Year: 2017

And my dear, we’re still goodbying

Published by Anna

Aina sama juttu. Tässä kohtaa iskee haikeus. Hulluko mä olen kun jätän kotini ja lähden seikkailemaan maailman toiselle puolen? Minähän rakastan omaa kylääni, omaa mertani, omaa sänkyäni ja omaa kolhiintunutta keittiönpöytääni! Samaan aikaan varpaat villasukissa kipristelevät jännityksestä, tekisi mieli jo karauttaa matkaan. Juuri nyt matkalaukut lojuvat vielä suut ammollaan pitkin huushollia, niihin lentää aina välillä kaaressa muutama riepu, kenkä, kirja. Kolme viikkoa on pitkä aika, mutta laukut ovat onnettoman pieniä. Emme voi vaihtaa maisemaa isojen pakaasien kanssa, on oltava tiivistä ja tehokasta. Olen saavuttanut pisteen, jossa ikävöin jo jopa omia vaatteitani, niitä, jotka eivät mahdu mukaan. Perillä on kevät, joka siellä tarkoittaa lämpöisiä päiviä, mutta kylmiä, jopa pakkasen puolelle liukuvia iltoja ja öitä. Pakkaa siinä sitten järkevästi. Pakkaamista mutkistaa myös se, että pitäisi sekä edustaa että reppureissata. Pelaan eräänlaista vaatepalapeliä, en vain omalta, vaan myös nuorison osalta. Parkkonen on toki jo ehtinyt hävittää uuden, timmin, ranskalaisen pukunsa housut jonnekin. Hän on omillaan. Vaikka olen ollut hyvissä ajoin vauhdissa matkavalmisteluineni, kaikki jää kuitenkin viime tippaan. Tammisaaren poliisilaitos unohtaa laittaa pojan passitilauksen eteenpäin. Onneksi soitin. Saamme, toivottavasti, …

Vipinästä viis

Published by Anna

Auts, sattuu. Herne on niin syvällä sieraimessa, että se kimpoaa kohta ohimosta ulos. Luin aamun alkajaisiksi tämän Hesarin nettisivuilla julkaistun Helena Liikanen-Rengerin kolumnin. Kolumissa käsitellään (Helenan tuttavapiiristä) poimittujen italialaisten ja ranskalaisten naisten tapaa pitää huolta parisuhteen vipinästä panostamalla huoliteltuun ulkonäköön. (Lue se, nyt. Odotan sinua tässä.) Olen ollut 24 vuotta kimpassa tuon saman miehen kanssa, eikä ikinä meidän suhteemme hyvinvointi ole ollut kiinni minun ulkonäöstäni. Tai hänen. Se miten meillä menee riippuu esimerkiksi siitä olemmeko ylipäätänsä syystä tai toisesta puheväleissä, olemmeko muistaneet juoda tarpeeksi vettä, olemmeko huoliltamme saaneet unta öisin. Te tunnette minut. Rakastan meikkejäni ja voiteitani, kekkuloin kivoissa vaatteissa, yritän hurmata kokonaisia mantereita kerrallaan. Tiedätte myös ulkonäköpaineistani ja epävarmuuksistani. Rakkauteemme näillä asioilla ei kuitenkaan ole minkään valtakunnan vaikutusta. (No ehkä ihan aluksi, jos valitsimme toisemme visuaalisista syistä, mitä en kyllä enää muista.) Olen joskus kai surrutkin sitä, että Parkkonen vain harvoin huomioi ulkonäköäni. (Paitsi joskus hän kyllä kutsuu minua kansainvälisen luokan kaunottareksi, mutta yleensä vain silloin kun olen ulkonäkökriisissä, ja hän haluaa minun liikkuvan eteenpäin jalkakäytävällä.) Sen piirteen kääntöpuoli, positiivinen sellainen, on se, että hän …

