Valitse sivu
Synttärilahjoja ei enää niin pienelle pojalle

Synttärilahjoja ei enää niin pienelle pojalle

Palataan vielä pojan synttäreihin.

Minusta tuommoiselle ei ihan niin pienelle pojalle on jotenkin kaikista vaikeinta keksiä lahjaa. Jalkapalloja on jo ainakin kolme, lahjatoivelistalla lukee kissa tai älyttömän kokoinen tietokoneen näyttö alkaen 700 euroa, ja nokkelatkin lelut ovat olevinaan lapsellisia. Paitsi jos ne ovat kauko-ohjattavia. Kirjat käyvät, mutta niitä on ainakin vieraiden vaikea ostaa, kun ei olemassa olevasta kirjastosta tiedä. Sukat tai muut pehmeät paketit ovat ihan no-no*, vaatteet pitää saada valita jo itse.

Meidän vieraamme olivat nokkelia, ja heidän lahjansa niin kivoja, että vinkkaan muillekin. Jos ideoita kaipaatte.

Poika sai nimittäin lahjaksi nerokkaita lahjakortteja. Lahjakortteja keilahalliin keilaamaan, ensi kesänä suppaamaan, Viiskulman karkkikauppaan shoppailemaan. Tekemistä ja kokemista ja elämyksiä siis. Ja vaarilta puukon ja mummolta setelin!

Juhlat, ne ovat lahja nekin.

(*Se Putte’s Pizza t-paita osui kyllä coolius-hermoon ihan kympillä!)

Gaalaunia

Gaalaunia

Blog Awards -gaala lähestyy.

Viime yönä näin unta, että menin gaalaan ilman paitaa, sillä The Juhlapaitani (jota taitavat kädet parhaillaan väkertävät) olikin Pete Parkkosen päällä. Lavalla. Joku yhteisymmärrys meillä asiain tolasta kuitenkin oli, sillä Pete Parkkonen iski minulle silmää. Paita näytti ihan hemmetin hyvältä hänen yllään, paljetteineen kaikkineen, mikä oli henkisesti hiukan rassaavaa. Mutta jotain outoa paidassa oli. Rintamus oli täynnä monimutkaista, kantaaottavaa tekstiä, välillä Coca-Colan fontilla. En saanut selvää mitä paidassa luki ja panikoin hiukan.

Sitten Pete Parkkonen veti minun juhlapaidassani raivokkaan biisin, paljon leveää haara-asentoa ja taipumista mikrofonin puoleen ja sen sellaista, ja minä istuin katselemassa yleisön joukossa. Ajattelin, että ehkä tämä kääntyy kuitenkin minun hyväkseni, onhan minut jostain syystä laitettu Yhteiskunta-kategoriaan ja tässä on jotain painavaa nyt meneillään vaikken mitään mistään ymmärräkään. Ja kuten vain unessa voi tietää, tiesin, että saisin esityksen jälkeen paidankin päälleni.

Kyllä jännittää jo se perjantai.

Kuva: Cher Met Galassa 1974.

Punajuurijippo

Punajuurijippo

Ja niistä Nissen punajuurista syntyi sitten sunnuntaina makoisa paistos, niin yksinkertainen ohjeeltaan, että melkein ei kehtaa edes ylös kirjata, mutta toisaalta juuri simppeleistähän itsekin aina innostun!

Keitä punajuuret kuorineen, kokeile haarukanpiikeillä sopiva kypsyys (napakka). Huuhtele kylmällä vedellä ja kuori. Näin kuori irtoaa helposti, vaikka värikästä puuhaahan se edelleen on.

Lohko punajuuret uunivuokaan, kääntele oliiviöljyllä kiiltäviksi.

Murustele sinihomejuustoa lohkojen sekaan, mausta suolalla, mustapippurilla ja tuoreella timjamilla.
Paahda koko hässäkkää hetki uunissa, niin että juusto sulaa ja punajuuret kääntyvät makeiksi.

Pöydässä voit lohkaista lisää Roquefortia punajuurillesi. Heittele myös muutama saksanpähkinä ja lisää tuoretta timjamia annoksen päälle. Vanhemman vuosikerran balsamico on melkein siirappia koostumukseltaan, sitä voi kiertää muutaman tipan lautasen reunalle. Sormisuola on hyvä olla käden ulottuvilla.

Teimme punajuuria ison kasan, lisukkeeksi koko alkuviikolle. Maanantaikävelyllä löysinkin kauniin tatin läheltä Neljän Tuulen Tupaa. Siivutin tatin lakin ihan ohuiksi lastuiksi, paahdoin ensin kuivalla pannulla, sitten voissa ja valkosipulissa. Sormien hieromaa suolaa pintaan, ja lastut vielä lounaspunajuurien päälle. Syysherkkua parhaimmillaan.

