Valitse sivu
Louder than a bomb

Louder than a bomb

Nonni. Nyt mä sitten haluaisin järjestää valtakunnallisen Poetry Slamin nuorille.

A mic.
A stage.
A pen.
A page.

Louder than a bomb.

Mulle ei pitäisi näyttää mitään näin kiihdyttävää, olen yllytyshullumpi kuin yllytyshullujen maan yllytyshullu keisari. (Paitsi siis mitä tulee jouluun, jouluna mä taannun.) Minun pitäisi oikeastaan vain katsoa Linnan avaimia uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, sillä todennäköisesti en saa ostettua linnaa Skotlannista ihan heti kohta.

Chicagossa järjestetään vuosittain maailman suurin nuorten runoustapahtuma, runonlausuntakilpailu Louder than a bomb. Sadat nuoret yli kuudestakymmenestä alueen koulusta osallistuvat yksilö- ja ryhmäesityksin. Koulujen Poetry Clubit äidinkieltenopettajien johdolla valmentavat tiimejään koko vuoden. Tätä tapahtumaa, vuoden 2008 kilpailuun osallistumista ja siihen valmistautumista dokumentti seuraa muutaman teinin ja heidän joukkueidensa kautta. Taustatarinoista kasvaa kuva erilaisita kohtaloista.

Elokuvassa runous raikaa ja roiskuu räpin lailla ja täyslaidallinen nuorta tunnetta ja tuskaa purskautetaan hurjasti hurraavan tuhatpäisen yleisön niskaan. Sanat todella tulevat kuin tykin suusta, ja mitä sanoja! Aivan sairaan hienoa ja hurjaa.

Elokuva on katsottavissa esimerkiksi Netflixissä. Niin että katso.

Louder than a bomb – runotapahtuman sivuille pääset tästä.
Louder than a bomb – elokuvan kotisivuille tästä
Elokuvan traileriin tästä, buum.


Kyllä, Malala-kampanjani on myös käynnissä edelleen. Yhden nuoren elokuvalippu maksaa kuusi euroa, haluaisitko lahjoittaa vaikka sen verran? Lisätietoja täällä.

Graah

Graah

Graaaaah. Siis niinku ihan kaikki: graaaaaaaaaaaaah.

Kävin Paku-Villen kanssa pikapikaa salaattilounaalla Lillanissa. Paku-Ville oli positiivisella tuulella ja rakasti kaikkea: Håkan Hellströmiä, Sara Forsbergiä, saaristolaisia aivan eritoten, käsilaukun näköistä kaiutinta, jotain hemmetin itävaltalaista hotellia, kypsentämättömiä vihanneksia, nukkekoteja, junia, missikisoja, suolaa, Lauri Tähkää… siis ihan kaikkea. Varsinainen pieni päivänsäde.

Minä olin negatiivisella tuulella.

Niskat lukossa, rahat lopussa, sanat vähissä, unet hukassa, kämppä kaaoksessa, aivot jumissa, joulu tulossa, lahjanarut solmussa, sukulaiset jo junassa.

Sanonko mä mihin mun puolesta saatte tökkiä kaikki neilikat.

Graaaaaaaaaaah!

Mites teillä?

Kuvassa: Charlotte Gainsbourg

Saa selailla!

Saa selailla!

Kolmannella reissullamme Villa Le Menestreliin minulla oli mieleinen tehtävä. Sain valita ja ostaa muutamia taidekirjoja villan vieraille selailtavaksi. Ujostelin vähän, raaskin ostaa vain muutaman vaikka olinkin saanut talon omistajilta vapaat kädet (ja sopivan budjetin). Ajattelin täydentää valikoimaa kaikessa rauhassa kirjakaupoissa ja nettikirjakaupoissa seuraavaa vierailua odotellessa, nyt kun olen saanut hengityksen tasaantumaan tästä unelmien toimeksiannosta. Mutta näillä pääsee oikein hyvin alkuun; on Rivieralla vaikuttaneita taiteilijoita, Côte d’Azurin historiaa, menneiden aikojen lumoa.