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle

Published by Anna

Mä olen siitä vekkuli, että pystyn tekemään mitättömistä asioista valtavia ongelmia ihan tuosta noin vaan, ja sitten toisaalta taas kääntämään vaikeat asiat kiinnostaviksi haasteiksi. Otetaan nyt vaikka Case Meksikon Pitkä Lentomatka. Ensin mä olin ihan että ei hemmetti, pelottaa, ahdistaa, enkä takuulla tule selviämään hengissä. (Muun muassa koska en käy lentokoneiden enkä junien vessoissa koskaan eli ikinä). Mutta sitten aikani henkeäni haukottuani ja sureksittuani päätin, että tästähän otetaankin kuulkaa ilo irti! Minähän rakastan tämmöistä suunnittelemista! Me lennämme siis joulukuun puolessa välissä Helsingistä Madridin kautta Mexico Cityyn. Kun laskee mukaan ajomatkat Hangosta Helsinkiin, olemme matkalla noin vuorokauden, josta siis suurimman osan ilmastoiduissa tiloissa, joissa on loisteputkivaloa. Kummatkin asioita, jotka saavat minut romahtamaan. Lentoaika Madridista Mexico Cityyn on yli 12 tuntia. Se on AIKA MONTA TUNTIA RUTIKUIVAA LENTOKONEILMAA JA PAIKALLAAN ISTUMISTA. Tätä ennenhän olen määritellyt maksimilentoajakseni 3,5 tuntia… Olen kuitenkin nyt kehittänyt selviytymissysteemin, joka perustuu kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin. Olen mielikuvaharjoitellut itselleni eräänlaisen lentokone-span. Laitoin tässä päivänä muutamana mutsille viestiä. Oletko sä antanut mulle jo joululahjan? Toivon rahaa. Pitkän viestittelyn jälkeen (kyllä on taas tässä viikkotolkulla mennyt whatsappin varressa) …

Fenkolia ja viinirypäleitä

Published by Anna

Hei tämä oli kiva! Ja hyvä! Ja vähän yllättävä! Paahdettua fetaa ja fenkolia Laita uuni kuumenemaan (tämä oli eritoten sinulle muistutukseksi Laura!) Pilko villisti fenkolia, punasipulia, kesäkurpitsaa ja valkosipulia, ja vippaa vihannekset uunivuokaan. Sitten se yllättävä osuus: huuhtele tummia viinirypäleitä ja irrottele reilusti rypäleitä mukaan vuokaan. Lohko käsin isoja fetakimpaleita vihannesten päälle ja kauhaise vielä kourallinen oliiveja perään. Minulla on ihania vihreitä ja mustia oliiveita vieläkin Kreikasta, voi taivas miten hyviä ne ovat… Sekoita kastike hyvästä oliiviöljystä, sitruunan mehusta, punaviinietikasta, suolasta ja mustapippurista. Mausta öljykastike kuivatuilla yrteillä, kuten timjamilla, rakuunalla, mintulla… kumoa vuokaan. Muhita uunissa reilun vartin verran ja lisää sitten pikkuisia terttutomaatteja (edelleen tertuissaan, koska ovat niin kauniita siten!) paistoksen päällimmäiseksi. Kytke grillivastus ja tykitä vielä ainakin viitisen minuuttia, kunnes tomaatit ovat saaneet väriä. Minun puolestani saavat saada vähän jopa mustaa kylkeen. Tiputtele vielä uunista otettaessa vähän oliiviöljyä ylle. Tarjoa viikonlopun piipahtajille vaikkapa espanjalaisten leikkeleiden ja rapean maalaisleivän kera; vihanneksista irtoaa makeaa, öljyistä lientä, johon leipää on ihana dippailla. Me joimme samppanjaa, mutta punaviinikin passaa. Alkuperäinen ohje taas siitä jo aiemmin hehkutetusta Vege-lehdestä, tässä pienin …

Kreikkalainen lammaspata

Published by Anna

Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi. (En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!) Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, …

Asiasta toiseen

Published by Anna

Ja sitten oikeisiin ongelmiin. Mutsilla on nimittäin nyt jotain meneillään Zlatan Ibrahimovićin kanssa. Ja kyllä, tällä tavalla minä todellakin saan päiväni kulumaan. Siirrytään whatsappin puolelle. Miksi Zlatan Ibrshumoeitch on mun Instagram-tilillä? (Kirjoitusvirheet mallin omia.) Niinku miten hän on siellä? En mä tiedä… siellä on sen kuvia yhtäkkiä! Siis instagram kuvia! No siis seuraatko sä sitä? En tietääkseni? Seuraako se mua? No miksei seuraisi? (Laitan nauruhymiöitä, vaikka oikeasti mieleni tekisi itkeä.) Miten sen saa pois sieltä?? Puhelin soi. Mutsi soittaa. Olen juuri keskellä erittäin tärkeää tehtävää, googlaan “pitkän lentomatkan luottotuotteita”. (Tästä tulee niiiiiiin kallis matka… haluan seerumeita, seerumeita, kuuletteko!) Vastaan piruuttani möreällä äänellä “Zlatan”. Mutsi nauraa 20 minuuttia luurin toisessa päässä. Puhelussa kuulen erilaisia versioita Zlatanin ilmestymisestä mutsin instagramiin. Mutsi epäilee, että koska hän on katsonut joltain nettisivulta Ruotsi-Italia matsin tuloksia ja analyysejä (since fucking when???) niin Zlatan on siitä jotenkin innostunut. Koitan selittää, että todennäköisesti EI KUITENKAAN ja että ehdin jo tarkistaa, ja mutsi todellakin seuraa instassa (vahingossa tai tahallaan) viittä henkilöä; lapsenlapsi ykköstä, lapsenlapsi kakkosta, Parkkosta, minua ja Zlatan Ibrahimovićia. Hän sanoo ettei MISSÄÄN NIMESSÄ seuraa …