Ostoksilla lähimaastossa

Ostoksilla lähimaastossa

Sunnuntaina olimme punajuuria vailla, joten loikkasimme autoon ja ajelimme aamutuimaan kymmenisen minuutin matkan Hangon keskustasta Täktomintietä Sjöbergin Nissen tilalle. Siellä tilakauppa, eli hallinkulma on avoinna aina, itsepalveluperiaatteella. Morjesta talonväkeä jos he pihapiirissä hääräilevät ja nykäise vain rohkeasti ovesta, sisällä on sellainen supermarketti kuin kulloinenkin satokausi suo.

Saimme punajuuremme, sellaisia pitkähköjä, puikulaisia, sekä värikkäitä tomaatteja, kanttarelleja, vihreitä papuja (brytbönor) ja munia.

Jäimme pihaan lepertelemään vielä lampaille ja komean kukon vahtimalle kanalaumalle, aurinkoisena päivänä omenapuiden alla oli melkoisen idyllistä.

Jatkoimme matkaa vielä kyselemään Havsgårdin ylämaankarjan kuulumisia. Ja hyväähän sinne kuului, oli pientä pörröpäätä ja muutenkin mukavan näköiset oltavat syysloistossa kylpevillä pelloilla.  Tällä kertaa emme kuitenkaan syöneet heitä, meillä oli suunnitelmissa hakea savulohta Magnuksen kalapuodista Hangonkylän satamasta. Lehmien ja sonnien lisäksi meidän eläinkierroksemme täydentyi Havsgårdin Arja-emännän sympaattisilla koirilla kun ajelimme niittypolulla vastakkain.

Roquefortin punajuurieni kylkeen jouduin hakemaan ihan tavallisesta kaupasta, mutta muuten kaikki ainekset pitkään sunnuntailounaaseen löytyivät paikallisilta hurmureilta. Suosittelen!

Nisse Sjöbergin tila
Västankärrsvägen 40
Hangö
(Täktomintiestä irtautuvassa tienhaarassa on kyltti, jossa lukee Sjöberg.)

Be not inhospitable to strangers

Be not inhospitable to strangers

Ui, iski Pariisi-ikävä.

New York Timesin nettiartikkelin 36 Hours on the Right Bank, Paris yhteydessä on ihana videoklippi, jonka mukaan ainakin minä haluaisin suunnistaa pitkin poikin Pariisia (sen oikeaa rantaa, in this case). Katsokaa ja ikävöikää mun kanssa, tarvitsen vertaistukea. Haluan syödä juuri tuolla Poulettessa lounaaksi pihviä, ranskalaisia perunoita ja vihreää, sykeröistä, ihanan viinietikkaista salaattia, mielellään juuri noiden ihmisten kanssa, käsiäni heilutellen, suutani suipistellen. Haluan mennä La Librairie de Passager-kirjakauppaan haahuilemaan ja selvittämään päätäni ja sitten ostoksille iltaa varten tuohon ihanaan viinienmaistelupaikkaan ja apua iltapäiväviinille tuonne, missä viinit ovat maan makuisia ja okei sitten, mustavalkoisen klubin voin jättää väliin, koska nukkumaanmenoaika kello 22.

Haluan siis näköjään Pariisiin juomaan viiniä.  Ei se huono syy ole sekään.

Haluan myös Shakespeare & Company-kirjakauppaan ostoksille, enkä pelkästään kirjojen tähden. (No okei, pari ihan pientä: haluan tämän. Ja kenties tämän. Ja aaaaaaaaaaa tämän!) Vaan pakkomielle saada tuommoinen kangaskassi. On heillä toki nettikauppakin, mutta miksi astua nettikauppaan, jos voi lentää Pariisiin?
Ja teidän on PAKKO katsoa tämäkin pieni video, voisiko KUKAAN vastustaa tuommoista lahjaa, en ainakaan minä. Oi kun se sujauttaa sen valokuvan kirjan väliin <3 Olen katsonut pätkän nyt yhdeksän kertaa enkä heti keksi mikä voisi olla mielenkiintoisempaa. Anteeksi nyt vaan jos teiltä jää Vain elämää väliin näiden äärettömän koukuttavien videovinkkieni vuoksi.

Kangaskassissa on kuva Shakespeare & Company-kirjakaupan seinään noin 60 vuotta sitten maalatusta tekstistä, josta on tullut kirjakaupan motto: “Be Not Inhospitable to Strangers, Lest They Be Angels In Disguise”. Melko ajankohtaista.

Minun tyttöni lähtee joulukuussa Pariisiin. Ajatella, olla seitsentoistavuotias ja päästä Pariisiin… Saankohan antaa hänelle kartan, jonka mukaan hän suunnistaisi minun mielikseni, kangaskasseja ja kirjoja vanhalle äitikullalleen kotiin kantaen?


Lue lisää: Shakespeare & Companyn syntyaikoja ajatellessa voi harhautua todelliseen kirjalliseen ralliin, muutamia mainioita luettavia löydät mm. tästä vanhemmasta postauksesta.