Month: huhtikuu 2016

Sometimes it snows in April

Published by Anna

Kuva: Inez & Vinoodh Herra Kamera on murtunut ja jos olisi kyyhkynen, itkisi. Princen musiikki on hänen sydäntään lähellä, on aina ollut. Pienenä poikana hän on osoittanut kamerallaan televisioruutuun ja painanut laukaisinta vangitakseen ruudulla leijuvan epätodellisen hahmon. Myöhemmin hän uudestaan ja uudestaan osti liput keikalle, joka kerta toisensa jälkeen peruuntui. Kunnes lopulta toteutui. Sillä keikalla me olimme yhdessä. Minä sanoin etten osaa olla keikoilla ja aion istua hiljaa. Hoipuin pari tuntia myöhemmin areenalta ulos kultainen mekkoni hiestä märkänä ja musiikista sekopäisenä. Esikoinen on jossain Norjassa ja laittoi illansuussa viestiä. Isi, eksä tykännytkin Princestä. Päivän kirja: Prince, A Celebration

Sohvadilemma

Published by Anna

Jos ihminen haluaisi sohvan tai tarkemmin ajateltuna kaksi sohvaa, takaovesta ulosheitettyjen tilalle, mielellään samettisohvaa, mielellään vihreää, petroolinväristä tai fuksiaan päin kallistuvaa, niin ei ole ihmisellä helppoa. Kaikki Suomen sohvat ovat neutraaleja ja maanläheisiä ja järkeviä ja käytännöllisiä ja helposti puhdistettavia. Sohvakauppiaat sanovat vain kauhusta hyristen että joo joo me lähetetään teille tarjous, eikä mitään tarjousta koskaan tule. Ja sitten jos ihmisellä sattuu vielä olemaan joku ikäkriisi tai ties mikä kriisi nyt milloinkin, niin homma menee kertakaikkiaan vaikeaksi. Sen lisäksi että sohvia ei ole, niin ihmisellä tulee kaiken kukkuraksi semmoinen olo että mitä sitä ihminen sohvalla kun silläkin rahalla voisi matkustella tahi seikkailla, ja kun sitä kuitenkin kuollaankin hetkenä minä hyvänsä ihan tässä viidenkymmenen vuoden sisällä. Osta siinä nyt sitten sohva. Tai kaksi. Joita ei ole. Lopuksi ihmisparka näkee toisessa blogissa, jota ihminen on kriisin uhallakin pitkään kadehtien lukenut, sekä vihreän samettisohvan että reisilihakset ja siihen ei voi sitten enää ihminen sanoa muuta kuin että tasan ei käy onnenlahjat. Kuva: Pinterest

Best friends forever

Published by Anna

Ei sitten vissiin taas ollut tärkeämpää tekemistä kuin vääntäytyä läppärille tekemään nettitestiä Who is your author bff.  No mä sain siitä Haruki Murakamin ja Herra Kamera sai Anaïs Ninin. Aikani kiukuteltuani tuloksesta (mä haluan Anaïs Ninin, mä haluan Anaïs Ninin!) aloin ajatella.  Itse asiassa Herra Kamerahan on vähän niin kuin Haruki Murakami (mielikuvani Haruki Murakamista). Harkitseva, rauhallinen, eleetön, lehmänhermoinen, hiljainen, musiikkia kuunteleva oman tiensä kulkija. Joka joskus jopa juoksee. “You are a diligent worker who takes friendship very seriously and you have a distaste for pseudo-work-friendships. Murakami is a self-proclaimed loner, but he loves his close friends. The two of you like to stray from the norm and transcend what is expected of you. While you come off as mysterious, and your thoughts can be surreal, you are always genuine. Murakami loves music, especially Jazz and classical, so whether you like it or not, you would definitely be dragged to a number of live shows. As dreamers with a deep understanding of history, politics, and literature, the two of you would flip-flop between intellectual debates and creating …

Hyvän olon hoitoja Hangossa

Published by Anna

Camilla, Carita ja Sari Mommy & Me:stä Hankolaiset ja Hangossa vierailevat huomio! Bulevardille on avautunut yhden hoitohuoneen kokoinen, pikkuruinen hyvänolon keidas, jo Helsingissä ja Kauniaisissa palveleva Mommy & Me. Nimestä huolimatta Mommy & Me palvelee ihan kaikenlaisia asiakkaita, vaikka äitien, lasten ja lapsiperheiden asiat ovatkin tarjonnassa erityisen hyvin huomioitu. Minä olen hiippaillut kotikatuni toiseen päähän jo hierottavaksi ja homeopaatille, ja ensi viikolle varasin ajan vyöhyketerapiaan. Muistathan jutun “Totuus kutuviikonlopusta”, etsin lempeitä keinoja raivottaren kesytykseen… Mommy & Me:n nettisivuilta löydät tarkemmat tiedot kaikista mommyandmeläisistä sekä eri hoitomuodoista ja palveluista, jotka uuden toimipisteen myötä ovat nyt hankolaistenkin ulottuvilla. (Tarkista hoitojen saatavuus paikkakunnittain kunkin tekijän alta, kohdasta “Vastaanotto“.) Kuvassa keskellä hymyilevä Carita on myös ystäväni. Hän on niin hellä, hauska ja sympaattinen, että veikkaan sinunkin haluavan ensitöiksesi heittäytyä hänen syliinsä kun tapaatte. Sinne vain rohkeasti, antaudu mahtavan tiimin hoidettavaksi ja hellittäväksi, vaikka koko perheen voimin! Mommy & Me Hanko Bulevardi 19 045 164 8339 Kuvassa: Camilla Lundqvist (homeopatia), Carita Viklund (tunneterapia, perheterapia sekä hierontahoidot) ja Sari Vannas (personal trainer-palvelut, synnyttäneiden fysioterapia sekä seksuaalineuvonta).