Vuosi sitten istuimme iltaisin pimeän tullen juuri tuossa olohuoneessa, huudatimme televisiosta ranskalaisia loputtomia keskusteluohjelmia, lohkaisimme juustosta palan ja nostimme retkistä väsyneet kinttumme ylös. Päivällä pariovet sai avata apposen ammolleen, kun aurinko lämmitti pation. Siirsimme toimiston ja kaiken käteen sattuvan luettavan ulos kivimuurin viereen, jossa lounaslautasen viereen unohtunut roseelasillinenkin lämpeni aivan liian nopeasti. Joulukuussa.

Myönnän, ikävä on. Ikävätön väliaika lyhenee lyhenemistään, matka matkalta. Nälkä kasvaa syödessä, niinhän sanotaan. Etelä-Ranska tarttuu paidanhelmaan ja roikkuu mukana milloin savun tuoksuna, milloin sirkkojen sirityksenä, milloin valona, joka on kuin silkkihuntu aamujen yllä. Onneksi pian koittaa kevät, ja keväälle hommia. Villa Le Menestrelin naapurihuvila on pian sekin vuokrattavissa, ja me käymme testaamassa tilukset. Näköala merelle on tähystystornin mukaan nimetyltä talolta kuulemma Villa Le Menestreliäkin huikeampi. Vaikea uskoa, mutta lupaamme ottaa kuvia 🙂

Jos kiinnostuit huvilalomasta Etelä-Ranskassa, voit ottaa yhteyttä ystäviimme Sariin ja Juhaan. Heidän kauttaan hoituu vuokralle Villa Le Menestrelin lisäksi nyt siis myös aurinkoinen “La Vigie”

Piipahdus palatsissa

Piipahdus palatsissa

Kas peilikuvia! Sanoinhan että aktivoidumme niiden osalta nimenomaan museoissa. Tässä suipistellaan suuta syksyllä Nizzan vanhassa kaupungissa, värikäs kuvauspaikka on nimeltään Palais Lascaris.

Olimme hiukan uupuneita kaikkeen kiertämiseen tuolloin, edes kattofreskojen paljaspyllyiset enkelit eivät saaneet meitä keskittymään. Leijuimme hajamielisesti huoneesta toiseen. Palatsissa on pilvin pimein vanhoja soittimia, joita silmäilimme laiskasti. Yhdessä huoneessa joku tapailikin antiikkista pimpotinta, istuimme aikamme ja kuuntelimme sävykästä soittoa.

Koska emme niinkään ymmärrä satoja vuosia vanhojen soitinten päälle, annoimme ajatustemme harhailla niissä ajoissa kun huoneet ovat vielä olleet asuttuja. Kapealla kujalla sijaitseva palatsimuseo on melkein kiinni vastapäisessä talossa, kadulta ei tahdo huomata tätä pientä helmeä.

Mikään elämää suurempi elämys Palais Lascaris ei meille ollut, mutta vaatimattoman sisäänkäynnin takana on kuitenkin menneiden aikojen loistoa ja museo tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen 1600-luvun alkupuolen arkkitehtuuriin. Ja palatsin värit, ne valloittavat.

Palatsi sijaitsee saman kadun (Rue Droite) varrella kuin kaimansa, ravintola Le Petit Lascaris, josta kirjoitimme ja jota suosittelimme täällä

He named me Malala

He named me Malala

Raahauduin vähän skeptisenä eilen leffaan. Mitä uutta elokuva enää voisi antaa rohkean Malala-tytön tarinaan, jonka kaikki olivat jo kuulleet?

No kuule aika paljon. Suorastaan tärisin elokuvan lopputekstit läpi.

Miksi me emme tee mitään? Tai ainakaan tarpeeksi? Yhden asian päätin sillä hetkellä kun astelin elokuvateatterin portaita alas ja ulos. Keksin jonkun keinon, että saamme esitettyä elokuvan täällä Hangossa kaikille yläasteen ja lukion oppilaille, suomen- ja ruotsinkielisille.

