Month: kesäkuu 2015

Kesän korva eli miten se antoikaan itseään odottaa!

Haluatteko te kurkata tänne meidän alkukesäämme? Loppukevääseemme? …mikä tämä vuodenaika nyt onkaan, tämä aurinkoinen, mutta viileä, merikin vielä kylmää kuin maaliskuussa? Tänään sentään oli selvästi suvi, ainakin jos löysi tuulensuojaan. Kuvien otosta on jo yli viikon verran, sen jälkeen on silmu jos toinenkin auennut, kukka jos toinen leväyttänyt terälehtensä kuin pienet värikkäät filtit nurmimatolle. Tuomi, synttärikukkani, ravistelee jo lumisateen lailla itseään. Salaisessa puutarhassa kirjaston takana joku kirsikantapainen on ihan villinä pinkkinä. Syreenit pitävät vielä pintansa, kurkottavat aitojen ylitse tiukasti umpussa, merisumun säikyttämät raukat. Siinäpä lähestulkoon kaikki kasvit, jotka tunnistan! 🙂 Toki kasvit voi aina nimetä uudelleen muistamisen helpottamiseksi tai ihan muuten vain, mieleisikseen, senhän me muistamme. Jos otatte kesällä suunnan Hankoon, ja miksipä ette ottaisi, niin koukatkaa matkailutoimiston kautta. Sieltä saa kivan Arkkitehtuurikävely-vihkosen, jonka avulla voi omin päin ja omia aikojaan hortoilla Hangossa ja lueskellä kivoja pieniä juttuja kaupungin rakennuksista. Ja ainakin kerran heinäkuussa (en ainakaan löytänyt enempää?) on myös mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Kylpyläpuiston huviloiden lomassa. Se vasta on hauskaa, uskokaa pois. Vaikka asunkin täällä, olen käynyt monta kertaa! Kuka muka voisi saada kyllikseen tarinasta …

Lounaalla kello neljä

Oh mitä päiviä! Tajuan vasta nyt minkälaisessa “tutkijankammiossa” olen jonkun aikaa elänyt, koneelleni käpertyneenä. Siis nyt, kun olen puhunnut, pussannut ja halannut kahden päivän ajan enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Erakonsydämeni aivan värisee kaikesta tästä huomiosta. Mrs Jones Hanko Hangö Kesäkauppa avautui perjantaina ja avajaishuuma jatkui tänään lauantaina. Teitä lukijoitakin kävi PALJON, ihania ihmisiä ylipäätänsä kävi ihan hirmuisen paljon. Kiitos siitä! Te olette tosi kivoja ja kannustavia, en edes osaa sanoa kummat olivat iloisempia ja enemmän tohkeissaan kaupan avajaissa, asiakkaat vai myyjät. Itse The Mrs Joneskin eli Joneska eli Jonna oli paikalla torstaina kauppaa rakentamassa ja perjantaina avajaisissa. Jatkossakin saatatte häneen kaupalla törmätä sopivassa saumassa, muiden töiden ja saarielämän lomassa. Muina päivinä on tyytyminen minuun tai Lilliin, mutta ihan hyvin mekin vedetään! Puoti on avoinna ainakin elokuun puoleen väliin asti, heinä- ja elokuussa ihan joka päivä. Yksi selvä suosikkijuttu on jo Hangon auringon alla löytynyt. Agencies Turquoisen hipahtavat ja hyväkarmaiset paidat, housut ja mekot ovat kuin luotuja tänne etelään, rakkauden kesään 2015, kattoterasseille, hiekkarannoille, puutarhajuhliin ja öisille uintireissuille Jopon tarakalla… Mrs Jonesilla on ihan oma valikoima …

