Ooh, mä olen aivan sanoista tyhjennetty, kolmessa vuorossa keitetty, aikataulujen piiskaama, ja sateen. Saanko mä vain laittaa teille ihan näin vain pari kuvaa, Herra Kameran Ruokavastaavan laittamasta juhannuspöydästä, vöyräistä syreeninoksista sekä kesäkuun piheimmästä vieraasta, ilta-auringosta? Ja mennä nukkumaan? Ymmärrättehän, että tälläkin vähällä yritän sanoa teille, että välitän, olen vielä olemassa, ja palaan. <3 Nuo hiiligrillillä kärvennetyt sipulit, ai että.

Maantien vartta ma vaellan  ja kaunis on luomakunta,  töllin töyräillä yrtit tuoksuu  ja sataa kukkaislunta. Viheriän, viileän oksan alta  näen sinisen taivaan kaistan,  lähteen silmässä jalkani kylven  ja polkujen marjoja maistan. Hyttyset, hetken heiluvat lapset  ne alkavat purpuriansa,  päivänpaisteessa hyörii ja häärää  ahkera muurahaiskansa. Käki se korven rannasta kukkuu  kuten mittumaarina aina,  sinisellä oksalla sinisessä salossa,  kun ei sitä huolet paina. Keltavarpunen aidalla hyppii  ja eelläni näyttää tietä:  no etkös tili lili, etkös tuli luli,  mittumaaria vietä! Kylän ohi tullessa tuttuja löydän  ja heitän ne huolet liiat,  saakos kulkija kurkistaa,  miten pitkät täällä on piiat! Huomisen huoli nyt sydäntä painaa  kuin viimesyksyinen lehti,  suuressa saatossa suviset keijut  jo sydämeni tarhaan ehti. Kuuntele Larin-Kyöstin runoon Suvisia suruja sävelletty, Tauno Palon esittämä laulu tästä.

Olemme juhannuksen kynnyksellä, ystävät. Meillä ei ole mitään juhannussuunnitelmia, ei kertakaikkiaan mitään. Tässä kohtaa se tuntuu ihanalta. Olen huomenna vielä kaupalla pari tuntia aamusta, sitten kaikki pysähtyy hetkeksi. Ehdin tänään vielä kirjastoon ja viinikauppaan. Suljen koneen. Meillä ei ole saunaa, ei koivuja, ei lavatansseja, ei mökkejä eikä mökkivieraita. Ei soutuvenettä, ei kukkamekkoa, ei edes uusia perunoita. Keskikesän taika ja juhannuslempi, ne lasken sisään jos ovat tullakseen. Hangossa Casinon rannalle on kyllä koristeltu korea juhannussalko ja kokkokin roihahtaa. Yksi lapsonen on Savon sydämessä lastenpiikana, toinen pakkaa, tekee lähtöä Englantiin. Kolmas palaa mummolasta tänään. Liikkeessä kävi eräänä päivänä eräs viehättävä, kaunissilmäinen nainen, blogimme lukijatar. Hänellä oli syntymäpäivät, ja hän oli ajanut Hankoon päiväksi karkuun juhlallisuuksia, kävelemään rannoilla ja katsomaan minua. Olin ihan töppönen siinä tilanteessa, en vain voi kuollaksenikaan käsittää, että minut joku haluaisi nähdä. Sönkkäsin jotain, hääräsin, hymyilin korvasta korvaan kuin pinkopahvi, kai muistin edes onnitella? Olen ajatellut häntä paljon. Toivottavasti hänellä oli kiva päivä. Ennen kuin laskeudumme kenties Suomen rauhoitetuimpiin pariin päivään, jollakin olisi edessä vielä kauppareissu. Herra Kamerahan on luvannut olla ruokavastaava tänä kesänä. …

Ostin huhtikuun reissulta Cannesista Ranskan Vanity Fairin, kansi oli ja on minusta makein koskaan. Eikä sisällössäkään ollut valittamista. Eilen kun katsoimme (taas) Annie Hallin, tajusin Paul Simonin esittämän, paulsimonmaisen roolihahmon Tony Laceyn heiton kotibileistä, joissa ovat kaikki, Jack ja Anjelica ja muut. Tietysti. Oi niitä aikoja. Anjelica Hustonin omaelämäkerran toinen osa Watch me kertoo juuri noista vuosista, sen haluaisin nyt lukea. “Anjelica Huston’s autobiography is the best memoir you’ll read this year.” – GQ, Literary Editor Olivia Cole Ja sen ensimmäinen osan nimi on A Story Lately Told.

Siis mitä muka muut ihmiset tekevät sunnuntaisin?? Me katsomme aina Annie Hall’in. Tänään 16-vuotiaan kanssa, tökimme häntä kylkeen, TÄÄ ON HYVÄ KOHTA, TÄÄ ON HYVÄ KOHTA! Ja hän vain pyörittää kauniita nappisilmiään. Lue lisää: Elokuvan Annie Hall arvostelu tuoreeltaan vuodelta 1977 täällä.