Valitse sivu
44

44

Aika makeeta kun on tämmöinen tontti, jossa voi esitellä kellastuneita filmikamerakuviaan vapaasti eikä kukaan voi laittaa kiviä rattaisiin. Mutta on minulla hyvä syykin nostalgiaan: synnyin tänä iltana, juuri ja juuri toukokuun puolella, 44 vuotta sitten.

Siinä minä olen tuloillani puuhakkaasta mutsistani pikkuruiseen kerrostalokaksioon, ensimmäisissä kuvissa. Ja sitten jo ulos humpsahtaneensa, jotenkin kuvassakin ihan nurinperin ja helvetin kärttyisenä jo silloin.

Nopeasti kuitenkin osoittauduin omien muistikuvieni mukaan monien mielestä harvinaisen hurmaavaksi ihmiseksi. Rakastin syömistä, ja nukkumista. Ei muutoksia niiltä osin.

Pukeuduin pienenä usein myssyyn tai ruotsinlipuksi. Kun piti olla leveät lahkeet, ne minulla oli, olkoonkin, että lahje oli itsessään lähes koko housunmitta. Nykyään tosin tiedän, että musta on uusi keltainen ja nutturan kanssa lakki näyttää dorkalta.

Sain tänään hauskan onnentoivotuksen fb-seinälleni:

STAY CLASSY 
STAY SASSY
AND A BIT BAD ASSY.

Juuri niin olen ajatellut tehdä.

Raparperi-inkivääripiirakka

Raparperi-inkivääripiirakka

Leivoin. Kaikki tuossa sanassa sotii periaatteitani vastaan, mutta kun sain maistaa alkuviikon pyöräretkellä meren rannalla piknikkorista kaivettua unelmaista raparperipiirakkaa, oli pakko taipua. Jos halusin, ja totta vieköön halusin, herkkua lisää, oli kohdattava taikinanpelko ja ryhdyttävä hommiin.

Reseptin pyöräretkikumppanini Tia oli saanut omalta ystävältään, jolta se tosin lähti liikkellee kanelisena omenapiirakkana. Herrasväki on hyvä ja soveltaa vapaasti päällisten kanssa.

Raparperi-inkivääripiirakka, joka Kirjatoukan käsissä muuttui myös muffinsseiksi

(Tein pohjaa kaksinkertaisen annoksen, ja pohjataikinasta yhden piirakan ja 8 muffinssia. Tässä “yksinkertainen” ohje.)

1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 dl sokeria (minulla oli tummaa ruokosokeria)
1 tl soodaa
1,5 dl piimää
1,5 dl sulatettua voita

Ensin kuivat aineet yhdistetään, ja sitten jauko-sokeriseokseen lisätään yhteen hämmennetyt piimä ja voisula. Sekoitetaan oikein hyvin ja kaadetaan pehmeä, melkein vellimäinen taikina voidellun tai leivinpaperoidun piirakkavuoan pohjalle. Tasoittele tarvittaessa lusikalla. (Ylimääräisestä taikinasta voi jatkaa muffinsseihin.)

Piirakan päälle kuomotaan pieni kulhollinen pilkottua raparperia, jota on ensin pehmitelty ja mehusteltu sokerilusikallisen kanssa tovi, ja samassa sokeriliemessä raparpereihin yhtyy erinomaiseksi makukomboksi inkiväärisilppu, semmoinen pikkusormen kokoinen pala. Ylimääräiset nesteet kaadoin lopuksi toiseen kulhoon talteen, sillä voi valella valmista piirakkaa uunistaoton jälkeen, jos lisäkosteutta kaipaa. 

Vielä ennen uunivaihetta koko komeuden ylle voi ripsiä fariinisokeria.

Uunissa piirakka viihtyi ehkä n. 20 min, joka tapauksessa mielummin ala- kuin yläkanttiin. Piirakka on parhaimmillaan tosi pehmoisena.