He named me Malala on hyvin tehty elokuva. Se ei mässäile aiheen rankkuudella, mutta auttaa ymmärtämään Lähi-idän tilannetta ja taustoja. Se osoittaa Malalan olevan paitsi käsittämättömän rohkea, myös ihan tavallinen tyttö. Jos ihan tavallinen tyttö voi saada noin paljon aikaiseksi, senkin jälkeen kun on ottanut Talebaneilta kuulan kalloonsa, niin meillä ei ole oikeastaan mitään selityksiä saamattomuudellemme. Jos me esimerkiksi käyttäisimme edes osan jouluhulluuteen kuluvasta ajasta ja rahasta maailman lasten ja varsinkin tyttöjen koulutuksen mahdollistamiseen, olisimmeko jo voiton puolella?

Vaan Malalapa ei ole ollenkaan tämmöinen kaltaiseni syyllistävä kyylä. Hän tyynen rauhallisesti kiertää maailmaa, tapaa valtiomiehiä ja -naisia ja saa ihmiset kuuntelemaan ja toimimaan. Siinä ohella hän guuglailee komeita urheilijapoikia, nauraa veljilleen kämmenensä takaa ja tuskailee fysiikankokeiden kanssa. Lempeästi hymyilevä ylpeä isä tukee ja kannustaa.

Koulujen räjäyttäminen ja tyttöjen koulutuksen kieltäminen (ja muuten toisessa mittakaavassa koulutuksesta leikkaaminen, just saying…) on kammottavaa ja typerää vallankäyttöä. Sen takana on pelko; ajattelevaa ihmistä on mahdotonta manipuloida.

Jos haluat lähteä mukaan vaikkapa glögipullon hinnalla ja olla siten mukana tarjoamassa Malala-elokuvan hankolaisille nuorille, huikkaa kommenttikentässä hep. En tiedä vielä miten ja mihin rahat kerään, mutta ilmoitan heti kun asiallinen suunnitelma on selvillä. Oppilaita on useampi sata, mutta aion onnistua, yhdessä koulujen ja nuorten kanssa. Tämä elokuva lisää ymmärrystä, antaa toivoa ja kannustaa toimimaan hyvän puolesta. Mikä voisi olla parempi joululahja näinä aikoina?

Haloo Hanko: Juuri saamamme tiedon mukaan Hangon Kino Olympia ottaa pikapikaa Malalan vielä uudestaan ohjelmistoon nyt lauantaina ja sunnuntaina kello 15. Käykää katsomassa!  

Tilanne 15.12.
No niin, Malala-elokuva-proggikseni edistyy! Viralliseksi yhteistyökumppaniksi tuli Hangon Nuorisoraati, eli nuoret itse ja lahjoitusrahat voi täten ohjata Hangon kaupungin tileille:
Nordea FI27 2012 1800 0604 02
Aktia FI26 4055 8420 0003 08
OP FI78 5549 8310 0002 37
Sampo FI55 8000 1400 2527 80
TÄRKEÄÄ: Viestikenttään teksti “Lahjoitus, Nuorisoraati/ MALALA”.


Ehdotin glögipullon hintaa, eli esimerkiksi kympillä mukaan? Enemmänkin saa laittaa 🙂

Jo suomenkielisiä yläasteen ja lukion oppilaita on pari sataa, odotan vielä tietoja ruotsinkielisen koulun puolelta. Näyttää siltä, että onnistumme!


Tilanne 16.12.
Lipun hinta per oppilas on 6 euroa. Suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä yläasteen ja lukion oppilaita on yhteensä n. 370 nuorta. Tavoitteena on siis kerätä 2 220 euroa. Keräys päättyy 31.12.2015.


Tilanne 17.12.
Pieni korjaus tuli oppilasmäärään, oppilaita on n. 385 ja tavoite näinollen 2 310 euroa. Kiitos kaikille jo lahjoittaneille ja tervetuloa mukaan uudet lahjoittajat <3