Month: syyskuu 2015

Lounaalla Brondassa

Olimme viime viikolla sattumalta samaan aikaan Helsingissä, Herra Kamera ja minä. Tuommoinen samaan aikaan samassa paikassa kahden kesken oleminen (siis jos ei ota huomioon noin 630 000 helsinkiläistä, ja miksi ottaisi) oli hyödynnettävä ja komeasti. Hoidimme koukouksemme ja keikkamme ja mitä niitä nyt oli ja treffasimme Brondassa. Hassua kyllä, en ollut käynyt syömässä Brondassa vielä koskaan, kerran baarin puolella cocktailin kylkiäisenä nautittua suolapalaa lukuunottamatta. Lounaasta on vaivihkaa tullut lempiasioitani tiistaiden lisäksi. Yhä kummallisemmalta tuntuu konsepti, että iltasella, juuri ennen nukkumaanmenoa, syödään ja juodaan komeasti, vain kupunsa viereen kellahtaakseen. Minusta ei kai koskaan voisi tulla kunnon madrileñaa…  Lounas taas, siinä on jujua! Jos elämänsä on sumplinut sellaiseksi, että edes joskus voi tuikitavallisena arkipäivänä mennä kivaan ravintolaan pitkälle lounaalle, tuntuu se melkein pieneltä matkalta tai muuten vain lomalta. Kaupunki sykkii ympärillä, mutta itse voi sujahtaa paikoilleen ja tilata lasin proseccoa ja valita listalta kolme ruokalajia. Tarjoilija pahoittelee, että tilauksen vastaanottamiseen meni hetki ja me saamme sanoa ne taikasanat: “Meillä ei ole kiire minnekään.” Bronda on oivallinen kohde tämmöiselle arkielämästä irralliselle, varastetulle hulluttelulle. Juuri sen verran korea, että kahden …

Bulevardin jengi

Kuva: Lina Enlund/ KSF Media Viikonlopun cocktail olkoon Boulevardier. Sillä olisi jopa mahdollisuuksia nousta Talon Cocktailin asemaan, koska Bulevardin jengi <3 Bulevardin jengiin olemme vuosien saatossa katsoneet kuuluvaksi tietysti kaikki Hangon Bulevardilla asuvat, Bulevardilla työskentelevät, Bulevardilla silloin tällöin majailevat ja kyläilevät, Bulevardin liepeillä hilluvat, minkä tahansa kaupungin Bulevardilla asuvat, Pariisin bulevardeja rakastavat, Muistojen bulevardi-radio-ohjelmaa kuuntelevat ja muuten vaan bulevardihenkiset, hitaita päiväkävelyitä suosivat tyypit. Boulevardier-drinkki ei ole alunperin saanut nimeään Kirjatoukan kotikadun, vaan newyorkilaisen, joskus 20-luvulla ilmestyneen sanomalehden mukaan. Juomaa on kutsuttu Negronin ja Manhattanin rakkauslapseksi tai Negronin serkuksi, eikä syyttä. Tuleehan siihen viskiä, Camparia ja vermuttia. Kas näin: 1,5 osaa viskiä, yksi osa Camparia ja yksi osa makeaa vermuttia käännellään jäiden kanssa sheikkerissä, kaadetaan kauniiseen lasiin ja koristellaan appelsiininkuorisuikaleella. Ainekset voidaan myös sekoittaa kepillä lasissa ja tarjoilla jäiden päältä matalasta lasista, jos haluaa jotenkin maskuliinisemman fiiliksen. Vaikka käheä ääneni antaisi muuta olettaa, en ole juuri viskejä harrastanut. Mutta voin nyt uhrautua, koska Bulevardin jengi <3 Jaoin reseptin näin etukäteisesti,  että ehditte hankkia ainekset illan rientoihin niin halutessanne, laitan kuvia ja tunnelmia kun olemme testanneet. Kuvassa, …

Felicity

Voi, muistatteko te Felicityn? Musta olisi niin hauskaa katsoa tv-sarja nyt uudestaan, omien lukiolaistyttöjeni kanssa, mutta mistä ihmeestä saan sen käsiini? Onks kellään?

