maalis 30, 2016
Jos sattumalta näit kaksi vanhaa käpyä pääsiäisentienoilla hankolaisissa puistoissa ja puskissa rymyämässä pyhävaatteissaan (= samat kuin arkivaatteet), niin kyllä, siinä viipottivat havuja hiuksissaan kuuluisat (= the gaala) Kirjatoukka & Herra Kamera.
Haluamme oikaista kaikki väärinkäsitykset salaisista lemmenkohtauksista tai kutulomakooman paikkailuista kirkonmäen suurten puiden suojissa, olimme aiiiivan muilla asioilla.
Keksimme nimittäin mahtavan pääsiäismunajahdin, niin mahtavan, että yleisön pyynnöstä meidän piti piilotella kilokaupalla suklaata ympäri Hankoa kahtena peräkkäisenä päivänä ja varovasti haaveiltu matka Mänttään (= Kiefer) vaarantui, ja jäi.
Me siis piilotimme suklaamunia erinäisiin kieroihin paikkoihin, otimme vihjekuvan jokaisesta piilosta ja sitten menimme kotiin istumaan kaari-ikkunamme alle roseeviinilasi kädessä ja seuraamaan puhelimen näytöiltä etsintöjen edistymistä. Lapsilauma sai ensimmäisen kuvavihjeen eteisessä, ja löydettyään kätkön heidän tuli ottaa kuva joukkuuesta kätkön edessä pääsiäismuna kädessä seuraavan kuvavihjeen saadakseen. Näin he etenivät pitkin Hankoa ja me saimme piippaus piippaukselta ihania kuvia punaposkisista ja riemua loistavista lastenkasvoista sitä mukaa kun aarteita löytyi.
Mutta ne peijakkaat (= lapset) olivatkin niin hyviä, että meidän totta tosiaan piti tehdä toisena päivänä vaikeampi rata, eikä sekään ollut tarpeeksi vaikea.
Ensi pääsiäisen pääsiäismunajahti on jo suunnitteilla. Siitä tulee NIIN julmanvaikea, niin kammottavan arvoituksellinen, että lapset ovat ehkä vielä vappunakin vailla vakituista suklaamunaa. Hoo!
Näin leikin varjolla siis kirjatoukista kirjatoukinkin saatiin kirjojensa äärestä ulkoilemaan. Ja mikä valo, mikä roudan alta uudelleensyntyvän maan makea tuoksu, mikä lintujen hullaantunut riemukonsertti meitä kaduilla ja kallioilla odottikaan! Merikin oli kuin valjaista vapautettu ja hiekkarantojen yllä laskeva aurinko hönki pehmeää linnunmaitomaista ilmaa pitsivillojen nurkille. Valoa näkyvissä, ystävät!
maalis 30, 2016
Kivaa kivaa kun toivoitte reseptejä pääsiäistahnoihin! Täältä pesee, tuttuun epämääräiseen tapaan.
Innoituksen juuri tämän menun kokoamiseen Herra Kamera sai HS Kuukausiliitteen Ruokamatka-juttusarjan kolmannesta osasta “Ruokarauhaa Syyriasta” (3/2016), mutta osaa resepteistä sovelsimme aika vapaalla kädellä. Kuukausiliitteestä löydät myös valmistamiemme lihapullien reseptin.
Baba ganoush (me teimme kaksinkertaisen annoksen)
2 munakoisoa
100 gr tahinia
4 rkl paksua, turkkilaista jogurttia
1 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
suolaa, oliiviöljyä
Koristeluun: marinoitua punasipulia, oliiveja, yrttejä…
Paahda haarukalla pisteltyjä munakoisoja kuumassa uunissa puolisen tuntia. Kuori vähän jäähtyneet munakoisot. Kuukausiliitteen jutussa vinkattiin tekemään se upottamalla munakoisot kylmään veteen ja kuorimalla ne veden alla: toimii! Pilko kuoritut koisot pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki yllä annetut ainekset. Maustaa saa paljon reseptiä reilummin ja laveammin, meidän makuumme. Marinoitu punasipuli (kuori ja puolita punasipuli, leikkaa ohuiksi siivuiksi, anna maustua oliiviöljy-punaviivietikka-sokeri-suola-mustapippuri-timjami-liemessä pari tuntia) on kiva makupari.
Hummus (Kuukausiliitteen reseptissä ei ollut tahinia lainkaan)
pari tetraa käyttövalmiita kikherneitä (esim. Go Green)
n. 1 dl tahinia (tai vain pari lusikallista, jos haluat kikhernemäisemmän maun)
parin-kolmen sitruunan mehu
valkosipulia maun mukaan
suolaa, garam masalaa tai vain jeeraa.
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella. Varaa lasillinen vettä surruuttimen viereen laimentamiseen, tunnistat kyllä kun koostumus on sopivan kuohkea. Minä lisään myös oliiviöljyä jo möyhentämisvaiheessa.
Koristeluun (ja maun vuoksi toki myös): oliiviöljyä, savupaprikajauhetta, kuivattuja chilihiutaleita, yrttejä, sitruunanlohkoja.
