Valitse sivu
Behind the Scenes / vainioseitsonen

Behind the Scenes / vainioseitsonen

Lauantaina oli ihan mahtava päivä. Kuvasimme suunnittelijaduo vainio.seitsosen SS17-mallistoa Hangossa, loistoporukalla. Mallimme, taitavat Idil & Iris olivat nättejä kuin napit ja taipuivat koko sen viluisen päivän tyynen rauhallisesti milloin mihinkin asentoon ja juurakkoon.

Uusi tyylimuusani on renesanssinainen, meikkitaiteilija Leena Kouhia. Voi vitsi miten hän on cool! Hän paitsi maskeeraa, myös tekee keramiikkaa. Raaka-Rå‘n raffit kulhot, kupit ja lautaset himottavat.

Vainion Johanna ja Seitsosen Merja eivät olisi millään halunneet kömpiä kameran eteen New Yorkin jetlageissaan, pitkän päivän päätteeksi, tukat tuulen tuivertamina, mutta tungimme heidät väen vängällä Tuulan vanhaan, vaaleansiniseen Kuplaan. Onneksi, pitäähän staileista suunnittelijoistakin promokuvaa olla?

Lopputulostakin saan ehkä esitellä aikanaan, tässä ja nyt kuvauspäivän tunnelmia. Rosoisia sellaisia nämäkin, just ihania!

Mallit: Iris Haapanen ja Idil Lilius
Mallien vaatteet ja asut: vainio.seitsonen
Mallien kengät: Finsk by Julia Lundsten
Meikki: Leena Kouhia
Kuvat: Studio Tomi Parkkonen
Kuplan kuski ja loistava silittäjä: Tuula Kotro
Kuvausjärjestelyt: Anna Piiroinen

Viikon kuluttua olen…

Viikon kuluttua olen…

Viikon kuluttua sunnuntaina häärin jo täyttä päätä Kreikassa.

Olen siihen pisteeseen päästäkseni – jos kaikki menee hyvin – lähtenyt matkaan Hangosta syyskuun taittuessa lokakuuksi, perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 2:30, kurvannut taksilla lentokentälle, laskeutunut Ateenaan lauantaiaamuna ja matkustanut vielä reippaat kaksi tuntia Kalamátan kaupunkiin. Olen ehtinyt käydä kaupassa, ostanut kukkia, tomaatteja ja fetaa vuokra-asuntooni, levitellyt tavarani kotoisan tunnelman tavoittamiseksi ja vaihtanut pari kertaa huonekalujen järjestystä. Kurkkinut toiselta parvekkeelta vehreälle sisäpihalle ja toiselta parvekkeelta vilkkaalle kadulle. Olen jo nukkunut (tai valvonut) ensimmäisen yön uudessa paikassa, vieraissa lakanoissa.

Miltä se mahtaa tuntua, se kaikki?

Otan mukaan (järkevien asioiden lisäksi) tuoksykynttilän, lempishaalini ja Isabel Marantin kaftaanin, jossa näen itseni vaeltamassa kotioloissa. Karkottamassa kello viiden kriisiä, josta Kyllikki Villa usein kirjoitti, ja josta mutsi ystävällisesti muistutti.

(Kello viiden kriisi ilmeni Kyllikillä rahtilaivoilla, kun työrupeama oli tehty, sosiaalista elämää ainakin lounaan verran vietetty muiden laivalaisten kanssa, kansireitti kävelty. Ihan vielä ei kehdannut käydä nukkumaankaan, esiin lipui pieni ahdistus. Teetäkään kun ei voi loputtomiin keitellä. Ilta voi olla pitkä, jos on yksin.)

Kalamáta on ihan silkkaa sattumaa. Kyseessä ei ole mikään pittoreski sinivalkoinen kreikkalaiskylä, vaan mm. “Kreikan Marseilleksi” kutsuttu, omin avuin vilkas satamakaupunki Peloponnesoksen niemimaalla, Messenian maakunnassa. Varsinainen turistipaikka kaupunki ei ole, tosin ateenalaiset kuulemma valuvat Kalamátan seuduille kesäisin lomailemaan, vähän niin kuin helsinkiläiset Hankoon. Ja varmasti jo arvasittekin mistä herkusta paikkakunta on tullut tunnetuksi?

Kuukauden verran tukikohtani on siis juurikin lokakuussa kuuluisien oliivien sadonkorjuuaikaa juhliva Kalamáta, josta teen tai olen tekemättä retkiä lähialueille, tiloista riippuen. Villien arvauksienne jälkeen (ja maanjäristyksistä huolimatta) kohteeni tuntuu hyvinkin turvalliselta. Ehkä sitten ensi kerralla Kambodzha.