Öissä, töissä ja myymälöissä

Kuva: Pinterest Kuten niin monella nykyään, rikas työelämäni ja vaatimattomat tuloni koostuvat monesta osasta. Yhtä varsinaista ammatillista titteliä en osaa itselleni otsaan tatuoida, toki kirjoittaminen on sydämenvierimmäiseni. Ajattelin väläyttää vähän missä kaikessa olen mukana, sillä nyt hommia on paljon ja se heijastuu tännekin. Ihan ensimmäisenä on oma toiminimeni. Kirjoitan tilaustekstejä, toimin copywriterinä, oikoluen, editoin. Pikkuisen käännänkin, joskus. Koulutan yrityksiä kommunikoimaan. Vedän erilaisia projekteja, suunnittelen sivustoja ja autan alkuun somessa. Kerron bloggaamisesta. Nyt on tullut aika viedä omaa yrittäjyyttäni seuraavalle tasolle. Saarnaan työkseni viestimisen tärkeydestä, eikä minulla ole omaa nettivua eikä edes käyntikorttia. Siksi tästä puuttuu linkki, argh. Palikat ovat onneksi pian paikoillaan. Tai no, viimeistään syksyllä. En edes jaksa alkaa puolustelemaan ja hokemaan jotain suutarin lasten kengistä, kyllä te tiedätte. Itselle vikaksi se happinaamari, vai miten se nyt menikään. Creative Hanko Collective sai alkunsa vuosi sitten keväällä, mutta käynnistyi kunnolla vasta tämän vuoden helmikuussa. Kun oikeat ihmiset osuvat yhteen oikeaan aikaan, alkaa tapahtua. Nyt istumme Lillin kanssa nokikkain harva se päivä, usein kaupungin kahviloissa, ja aiomme saada aikaiseksi jotain ihan mahtavaa. Mukana toiminnassa ovat myös …

While we’re throwing up

Odotin tältä leffalta paljon (New York! Intellektuelleja! Keski-iän kriisi!), ja varsinkin Frances Ha‘n jälkeen, mutta käteen jäi vähän vähemmän. Juoni oli ehdottomasti mielenkiintoinen, vaikkakaan ei ihan loppuun asti viety, elokuvassa on totisesti hauskat hetkensä, Adam Driver on ihan loistava ja minähän rakastan kaikenlaisten populaarikulttuuriviittauksien bongailua… mutta. Meillä on tuon Herra Kameran kanssa teoria nimeltä “pakollinen oksennuskohtaus”. Minulla on jonkunlainen fobia ylenantoa kohden ja jostain syystä elokuvaan jos toiseen ja kolmanteenkin tässä yhteisten elokuvakokemustemme historiassa on sisällytetty kyseinen ruumiintoiminto, jolloin meidän tarvitsee enää vain katsoa toisiimme apeina. Minä kirmaan pois paikalta jos pääsen, tai vähintään suljen silmät ja peitän korvat. Onko se george joku uskottavuusjuttu, että ollaan niinku tosi iholla?? Ei vain voi käsittää. Tässä elokuvassa kyseinen pakollinen kohtaus kestää ainakin 10 minuuttia. Sisältäen sen ajan kun jo tietää ja vain pelottaa että kohta… Tai 10 minuutilta se ainakin tuntui. Jos antaisin tähtiä, ja minähän annan jos huvittaa, niin ottaisin viidestä niistä heti pois kolme jo pelkästään tästä syystä. Ja yhden siksi, että pääosa-jampan, Ben Stillerin esittämän Joshin urpo käytös ratkaisevassa gaalakohtauksessa livahtaa täysin uskottavuuden tuolle …

Tack Frasse och Mats!

Hangö Teaterträff, Suomen suurin ruotsinkieleinen teatterifestivaali valtasi kaupunkimme 24. kerran. Hieno, hieno tapahtuma! Torstai-iltana legendaarisen Grönanin lavalle nousi ruotsalaiskaksikko “Frasse och Mats“, kaksi kovaa kundia ja The Real Men Show. Huhtikuussa ensi-iltansa saanut, kapakoita kiertävä esitys on huikea. Kundit honottavat rasvaisia juttujaan, joista yksikään ei nouse napaa ylemmäs, ryypiskelevät, kutsuvat vieraita haastateltaviksi, flörttäävät katsomoon ja näyttävät yleisölle videoita autoista ja muista tosimiesten jutuista. Ei mitään feministipaskaa. Eipä. Loppua kohden tunnelma muuttuu, yleisöä ei enää paljon naurata. Äijähuumori paljastaa karummat kasvonsa, menee yli ja Frasse ja Mats repeävät liitoksistaan. Yhtäkkiä meidän edessämme on lavalla kaksi nuorta naista, paidat auki raivoamassa sellaisella tyttövoimalla, että hirvittää, sillä lailla lumoutuneesti. Mm. feministikollektiivi Ruby Rosessa vaikuttavat näyttelijät Py Huss-Wallin ja Ester Uddén säkenöivät ja tallovat seksismin (hetkeksi) maanrakoon. Täytyy sanoa, että ihan paras hetki Frassen ja Matsin taikapiirissä oli kuitenkin se, kun torstai-iltapäivänä avajaisissa Regatan rannassa yleisön joukkoon asteli kaksi käsittämättömän karismaattista mutta aivan dorkan näköistä kollia. Toisella ruusukuvioinen Addun verkkariasu, isot räppärihelat kaulassa, lipari takaraivolla. Toinen viininpunaisessa puvussa, paksuissa pullonpohjalaseissa, hampaat vähän hönössä ja kultakengät vinossa. Tökin Lilliä kyynärpäällä kylkeen …

