Valitse sivu
Musée Massena

Musée Massena

Hiihtolomalle saimme matkaseuraksi legendaarisen Kirjatoukan mutsin, jolle oli kivaa näyttää rakkaaksi käyneitä maisemia. Sovittelimme ohjelmaan tuttuja juttuja, mutta ujutimme väliin itsellekin uusia nähtävyyksiä, sillä niin paljon on noilla nurkilla nähtävää ja aina... lue lisää
Sunnuntaiaamun rauha

Sunnuntaiaamun rauha

Niin. Onneksi oli sitten kuitenkin sunnuntaiaamu. Aurinko paistoi hotellin vuoteelle minkä satunnaisilta lumipyryiltä ennätti, kiiltäväkylkisessä kannussa kahvi oli kuumaa ja mustaa, maito vaahtoavaa. Pikkuruisten voisarvien päälle siveltiin runsaasti vadelmahilloa.... lue lisää
Totuus kutuviikonlopusta

Totuus kutuviikonlopusta

Kutuviikonlopuksi kutsui veljeni meidän, Herra Kameran ja minun, pientä irtiottoa tullessaan lasten- ja talonvahdiksi perjantaina. Kaikki alkoi mennä kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen lähtöä pieleen. Edellisenä yönä stressi valvotti, jo aamusta työt kasaantuivat, ja... lue lisää
Artisokka Oulussa

Artisokka Oulussa

Huomasin tässä päivänä muutamana, että nakkipiilon lisäksi blogiimme alettiin ajatua hakusanoilla “heikki kukkonen artisokka”. Tiesin heti mistä oli kysymys. Sisustuslehti Dekossa, numerossa 2/2016 oli Titta Vilpan ansiokkaasti kirjoittama ja Timo... lue lisää