joulu 13, 2017
Aina sama juttu. Tässä kohtaa iskee haikeus. Hulluko mä olen kun jätän kotini ja lähden seikkailemaan maailman toiselle puolen? Minähän rakastan omaa kylääni, omaa mertani, omaa sänkyäni ja omaa kolhiintunutta keittiönpöytääni!
Samaan aikaan varpaat villasukissa kipristelevät jännityksestä, tekisi mieli jo karauttaa matkaan.
Juuri nyt matkalaukut lojuvat vielä suut ammollaan pitkin huushollia, niihin lentää aina välillä kaaressa muutama riepu, kenkä, kirja. Kolme viikkoa on pitkä aika, mutta laukut ovat onnettoman pieniä. Emme voi vaihtaa maisemaa isojen pakaasien kanssa, on oltava tiivistä ja tehokasta. Olen saavuttanut pisteen, jossa ikävöin jo jopa omia vaatteitani, niitä, jotka eivät mahdu mukaan. Perillä on kevät, joka siellä tarkoittaa lämpöisiä päiviä, mutta kylmiä, jopa pakkasen puolelle liukuvia iltoja ja öitä. Pakkaa siinä sitten järkevästi. Pakkaamista mutkistaa myös se, että pitäisi sekä edustaa että reppureissata. Pelaan eräänlaista vaatepalapeliä, en vain omalta, vaan myös nuorison osalta. Parkkonen on toki jo ehtinyt hävittää uuden, timmin, ranskalaisen pukunsa housut jonnekin. Hän on omillaan.
Vaikka olen ollut hyvissä ajoin vauhdissa matkavalmisteluineni, kaikki jää kuitenkin viime tippaan. Tammisaaren poliisilaitos unohtaa laittaa pojan passitilauksen eteenpäin. Onneksi soitin. Saamme, toivottavasti, hänen passinsa lentokentältä huomenna juuri ennen lähtöä ja jos emme, niin lainaamme hurmaavaa, murrosikäistä, turhautunutta, räppiä kuuntelevaa lasta jollekin jouluksi? Minun luottokorttini puolestaan suljetaan yllättäen, se on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, ja uusi kortti eksyy pikatoimituksesta huolimatta matkalla Hankoon. Lopulta uusi kortti saapuu tänään, päivää ennen, eli sittenkin ajoissa. Koitan muista hengittää palleaan asti ja ajattelen tequilaa.
Läppärin aion jättää kotiin. Sama se, tämä vuosi on ollut kirjoittamisen suhteen muutenkin varsin onneton. Onneksi teillä on niin säkenöivät elämät, että ette te minun surinoitani kaipaa. Juhlitte joulua sitten Belgian Lempin opeilla tai omalla kaavalla, arvaan, että teillä on ihanaa ja tähtisadetikkuja kuluu. Minä palaan sitten loppiaisen tienoilla linjoille toivottavasti uudesti syntyneenä, uudella vuodella rokotettuna. Sillä 2017 oli kerta kaikkiaan vaikea, sen suhteen ei mitään kaihoa, adieu vaan ja antaa heittää.
Aion kuitenkin sekoilla jonkun verran f:ssa ja sitäkin enemmän instassa, joten jos janoat Meksikon kuvia ja tunnelmia, hyppää viimeistään nyt kyytiin. Voisin vaikka vilauttaa jo reissun päältä kuuluisaa lentokonespa-repertuaariani, haha!
Saanen siis toivottaa tässä kohtaa teille mitä herttaisinta joulunaikaa ja kaikkea kaunista ja hyvää uudelle vuodelle. Kiitos kun olette aina mukanani, aina tukenani, ikuisesti viisaita ja iäti niin cool.
Rakkaudella,
Annanne
TallennaTallenna
joulu 1, 2017
Auts, sattuu. Herne on niin syvällä sieraimessa, että se kimpoaa kohta ohimosta ulos.