Epäilyksen varjo

Published by Anna

Meidän alkuvuottamme on varjostanut eräs asia, josta ajattelin nyt kirjoittaa, vaikka se tuntuukin vaikealta ja vaikka kaikki on tavallaan vieläkin kesken. Kirjoitan, koska tiedän että varjo on vaikuttanut omaan läsnäolooni mm. täällä blogissa ja myös siksi, että mitä enemmän ikävuosia kartutan, sitä varmempi olen siitä, että puhuminen auttaa. Itseä ja joskus ehkä muitakin. Kerroin kyllä useammankin kerran teillekin kuinka tiukka ja rankka keväämme oli, mutta jätin kertomatta sen rankimman; maaliskuussa saimme tietää, että keskimmäisellämme epäillään harvinaista, perinnöllistä sairautta. En ryhdy kuvailemaan sairautta, tai oireyhtymää sen tarkemmin, sillä tiedän itsekin vielä liian vähän. Eikä juuri kyseinen sairaus ole avautumiseni tarkoituskaan, vaan halusin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu, kun perheeseen laskeutuu vakavan sairauden epäily. Elsa oli juuri täyttänyt 18 kun kuulimme asiasta. Koska hän ei ollut enää alaikäinen, eivät kouluterveydenhoitajat ja -lääkärit ole enää yhteydessä vanhempiin. Niinpä me vain saimme jonain ihan tavallisena arkipäivänä viestin lapselta itseltään, jossa kysyttiin, onko meidän suvuissamme esiintynyt neurofibromatoosia. Se oli ensimmäinen kerta kun eläessäni näin nuo kirjaimet peräkkäin. En ollut koskaan kuullutkaan. Katsoin heti tietysti netistä mistä oli kysymys, mutta lopetin googlailun …

Punajuuripalleroiset kahden erilaisen kokin keittiöstä

Published by Anna

Me olemme kaksi varsin erilaista ihmistä, Parkkonen ja minä, monellakin tapaa. Mutta keskitytään nyt (ensi alkuun) eroihimme keittiöhommissa. Parkkonen, silloin harvoin kun on puikoissa ruoanlaiton osalta, hamuilee summanmutikassa reseptejä, tökkää johonkin sormensa ja päättää sutjakasti tehdä sen. Hän marssii kauppaan, ostaa järjestelmällisesti ainekset katsomatta onko kotona mitään valmiiksi (tästä syystä meillä on mm. noin 12 pulloa soijaa) ja noudattaa tarkasti reseptiä. Minun pitää taas ensin INSPIROITUA jostakin ruokalajista, mihin voi mennä viikkoja. Sen jälkeen fiilistelen asiaa hyvän tovin. Lopulta etsin reseptintapaisen, jota en luonnollisestikaan noudata, ja lopulta tarjoilen ruokaa, joka on ennemminkin jonkin mieleni tarinan ilmentymä, tai tavoittelemani tunnelma, tai pieni matka. Molempien metodeilla lopputulos on yleensä ihan syötävän hyvää. Parkkosen systeemi venyttää mukavasti minun ruoanlaittotapojani, ilman häntä en ehkä koskaan olisi ryhtynyt esimerkiksi näihin punajuuri-kvinoapyöryköihin. Fyysisestikään, sillä minähän en mitään palloja pyörittele, taikina se on punajuuritaikinakin! Minä olisin katsonut reseptiä ja todennut sen liian työlääksi ja aikaavieväksi, mutta hän ei etukäteen semmoisilla asioilla päätään vaivaa vaan ryhtyy uhkarohkeasti hommiin. Resepti on Glorian Ruoka & Viini-lehden ja Soppa 365-palvelun yhteistyönä tuottamasta lehdestä VEGE, luulisin, että …