Tsatsiki (laiskan naisen versio, eli minun)
pari kurkkua
tötteröllinen turkkilaista jogurttia (paksua, rasvaista)
valkosipulia maun mukaan (mutta ei liikaa, se tekee tsatsikista helposti tunkkaisen)
1-2 sitruunan mehu, usein laitan vielä valkoviinietikkaakin
yrttejä, kuten tilliä ja tuoretta minttua
suolaa, mustapippuria
Koristeluun: mustia, kivettömiä oliiveita, kuivattua mintturouhetta tai tuoreita yrttejä, loraus oliiviöljyä, mustapippuria.
Halkaise kurkut ja poista vetinen siemenosa. Pilko pieneksi. Sekoita kaikki ainekset jogurttiin. En siis valuta jogurttia, enkä puristele kurkkua. Anna maustua ennen tarjoilua.
maalis 29, 2016
Olen lukenut kuin hullu viime aikoina, ahmimalla, kuten silloin joskus nuorena.
Nielaissut useamman kirjan kerrallaan, piiloutunut päivisin keväältä sohvankulmaan villahuovan alle salalukemaan, mennyt aikaisin sänkyyn, jotta ehtisin ennen unta haukata isoja paloja kirjoistani ja silti herännyt yölläkin tankkaamaan sanoja. Yöpöydän jalat niiaavat kirjojen painosta. Ah, saada lukea!
Kuvassa paistatteleva Joni Mitchell-muistelo on minusta vähän kömpelö kerronnaltaan, se Kissavieras oli ihana, kuin lasillinen lähdevettä, sellainen, josta on vaikea puhua. Joel Haahtelan Perhoskerääjä (taisin mainita kirjastoreissullani?) oli harvinainen helmi, epätodellinen, viipyilevä, tiivistunnelmainen, hiljaiseksi jättävä… Luulen myös hetkittäin eläväni 1960-70-lukujen suomalaista kirjailijaelämää, niin paljon olen lukenut Haavikosta, Mäkelästä, Joenpellosta, Saarikoskesta, Meriluodosta… Tunnen kaikki kustantajat, väijyn pitkiä lounaita Kosmoksen harsoverhojen takana… Olen hyvin yllättynyt kun ikkunan ulkopuolella onkin vuosi 2016 ja Hangon Bulevardi, ei Helsingin.
Sitten luin Milena Busquetsin kirjan Tämäkin menee ohi, koska jaja-siskoni sitä suositteli. Tai oikeastaan hän sanoi, että luulee, että jos minä kirjoittaisin kirjan, kirjoittaisin jotakin sen tapaista. No siitä en ole varma, tai olen että en, mutta mikä vallaton kirja, nauroin monta kertaa ääneen. Ääneen!
Putosin kylläkin vähän väliä kärryiltä kuka kukakin oli (hei, luin sitä siinä kuuluisassa kutulomakoomassani… niin sairas en ole koskaan, etten pystyisi syömään tahi lukemaan…) ja osa naisystävistä oli kuvailtu vähän kuin barbiet barbieleikeissä (sit tää olis niinku tämmönen), mutta olin jotenkin hirmuisen onnellinen, että sain lukea jotain pitkästä aikaa niin erilaista. Niin espanjalaista. Niin lattaria. Kirja, jossa on kuuma ja aurinkoa ja ELÄVIÄ AIKUISIA (no aikuisia ja aikuisia) naisia (vaikka kylläkin myös yksi kuollut), kuinka harvinaista, huomasin ajattelevani. Hilpeänä.
(Ja ajatelkaa miten huvittavaa, että siinä kutulomakoomassa takertumalla takerruin kirjaan, jonka nimi on Tämäkin menee ohi. Olis naurattanut, ellei olis itkettänyt! Olisin laittanut kirjan kansikuvan tähän kuvitukseksi, mutta minusta se on ruma eikä ollenkaan kirjan näköinen, joten laitoin toisen. Tämäkin tieto oli teille näköjään saatettava.)
Tiedän, että kirja jakaa mielipiteitä. Mutta minä, minähän olen aina ollut vähän kallellaan hulluihin ja hermoheikkoihin haahuilijoihin, joten minä pidin, mitä sitä selittelemään. Kahjoa ja kaihoisaa, kaoottista ja eroottista.
“Ongelma on vain siinä, mietin, että tuon hurmaavan kuubalaisen takapuolen alla, tai pikemminkin yläpuolella, on ranskalaisen eksistentialistifilosofin häikäisevä ja huikean analyyttinen mieli, joka ei koskaan lepää, mikä tekee hänen elämästään hieman monimutkaista.”
Milena Busquets, Tämäkin menee ohi, Otava 2016 (mutta että verrataan Siri Hustvedtiin, Riikka Pulkkiseen ja Sadie Jonesiin… ei, ei minusta ollenkaan… ja hyvä niin.)
maalis 29, 2016
Jotenkin pehmeä ja venyvä oli tämä pääsiäinen. Kivaa, kaunista, rauhallista.