Luin aamun alkajaisiksi tämän Hesarin nettisivuilla julkaistun Helena Liikanen-Rengerin kolumnin. Kolumissa käsitellään (Helenan tuttavapiiristä) poimittujen italialaisten ja ranskalaisten naisten tapaa pitää huolta parisuhteen vipinästä panostamalla huoliteltuun ulkonäköön.
(Lue se, nyt. Odotan sinua tässä.)
Olen ollut 24 vuotta kimpassa tuon saman miehen kanssa, eikä ikinä meidän suhteemme hyvinvointi ole ollut kiinni minun ulkonäöstäni. Tai hänen. Se miten meillä menee riippuu esimerkiksi siitä olemmeko ylipäätänsä syystä tai toisesta puheväleissä, olemmeko muistaneet juoda tarpeeksi vettä, olemmeko huoliltamme saaneet unta öisin.
Te tunnette minut. Rakastan meikkejäni ja voiteitani, kekkuloin kivoissa vaatteissa, yritän hurmata kokonaisia mantereita kerrallaan. Tiedätte myös ulkonäköpaineistani ja epävarmuuksistani. Rakkauteemme näillä asioilla ei kuitenkaan ole minkään valtakunnan vaikutusta. (No ehkä ihan aluksi, jos valitsimme toisemme visuaalisista syistä, mitä en kyllä enää muista.)
Olen joskus kai surrutkin sitä, että Parkkonen vain harvoin huomioi ulkonäköäni. (Paitsi joskus hän kyllä kutsuu minua kansainvälisen luokan kaunottareksi, mutta yleensä vain silloin kun olen ulkonäkökriisissä, ja hän haluaa minun liikkuvan eteenpäin jalkakäytävällä.)
Sen piirteen kääntöpuoli, positiivinen sellainen, on se, että hän ei myöskään tunnu huomaavan huonoja päiviäni. Olen loikoillut hotellilakanoissa pitseissäni ja kylpytakissani jumalaiselta tuoksuen ja näyttäen, ja hän on tyytyväisenä kömpinyt nukkumaan omalle puolelleen, ja toisaalta taas hapuillut huulillaan niskaani silloin, kun seison tukka pystyssä, rillit huurussa, hellan ääressä, riisipuurotahroissa.
Meillä on Parkkosen kanssa pitkä historia yhdessä. Lapsiperheen vanhempiakin olemme olleet pian 20 vuotta. Voitte uskoa, että siihen on mahtunut kaikenlaista. Me olemme kahlanneet vuosien varrella käsittämättömien koettelemusten läpi naama ravassa, polvet ruvella. Olemme olleet tosi tiukoilla monella tapaa. ITKEN kun ajattelen, että se nuori Anna olisi niissä hetkissä, niissä tuhansissa muissa paineissa, joutunut lukemaan tuollaista soopaa korkokengistä ja hyväntuoksuisesta vipinästä. Kunhan selvisi hengissä…
Me emme ole mitenkään täydellinen pari, me riitelemme usein ja lapsellisesti, teemme asioita parisuhdeneuvojien vastaisesti. Tarvitsemme aikaa erillämme, nukumme vain silloin tällöin samassa sängyssä, emme jaksa tai osaa kommunoikoida. Olemme joissakin asioissa hyvin erilaisia ihmisiä. Jaamme kuitenkin melko samanlaisen leffamaun, rakkauden taiteeseen, yhteiset arvot ja omaamme tiettyjä huolettoman hedonistisia piirteitä, jotka kannustavat meitä vuosi toisensa jälkeen nautiskelemaan elämästä yhdessä.
En pidä semmoisesta ajatuksesta, että on olemassa joku yksi ja oikea tapa olla pariskunta. On takuulla parempia tapoja ja sitten huonompia tapoja, mutta jännittävää kyllä ne eivät välttämättä takaa suhteen lopullisen onnistumisen kannalta välttämättä yhtään mitään. Aina joskus joku lähtee kuitenkin sen työkaverinsa matkaan.