Tietysti olin alunperin jo suuntaamassa Ranskaan. Cannes on ykkösvaihtoehtoni. Halusin merta, aurinkoa, vuoria ja torin, en halunnut autoa. Korsikastakin haaveilin, Bretagnen Finistèreen olisi ollut suhteita. Mutta tuohduin loppukesällä ranskalaisten hölmöön päätökseen kiskoa burkineja naisparkojen yltä ja sopivasti samaan aikaan kuulin ensimmäistä kertaa eläessäni paikasta nimeltä Kalamáta. Ystäviemme ystävillä on siellä kreikkalainen elämä ja asunto, jossa he viihtyvät melkein puolet vuodesta. Tervetuloa sinne, he sanoivat, jo kreikkalaista vieraanvaraisuutta äänessään.

Aloin ajatella, että sehän voisi tehdä hyvääkin. Olla itselle ihan vieraassa paikassa, tutun sijaan. Kun tässä kerran ravistelusta olisi kyse. Sitä paitsi Kreikka olisi edullisempi, pienellä budjetilla liikkuvalle. Eikä olisi ikävää ollenkaan, että kaupungissa olisi yksi tai kaksi tuttua naamaa, jos kaikki ei menisikään putkeen. Päätös syntyi yhdessä yössä ja niiden ystävien ystävien kautta löytyi asunto, viestien perusteella herttainen vuokraemäntä Maria sekä varmasti muutakin ohjausta ja opastusta kunhan perille pääsen.

Mutta koska te lukijamme olette aivan uskomatonta globe trotter -porukkaa, minulla ei ole epäilystäkään, etteikö joku teistä tiedä jotain tästäkin maailmankolkasta. Kertokaa heti! Minne mennä, mitä nähdä? Mihin retkeilen?

Mitä syödä ja missä, sen tietysti googlasin ensimmäiseksi. Kulinaristisella rintamalla kuulemma kuhisee, Kalamáta on kovaa vauhtia nousemassa kiinnostavaksi ruokakohteeksi!

Ainoa aikaisempi kosketukseni Kreikkaan on bilematka Kosin saarelle joskus seitsentoistakesäisenä. Tässä elämäntilanteessa väkerrän matkamuistikirjaani reittiohjeita luostariin, jossa on kuuluisa ruusutarha. Jostain syystä se tuntuu paremmalta idealta kuin tanssiminen ruotsalaispoikien kanssa baaritiskeillä kukonlauluun saakka. Mutta ei siitä sen enempää 😉 


Kuva on toki vielä Hangosta, Tulliniemenrannasta.

Havana Moon

Havana Moon

The Rolling Stonesin papparaiset heittivät maaliskuussa legendaarisen (inhoan tuota sanaa, mutta yliviljelen sitä silti) keikan Havannassa. Legendaarisen, sillä se oli Rollareiden ensimmäinen siellä, hissukseen taloussaarrosta vapautuvassa Kuubassa. Ihmisiä oli paikalla joidenkin tietojen mukaan lähes puolimiljoonaa, jotkut puhuvat miljoonasta, kaikkine liepeineen. Historiallinen superkonsertti oli katsojille ilmainen.

Konsertista tehtiin tallenne nimeltä Havana Moon, joka esitetään yhden ainoan kerran elokuvateattereissa ympäri maailmaa tänään perjantaina*. Ja kun sanon ympäri maailmaa, tarkoitan myös Hankoa. Joten rokkirotsi niskaan ja Kino Olympiaan klo 20. Keith on kovassa vedossa ja jos jotkut osaavat bailata, niin kuubalaiset. Tunnelma tarttunee.

Elokuva on ikärajaton. Liput 20 euroa. Traileriin (ja fiilikseen) pääset tästä.

*… paitsi Helsingissä ja muutamilla muilla paikkakunnilla, jossa elokuva nähdään vasta 27.9.???

Syksyinen kaalipata

Syksyinen kaalipata

Kaalipata on vanha tuttu juttu, mutta niin hyvä, että se ansaitsee uusinnan.

Ensiesittelyssä sitä kutsuttiin sopaksi, mutta matkan varrella se on muhinut kyllä aika lailla pataruoaksi. Katan silti aina sekä haarukan että lusikan lautasen viereen. Oli lientä paljon tai vähän, se on on lautasennuoltavan hyvää!

Rakuunainen kaalipata

Ruskista hyvää jauhelihaa paistinpannulla ja kumoa suureen pataan.
Kuullota sipulia ja valkosipulia ja vippaa ne jauhelihan perään.

Mausta jauheliha-sipuliseos suolalla ja mustapippurilla, tuubillisella tomaattipyrettä ja valkoviinietikalla (rakuuna-valkoviinietikalla, jos on). Lisää myös kuivattua rakuunaa, meiramia, timjamia… Hunaja pyöristää ihanasti maut.

Sekoita hyvin.

Pilko paaaaaljon erilaisia kaaleja pieneksi ja lisää pataan. Pata voi olla kukkuroillaan kaalia, lapsia hirvittää, kämppä haisee kaalilta, kaalia vyöryy joka paikkaan – ei hätää. Kaalisilppu menee kasaan, kaikki voivat huokaista.

Lisää lihalientä, anna porista.

Tarkista mausteet. Todennäköisesti niitä on liian vähän, olet ollut varovainen ainakin etikan ja rakuunan kanssa. Lisää niitä, kyllä kaali sen kestää!