Piirakan kanssa voi nauttia tuttuun tapaan vaniljajäätelöä tai -kastiketta ja muffinsseille taikoa ties miten hienoja kuorrutuksia. Mutta se menee jo minun taitojeni tuolle puolen, olin jo aivan hengästynyt saavutuksestani tällä leipomisrintamalla ja tarvitsin pitkän pätkän pötköllään oloa silkasta säikähdyksestä.

Enjoy!

Salaperäinen La Vigie

Salaperäinen La Vigie

Yhteistyössä: Unelmahuvilat Rivieralla

Villa La Vigie, jota olimme nyt ihan työksemme kuvaamassa toukokuun alussa, on naapuriinsa ja meidän “vakkarivillaamme” Le Menestreliin verrattuna astetta mystisempi. Tykkäsin ihan tosi tosi paljon! Villa polveilee sisältä ja ulkoa, se paljastaa pikkuhiljaa salaisia käytäviä ja kivettyjä polkuja, sekä joutsenpäisiä kullattuja hanoja, kukkivia lampetteja ja nunnaluostarimaisia makuukammareita. Uima-allasalue on järisyttävän ihana: alueen rajaa kolhiintunut kivimuuri, ja minähän rakastan kivimuureja, mutta siellä on myös ALLASBAARI ja minähän RAKASTAN kylmiä juomia!

Tämä villa vasta aloittelee vuokraustoimintaansa, joten vielä täksi kesäksikin löytyy tilaa, jos joku empii lomasuunnitelmiaan. Villaan mahtuu mainiosti parikin perhettä tai suurempikin suku kuluja jakamaan ja varaus on helppo tehdä meidän Hangon-naapureidemme, Le Menestrelin isäntäperheen Sarin & Juhan kautta.

Villa La Vigien, “tähystyspaikan”, edessä avautuu turkoosina kimalteleva välimeri, sykkii Cannesin kaupunki toreineen ja kahviloineen ja koko hurmaava Riviera laukkaa alla aina Italian rajalta St. Tropezin Senequierin kuuluisille punaisille terassituoleille saakka…

Matkaohjelman laatimiseen tai silkkaan reissuhaaveiluun voit hyödyntää arkistojamme; kaikki koluamamme pikkukaupungit, museot ja ravintolat löydät Villa Le Menestrel-tägin alta. Ei liene epäselvää, että nämä seudut ovat vieneet sydämeni.

Villa La Vigiestä aikaisemmin täällä (ensivisiitti puutarhaan), täällä (ensivisiitti sisätiloihin) ja täällä (perillepääsy, tällä kertaa ihan majoittumaan). 

Lahjakas Rut Bryk Espoon Emmassa

Lahjakas Rut Bryk Espoon Emmassa

Kävimme viime viikolla Espoon EMMAssa katsomassa keraamikko Rut Brykin Taikalaatikko -näyttelyn. Woaaah, mikä mimmi. Kuollut siis, mutta kuitenkin. Hermoherkkä, joten samaistun. Superlahjakas, siitä en tiedä mitään.

Näyttely tekisi mieli haukata uudestaan, niin paljon on silmälle asiaa. Tuon pienen nunnankin katse, miten intensiivinen! Yksityiskohdat kietoutuvat ulos seiniltä museovieraan ympärille kuin muratti. Ja meidän tavallisten tallaajien vastaanottokyky on niin rajallinen… Minulle puhuvat enemmän vanhemmat, chagallmaiset työt. Kohti uutta aikaa työstö pelkistyy, graafistuu, on matemaattisesti häikäisevää, mutta viileämpää.

Näyttelyn päättää Brykin tyttären Maaria Wirkkalan Mielen mosaiikki-polku, joka on koottu Rut Brykin ylijäämäkaakeleista. Jo ne pienet palaset, hylätyt, ovat niin ihania, että jos olisin kallellaan rikoksen poluille päin, olisin varastanut yhden sirpaleen. Suuren taiteilijan tunnistaa siitä, että kaikkea häneen liittyvää haluaisi koskea (kirjatoukkismi).