Mutta me olemme yhä vielä yhdessä. Joku meitä sitoo kuin liima. Ehkä juurikin ne roskapussit, likaiset essut ja se ikuinen älämölö? Sitä paitsi ajatuskin jatkuvasta, jokapäiväisestä treffeilläolosta saa minut tukehtumaan ahdistuksesta. Koska:
Antakaa nyt jumalauta tässä maailmassa olla edes YKSI ulkonäköpaineista vapaa vyöhyke, ja minulle se on Parkkosen syli!
Yksi juttu vielä: minulla on pari ystävää, jotka ovat arvostelleet tapaani kutsua Parkkosta Parkkoseksi. Minulla on ollut miljoona Tomi-nimistä poikaystäväehdokasta, mutta vain yksi ainoa Parkkonen. Siksi Parkkonen on Parkkonen. Voitte lakata pyörittelemästä silmiänne.
marras 23, 2017
Mä olen siitä vekkuli, että pystyn tekemään mitättömistä asioista valtavia ongelmia ihan tuosta noin vaan, ja sitten toisaalta taas kääntämään vaikeat asiat kiinnostaviksi haasteiksi.
Otetaan nyt vaikka Case Meksikon Pitkä Lentomatka.
Ensin mä olin ihan että ei hemmetti, pelottaa, ahdistaa, enkä takuulla tule selviämään hengissä. (Muun muassa koska en käy lentokoneiden enkä junien vessoissa koskaan eli ikinä).
Mutta sitten aikani henkeäni haukottuani ja sureksittuani päätin, että tästähän otetaankin kuulkaa ilo irti! Minähän rakastan tämmöistä suunnittelemista!
Me lennämme siis joulukuun puolessa välissä Helsingistä Madridin kautta Mexico Cityyn. Kun laskee mukaan ajomatkat Hangosta Helsinkiin, olemme matkalla noin vuorokauden, josta siis suurimman osan ilmastoiduissa tiloissa, joissa on loisteputkivaloa. Kummatkin asioita, jotka saavat minut romahtamaan.
Lentoaika Madridista Mexico Cityyn on yli 12 tuntia.
Se on AIKA MONTA TUNTIA RUTIKUIVAA LENTOKONEILMAA JA PAIKALLAAN ISTUMISTA. Tätä ennenhän olen määritellyt maksimilentoajakseni 3,5 tuntia…
Olen kuitenkin nyt kehittänyt selviytymissysteemin, joka perustuu kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin. Olen mielikuvaharjoitellut itselleni eräänlaisen lentokone-span.
Laitoin tässä päivänä muutamana mutsille viestiä.
Oletko sä antanut mulle jo joululahjan? Toivon rahaa.
Pitkän viestittelyn jälkeen (kyllä on taas tässä viikkotolkulla mennyt whatsappin varressa) mutsi siirsi PIENEN SUMMAN tililleni ennenaikaiseksi joululahjaksi, saatesanoilla:
Ei kukkia, ei seerumeita, etkä tarjoa samppanjaa kenellekään.
Hyvin se tyttärensä tuntee. Hän ei kuitenkaan kieltänyt IHOÖLJYJÄ, joten menin ja ostin heti Acon Renewal Face Oilia* aloittaakseni lentokone-spani kokoamisen!
*Kiitos vinkistä MileStyle Blog
Olen nyt pitkällisen tutkimustyön tuloksena laatinut oman muistilistani pitkille lentomatkoille, toki jo hyvissä ajoin ennen pitkää lentomatkaa ja sen suomaa kokemusta:
(Olen lentänyt kyllä nuorena mm. pisimmillään Hki-Lontoo-New York-Chicago -session, mutta sitä ei lasketa, sillä nuorenahan sitä pystyy ihan mihin tahansa eikä mikään tunnu missään. Ajatella, että silloin sitä todella lennettiin 15-vuotiaina pitkin maailmaa ilman kännyköitä, ja kotiväki saattoi vain toivoa, että joskus parin vuorokauden kuluttua kuulisivat rätisevän lankapuhelimen toisesta päästä heiveröisen tiedon perillepääsystä…)
1. Valitse paikkasi. Tätä emme valitettavasti ole päässeet vielä tekemään, jostain syystä Iberian lennolle ei saa edes kovalla rahalla varattua paikkoja etukäteen. Seuraava mahdollisuus on sitten kun online check-in käynnistyy, täytyy olla kärppänä. Aion myös luonnollisesti tarvittaessa rettelöidä Madridin lentokentällä. Osaan kuulostaa aivan joltakin roolihahmolta Almodovarin elokuvasta Naisia hermoromahduksen partaalla, kun sille päälle satun.
