Month: maaliskuu 2016

Valoa näkyvissä!

Published by Anna

Jos sattumalta näit kaksi vanhaa käpyä pääsiäisentienoilla hankolaisissa puistoissa ja puskissa rymyämässä pyhävaatteissaan (= samat kuin arkivaatteet), niin kyllä, siinä viipottivat havuja hiuksissaan kuuluisat (= the gaala) Kirjatoukka & Herra Kamera. Haluamme oikaista kaikki väärinkäsitykset salaisista lemmenkohtauksista tai kutulomakooman paikkailuista kirkonmäen suurten puiden suojissa, olimme aiiiivan muilla asioilla. Keksimme nimittäin mahtavan pääsiäismunajahdin, niin mahtavan, että yleisön pyynnöstä meidän piti piilotella kilokaupalla suklaata ympäri Hankoa kahtena peräkkäisenä päivänä ja varovasti haaveiltu matka Mänttään (= Kiefer) vaarantui, ja jäi. Me siis piilotimme suklaamunia erinäisiin kieroihin paikkoihin, otimme vihjekuvan jokaisesta piilosta ja sitten menimme kotiin istumaan kaari-ikkunamme alle roseeviinilasi kädessä ja seuraamaan puhelimen näytöiltä etsintöjen edistymistä. Lapsilauma sai ensimmäisen kuvavihjeen eteisessä, ja löydettyään kätkön heidän tuli ottaa kuva joukkuuesta kätkön edessä pääsiäismuna kädessä seuraavan kuvavihjeen saadakseen. Näin he etenivät pitkin Hankoa ja me saimme piippaus piippaukselta ihania kuvia punaposkisista ja riemua loistavista lastenkasvoista sitä mukaa kun aarteita löytyi. Mutta ne peijakkaat (= lapset) olivatkin niin hyviä, että meidän totta tosiaan piti tehdä toisena päivänä vaikeampi rata, eikä sekään ollut tarpeeksi vaikea. Ensi pääsiäisen pääsiäismunajahti on jo suunnitteilla. Siitä …

Reseptejä yleisön pyynnöstä

Published by Anna

Kivaa kivaa kun toivoitte reseptejä pääsiäistahnoihin! Täältä pesee, tuttuun epämääräiseen tapaan. Innoituksen juuri tämän menun kokoamiseen Herra Kamera sai HS Kuukausiliitteen Ruokamatka-juttusarjan kolmannesta osasta “Ruokarauhaa Syyriasta” (3/2016), mutta osaa resepteistä sovelsimme aika vapaalla kädellä. Kuukausiliitteestä löydät myös valmistamiemme lihapullien reseptin. Baba ganoush (me teimme kaksinkertaisen annoksen) 2 munakoisoa 100 gr tahinia 4 rkl paksua, turkkilaista jogurttia 1 sitruunan mehu 2 valkosipulinkynttä suolaa, oliiviöljyä Koristeluun: marinoitua punasipulia, oliiveja, yrttejä… Paahda haarukalla pisteltyjä munakoisoja kuumassa uunissa puolisen tuntia. Kuori vähän jäähtyneet munakoisot. Kuukausiliitteen jutussa vinkattiin tekemään se upottamalla munakoisot kylmään veteen ja kuorimalla ne veden alla: toimii! Pilko kuoritut koisot pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki yllä annetut ainekset. Maustaa saa paljon reseptiä reilummin ja laveammin, meidän makuumme. Marinoitu punasipuli (kuori ja puolita punasipuli, leikkaa ohuiksi siivuiksi, anna maustua oliiviöljy-punaviivietikka-sokeri-suola-mustapippuri-timjami-liemessä pari tuntia) on kiva makupari. Hummus (Kuukausiliitteen reseptissä ei ollut tahinia lainkaan) pari tetraa käyttövalmiita kikherneitä (esim. Go Green) n. 1 dl tahinia (tai vain pari lusikallista, jos haluat kikhernemäisemmän maun) parin-kolmen sitruunan mehu valkosipulia maun mukaan suolaa, garam masalaa tai vain jeeraa. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella. Varaa …