(Työ)elämää

Olen hyvin onnekas. Antakaas kun kerron. Olen nähnyt työelämää aika monelta kannalta. Olen tehnyt töitä koulunkäynnin ohella ihan nuoresta. Olen ajellut työsuhde-Audilla Helsingin Esplanadilla mutta olen myös ollut työtön. Olen ollut palkkatyössä, it-kuplassa, yt-neuvotteluissa, kotiäitinä ja nyt työllistän itse itseni. Olen myös yksityisyrittäjän vaimo. Yksityisen sektorin lisäksi olen nähnyt hyvin läheltä kunnallista työkultturia. Olen hyvin onnekas. Ystäviä minulla on laidasta laitaan. Ihan sitä crème de la crèmeä eli köyhiä runoilijoita, tavallisia rakkaita keskiluokkaisia puurtajia ja lisäksi satumaista elämää eläviä menestyviä, viisaita ihmisiä. Paljon sydämiä tähän kaikille. Meillä on usein tapana pitää joku pieni illanvietto ja kutsua kaikki kynnelle kykenevät. Semmoiset avoimet ovet -bileet. Nyt joudun ensimmäistä kertaa illan menun lisäksi miettimään ketkä voin laskea samaan aikaan saman katon alle. Vatsasta nimittäin vääntää ajatella mihin keskustelu voi ryöstäytyä. (Jostain syystä muuten kaikista rumimmin toisista ihmisistä puhuvat nyt ne, joilla on kaikista parhaiten asiat.) Jokainen katsoo maailmaa tosi tiukasti omasta näkökulmastaan. Kenenkään muun osaan on hyvin vaikea asettua, vaikka muuta väittäisi. Koskee myös minua. Otetaan yksi “ikkuna” minun osaltani, oma Facebook-yhteisöni. Siihen kuuluu tällä hetkellä 856 ihmistä. …

Kun saapuu syys

Syyskuinen viikonloppu ei olisi ihanampi voinut olla. Juu juu säidenkin puolesta, mutta muutenkin. Pikkukaupunkielämää ihan parhaimmillaan. Yksi aikaisemmin kysymistäni lukijatoiveista koski Hangon hiljenemistä syksyyn. No hiljenemisestä en tiedä, mutta ihan parasta aikaa tämä kyllä on. Haluatteko kuulla mitä me touhusimme? Perjantaina menimme illalla Makasiiniin syömään. Nimensä mukaan vanhassa makasiinissa sijaitseva ravintola on niin herkullinen, tunnelmallinen ja muutenkin mainio, että sinne kannattaa ajella ihan varta vasten. Niinhän muualla Euroopassakin usein tehdään, lähdetään yöksi jonnekin hyvän ruoan perässä. Osa paikan viehätystä on suora näkymä keittiöön, jossa isännän tiimi valkoisissa takeissaan ja siniraidallisissa essuissaan pistelee annoksia kokoon näyttäen enemmän rokkitähdiltä kuin kokeilta. Ihan maailmanluokan meininkiä! Lauantaiaamuna Herra Kamera kipaisi Café Lillanista kulman takaa meille tuoreita croissantteja ja rapeakuorista leipää. Joimme kulhoittain maitokahvia, lusikoimme hilloa croissanttien päälle ja luimme lehtiä, ennen töihin menoa. Olin nimittäin torstain, perjantain ja lauantain tuuraamassa uudessa puodissa kävelykadulla, kun Tian Veranta-kaupan Tia oli messuamassa Habitaressa. Lauantai oli ihan hullua hulinaa, tosi hauskaa! Kiitos kaikille, varsinkin teille, jotka lähtiessä vielä huikkasitte tsemppiä blogikisaan 🙂 Kaupassa on kivoja juttuja, käykää kurkkaamassa jos kuljette ohi. Kun pääsin …

Sitähän se kaikki on

Kävelin eilen illalla kesken keikan ulos kapakasta. Dave Lindholm edessäni lavalla, takanani täysin palkein omiaan kahdella kielellä ulvova ihmisjoukko. Kaikki hukkui huutoon, aivan kaikki. Silitin vaivihkaa Herra Kameran käsivartta hyvästiksi ja puikkelehdin pois. Pieni ja hento ote jäi kuulematta, mutta niin se olisi jäänyt vaikka olisin pysytellyt paikoillanikin. Miten vähän minuun enää mahtuukaan ääntä kerrallaan. Kadulla Bulevardin lehmusten alla oli pimeää ja hiljaista, katulamput vain keinahtelevat mustuudessa. Kiedoin kaulaliinaa tiukemmalle, aivan sama tunne kuin koskettava tuuli. 

Karusellissa, pyörityksessä

Sain kivan viestin, jonka kirjoittaja kiitti blogista, pohti omaa bloggaamistaan ja esitti kysymyksen: “Blogisi on hyvin henkilökohtainen, mikä on osa sen viehätystä. Miten olet kokenut sen, että “kaikki” tuntevat tai ovat tuntevinaan sinut? Miten siis suhtaudut avautumiseen? Ilmeisen vapautuneesti, mutta onko siitä ollut haittaa?” Ajattelin, että ehkä joku muukin on tätä miettinyt, joten julkaisen vastaukseni tässäkin: “Todella hyvä kysymys. Minulla ehkä kynnys asettua “kaikkien” tuntemaksi oli pienempi, sillä edellisessä työssäni tietty yksityisyyden raja oli jo rikkoutunut. Olin jo tuttu kasvo useimmille täällä, jollain tavalla jo yhteistä omaisuutta.  Blogin alkuaikoina olin varovaisempi aiheissani, ja tajuan nyt myöhemmin, että silloin tarvitsin vain kanavan omille inspiraatioilleni, en niinkään vuorovaikutusta. Pidin blogini aika visustikin piilossa, monet ystävänikään eivät tienneet sen olemassa olosta. Lukijoiden myötä blogin merkityskin muuttui, mutta vasta noin vuoden verran olen rohjennut antaa blogini oikeasti nousta siivilleen.  Oikeastaan haluaisin kirjoittaa vielä paljon henkilökohtaisemmin. Sen estää kuitenkin se, että joudun väkisinkin miettimään lasten asemaa, pienessä kaupungissa. Omasta puolestani olisin valmis avautumaan enemmänkin. On niin paljon asioita, jotka ovat yksityisyydessään yleisiä ja joista puhuminen tekisi monelle hyvää. Joskus halu kirjoittaa …