Me olemme matkassa koko viisikko, ja olisi kivaa istua edes jotakuinkin lähekkäin. Haluan myös jostain syystä istua koneen etuosassa ja varmistua siitä, että minun ja käytävän välissä on vain omaa väkeä. Parkkosen pitää lievän ahtaanpaikankammon takia istua aina käytäväpaikalla, myös elokuvateattereissa. Minä pidän ikkunapaikastakin, koska siellä saa käpertyä omiin oloihinsa, mutta vieraiden yli loikkiminen ei ole kauhean mukavaa.
(Suurin osa ihmisistä haluaa istua kuulemma koneen etuosassa. Siksi moni suosiikin koneen takaosaa, jossa saattaa tästä syystä olla väljempää.)
Jos olisin varoissani, upgreidaisin tietenkin koko sakin.
2. Pukeudu fiksusti. Ja kun sanon fiksusti, tarkoitan, että älä pukeudu kuten minä, jolla on pakkomielle hurmata aina kohdemaan koko asukaspohja heti lentokentällä, omasta mukavuudesta viis. Aion olla viisaampi tällä kertaa, ja olenkin jo suunnitellut itselleni lentoasun.
(Lentoasun, kiekui mutsi puhelimeen, aiotko sä lähteä lentoon!)
Tahdon pehmeät, mutta pohkeita nuolevat vajaamittaiset housut, paljaat nilkat, mustat lenkkarit, jätti t-paidan, joka valahtaa toiselta olkapäältä, harmaan kauniisti laskeutuvan alpakkavauvasta tehdyn villatakin taskuilla ja valtavan mustan shaalin. Asuni kruunaa äärettömän tyylikäs mutta silti leikkisä luonnonmateriaaleista valmistettu unimaski, jota en ole vielä löytänyt. Vaihdan kengät koneessa aamutossuihin (hotellista pöllityt) ja mustiin villasukkiin. Paljon hopeakoruja.
Kassiin pakkaan vielä joitakin vaihtovaatteita, mikäli tunnen oloni nuhjuiseksi loppusuoralla sekä mustat flipflopit. Vaikka Mexico Cityssä todennäköisesti onkin noin viisi astetta “lämmintä” klo 4:50 kun laskeudumme…
3. Unohda meikit ja piilarit. Pistä rillit päähän. EHDOTTOMASTI MULLE VAIKEIN RASTI TÄMÄ! Katso kohta 2. “kohdemaan koko asukaspohjan hurmaaminen”. Minulle luonnontilassa oleminen tarkoittaa paljon mustaa kajalia, kaikki muu on luonnotonta. Mutta koska haluan lotrata naamaani noin 300 euron arvosta vapaita radikaaleja lentomatkan aikana, ja koska haluan, että minulla on silmämunat vielä Meksikossakin, joudun taipumaan.
Vinkki: Ennen laskeutumista voit pyytää pari jääpalaa, kietoa ne kahteen servettiin ja nostaa hetkeksi silmille. Ah!
4. Pakkaa käsimatkatavarakassi järjellä, ei kiireellä. Minulla on vanha, ihana ruskeanahkainen kassi, joka on notkea ja tilava ja muuten täydellinen, mutta siinä ei ole mitään sisälokeroita. Laita siis tavarat omiin pieniin pussukoihin käyttötarkoituksen mukaan. Voiteet ja raikasteet yhteen, eväät yhteen, meikit yhteen, pillerit yhteen, laturit, laitteet ja kuulokkeet yhteen. Kun kaikella on paikkansa, on asiat helppo löytää. Gauharillahan on se mielettömän kaunis ja kätevä meikkipussisarja!