Suloiset suupalat

Published by Anna

Kuten jo Instagramissa mainitsinkin, olen näiden minileivosten myötä antanut kaikki synnytyskivut anteeksi kupeideni hedelmille. Miten ihanaa on olla leipovien lasten kakkua syövä äiti! Kyseessä on oikeastaan suklaaseen upotettu minijuustokakkukuutio. Aika lailla siis kaikki hyvä yhdessä paketissa. Alkuperäisessä ohjeessa lopputulos on napakampi, kuin viivottimella vedetty, mutta minusta nämä rönsyilevät ovat hauskempia ja jopa herkullisemman näköisiä. Voitko uskoa kuinka ihanaa on tuohon suklaapalaan upottaa hampaansa, samalla kun lukee Porteria, hörppii espressoa ja katselee kuinka lapset siivoavat keittiötä? Rakastan teitä naperot! Juustokakkusuupalat Tee juustokakkupohja Digestive-kekseistä, voista ja sokerista. Taputtele tiiviiksi vuoan pohjalle ja laita hetkeksi pakkaseen tiivistymään. Tee sillä aikaa tuorejuustokuorrute, mausta maun mukaan esimerkiksi sokerilla ja vaniljauutteella. (Ei mitään liivatteita tähän!) Levitä kuorrute kylmän keksipohjan päälle ja pakasta taas, kunnes päällinenkin on kyllin hyinen leikattavaksi. Sulata suklaata ja dippaa pienet kakkukuutiot yksitellen suklaaseen, jonka jälkeen seuraa kolmas kierros pakastimessa. Nyt kuori lohkeaa ihanasti haukatessa, ja sisällä on tuorejuuston pehmeys sekä houkuttelevan rapea pohja. Alkuperäinen resepti tarkoilla mitoilla ja pakastusajoilla sekä tosi hyvä video-ohje löytyvät täältä! Hei meillä on leikkimielinen Tonni täyteen-kampanja meneillään, tavoitteena saada sekä facebookissa että …

Valloitus

Published by Anna

Kävimme eilen Herra Kameran kanssa katsomassa Michael Mooren dokumentin Where to invade next. Itkin elokuvan alusta loppuun ja nyökkäilin niin tarmokkaasti, että meinasin keikahtaa punaiselta samettipenkiltäni ja vieriä popcornin lailla valkokankaan eteen. Kyllä, mutkia vedetään leffassa surutta suoriksi. Ei, eivät asiat aina ole noin yksinkertaisia. Rinnastukset onnahtelevat, salaliittoteoriat leijailevat. Mutta Moore sanoo elokuvan loppumetreillä olevansa “a crazy optimist”, ja kreisi optimisti haluan minäkin olla. Me olemme monelta osin murentamassa Suomessakin jotakin hyvin arvokasta, kaunista ja hyvää, mutta tämän elokuvan jälkeen sitä miettii taas pirteänä vaihtoehtoja ja vallankumousta. Mehän tästä kaikesta päätämme, vai mitä? Me olimme koko elokuvateatterissa kahden. Ihan kiva, jos haluaa rapistella huoletta karkkipussia tai pussailla, mutta tosi harmi sen takia, että tämän elokuvan soisi mahdollisimman monen näkevän. Hangon Kino Olympiassa dokkari pyörii vielä torstaihin saakka. Oman paikkakuntasi esitystiedot löytänet. Tossua toisen eteen nyt, traileriin pääset tästä.