Puutarhan taikaa

Pienen kaupungin keskellä, kirkonmäen kainalossa valkoinen talo, ikkunat kuin innostuneet silmät merelle.  Puutarhassa tulppaanineidit vaihtavat kuutamossa paikkaa, sipsuttelevat sinne, missä laventeli kukkii, missä magnolia on nupuista raskas. Kissanhäntä kiertyy kivikulman takaa. Maan alta itää vanhoja kaakelinsirpaleita kimaltelevia lasinpalasia, pulloja, kalloja. Kun kevään ensimmäiset auringonsäteet ovat vihdoin lämpöisiä, kaikki räjähtää. Kukkaan. Lue lisää: Salaisessa puutarhassa olemme vierailleet ennenkin

Artisokka rokkaa

Käydäänkö vielä Etelä-Ranskassa, Mouginissa? Hangossa on ainakin tänään niin viileää, että tuli ihan ikävä meidän monivuotista tapaamme viettää kesäkuut Ranskassa. Yhtenä iltapäivänä keittelimme villalla latva-artisokkia, jotka ostimme silloin Cannesista Forvillen torilta. Koriin päätyi kahta eri sorttia, pientä lilahtavaa olisi torikauppiaan mukaan voinut syödä raakanakin, mutta me keitimme molemmat lajikkeet. Selkeät ja oikeaoppiset keitto-ohjeet löydät videon muodossa täältä, mutta tässä näin tiivistettynä laiskanmiehen jutun juju menee näin: Huuhtele artisokat ensin hyvin. Murra artisokkien sitkeät ja kuituisat varret pois, voit käyttää apuna esimerkiksi pöydän reunaa. Varsi napsahtaa lähes itsekseen oikeasta kohdasta rihmoineen. Riivi sitten uloimpia lehtiä irti, suojalehtiä ei syödä. Me riivimme vain muutamat hassut, koska olimme yltäkylläisesti kuuden artisokan loukussa. Saatoimme syödessä edetä suoraan kohti mehukkaampia sisälehtiä, ulompien jäädessä kuin kukan terälehdet lautasen pohjalle. Mutta siis voisi ottaa reilumminkin jo esikäsittelyvaiheessa suomuja pois. Videolla kokki kuorii vielä varren tyven, me emme moiseen malttaneet käyttää aikaa. Kannattaisi kyllä. Myös koko artisokan latvan sekä erikseen lehtien kärkiä voisi tasoittaa, lopputulos on kaunis, mutta sitäkään emme tehneet kuten kuvista näkee. Emmekä liottaneet sokkia sitruunavedessä, vaan paiskasimme heti isoon kattilaan. …

Kahden

Vielä kuvia reilun viikon takaa, minilomalta Helsingissä. Me emme ole kyllä kriiseinemme yhtään ketään neuvomaan muita pariskuntia, mutta onhan kahdenkeskisessä ajassa taikaa. Olen yllätyksekseni vasta vastikään huomannut, ettei se ole kovinkaan yleistä, karata kahdestaan hotelliöihin, ravintolaan syömään, keikoille. “Te aina käytte”, he sanovat. “Ettekö te sitten?”, minä ihmettelen. Me emme aina edes ilmoittele liikkeistämme kavereille, olemme mielellämme keskenämme. Tiedän, että joitakin ystäviä se ärsyttää. Mutta miten helppoa on olla vain me, ja miten harvinaista, miten vapaata, ja miten se heti lennättää toiseen aikaan, jonnekin sinne missä oli vain halkolaitureita, ei vielä lapsia, hädintuskin tiskirättejäkään. Arkea ei ollenkaan. Olla vain me. Mutta emme me reissuillamme pelkästään kuhertele, emme todellakaan. Puhuminenkin vaatii rajatonta aikaa, kunnon tuuletus ja tilannekatsaus on joskus ihan yhtä tarpeen kuin pussailukin. Toissa viikonloppuna me olimme poissa vain vuorokauden. Ehdimme kirjakauppoihin hortoilemaan, syömään Lyoniin, Mustien Silmien keikalle ja vielä pienelle baarikierrokselle. Seuraavana aamuna tilasimme tuoremehua ja tykötarpeita sängyn täydeltä huoneeseen ja leijailimme aamutakeissamme aikakausilehtimeressä puoleen päivään. Iltapäivällä törrötimme jo kuitenkin kotona Hangossa kuin kuusta tulleet. Vaatihaan tämä tämmöinen rahaa ja aikaa ja mummoja. Mutta …