Ja vaikka haluatkin olla varautunut kaikkeen, ei matkakassia kannata turvottaa jalkatilan kustannuksella. Pienilläkin asioilla voi omasta paikasta tehdä mieleisen pesän.
5. Syö järkevästi, ennen lentoa ja lennolla. Pizzaa ja punaviiniä ei lasketa järkeväksi syömiseksi, josta olen erityisen pahoillani. Samoin kuin siitä, että välilaskumme Madridin lentokentällä kestää nelisen tuntia = olen LÄHELLÄ TAPAKSIA nelisen tuntia, mutta saan omien sääntöjeni mukaan syödä vain laihaa kanakeittoa tai salaattia. Tapasten lisäksi ikiomalla kieltolistallani ovat alkoholi, kahvi, hiilihapotetut juomat, sokeri, liika suola ja vehnä. Lentokoneilma turvottaa ja kuivattaa, ja minä haluan laskeutua litteänä ja kosteana.
6. Rakenna itsellesi ohjelma. Silkka kasvojen hemmottelu vie jo oman aikansa. Ihania aineita kannattaa taputella kevyesti lisää parin tunnin välein, sinne missä tuntuu tarvetta olevan: silmänympärykset, huulet, kädet… Ja puhdistaa kasvot puhdistusliinoilla ja misellaarivedellä välillä.
Liiku tunnin välein hereillä ollessa, juo paljon vettä (tämäkin on helpompaa hereillä), koita nukkua edes vähän, edes pätkissä. Me onneksi lennämme yöllä sen pisimmän pätkän, joten nukkuminen saattaa onnistuakin.
Jos ei onnistu, niin katso antaumuksella leffoja, lue kerrankin rauhassa ja piinaa Parkkosta tulevaisuuskeskusteluilla. Opiskele espanjaa. Kun ajan jakaa pieniin kapseleihin ja luo lennolle omat rutiininsa, aikakin menee sutjakammin. Olen myös alkanut ymmärtää, että minun on joustettava vessaperiaatteestani, toilettireissut ovat sitä paitsi hyvää liikuntaa.
Pitkiä matkoja alvariinsa ramppaava ystäväni Carita (joka on nytkin Ausseissa) kertoi kävelevänsä käytävillä ympyrää ja käyvänsä venyttelemässä koneen takaosassa, lentoemäntien luona. Siellä on hyvin tilaa. Hän myös neuvoi valitsemaan heti neljä hyvää leffaa, jotta henkisesti tietää ainakin noin 7-8 tunnin olevan katettu. Sitten kun laskee tunnin nousu- ja laskuhärdelleihin, ja pari tuntia syömisiin, onkin jo perillä. (Mutta kyllä Caritakin sanoi, että ne kolme viimeistä tuntia ovat ne pahimmat.) Carita myös vinkkasi välilaskupaikkojen suihkuista ja jalkahieronnoista, joillakin kentillä on myös joogaa! Caritan salainen ase koneessa on piparminttu-jalkavoide, mutta minä luulen, että parin tunnin lennon jälkeen en enää taivu niin paljon, että ylettyisin omiin varpaisiini…
Muista myös hyödyntää nykyajan vempeleitä: nyt ehtii kuunnella poliittisen podcastin jos toisenkin ja kenties vaikka blogata!
7. Aloita valmistuminen jo ennen matkaa. Tankkaa vettä, nuku hyvin, kävele pitkiä lenkkejä, kuori ja öljyä koko kroppa, tee hiuksillekin öljyhoito. Tehokosteuta kasvoja. Jalat joutuvat koville koneessa ja yleensä matkalla muutenkin, kun yrittää ottaa haltuun kokonaisia kaupunkeja muutamissa päivissä. Haluat ehkä satsata jalkahoitoon ennen reissua tai ainakin itse kylvettää ja huoltaa räpylät.
Myös se pizza ja punaviini -setti kannattaa unohtaa jo matkaa edeltäviltä päiviltä ja syödä kevyesti. Jos et nappaile maitohappobakteereita ympäri vuoden kuten minä, aloita ainakin reilusti ennen matkaa.
