Month: joulukuu 2016

Pieni visiitti pääkaupunkiin

Hyppäsin perjantaina jo ennen auringonnousua (no, se ei tietysti ole tähän vuodenaikaan mikään saavutus…) reippaana junaan ja Helsinkiin. Oli Annanpäivä, jonka Helsingin kaupunki oli ystävällisesti huomioinut ripustamalla A-kirjaimia keskustan täydeltä, mistä pisteitä. Entisessä kotikaupungissani huomaan joka ikinen kerta kipeästi, kuinka paljon olen pikkukaupunkilaistunut Hanko-vuosieni aikana. Tuijotan suu jo puolivälin tötteröllä valmiina sanomamaan hei jokaiselle vastaantulijalle, pienessä kaupungissa kun todennäköisyys törmätä tuttuun on noin 100 %.  … tarkkaavaisuuteni ansiosta näenkin kyllä tosi paljon kamuja (ja hankolaisia) koko ajan.  Vilpittömän ja avoimen katseeni imussa minulta pyydetään jatkuvasti rahaa tai tarjotaan ilmaisia halauksia. Havahdun aina heti Pasilan jälkeen huomaamaan, ettei yksikään päälläni oleva vaate ole pääkaupunkikelpoinen. Ehkei se olekaan hyvä idea, että kiipeilen kallioilla samoissa kengissä kuin hiippailen Espaa, tai että omistan vain noin viisi vaatetta kaiken kaikkiaan, kaikkiin tarkoituksiin. Päätän ostaa heti alkuun päästä varpaisiin koko garderoobin uusiksi, ja sitten ymmärrän kuinka valtavasti minulla menisi rahaa, jos asuisin Helsingissä.  Sitä paitsi en löydä mitään ostettavaa, kun kaikkea on niin paljon. Menen paniikkiin. Uuvun henkisesti välittömästi jos samassa tilassa (esimerkiksi Stockmannilla) on yli viisi ihmistä kanssani samaan aikaan.  …

Leivällä yöhön

Kuten Instagramissa seuraavat ovat huomanneet, olemme rohkeasti astuneet 2000-luvulle ja saaneet aikaiseksi pari klipillistä liikkuvaa kuvaa niinkin haastavista ruokahommeleista kuin voileivistä… Muistan hämärästi luvanneeni joskus videoida simpukoiden käsittelyn yhtä lempi-lempiruokaani Moules Marinièrea varten. Ei aikaakaan kun sekin saadaan eetteriin, ties jos vaikka jo ensi vuonna. Joulukuu on kaikin puolin menoisa. Kun kaikki ovat koko ajan ties missä ja ties milloin, ja vieraita lappaa ovista ja ikkunoista, niin saaristolaislimppu pelastaa. Se pysyy hyvänä pitkään ja sen päälle sopii melkein mikä vain, suolaisesta makeaan. Tässä kolme kovaa arjen ja juhlan pelastajaa! Lohileipä piparjuurella (Videoklippi) Viipale paahdettua saaristolaisleipää Voita Majoneesia Piparjuuritahnaa tuubista tai raastettua, tuoretta piparjuurta Graavia lohta Paahdettua sipulirouhetta Tilliä Lihapullaleipä  Viipale paahdettua saaristolaisleipää Voita tai valkosipulituorejuustoa Tomaattihilloketta tai sipulichutneytä Lämmitettyjä lihapullia (myös vorschmackin jämät käyvät!) Reilusti persiljaa Juusto-hillovoileipä (Videoklippi) Viipale paahdettua saaristolaisleipää Voita Iäkästä Goudaa paksulti Kirsikkahilloa Päärynä-homejuustoherkku Viipale paahdettua saaristolaisleipää Voissa paistettuja karamellisoituneita päärynänlohkoja Murusteltua homejuustoa (Roquefort) Pähkinöitä * * * Olen varustanut konttuurini (toisilla on walk-in-vaatehuone, mulla walk-in ruokakomero!) saaristolaisleipien, kauniiden lasipurkkien ja värikkäiden säilyketölkkien lisäksi nopeilla herkuilla kuten erilaisilla pähkinöillä, ruisnapeilla, perunalastuilla, suklaakuorrutetuilla hedelmillä, marmelaadilla …

Se tapahtuu nopeasti

Heräsin aamuyöllä ennen kolmea katselemaan vartin välein puhelimen kelloa. Lapsistamme keskimmäinen, se suloinen Elsa lähti viideltä koulunsa ranskanryhmän kanssa Pariisiin. Pariisiin! Kun sain tuupattua hänet matkalaukkuineen ulos ovesta valtavien lumihiutaleiden alle riehakkain hyvän matkan toivotuksin, oli aika tarkistaa, että esikoinen on hereillä. Hän hyppäsi nimittäin kuuden junalla Helsinkiin. Kolmas sentään meni ihan vain tavalliseen aikaan tavallisesti kouluun, vain ilmoittaakseen illalla yökyläilevänsä kaverilla. On perjantai-ilta ja me olemme yhtäkkiä kahden. Tiedättekö, se tapahtuu niin nopeasti. Se, että he kasvavat irti minun kyljestäni, äitiäitiäiti-mantrasta, suuntaavat katseensa pikkuhiljaa poispäin. Heidän kepeät askeleensa ulottuvat yhä kauemmaksi, yhä pidemmäksi aikaa. Ja se on aivan mahtavaa. Voi hyvin olla, että puhun nyt ennenaikaisesti. Ehkä romahdan talomme kiviportaille tomumajaksi kun ensimmäinen muuttoauto ensi syksynä kiikuttaa pahvilaatikoita ulos ovesta. Mutta nyt lasten kasvaminen nuoriksi aikuisiksi ja itseänäisiksi ihmisiksi tuntuu ainostaan hyvältä ja oikealta. Näin tämän kuuluu mennä. Minulla oli Kreikassa lempeä, joskus kaihoisa mutta ikävätön olo, sellainen syvä luottamus, että saatoin olla hyvillä mielin poissa. Minusta tuntui, että olen valanut niin paljon rakkautta näihin lapsiin, että he paitsi tietävät sen, ikäänkuin kelluvat siinä. …