Näyttelyä ja Brykiä taustoittaa hyvin HS:n artikkeli (ote alla) ja hiukan, eikä ihan niin hiukankaan, himottaisi näyttelyn kuraattorin Harri Kalhan kirja Rut Bryk – Elämän taide. Pieniä Perhosia voisi ajatella lahjaksi kaikille kevään sankareille <3

Terveisiä muuten EMMA SHOPin (aaaaah, museokaupat!) kassalle, sieltä löytyi yksi blogin lukija!

Ilman Arabian tehtaita ja niiden kulttuuritahtoa suomalaisen taideteollisuuden maailmanmainetta ei olisi koskaan syntynyt. ”Ei se olisi ollut mahdollista ilman niitä resursseja”, Kalha sanoo.
”Että taiteilijoiden annettiin räpeltää siellä taidetta omassa autuaassa yksityisyydessään kyselemättä, että tuleeko hukkapolttoa tai sekundaa”, hän jatkaa. ”Eihän se olisi mahdollista nykyään, eihän meillä ole enää Arabiaakaan.”
Brykin teokset ovat taideteollisuutta, keramiikkaa ja kuvataidetta yhtä aikaa.
”Sen takia nämä teokset liitelevät niin onnellisesti kaikkien kategorioiden yläpuolella”, Kalha sanoo.


– Aino Frilander, Helsingin Sanomat 18.5.2016

Must on tullu, tomaattihullu

Must on tullu, tomaattihullu

Ai että. Kesä ja tomaatit. Tuntuu, ettei tomaateista saa tarpeekseen kun niiden aika alkaa olla. Varaslähdön mehevään tomaattikauteen otimme Ranskassa.

Minä valitsen parhaat aina nuuhkimalla. En tietenkään työnnä nokkaani kiinni punaisiin kylkiin, se olisi epäkohteliasta ja hiukan hämmentävääkin. Mutta jos tomaatti tuoksuu tomaatilta soveliaan välimatkan päähänkin, se todennäköisesti myös maistuuu tomaatilta.

Tässä nyt ei ole oikein mitään uutta eikä varsinkaan reseptiä nimeksikään, mutta joskus on vain hyvä muistuttaa, että yksinkertainen on parasta.

Grillatut tomaatti-mozzarellaleivät

Päivän vanha patonki otetaan hyötykäyttöön suutelemalla sitä oliivioljyllä ja grillaamalla se rosmariininoksien kera raidalliseksi.

Tomaatit voi pilkkoa kuten parhaaksi näkee, ja tomaattilajikkeesta riippuen: suurista häränsydämistä tulee valtavia kiekkoja, pikkuisista kirsikkatomaateista tai jo hiukan pehmenneistä tavallisista tomaateista luontevasti salsatyyppistä kuutiota. Tomaatin seuraksi tässä tapauksessa silppusimme myös kevätsipulia, ihana uuden kauden rapea kaveri!

Mozzarella di bufala, eli vesipuhvelinmaidosta tehty mozzarella on huikean pehmeää, se sulaa suussa. Sitä siis, ja käsin neljään osaan revityt pallerot (sen sijaan että leikkaisit ne siististi) heittävät ajatukset heti italialaiseen maalaiskeittiöön!

Tomaattisalaatin päälle valutetaan reilusti hyvää oliiviöljyä, ropsitaan suolaa ja mustapippuria. Basilika on itseoikeutettu yrtti tähän settiin.

Kootaan leivät, kaadetaan lasiin jääkylmää viiniä ja nautitaan ateria mieluiten sen saman auringon alla, missä tomaatitkin ovat kypsyneet.


Koskakohan Långötorpin punaposkia taas saa?


Kuva: meikän Instagram