Anna hautua vielä tovi.

Tarjoa kaalipata syvältä lautaselta persiljasilpun ja smetanan kanssa. Pata vain paranee seuraavaan päivään, joten tee samalla vaivalla suurempi satsi. Sopii myös syksyn pihajuhliin: pysyy padassa lämpöisenä ja on sieltä helppo kauhoa isollekin joukolle.

Vielä ehtii

Vielä ehtii

Huomaan vahingossa johdattaneeni teitä harhaan. Kun sanoin, että pakkailen, sain jo paljon hyvän matkan toivotuksia. Matkan alkuun on kuitenkin vielä tovi. Unohdin kertoa, että kaikesta tästä huithapeliudestani huolimatta minussa asuu harvinainen ominaisuus “aikainen pakkaaja ja järjestyksen ihminen mitä matkailuun tulee”.

Kuuntelen aina silmät suitsenrenkaina muiden ihmisten lähtöjä. Laukkuja, joihin heitetään edellisen yön hämärinä tunteina sillä hetkellä puhtaana olevia vaatteita, ripsari ja hammasharja. Pikapasseja, viimeisiä kuulutuksia. Pois se minusta. Minä pakkaan viikkotolkulla, minulla on listoja kuten “Osta”, “Lainaa”, “Muista” ja “Tilaa”. Olen lentokentällä kahta päivää ennen.

Varaudun kaikkeen: hyttystenpistoihin, mahakipuun, unettomuuteen, kuumuuteen, kylmyyteen, huonoon hiuspäivään ja siihen, että maailmassa ei kenties missään muualla ole muistikirjoja tai pumpulipuikkoja.

Tarkistan passin moneen kartaan, lasken piilolinssejä (ja varapiilolinssejä) ja näkisittepä kauneudenhoitovälineistöni; se on lähdön hetkellä upeassa tikissä.

Mutta. Ei ihan vielä. Listoissa on vielä yliviivaamattomia kohtia, kajalkynät ovat teroittamatta, muutama asia ratkaisematta.

(Suurin ongelmani on taas kerran kirjat. Miten ihmeessä pidän itseni lukemistossa kokonaisen kuukauden? Maassa, jonka kieltä en osaa lainkaan, en edes kirjaimia? Älkää sanoko lukulaite, sen vastustamisen osalta pidän vanhanaikaisen pääni. Ja toinen kirjoihin liittyvä erikoisuus. Tästä kohteesta ei löydy juuri mitään luettavaa, en voi opetella opaskirjoja ulkoa enkä varustaa pikku vihkosiani vinkeillä. Olen tuuliajolla.)

Ehdin siis vielä:

  • juhlia pojan syntymäpäiviä sankarin toiveesta useamman kerran (näissä kuvissa lauantaina, oikea päivä on huomenna tiistaina).
  • olla tänäkin aamuna paikalla tekemässä ylioppilaskokelaalle onnea tuovia eväsleipiä historialliseen ensimmäiseen sähköiseen yo-kokeeseen, joka oli maantiede. (Menestykseni salaisuus ylioppilaskirjoituksissa sata vuotta sitten oli muuten maksamakkara-kurkku-reissumies).
  • koukuttua Ensitreffeihin alttarilla niin, että googlaan hädissäni miten nettitv:tä voi maailmalla katsoa. Voinko jotenkin kiertää maa-asetukset tai muuta sellaista vilunkipeliä?
  • herätä tarpeeksi monta kertaa öisin tuijottamaan nukkuvia lapsiani ja katumaan lähtöäni, varmana siitä, että kuolen ikävästä.
  • kävellä Hangon rantoja (ja näitähän on 130 kilometriä) ja tankata itseeni syksyä, sillä kohtahan olen takaisin kesässä, ja siitä todennäköisesti suoraan talvessa.
  • tankata itseeni syksyä myös torin antimien avulla. Ah sienet, pavut ja kaikki muut sadonkorjuuherkut. (Nuo kaksi vihreää tomaattia, ne ovat omaa tuotantoa!)

Ja sen sellaista. Työasioita on vielä kurottava matkanmentäviksi, suomen kielen oppilailleni esiteltävä sijainen. Vierastalo saa uudet asukkaat ja pihan voisi pistää talviteloille.

Joten kiitos ja anteeksi, matkatoivotuksenne olivat ihania, mutta hieman ennenaikaisia. Tajuan nyt, että saatoin johdattaa teitä hakoteille myös siksi, että menin itsekin ihan sekaisin siitä ihmetyksestä, että TODELLA tein sen, että todella otin ja varasin liput ja kämpän ja taksikyydit. Sydän hyppäsi kurkkuun. Minun matkani alkoi jo sillä hetkellä.

Nyt vasta huomaan hengittää. Ehdinkin tottua ajatukseen ja varsinkin totuttaa siihen myös muut (terveisiä mutsille…)

Lähtö on lauantaina, lokakuun ensimmäisenä päivänä.