Valitse sivu
Aika paljon kaikkee

Aika paljon kaikkee

Mä meinaan oikeasti pamahtaa, kun olisi niin paljon kerrottavaa eikä aikaa juuri ollenkaan. Koko Ranska nyt taas tietysti, ja Ranskan tuliaiset (no okei, muistikirjoja, älkää sanoko sanaakaan!), ihan hirveästi raportoimattomia kulttuuririentoja (varaa liput Billy Elliottiin ennen kuin se päättyy!), uusia kirjoja, uusia lehtiä (voi miten makeita numeroita nyt on ulkona, Louise Bourgeois-fanit marssivat nyt heti ostamaan Ranskan Elle Decorationin numeron 240, Novembre 2015 tai kliksuttelevat itsensä tänne), miten perhevastuut jakautuvat eli asiaa naisista ja miehistä, uutta taidetta kotona, Creative Hanko-tempauksia (jos olet maanantaina Hangossa, niin tule klo 13-18 välillä pyörähtämään Hangonkylänsatamassa, en voi kertoa enempää!), mielenkiintoinen (NOT approved by Herra Kamera) teoriani rahasta, kirjeeni Jarelle ja VilleGallelle, Hangon Elokuvajuhlan antia (kuusi leffaa nyt takana, muutamat vielä edessä, on muuten jo jasso varsin puuduksissa tässä vaiheessa!), mitä tapahtuu kun suomenkielinen lapsi käy ruotsinkielistä koulua, miten elokuva Arvottomat vaikutti käsitykseeni elämästä ja miten tässä kappaleessa sanotaankin niin hyvin että “ei tärkeää se ole mä miksi lähden, on tärkeää vain se mä miksen jää”, muinainen matkani yksin kolmen pienen kanssa Bretagneen, josta tunnen pakottavaa tarvetta keskustella kanssanne, Herra Kameran uuupeat uudet kengät, Beat Hotel ja muut asiat, joista olen viime aikoina kiehtoontunut, mielenkiintoinen teoriani ihmeistä (elämäni on NIIN ihmeellistä), boeuf bourguignon ja fariinisokerissa kieritellyt salottisipulit, kaikki teidän kuukauden päivät sitten esittämänne toivepostausaiheet, mitä postikorttitempaus kertoi minulle blogimme lukijoista, ihana lakana-aiheinen yhteistyöjuttu, huimat kotikuvaukset meillä ihan pian, synnynnäisestä matkanjohtajaominaisuudesta ja sen rasittavuudesta (tunnustan kaiken), yhdestä taiteilijatalosta, joka on myynnissä Hangossa (mikseivät kaikki maailman ihmiset asu Hangossa??), olenko mä kertonut, että puhun aika hyvin myös espanjaa?…

Haistatteko savua? Se nousee korvistani.

Puuh, palaan, jaksattehan odottaa, että tuuli vähän tyyntyy?

Muistakaa Creative Hangon seuraava etätyöpäivä, tai “yhdessä tekemisen työpäivä” perjantaina 6.11.!!

Kuvituksena kaksiosaisen ranskalaisen sarjakuvan “Lulu femme nue” kannet. Näin juuri leffafestareilla sarjakuvasta tehdyn samannimisen elokuvan, ja …kyllä, pidin siitä. Tulikin jotenkin mieleeni vielä Kati Outinen ja kuinka käsittämättömän taitava näyttelijä hän onkaan ja… ei, nyt lopetan. Kuulemiin ihan pian!

Du får inte gå

Du får inte gå

Kyllä, kyllä, kyllä, olemme laskeutuneet, kotiutuneet, asettuneet ja maadoittuneet. Samalla hetkellä kun lentokone laskeutui tiistai-iltana rapeanviileään Helsinkiin, huuhtaisi arki valtavalla aallolla ylitsemme, työt ja tehtävät paukkuivat kuin purjeet vasten unelmista unisia kasvojamme ja syöksyimme viileää valoa hohkaavista näytöistämme sisään ilmestyäksemme välillä pinnalle vain haukkaamaan happea seuraavaa sukellusta varten.