Uneton matkalla Meksikoon

Published by Anna

Meksiko tahtoo valvottaa minua edelleen. Juuri kun olimme saaneet päätettyä suurinpiirtein mihin koitamme osua kolmen viikon matkallamme, alkoi maa Meksikossa järistä. Se järisi Oaxacan osavaltiossa, järisi Pueblassa ja järisi jälkijäristyksineen pääkaupunki Méxicossa, ja juuri ne samat nimet olivat lukeneet lopullisessa matkasuunnitelmassamme. Peruskallio tärähteli, Richterin asteikko painui punaiselle, kerrostalot ropisivat maahan ja ihmiset heittivät henkensä. Me pysäytimme matkapuuhastelumme ja tuijotimme uutisia. Voi Meksikoa, voi ihmiskohtaloita… Onko järkeä lähteä, olemmeko vain jälleenrakennuksen tiellä, palloilemassa jaloissa kykenemättä olemaan avuksi? Vai onko sitten kuitenkin hullua olla lähtemättä? Maailmahan sheikkaa nykyään niin monin tavoin, absoluuttista turvallisuutta tavoittelevan olisi parasta pysytellä… no, vaikkapa Hangossa, joka sekään ei suinkaan ole kaikin puolin turvallista. Meksikolaiset itse toivovat, että matkailu ei lakkaa, tuloja tarvitaan. Lentoliput Ciudad de Méxicoon on nyt ostettu, majoituspaikat varattu. Kattaus on monipuolinen: airbnb-kämppä, pieni hotelli, taiteilijamajatalo, b&b. Suunnittelemme aikaerojen yli yhteyshenkilömme Sónian kanssa sähköpostitse siirtymiä, retkiä vesiputouksille ja ruokakursseja. Kirjoitan vihkoon kynä sauhuten museoiden ja ravintoloiden nimiä, tallennan linkkejä. Vetreytän espanjaani. Instagramista (rakastan sosiaalisia medioita juuri tämmöisistä syistä!) tutuksi tullut Yes More Please -ruokablogin Mariana (querida amiga mia!) lähettää eräänä iltana huikean …

Elokuvaa, valokuvaa ja hyvää ruokaa

Published by Anna

Marraskuuta ei ehkä kukaan koskaan ole maininnut lempikuukaudekseen. Siksi tuo kuuparka tietysti vetoaa meikäläiseen, ja aionkin ottaa ilon irti pian koittavasta mustuudesta. Sitä paitsi voin hilpein mielin keskittyäkin marrasfanitukseen, kun jouluangstista ei ole tietoakaan. Mehän olemme silloin Meksikossa. Järjestin viime vuonna ravintola Makasiinin kanssa Beaujolais Nouveau -illan, ja teen sen taas. Ajatuskin viinin ja ruoan täplittämästä marraskuisesta torstaista on hykerryttävä. Viikonloput ovat pikkujouluaikaan kekkereidentäyteisiä ja helvetillisellä hauskanpidolla paineistettuja, mutta tavallisena torstaina sitä vasta voikin tapahtua ihan mitä vain. Beaujolais Nouveau -kemuilussa ei kannata fokusoida pelkkään viiniin ja pilata omaa tai muiden fiilistä sen ominaisuuksista marisemalla. Mehu mikä mehu! Marraskuu, torstai ja nimensä mukaisesti Beaujolais’n alueelta kotoisin oleva gamay-rypäleistä valmistettu kevyt Beaujolais Nouveau ovat juuri sopivan outoja seuralaisia löysätäkseen hiukan henkisiä nutturoitamme. Suhtaudu asiaan vaikka näin: Beaujolais Nouveau on pullollinen silkkaa iloa ja kiitollisuutta uudesta sadosta! Kippis ja kulaus! Marraskuun kolmas torstai on siis maailmanlaajuisesti viininrakastajan juhlapäivä. Ehkä vähän elämänrakastajankin. Sillä se ken joskus on hiipinyt Hangon Itäsatamassa marraskuisena iltana tietää, että jokainen mahdollisuus pieneen arjesta irrottavana hupailuun on toden totta hyödynnettävä. Kuten viimeksikin, aloitamme illan elokuvalla. …