Lukuiloa

Published by Anna

Olen lukenut kuin hullu viime aikoina, ahmimalla, kuten silloin joskus nuorena. Nielaissut useamman kirjan kerrallaan, piiloutunut päivisin keväältä sohvankulmaan villahuovan alle salalukemaan, mennyt aikaisin sänkyyn, jotta ehtisin ennen unta haukata isoja paloja kirjoistani ja silti herännyt yölläkin tankkaamaan sanoja. Yöpöydän jalat niiaavat kirjojen painosta. Ah, saada lukea! Kuvassa paistatteleva Joni Mitchell-muistelo on minusta vähän kömpelö kerronnaltaan, se Kissavieras oli ihana, kuin lasillinen lähdevettä, sellainen, josta on vaikea puhua. Joel Haahtelan Perhoskerääjä (taisin mainita kirjastoreissullani?) oli harvinainen helmi, epätodellinen, viipyilevä, tiivistunnelmainen, hiljaiseksi jättävä… Luulen myös hetkittäin eläväni 1960-70-lukujen suomalaista kirjailijaelämää, niin paljon olen lukenut Haavikosta, Mäkelästä, Joenpellosta, Saarikoskesta, Meriluodosta… Tunnen kaikki kustantajat, väijyn pitkiä lounaita Kosmoksen harsoverhojen takana… Olen hyvin yllättynyt kun ikkunan ulkopuolella onkin vuosi 2016 ja Hangon Bulevardi, ei Helsingin. Sitten luin Milena Busquetsin kirjan Tämäkin menee ohi, koska jaja-siskoni sitä suositteli. Tai oikeastaan hän sanoi, että luulee, että jos minä kirjoittaisin kirjan, kirjoittaisin jotakin sen tapaista. No siitä en ole varma, tai olen että en, mutta mikä vallaton kirja, nauroin monta kertaa ääneen. Ääneen! Putosin kylläkin vähän väliä kärryiltä kuka kukakin oli (hei, …

Pääsiäismössöt

Published by Anna

Jotenkin pehmeä ja venyvä oli tämä pääsiäinen. Kivaa, kaunista, rauhallista. Hieman edelleenkin tuskailen sen asian kanssa, että miten arjen ja juhlan saisi erottumaan toisistaan, juhlan tuntumaan juhlalta, kun kuitenkin molempiin kuuluu aika paljon keittiössä seisoskelua ja iänikuista siivoamista. En ole vielä löytänyt ratkaisua, en vaikka kuinka potkisin sinänsä syytöntä astianpesukonetta. Olen sen sijaan yrittänyt nauttia yhdessä tekemisestä, ja nauttinutkin. Herra Kameralla oli vetovastuu isoimmasta kyökkikeikasta, joten en voi valittaa. Hän pyöritteli meheviä lihapullia ja teki mahtavan munakoisomössön eli Baba Ganoushin. Minä sain hieroa hummusta kasaan ja valmistaa tsatsikin. Lapset häärivät jälkiruokien kimpussa. Kun jääkaapissa on suuria kulhoja ihania tahnoja, on aina jotakin mihin leipäpalansa upottaa, mihin kellonaikaan tahansa. Ulkoilimmehan me myöskin. Kävimme parikin kertaa elokuvissa. Kreikkalainen naimakauppa 2 oli HAUSKA, tai sitten olin vain hysteerisessä tilassa. Kotimainen Onnenonkijat-leffa raikas ja näyttelijät mainioita. Uppouduimme myös jonain noista pitkistä illoista oman sohvan nurkassa HBO:n Nora Ephron-dokkariin Everything is copy. (HBO Nordicilla on ilmainen kokeilukuukausi, vinkkinä vaan.) Suosittelen. Piha on haravoitu, muutama kevätkukka törröttää ruukuissaan ja sisällä oliivipuu näyttää selvinneen talvesta hengissä. Aurinko paistoi tiiliseinään jo sen verran …