Kaiken tämän kotiinpaluukaaoksen keskellä tapahtui pieni ihme. Asetuin Paku-Villen kanssa Grönanin nurkkaan eilen illalla, hiukan itseäni liioista lupauksista mielessäni ruoskien, väsyneenä ja painoa harteilla. Ja yhtäkkiä lensin taas. En osannut odottaa mitään, siksikö kyyneleet? Että juuri kauhottuani jääkaappikylmää makaronia suoraan kattilasta suuhuni ja sännättyäni pari minuuttia myöhässä pitkin keltaisten lehtien täplittämää Bulevardia kotikadun kapakkaan huomasin olevani onnellinen juuri siinä, rokkitaulujen alla, kauhtuneessa looshissa, kaiken jälkeen?

Åbo Svenska Teaternin Jaqcues Brel-ilta “Kanske kärlek är allt” oli hieno. Hieno, koskettava, hauska ja hauraskin. Kosketinsoittaja, basso, haitari ja kapeakravattinen mies. Dick Holmström ei vain laulanut, vaan eli. Ja me mukana. Siinä me siis istuimme, Paku-Ville ja minä, viinilasejamme puristellen, nyyhkien, paukuttaen käsiämme korkealla päidemme päällä kappaleiden jälkeen.

Ah, se oli ihana ilta se. Kiitos Grönan. Lue lisää Brel-kiertueesta täältä ja tarkista mahtuisiko jokin viimeisistä keikoista kalenteriisi. Suosittelen.

Huomenna alkavat Hangon Leffafestarit, vuoden lempitapahtumiani, enkä ole ehtinyt tehdä teille tärppejäkään. Älkää niitä jääkö odottelemaan, vaan hypätkää junaan ja viettäkää viikonloppu Hangossa. Miksipä ei?

Kuva, joka saa luvan yrittää kuvittaa tunteideni runsautta, on yhdeltä toiselta maagiselta illalta, muistatko?

Hulluna Hankoon

Hulluna Hankoon

Lähdön hetkellä iskee joskus haikeus. Kuka hullu nyt kotoaan minnekään lähtee! Onneksi lopulta matkaa edeltävänä iltana, kaiken auringon, lämmön ja purppuran jälkeen satelee hiljakseen, on sysipimeää ja kylmä. Helpottaa vähän.

Kuvat ovat viikonlopun Bellevuen rannan vaellukselta.

Niin paljon olisi kirjoittamatta teille, kertomatta, silti jätän koneen tällä kertaa kotiin. Matkan aikana tehtävä työkään ei vaadi läppäriä. Saan tehdä jotain, mistä todella paljon pidän: saan ostaa kirjoja.

Blogi siis huokaisee hetken, kunnes palajan, ja sitten jatketaan.

Pieniä ruutuja matkastamme ilmestyy Instagramin puolelle, ja Facebookiinkin saatan suikkaista jotakin.

Dots dots dots

Dots dots dots

Dotsilaisissa on paitsi blogimme lukijoita, myös ennustajaeukkoja. Seuraavan kerran kun saan Dotseilta paketin, voin saman tien vissiin kirjautua varaamaan lentolippuja. Viimeksi he lähettivät pussillisen matkakokoisia purnukooita ja ruusuntuoksua ja PAM! päädyin Etelä-Ranskaan. Nyt he lähettivät matkalaukun osoitetaskun ja PAM! huomenna mennään taas. Oikeastaan kyllä korut olivat minulle ja osoitetasku Herra Kameralle, joka oli aivan tohkeissaan paketistaan. Niin tohkeissaan että:

Muistatteko mitä kirjoitin matkustustapahaaveistani? “Kiiltävästä, kevyesti pakatusta matkalaukusta” ja sen sellaisesta? Herra Kamera toikkaroi blogilahjastaan huumantuneena perjantaina keikoiltaan kotiin kainalossaan kaksi alumiininväristä, tyylikästä lentolaukkua. Minulla on takki, minulla on matkalaukku, minulla on osoitekirja. Olen kuin mikäkin naispuolinen Little Lord Fauntleroy!

Kiitos Dotsin enkelit, teillä on ihana ilahduttamisen taito <3


Lue lisää: What do I really, really really want -harjoitus.