Hieman edelleenkin tuskailen sen asian kanssa, että miten arjen ja juhlan saisi erottumaan toisistaan, juhlan tuntumaan juhlalta, kun kuitenkin molempiin kuuluu aika paljon keittiössä seisoskelua ja iänikuista siivoamista. En ole vielä löytänyt ratkaisua, en vaikka kuinka potkisin sinänsä syytöntä astianpesukonetta. Olen sen sijaan yrittänyt nauttia yhdessä tekemisestä, ja nauttinutkin.
Herra Kameralla oli vetovastuu isoimmasta kyökkikeikasta, joten en voi valittaa. Hän pyöritteli meheviä lihapullia ja teki mahtavan munakoisomössön eli Baba Ganoushin. Minä sain hieroa hummusta kasaan ja valmistaa tsatsikin. Lapset häärivät jälkiruokien kimpussa. Kun jääkaapissa on suuria kulhoja ihania tahnoja, on aina jotakin mihin leipäpalansa upottaa, mihin kellonaikaan tahansa.
Ulkoilimmehan me myöskin. Kävimme parikin kertaa elokuvissa. Kreikkalainen naimakauppa 2 oli HAUSKA, tai sitten olin vain hysteerisessä tilassa. Kotimainen Onnenonkijat-leffa raikas ja näyttelijät mainioita. Uppouduimme myös jonain noista pitkistä illoista oman sohvan nurkassa HBO:n Nora Ephron-dokkariin Everything is copy. (HBO Nordicilla on ilmainen kokeilukuukausi, vinkkinä vaan.) Suosittelen.
Piha on haravoitu, muutama kevätkukka törröttää ruukuissaan ja sisällä oliivipuu näyttää selvinneen talvesta hengissä. Aurinko paistoi tiiliseinään jo sen verran lämpöisesti, että teki mieli ulkoiluttaa oliivipuuta, mutta merisumu heitti aina välillä viileää huppua kaupungin ylle, joten annoimme olla. Ehtiihän sitä, kevättä ja kesää.
J. K. Yleisön pyynnöstä, reseptit täällä.
maalis 25, 2016
… Niin, Musée Massenan yläkerrassa oli esillä Charlotte Salomonin näyttely nimeltä “Vie? Ou théâtre?”
Vuonna 1917 syntynyt nuori nainen, Charlotte Salomon pakeni saksanjuutalaisena natsivainoja Berliinistä Etelä-Ranskaan, Villefranche-sur-Meriin ja Nizzaan, jossa hän vuosina 1941-1943 vimmaisesti kuvitti elämäänsä lähes 800 teoksen verran, kertoen tarinaansa, joka päättyi kuvien ulottumattomissa Auschwitzissa lokakuussa 1943.
Charlotten elämä oli monin tavoin monimutkaista jo pienestä pitäen. Varakasta perhettä riivasi itsemurha-aalto, erinäisistä syistä useampikin sukulainen riisti hengen itseltään. Charlotte kuuli äitinsä todellisen kuolinsyyn vasta parikymppisenä, yli kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen, kun silloin Charlotten holhoojana toiminut isoäiti yritti hirttää itsensä. Hänkin onnistui lopulta, melkein Charlotten silmien alla. Charlotte joutui miettimään omaa kohtaloaan ja jonkunlaisen kirouksen mahdollisuutta alati.
Kaikki tämä suru vyöryy sadoissa maalauksissa katsojan silmille. Vaellamme varjoisissa saleissa päät painuksissa kuvan luota toisen luokse. Välillä kuviin tulee valoa, iloa, hedelmiä ja värejä, mutta tunnelma on silti ahdistava, kun kohtalo on katsojalle jo selvillä. Mutta että saada jonkun elämä näin kokonaisena – lapsuus, nuoruus taideopiskelijana, rakkaudet. Äly, huumori, tuska – se tuntuu ihmeelliseltä. Se tuntuu siltä kuin tuntisimme.
Villefranche-sur-Merissä Charlotte, juuri naimisiin mennyt ja ensimmäistä lastaan odottava, ojensi lopulta tarkasti editoimansa ja numeroimansa nipun perheen henkilääkärille. Hän oli liittänyt mukaan jopa listan musiikkikappaleista, jotka säestäisivät tarinaa. Painaessaan oven kiinni takanaan, Charlotte painotti ystävälleen:
“Pidä tallessa nämä. Siinä on koko elämäni.”
Charlotte oli päättänyt voittaa kuoleman imun ja elää niiden muidenkin, poismenneiden edestä. Charlotte oli 26 vuotias kun hänet työnnettiin kaasukammioon, melkein suoraan junasta, joka hänet kuolemanleirille kuljetti.
… And with dream awakened eyes she saw all the beauty around her, saw the sea, felt the sun, and knew she had to vanish for a while from the human surface and make every sacrifice in order to create her world anew out of the depths.
And from that came
Life or Theater???
Lukulistalle: David Foenkinoksen palkittu kirja “Charlotte”, Gallimard.
Näyttely on esillä Musée Massenassa 24.5.2016 saakka.