Laita kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, jotta itse matkaan lähtö on stressitön ja kiireetön (ahahahahahahahahahahah!). Hengitä. Voit joka tapauksessa fiilistellä sitä, että ainakin olet paremmin valmistautunut kuin Parkkonen.
Tässä pakkauslistaani koneeseen:
Hammasharja ja -tahna (pesisithän hampaat pari kertaa vuorokauden sisällä kotioloissakin!)
Kosteusliinat, sekä meikinpoistoon tarkoitetut että desinfioivat (aion pyyhkiä selkänojia ja käsinojia kaiken maailman rähmäkäpälien jäljiltä sekä siivota vessoja.)
Misellaarivesi
Huulirasva
Silmänympärysvoide
Seerumi, kasvoöljy tai punaisuutta poistava kosteusvoide (tai rehellisyyden nimissä nämä kaikki)
Avenen Antirougeur Calm -naamio (lähes näkymätön geeli, en siis säikytä ketään!)
Suihkutettava lähdevesi kasvoille
Käsivoide
Deodorantti
(Kaikki toki pienissä, sallitun kokoisissa purkeissa ja pulloissa, ja mielellään hajuttomina versioina. Oma iho voi reagoida voimakkaammin lentokoneen ilmanalassa, ja naapuritkin varmasti arvostavat mikäli et parfymoi koko peltipurkkia! Skippaa myös se appelsiininkukan tuoksuinen hajuvesi.)
Oma pikkuinen käsipyyhe
Pieni roskapussi
Nenäliinoja
Pumpulilappuja
Silmälasit
Piilolinssit
Aurinkolasit (koska kuuluisuus.)
Silmätipat
Meikit ja peili
Ja kun sanon meikit tarkoitan primeria, meikkivoidetta, peitevoidetta, poskipunaa, aurinkopuuteria, kulmakynää, kahta eri kajalia, luomiväriä, ripsiväriä, huultenrajauskynää, huulikiiltoa. Vaikken kaikkia klo 4:50 käyttäisikään. Voi muuten olla, että joudun ottamaan kaksi huultenrajauskynää ja huulikiillon lisäksi huulipunan, sillä olen EHKÄ siirtynyt punaisen huulipunan käyttäjäksi! Voisi olla hyvä idea tässä kohtaa vaihtaa meikkivoide kiinteään, sienellä tuputettavaan, ja poskipuna ja luomiväri voidemaiseen, sormilla levitettävään. Mutta muista: kone on varsinainen bakteeripesäke, putsaa kädet aina ennen kuin lähmit kasvojasi!
Hiusharja
Hiusöljy (hiukset kuivuvat siinä missä ihokin!)
Hiusnauhat (puhelinjohtorinkulat, what ever)
Burana
Aspiriini
Magnesium
Maitohappobakteerit
Käsidesi
Kurkkupastillit
Nenäsuihke (kenties seesamiöljy-sellainen?)
Luontaistuotekaupoista löytyy erilaisia tuotteita helpottamaan jännitystä ja nopeuttamaan nukahtamista. Jos jollakin on näistä syvempää tietoa, niin kertokaahan!
(Kuivattuja) hedelmiä
Pähkinöitä
Omat teepussit (haluan sen nimisiä pussukoita kuin Lady Moon Totally Relaxes in an Airplane, tiedättehän!)
Jotain patukoita
Purukumia
Kirja
Muistikirja
Kyniä
Meksikon matkaopas
Espanjan sanakirja tai kielioppikirja
Omat kuulokkeet
Unimaski
Lentosukkia en haluaisi, ellette pakota. Kiristää pelkkä ajatuskin. Niskatyynyä en millään tahtoisi raahata ympäri Meksikoa (niistä puhallettavista ei ole mihinkään), sitä paitsi yleensä tyynyn ja filtin saa koneestakin. Semmoinen silmä- ja suuaukoilla varustettu kosteuttava korealainen kasvomaski (sheet mask) olisi mahtava lentokone-spa-juttu, mutta liian pelottavan näköinen.