Charlotten koko elämä

Published by Anna

… Niin,  Musée Massenan yläkerrassa oli esillä Charlotte Salomonin näyttely nimeltä “Vie? Ou théâtre?” Vuonna 1917 syntynyt nuori nainen, Charlotte Salomon pakeni saksanjuutalaisena natsivainoja Berliinistä Etelä-Ranskaan, Villefranche-sur-Meriin ja Nizzaan, jossa hän vuosina 1941-1943 vimmaisesti kuvitti elämäänsä lähes 800 teoksen verran, kertoen tarinaansa, joka päättyi kuvien ulottumattomissa Auschwitzissa lokakuussa 1943. Charlotten elämä oli monin tavoin monimutkaista jo pienestä pitäen. Varakasta perhettä riivasi itsemurha-aalto, erinäisistä syistä useampikin sukulainen riisti hengen itseltään. Charlotte kuuli äitinsä todellisen kuolinsyyn vasta parikymppisenä, yli kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen, kun silloin Charlotten holhoojana toiminut isoäiti yritti hirttää itsensä. Hänkin onnistui lopulta, melkein Charlotten silmien alla. Charlotte joutui miettimään omaa kohtaloaan ja jonkunlaisen kirouksen mahdollisuutta alati. Kaikki tämä suru vyöryy sadoissa maalauksissa katsojan silmille. Vaellamme varjoisissa saleissa päät painuksissa kuvan luota toisen luokse. Välillä kuviin tulee valoa, iloa, hedelmiä ja värejä, mutta tunnelma on silti ahdistava, kun kohtalo on katsojalle jo selvillä. Mutta että saada jonkun elämä näin kokonaisena – lapsuus, nuoruus taideopiskelijana, rakkaudet. Äly, huumori, tuska –  se tuntuu ihmeelliseltä. Se tuntuu siltä kuin tuntisimme. Villefranche-sur-Merissä Charlotte, juuri naimisiin mennyt ja ensimmäistä lastaan …

Musée Massena

Published by Anna

Hiihtolomalle saimme matkaseuraksi legendaarisen Kirjatoukan mutsin, jolle oli kivaa näyttää rakkaaksi käyneitä maisemia. Sovittelimme ohjelmaan tuttuja juttuja, mutta ujutimme väliin itsellekin uusia nähtävyyksiä, sillä niin paljon on noilla nurkilla nähtävää ja aina yhtä kiihkeä halu kokea kaikki, kaikki. Tällä kertaa korkattin Musée Massena, Nizzassa. Museorakennus on 1800-luvun lopussa rakennettu koristeellinen ja romanttinen italialainen villa, tai pieni palatsi, Promenade des Anglaisin varrella. Vieressä kohoaa Hôtel Négresco. Musée Massenan salit kattomaalauksineen ja viehättävä puutarha ovat nähtävyyksiä jo itsessään, mutta sisällä on myös vaihtuvia näyttelyitä. Koska oli Nizzan karnevaalien aika, oli esille asetettu karnevaalirekvisiittaa sadan vuoden ajalta. Värikkäitä julisteita, päätähuimaavia ruokalistoja, vanhoja valokuvia. Viehättävää! Portaikon seinämaalauksista melkein ulos hyppäävän eläväisellä italialaisperheellä näyttää olleen ihanan boheemi meininki kaikessa aatelisuudessaan. Mutta yläkerran näyttely, johon astuimme sisään siitä oikeastaan mitään etukäteen tietämättä, jätti meidät vaitonaisiksi pitkäksi aikaa… Siitä lisää seuraavaksi, se vaatii omaan juttunsa.

Sunnuntaiaamun rauha

Published by Anna

Niin. Onneksi oli sitten kuitenkin sunnuntaiaamu. Aurinko paistoi hotellin vuoteelle minkä satunnaisilta lumipyryiltä ennätti, kiiltäväkylkisessä kannussa kahvi oli kuumaa ja mustaa, maito vaahtoavaa. Pikkuruisten voisarvien päälle siveltiin runsaasti vadelmahilloa. Kirjat, joita mukanamme kannoimme, kas kun koskaan ei voi tietää mitä milläkin hetkellä haluaa lukea: Takashi Hiraide, Kissavieras Marom Malka, Joni Mitchell omin sanoin – Lauluntekijän elämä Milena Busquets, Tämäkin menee ohi Haruki Murakami, 1Q84 Paul Theroux, Salainen elämäni Anita Brookner, Rantahotelli