Suudelmin suljetut kirjeet

Suudelmin suljetut kirjeet

Kirjoittelin yhtenä päivänä muutamia postikortteja. Vanhasta osoitekirjastani varisi irronneita, kellastuneita sivuja kuin takapihan vaahterasta lehtiä, ja monen ihmisen kohdalla oli jo useampi yliviivattu osoite monien muuttojen seurauksena. Suttuisia rimpsuja elämäntarinaa, yhteenmuuttoja ja eroja. Ja paljon nuolia. Sukunimi muuttunut, katso M. Ja yhdellä nimensä perässä poikaystävä 1, poikaystävä 2 ja poikaystävä 3.

Paikoin kokonaisia ihmisiä oli pyyhitty yli, haparoivin viivoin, joiden muste oli levinnyt. Postikortitkaan eivät heitä enää tavoita.

Puhuimme samaan aikaan toiveista ja tarpeista ja sanoin (leikilläni, sillä tokihan tarvitsisin esimerkiksi takan, apurahan ja laserkatseen) Herra Kameralle, että ainoa mitä minulta puuttuu, on uusi osoitekirja.

Ja ilmeisesti juuri sillä hetkellä Mrs Jones on kiitänyt tukka tötteröllä ympäri Krunikkaa, piipahtanut Kruunukirppuun & Olkkariin (kirppis & sisustusliike) ja nostanut käteensä pienen toffeenvärisen osoitekirjan. Ajatellut minua, takuulla hymyillyt vähän hullutuksilleni, pistänyt kirjasen postiin. Sillä kahden päivän kulttua ääneen lausutusta toiveestani osoitekirja odotti minua muun postin (laskuja, aina vain laskuja) alla keittiön pöydällä.

Vaikka käyntikortin kokoinen kirjanen on vanha, se on tyhjä. Sen ohuen ohuet, kyyhkynharmaat, kultareunaiset sivut ovat kääntelemättömät. Sisäkannet ovat marmorikuvioidut, osoiterivien fonttikin niin täydellistä, että itkettää. Joku kruununhakalaismummo sen on omistanut, ehkä hän ei ollut kirjeitä kirjoittelevaa sorttia, en tiedä. Mutta minä olen. En enää kruununhakalainen enkä vielä mummo, mutta kirjoittelevaa sorttia.

Siksi minulle tuli mieleen idea, hyvä tai huono, en ole varma: koska pidän teistä ihan älyttömän paljon, ja olen teille kiitollisempi olemassa olostanne kuin arvaattekaan, haluaisin lähettää teille muutamia postikortteja Ranskasta. Matkakuulumisia, sillä lailla vintagesti, pahvinpalalle, ohutkärkisellä mustalla tussilla kirjoitettuna.

Toimita siis postiosoitteesi minulle (sähköpostiosoite sivun laidassa. Kyllä, sen voi lukea “Hang on, Anna” tai “Hangon Anna”…), ja minä lähetän kymmenelle ensimmäiselle laventelintuoksuisen tervehdyksen Rivieralta. En tiedä uskaltaako kukaan nykyään lähetellä kotiosoitettaan, mistä minustakaan tietää, mutta jos… niin…

Though we’ve got to say goodbye for the summer

Darling, I promise you this


I’ll send you all my love everyday in a letter

Sealed with a kiss

***


EDIT klo 13: Kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos AIVAN IHANISTA viesteistä! Postikortteja lähtee matkaan nyt useita, useita kymmeniä, en vain voi jättää teitä kullanmuruja korteitta, kymmenen ei riittänyt alkuunkaan. Mutta koska johonkin on se raja vedettävä ihan taloudellisten realiteettienkin takia, niin joudun ilmoittamaan, että “Kortti Ranskasta”-kampanja on tällä hetkellä täynnä. Mahtavaa, että niin monen mielestä tämä idea on enemmän hyvä kuin huono, pelkäsin etten saa yhtään osoitetta. Toisin kävi! Pusu.


***

Tiesitkö? Mrs Jones Lifestyle Shop on avoinna emoaluksen eli Espoon Haukilahden puodin lisäksi nyt myös muutaman kuukauden Helsingissä, Aleksanterinkadun päässä. Kesäkaupasta Hangossa haaveillaan ensi kesäksikin, viime kesä oli iloinen menestys!