(Huomasin muuten, että yhdessä suosikkimaskissani on ISTUKKAA? Kenen istukkaa??? Ei ainakaan Hangon kempparintädin, olen kysynyt.)
Kentällä laskeudutuamme suuntaan ensimmäiseksi naistenhuoneeseen, pesen kasvoni, voitelen poskeni, harjaan hiukseni ja tempaisen itseni tiukalle nutturalle. Ja sitten vain Meksikoa valloittamaan!
Teidän vuoronne: Mitä unohdin? Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi tappavan pitkistä lennoista selviytymiseen?
Kuvat ovat huhtikuun Ranskan matkalta.
TallennaTallennaTallennaTallenna
TallennaTallenna
TallennaTallenna
marras 15, 2017
Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi.
(En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!)
Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa.
Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, loiskui ja sihisi. Kaikki kellui oliiviöljyssä.
(Oliiviöljystä puheenollen, olin kesäkuun jäljiltä pitkään kuin nuori persikka kiiltävine poskineni. Hiukset kihartuivat niskassa ja olin täyteläinen ja täynnä valoa. Tänään seisoimme Parkkosen kanssa marraskuusta putkahtaneina metalliseinäisessä hississä, sinisen loistevalon alla ja katsoimme meitä peilissä: näytimme ryppyisiltä, ankarilta ja alistuneilta.)
Vaan heinäkuussa nostimme pöytään kreikkalaista salaattia, tsatsikia, riisillä täytettyjä mausteisia paprikoita ja lammaspataa. Lapioimme kaikkea hyvää lautaset kukkuroilleen, latkimme halpaa, jääkylmää viiniä. Rapeakuorinen leipä murrettiin kädestä käteen. Tyttäret tekivät jälkiruoaksi hedelmävadin, jonka yllä me kaikki ensin vain huokailimme onnesta.
Ei haittaa, vaikka resepti tulee vasta nyt. Fetasalaatin voi tehdä talvi-iltoina myös lämpimänä versiona ja pataruoka se vasta tekeekin hyvää, hyisestä tuulesta tupsahtaville nälkäisille.
Kreikkalainen lammaspata
Laita pataan pannulla ruskistamaasi lampaanlihaa, suupaloiksi pilkottuna.
Heitä mukaan salottisipuleita, isoja paprikalohkoja ja chilipalko tai pari siemenineen. Laita sekaan myös kuivattuja aprikooseja ja luumuja, kourallinen kumpaakin, ja mausta suolan ja pippurin lisäksi kanelilla ja rosmariinilla.
Kumoa lopuksi kaiken ylle reilusti vettä, kenties pieni tujaus punaviinietikkaa, ja tyrkkää pata uuniin niin pitkäksi aikaa, että kaikki on muhevaa ja hiukan makeaa.
Tarjoa täytettyjen vihannesten tai riisin kera. Ruokajuomavinkki: ainakin meidän marketista saa kreikkalaista Mythos-olutta!
Tuo tatuointi: sen kantaja on juossut Spartathlonin, eli hurjan ultrajuoksun Ateenasta Spartaan. 250 kilometriä alle 36 tunnissa, antiikin ajan sanansaattajan Feidippidesin jalanjäljissä. 440-luvulla eaa Herodotoksen kirjaamassa historiateoksessa kuvaillaan reittiä ja mainitaan siihen käytetty aika, ja kilpailu syntyi 1980-luvulla noiden ikivanhojen persialaissodista kertovien kirjoitusten pohjalta. Lumoavaa, kerrassaan lumoavaa! Itsehän jaksoin juuri ja juuri taapertaa ne muutamat sadat metrit vuoren rinteessä, oliivilehdossa sijaitsevasta lomakodistamme meren ääreen ja rantatuolille.
Aina sama juttu. Tässä kohtaa iskee haikeus. Hulluko mä olen kun jätän kotini ja lähden seikkailemaan maailman toiselle puolen? Minähän rakastan omaa kylääni, omaa mertani, omaa sänkyäni ja omaa kolhiintunutta keittiönpöytääni!