Nousukiidossa

Olemme täten siirtyneet siihen superjulkkisten kastiin, jotka tunnetaan pelkillä etunimillä. Tiedättehän, Angelina & Brad, Anna & Tomi, Beyoncé & Jay Z, Matti & Teppo. Juuri saamamme tiedon mukaan myös mutsin kaveri Kaarina on äänestänyt meitä. Alan harjoitella puhettani.

Minäkin haluan tehdä aakkoset

Muistatteko kun yhdessä vaiheessa blogissa kiersi aakkoshaaste? Elämäni aakkoset- tai jotain? Mäkin haluun! A – Aivot. Paku-Ville uhkasi maistattaa piakkoin. Olen lainannut Kreivitär Eva Mannerheim Sparren keittokirjankin hänelle sitä varten. Haluan tässä yhteydessä myös kertoa, että osasin aikoinaan kaikki Arvottomat -elokuvan vuorosanat ulkoa. Herätti valtavaa ihastusta piireissä. B – Carla Brunin muutamat biisit. Book Club, josta jouduin lähtemään koska luin vain Lippe Suomalaisen muistelmia. Bloggaajankin tuttu eli Writer’s Block (siksi aakkoset). C – Cannes. Tori, ukkelit, aurinko. D – Duras, Marguerite. On se vaan. E – Elanto. Eräs ihminen kysyi minulta yhtenä päivänä millä oikein elän. Vastasin, että sohvatyynyjen raosta löytyvillä kolikoilla. F – Fuck. Oikein hyvä ja napakka sana. Olen kiroilijaluonne. G – piste. (No kuule mutsi ei, ei tullut mitään muuta nyt mieleen!) H – Hermoromahdus. I – Intiaani. Halusin olla pienenä mustaihoinen, sirkustaiteilija tai intiaani. J – Juna. Ei parkkisakkoja eikä varsinkaan taskuparkkeerausta. K – Kulmakarvat. Ois kivat. Kaasuhella ja kylpyamme, niitä olen kodilta toivonut ja ne minulla on! Kissaa en ole vielä uskaltanut ottaa. L – Loikoilu. Parasta. Lojuminenkin käy. Joutilaisuus. …

Nyt tuntuu tältä

Äh. Mieli on vähän maassa, kaikki kevään tohina ja toiveikkuus on yhtäkkiä tipotiessään. Vallitseva ilmapiiri on takertunut minuun kuin merilevä veneen pohjaan. On jotenkin niin kamalan kylmää ja julmaa ja rumaa, kaikki sylkevät sanoilla toisiaan kasvoihin, nyrkit pystyssä. Ihan kuin olisi yhtäkkiä ilmennyt valtakunnallinen lupa painaa hampaat irvessä peukalon alle jokainen, joka edustaa jotain toista kuin minä itse. Kaikki kaikkia vastaan, kuuntelematta ollenkaan, ymmärtämättä yhtään. Imen itseeni kaiken kuin barometri ja kerään painetta pääkoppaan. Hoen itselleni aamusta alkaen: Pysy liikkeessä, tee koko ajan jotain, älä luovuta. Pysy liikkeessä, tee koko ajan jotain, älä luovuta. Pysy liikkeessä, tee koko ajan jotain, älä luovuta. Äläkä missään nimessä pysähdy ajattelemaan. Keitän tomaattikeittoa, tuntikausia. Se valmistuu minun käsieni kautta, se ruokkii lapset, sen tuoksu täyttää keittiön, jotta tietäisin, että olen saavuttanut tänään edes jotain tärkeää. Illalla loikoilemme sängyissämme. Lukulamppujen valo piirtää jokaiselle oman pienen, pehmeän piirin pimeään. Peitto kahahtaa, sivu kääntyy. Parvekkeen ovi on auki koko ajan, viileä syyskuun tuuli saa tanssia huoneisiin. Vain kaatosateella kömmin laittamaan oven kiinni. Yöstä riippuen lehtien varjot valkoisilla kiviseinillä näyttävät pitsiltä tai pelolta. …