Totuus kutuviikonlopusta

Published by Anna

Kutuviikonlopuksi kutsui veljeni meidän, Herra Kameran ja minun, pientä irtiottoa tullessaan lasten- ja talonvahdiksi perjantaina. Kaikki alkoi mennä kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen lähtöä pieleen. Edellisenä yönä stressi valvotti, jo aamusta työt kasaantuivat, ja lopulta tein kuuttatoista hommaa päällekkäin. Siivosin samalla myös taloa, pesin vessaa, järjestelin kotijoukkojen asioita ja säntäsin lopuksi tuuraamaan puotipuksuksi ennen kuin pääsimme starttaamaan. Olin pakannut matkalaukkuni heittelymenetelmällä, jo automatkalla tajusin mitä kaikkea olin unohtanut. Saavuin Helsinkiin ja hotellille kuolemanväsyneenä, järjettömän nälkäisenä ja viluissani. Tilasimme huonepalvelusta hampurilaiset, joimme lasit punaviiniä ja kaaduimme sänkyyn. Herra Kamerallakin melkoinen rupeama takanaan. Kaikki perjantaisuunnittelmat saivat jäädä, after all, tomorrow is another day. Nyt oli tärkeintä saada unta. Paitsi että uni ei tullut. Ei se koskaan tule, tähän aikaan kuukaudesta. Kello sen sijaan tuli. Kaksi, kolme, neljä, viisi ja kuusi. Kuudelta nousin, pääni painoi tonnin ja alavatsaa vihloi. Itketti. Vietin lopulta koko lauantaipäivän hotellin sängyssä. Huoneeseen kannetun aamiaisen ajan jaksoin vielä tsempata (tiedän, olen sankareiden sankari ylellisissä puuvillalakanoissa…), sitten kaivauduin tyynyihin nyyhkyttämään. Miten epäreilua! Kaikki kivat asiat, listaan merkityt menot ja aurinkokin tuolla ulkona, ja minä umpiuupuneena …

Artisokka Oulussa

Published by Anna

Huomasin tässä päivänä muutamana, että nakkipiilon lisäksi blogiimme alettiin ajatua hakusanoilla “heikki kukkonen artisokka”. Tiesin heti mistä oli kysymys. Sisustuslehti Dekossa, numerossa 2/2016 oli Titta Vilpan ansiokkaasti kirjoittama ja Timo Heikkalan kuvaama uuuupea juttu ystäviemme (juurikin valokuvaaja Timo Heikkala, vaimonsa Satu Larivaara-Heikkala sekä lapsoset Taikahalla, Kastehelmi ja Hugo) kodista Oulussa. Jutun otsikko oli “Taulu määräsi keittiön paikan” ja tuo taulu oli Hangosta hankittu Heikki Kukkosen Artisokat-maalaus. Ja koska minä olen kirjoittanut useasti ihanasta Heikistä, on etsijöistä osa pamahtanut tänne meidän tontillemme. Hankolaistunut Heikkihän on taiteillut paitsi tauluja, myös meille maton Taiteilijaresidenssiin sekä kokonaisen beduiiniteltan alakerran toilettiin. Meillä itse asiassa ON tavallaan näppimme pelissä myös sen taulun hankinnassa. Palataan tarinassa aika monta vuotta taaksepäin. Olemme villejä ja vapaita ystävyksiä Helsingissä, Timo ja Tomi jopa työtovereita. Sitten alkaa vimmattu lisääntyminen, me muutamme Hankoon ja he muuttavat kotikonnuilleen Ouluun. Välimatka ei enää mahdollista ex tempore-illanviettoja, mutta kyläilemme kuitenkin puolin ja toisin. Olisiko se ollut peräti ensimmäinen Hanko-reissunne, Satu & Timo, kun levitimme piknikhuovan Gunnarsinrantaan ja söimme mitä söimme, mutta samppanjaa me ainakin joimme? Oliko kevät, joku kummallinen vuodenaika …