivätkin paukkupakkaset. (Pakkasia seurasimme sydän kylmänä, koska joutsenet!) Loppiaisena vuodatin ilmoille yhden koko vuoden luetuimman jutun, jonka päätin näihin sanoihin (enteellisesti, sanoisin nyt, jälkiviisaana): “Vuoden 2016 vaihtuessa vuodeksi 2017 haluan suudella enkä riidellä. Ja haluan olla enemmän Anna. Yhä äiti, yhä vaimo, mutta kaikista eniten Anna.” Tammikuun loppupuolella blogi täytti viisi vuotta, ja haaveilin purjehtivani nakuna Kreikkaan. Vähänpä tiesin! Kaikki tammikuun 2016 jutut (20 kpl) löydät täältä. Helmikuu 2016 Helmikuussa kirjoittelin omituisen vähän. No, uunijäätelöä ainakin tehtiin, ja koitettiin hakeutua maailman murjomana ilon pariin. Ja ei kai blogikuukautta ilman Ranskasta haaveilua tai ainakin Ranskan …

Seitsemän on onnenlukuni

Hei hopsansaa, hyvää tätä vuotta armaat lukijat. Ja mikä vuodenvaihde se olikaan: jos ensimetrit toimivat suunnannäyttäjinä, niin 2017 tulee olemaan HYVÄÄ SETTIÄ! Siihen voisi minun puolestani jatkossakin sisältyä hotellielämää, drinkkejä, ostereita ja suukkoja. Uusia kenkiä, takkatulta ja vadelmanmakuisia huulikiiltoja. Kirjoja, lehtiä, taidetta ja mahtavaa musaa. Kivoja tyyppejä ja paljon käsi kädessä kuljeskelua. Pizzaa. Aaaaaaah, mä olen nyt ihanan irtonainen, vielä hetken, vaikka kotiinpalasin. Arki koittaa kolkutella takaraivossa, hakkasin aamulla ensitöikseni lätkämailalla palohälytintä katosta ja silkkipyjama on rypistynyt. Mutta antkaa mun ihan hetki vielä leikkiä, että elämä on aina semmoista, kuin se oli kolmen päivän ajan, kahden vuoden taitoskohdassa. Missä tunnelmissa siellä puolen ruutua?