Padat porisee

Published by Anna

Viikonloppuna kokattiin taas patatolkulla, kun ystäviä tuli kylään. Osso bucco-lihat saatiin ylellisen läheltä, Havsgårdin tilalta Hangon Täktomista, ja resepti oli suurin piirtein se sama kuin ennenkin miinus porkkanat. Tätä sateista sunnuntaita lukuunottamatta aurinko helli viikonlopunviettäjiä, pihalla tarkeni käristää potkia ja kaikki aika mikä ruokailulta yli jäi, käytettiin rantoja koluten. Pataruoan hyviä puolia on kypsennysaika, joka sallii hortoilun (ja eksymisen aulabaariin), sekä se tosiasia, että tämä ruoka vain paranee vanhetessaan ja siitä piisaa varmasti vaikka nälkäisiä suita ilmestyisi enemmänkin. Osso bucco, eli kerran vielä pojat Ruskista potkakiekot valurautapannulla voissa, mausta suolalla ja pippurilla ja laita suureen pataan tai vuokaan. Kääntele samalla pannulla sipulilohkoja, kokonaisia valkosipulinkynsiä, herkkusieniä, varsiselleriä… Maustaa voi jo ainakin alkuun tässäkin vaiheessa, kun maut on helpompi käännellä vihanneksiin. Suolan ja pippurin lisäksi liha kaipaa kuivattuja yrttejä, miksei tuoreitakin. Ropsahdus sokeria tuo varsinkin tomaattien maun paremmin esiin. Kaada vihannekset lihojen perään pataan. Huuhtele pannu lopuksi isolla lasillisella valkoviiniä. Kumoa pataan myös kokonaisia kirsikkatomaatteja (tölkistä) ja pari peltipurkkia tomaattimurskaa. Heitä sekaan vielä kanelitanko ja pari laakerinlehteä, lisää edellä mainittuja mausteita jos siltä tuntuu. Sitten koko komeus uuniin …

Happy Place

Published by Anna

Niin siis sanoinko mä jo, että mä rakastan Gunnarsinrantaa? … Gunnarinrantaa? … Gunnarstrandia? No anyway. Rakastan. Vein viikonloppuvieraatkin taas seisomaan jokaiseen merkitykselliseen kohtaan tätä onnellista paikkaa. Tämä on se kallio, jolle katan piknikin. Tämä on se kolo, johon pyöräilen yksin lukemaan, salaa, kesken työpäivän. Täältä näkee Tullarin silmänkantamattomalle sannalle. Tuolta saapuvat maailman merien rahtilaivat, ja tuonne ne lipuvat. Tästä kohdasta pitää aina ottaa valokuva. Mutta näin meidän kesken… sovitaanko, ettei kerrota tästä paratiisista ihan kaikille 😉

Kalavajahaave

Published by Anna

Haave kalavajasta elää. Näen sieluni silmillä punaisen (tietysti punaisen, mutta ehkä jo hieman sävykkään, harmaaseen kallistuvan kuluneenpunaisen) kopperon, pariovet, jotka aukeavat auringon lämmittämälle hiekkarannalle, miljoonia vuosia sitten syntyneiden kallioiden kainaloon. Näen valkoiseksi maalattuja seiniä kiertävät kevyet hyllyt, kellastuneet kirjat, pyyhepinot, retkivuoteen untuvapeittoineen huoneen nurkassa. Näen merimiesarkun täynnä filttejä ja viinilaseja, kokoontaitettavan metallipöydän ja perhosensiiveksi haalistuneen pitsikirjaillun pöytäliinan, sileäksi istutun korituolin ja paljon tyynyjä. Näen kynttilänjalkoja, joiden kylkiä pitkin steariini on juossut elokuisina öinä, ja lyhtyjä, joita suolainen iltatuuli on ruosteeseen suudellut. Valtamerialukset kulkevat joka päivä vajan editse äänettä satamaan ja satamasta pois, majakan valokiila pyyhkäisee pimeässä nurkkalautaa. Vaja tuoksuu merelle ja kuivalle kaislalle. Seiniin isketyissä nauloissa killuu olkihattuja. Kun vaja pannaan talviteloille, sen kattoon jää keinahtelemaan helteisten, kiireettömien päivien nauru, kuin värikäs viirinauha.

Päivän kirja

Published by Anna

Tämä kirja on vähän semmoinen ilmiökyllästyneen Kirjatoukan piristys, eräänlainen fuck konmari, ja juuri siksi niin kiehtova. Koska minähän jumalauta siivoan tavaroita pois vain omin päin ja hulluuksissani, en koskaan käskystä, järjestelmällisesti tai ajatuksella. Siksi meillä ei ole enää esimerkiksi yhtä nojatuolia ja yhtä sohvaa, ja siksi kirjahyllyni ammottaa tyhjyyttään ja minä kierrän Hangon kirppiksiä ostamassa omaisuuttani takaisin. Ja ikinä en suostu pikkuhousujani viikkaamaan, ELÄMÄ ON LIIAN LYHYT SELLAISEEN!! No niin asiaan. Meillä kiertää suvussa (sen hulluuden lisäksi) vahva keräilyvietti ja romukauppiasgeeni. Minä olen ihan kehittymättömimmästä päästä, mutta on minullakin ollut hetkeni. (Pieni kiinalainen ukkeli, pieni kiinalainen ukkeli!) Tavaraa siis on, ja kaikki esineet eivät ole järjellä perusteltavissa. Senkin jälkeen, kun kesällä heitin takaovesta puolet huushollistamme pihalle, ei meidän kotiamme ole voinut minimalismista syyttää. Tai kiittää. Never stop to think… Do I have a place for this on tavarainhaalijoiden pelastus ja eräänlainen armon huokaisu. Hassuja löytöjään saa rakastaa ja antaa niiden täyttää hiljalleen elämä. Me loppujen lopuksi koostumme kaikesta siitä, mitä meihin matkan varrella tarttuu, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Kirjan kirjoittanut ja kuvannut Mary Randolph …